Oletteko huomanneet että johtajatason ihmiset ovat huomattavan pienikokoisia, lähes nysiä? Vanhasta lukuunottamatta, kaikki järjestään pieniä!Onko etenkin pienillä miehillä joko kompleksi että heidän täytyy isojen maailmassa päteä siten että pyrkivät johtajiksi? Suomen tuleva presidenttikin, demareitten Erkki Liikanen on pikkuinen mutta isopäinen. Yleensä pienet ovat lisäksi pirullisia ja pitkävihaisia. Kyllä on heillä vaikeata....
Pirullisia
ja pieniä???
9218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta ei tule Liikasesta presidenttiä! Se on vissi!
Minä taas olen huomannut, että isokokoiset ovat röyhkeitä ja enimmäkseen tyhmiä.
Oli erittäin hyvä - ja oikeastaan viimeisin aika, että alettiin ottamaan poliiseiksi myös lyhyempiä.
Järki ei useinkaan kasva pituuden mukaan, vaan jää sen jalkoihin.
Sorry te jotkut (ehkä)isot, joille on jäänyt järjellekin jotain tilaa.
Työ järjen mukaan eikä pituuden.
Ihan naurettavaa on ollutkin entinen käytäntö.
mukana olevana voin yhtyä aloittajan huomioihin.Luultavasti on niin että pienikokoisilla on suuret kompleksit koostaan ja he pyrkivät kompensoimaan sitä jollain muulla tavoin, kuten esim. pyrkimällä johtaviin virkoihin. Isokokoisella on helpompaa kaikin puolin. Luulenpa että pienikokoinen poliisi pamputtaakin herkemmin kuin iso. Presidentti-instituutioon koolla ei ole väliä.
Ja silmistä näkee, kenellä loiskii ja kenellä ei.
Enpä menisi pienikokoisia sättimään, vaikka olen keskikokoinen.
Isompia katsellessa näyttää siltä kuin aivot kompastuisivat jalkoihin,
jotka ovat aina tiellä. Samoin kädet. -
Kädet toimivat ahneina ennenkuin aivot edes ymmärtävät, mitä ovat tehneet ..
presidenttiä. Maanpetturi!
"Liikasesta ei tule ikinä presidenttiä. Maanpetturi"
Voiko tuostakaan olla ihan varma.
Tulihan Halosestakin ja jopa kahteen kertaan.
on huomannut vuosien pohdiskelun jälkeen, ettei pituuskasvu ole suoraan verrannollinen älykkyyteen
yhtään pitkää ja komiaa demaria?? Lipposta ei lasketa ko ei se oo ees komia.