Friday the 13 th

Ritva leena kivi

Tämä on tarina äidin taistelusta,epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Teoksessa käsitellään myös tuo surullisen kuuluisa,kehdosta hautaan aihe.

Aluksi ajattelee ettei sitä halua nähdä,mutta sitten alkaa miättiä. Minkälainen äiti työntää teräaseen pojan kurkusta läpi,minkälaisen pojan äiti viiltää kurkun tytöltä auki. Tämä teos on täynnä ajatuksia ja kysymyksiä.

Lopulta katsoja eläytyy ja ihastuu tähän äitihahmoon ja kuvittelee itse olevansa hän.
Näin kävi ainakin minun kohdallani.

On sankarillista välittää pojastaan noin paljon.
Valitettavasti tuo äiti taitaa olla aika jurrissa elokuvan lopussa,kun antaa oman päänsä pantiksi kirjaimellisesti.

Siinä vaiheessa,minulta meni halut kuvitella olevansa tuo äiti,vaikka varmasti,joidenkin miälestä,se hauta,jonne hänet haudattiin,elokuvassa on todellinen sankari hauta.

Elokuvan kakkososa jäi ikävä kyllä minulta väliin. Aloitimme elokuvan katsomisen ja odotin jotain äidin haudastanousua,mutta pettymykseskseni niin ei tapahtunut vaan jotain aivan järkyttävää.

Kun näin tuon äidin pojan kammottavan kohtalon perunasäkki päässään,olin seota mutta kun eräs ystäväni ojensi minulle viinilasini minä rauhotuin.

Vielä ennen,kun sitten näin tuon pojan,minä pieraisin ja arvatkaapa herättikö pieraisuni vain lisää ajatuksia. Siis kyllä.

Mua ärsytti,kun se säkkipäinen poika,ilmesty aina välillä vaatimaan multa,että pitäis selvittää se kysymys,jonka hän minulle antoi pohdittavakseni. Miks ei se antanu olla mun rauhassa,siis anna mun tää kaikki kestää.

Onneksi muissa osissa poika oli jo tajunnut vaihtaa tyyliä,joten jakomielisyyteni ei niisä päässyt minua yllättämään.

Sarjan 5 osassa poika on jo tajunnut olevansa tuon legendaarisen äitihahmon puolesta taisteleva kaveri.

Tuossa kissa ja hiirileikissä,vahvat selviävät on nimittäin sen verran karmaiseva vuoristorata ajelu.

25

1312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ritva leena kivi

      Siis myö keskeytettii tuo sarjan toinen osa siihen paikkaan. Uusin osa on aivan älytöntä scifi hömppää.

      Freddy vs jason on miusta tosi hyvä. Olin ehdottomasti jasonin puolella, ja vielä kun jasonin äiti vilahti miälessä, niin ei siinä voinut kun pyytää kavereilta nenäliinaa, sen verran herkäksi pisti.

      Olen sata vuotias Friday fani.

    • Alusta kun luin, ajattelin, että nyt on joku eksyny pohtimaan ihan tosissaan Friday the 13 th -leffan syvällistä sanomaa, mutta pitemmälle lukiessani huomasin, että eihän tällä keskustelupalstalla voi mistään keskustella pokerinaamalla.

      Toisaalta, kyseisessä leffassa ei ole kyllä himpunkaan verran mitään syvällistä. Oikeasti. Joten siitä voi aivan vapaasti vääntää vitsiä.

      Ite oon kattellu kaikki osat vain tyydyttääkseni viihdenälkäni. Ja mikä onkaan viihdyttävämpää, kun pohtia, mitä ihmeellisimpiä tapoja tappaa ihminen voikaan Jason keksiä. Hauskaa leffojen katsomisesta tekee myös se, että kaikki nuoret, jotka eksyvät kuksimaan tai erehtyvät näyttämään tissit kameralle, tapetaan varmasti. Piileeköhän siinä jokin opetus..? heh...

      Mutta niin se vain on, että joskus täytyy antaa anteeksi leffojen ennalta-arvattavuus, unohtaa kriitikon rooli (joka piilee meissä jokaisessa) ja viihdyttää itseään mukavien vanhojen kauhuelokuvasarjojen parissa, sillä nehän ovat ikuisesti klassikoita.

      • neiti halla

        "Ja mikä onkaan viihdyttävämpää, kun pohtia, mitä ihmeellisimpiä tapoja tappaa ihminen voikaan Jason keksiä"

        Mua viihdyttää (tai tympii) se, että joka leffan lopussa keksitään tapa tehdä Jason vaarattomaksi.

        Ja sitten tulee jatko-osa, ja kukas se taas hilluukaan ihmisten ilmoilla.

        Painajaiset Elm Streetillä on minusta parempia.

      • neiti halla kirjoitti:

        aivan totta :) Painajainen Elm Streetillä on noin tuhat kertaa parempaa katsottavaa. Toisaalta olen nähnyt vasta sen ensimmäisen. Ja kyllä toimi!

        Jasonista tehtiin täysin kuolematon olento. Siks niitä jaksoja onkin niin helvetisti..kymmenen peräti. Yhdeksässässä osassa (Jason goes to hell) Jason joutuu helvetiin, ja kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt loppua siihen...vaan mistä ihmeestä tuleekin kymmenes jakso (jason X) jossa se on taas maan päällä tappamassa, ja satojen vuosien syväjäässä olemisen jälkeen jatkaa samaa avaruudessa...turha osa sanon minä.

    • hullumieshuittisista

      ...tiedätkö että Friday the 13th ykkös ja kakkos -osien murhakohtaukset on täysin kopioitu, plagioitu ja varastettu semmoisesta Mario Bava'n ohjaamasta leffasta vuodelta 1971, kuin "Ecologia del Delitto"?? Joka on ehkä ollut englanninkielisenä versiona (tosin rankasti sensuroituna) nimellä "The Bay of Blood" joskus jossain myös?

      • Ritva leena kivi

        Kuullutkaan,että nämä mestariteokset, olisi näin upeasti, osittain lainattu, jostain lajityyppinsä muinaisjäänteestä.

      • hullumieshuittisista
        Ritva leena kivi kirjoitti:

        Kuullutkaan,että nämä mestariteokset, olisi näin upeasti, osittain lainattu, jostain lajityyppinsä muinaisjäänteestä.

        Mario Bava keksi koko tämän elokuvalajin (Blood and Black Lace, 1964), ja häntä ovat myöhemmin muut yrittäneet matkia. Kuten esim. John Carpenter (Halloween, 1978), ja kaikkein törkeimmin Sean Cunningham (Friday the 13th,1980), ja Steve Miner (Friday the 13th 2, 1981).
        Koska JOKA IKINEN niiden perjantai-leffojen murhakohtauksista on SUORAAN varastettu Mario Bavan leffoista. Joten jätän sen muinaismuistokommenttisi omaan arvoonsa, eli vaille arvoa.

      • Olio
        hullumieshuittisista kirjoitti:

        Voi kauheeta, varastettu. Noh, ideoita riittää ja on niissä kuitenkin aina jotain omaakin. Löysää pipoa. :)

      • Ritva leena kivi
        Ritva leena kivi kirjoitti:

        Kuullutkaan,että nämä mestariteokset, olisi näin upeasti, osittain lainattu, jostain lajityyppinsä muinaisjäänteestä.

        Varmasti kun ajatellaan, perheen keskinäisiä välejä, poika paran ollessa vielä kyvytön, käymään edes tarpeillaan, ilman äidin apua, on heillä varmasti ollut, vaikeaa samanaikaisesti pohtia perheen, ulkopuolisia asioita.

        On talo, lämpöä ruokaa, mutta se jokin tuntuu puuttuvan heiltä, lähes totaalisesti.

        On helppo aamulla herätessä, hymyillä omille varpailleen, jos ei ole vielä kunnolla syventynyt, tämän perheen ongelmiin.

        Äidin ongelmista nyt vähän tarkemmin. Lapsi pitäisi kasvatta ruokaa pitää saada ansaituksi ruoka pitää lämmittää poika on ruokittava pitipä hänen vielä käydä töissä saman aikaisesti niin että revi siitä.

        Työpaikan pomo ei antanut tälle petetylle äidille samanlaista palkka kuin muille joten tämän oli saatava pomo hengiltä keinolla millä hyvänsä.

        Vuodet kuluivat ja kaikesta pahasta syytettiin jason worheesia. Jasonista tuli alueen demoni kuten hänestä oli tapana sanoa. Joidenkin miälestä jason oli homo koko mies. Kerran eräs vanha paikallinen ikäloppu kääkkä oli sanonut että itehää ne vaa kerjää nokkiinsa.

        Vaippojen vaihto oli hankala operanssi. Poika puri särki tavaroita nyyhkytti kusi housuihinsa ripuloi ja rimpuili.

        Vasta herran vuonna 82 poika oppi tavoille. Nykyään mul on kämppä täynnä jasonin mutsin kuvia olenko terve. Min oon kytänny koko elämän tilaisuutta omistaa elämäni tälle Fridayn käsikirjottajalle kokonaan. Sit yöt tanssittais ja juotais shamppanjaa ja kuunneltais paul ankkaa.

        Päivät kuksittais ja iltapäivät syötäis oikein kunnolla niin että napa notkuu meil molemmil.
        Kuha ei vaa se yks hohatsu tulis meidän välii.

        Jos jason joskus tulis mun luo ja yrittäis tappaa mut mä varmaan nimittelisin sitä seuraavanlaisesti.

        VAIHTOEHTO 1. Vittu oot sä vähä töö döö döö!

        VAIHTOEHTO 2. Hi hii ja nyt tuli kuule turpaa.

        VAIHTOEHTO 3. Äitis oli ku sut teki.

        VAIHTOEHTO 4. Vedä v...u päähän ja pakene vuorille.

        VAIHTOEHTO 5. Oot sä vähä hölmö.

        VAIHTOEHTO 6. Lälläl lälläl lieru jasoniltapa pääsi pieru.

        Sit juoksisin karkuu ja kyllä varmasti keksisin paremmat piilopaikat mitä koko leffoissa on nähty, hah hah haa.

        Voin kuvitella, kuinka vaikeaa oman pojan kunniaa loukanneita vastaan voi olla taistella. Itse en ainakaan olisi juonut itseäni ihan sekikseen siinnä vaiheessa kun vihollisia oli enää vain se yksi, säälittävä kuolevainen.

        Olisin ensin hieman kauemmin kytännyt tämän epätoivoista yritystä, selvitä kynsistäni, ja sitten vasta iskenyt. Ensin olisin hiipinyt talon nurkalle, ja tarttunut siihen siinä olevaan kankeen, jos minulla olisi niin hyvä tuuri siinä tilanteessa. Olisin yllättänyt tämän takaa päin, enkä olisi luovuttanut, ennenkuin muija makaa kanki kylmänä. Että niikuu se kanki ois niinku siitä muijasta lävitte.

        Vaikka helppohan se on näin jälkeenpäin sanoa.

        Hyökkäys tekniikoista vielä juttua.

        Pyri yllättämään tämä mahdollisimman hiljaa. Hyökkää täysillä. Älä tunne armoa. Pure häntä kämmeneen tai sormeen niinkuin rouva worhees teki. Syöksyile hänen kimppuunsa ja höykytä.
        Huuda aina samalla kun lähdet syöksymään tämän kimppuun. Jos hän pääsee niskan päällesi, huuda ho! no! no! no! sillä se antaa lisä voimaa sinulle.

        Saattaisin olla, hyvinkin sisukkaampi kuin tuo rouva worhees, koska yhdistäisin osan itsestäni hänen taistelu tekniikoihin.

      • Toni

        Perustuuko Friday the 13th tositapahtumiin. Kyllä vain joskus 70 luvulla eräs nainen surmasi crystal lakella joitain teinejä. Heeitä ei olla koskaan kuitenkaan löydetty vaikka kovasti on yritetty. Tapaus liänee mahdoton selvittää sanoi sheriffi chaimer aikoinaan.

      • Ritva leena kivi
        Ritva leena kivi kirjoitti:

        Voin kuvitella, kuinka vaikeaa oman pojan kunniaa loukanneita vastaan voi olla taistella. Itse en ainakaan olisi juonut itseäni ihan sekikseen siinnä vaiheessa kun vihollisia oli enää vain se yksi, säälittävä kuolevainen.

        Olisin ensin hieman kauemmin kytännyt tämän epätoivoista yritystä, selvitä kynsistäni, ja sitten vasta iskenyt. Ensin olisin hiipinyt talon nurkalle, ja tarttunut siihen siinä olevaan kankeen, jos minulla olisi niin hyvä tuuri siinä tilanteessa. Olisin yllättänyt tämän takaa päin, enkä olisi luovuttanut, ennenkuin muija makaa kanki kylmänä. Että niikuu se kanki ois niinku siitä muijasta lävitte.

        Vaikka helppohan se on näin jälkeenpäin sanoa.

        Hyökkäys tekniikoista vielä juttua.

        Pyri yllättämään tämä mahdollisimman hiljaa. Hyökkää täysillä. Älä tunne armoa. Pure häntä kämmeneen tai sormeen niinkuin rouva worhees teki. Syöksyile hänen kimppuunsa ja höykytä.
        Huuda aina samalla kun lähdet syöksymään tämän kimppuun. Jos hän pääsee niskan päällesi, huuda ho! no! no! no! sillä se antaa lisä voimaa sinulle.

        Saattaisin olla, hyvinkin sisukkaampi kuin tuo rouva worhees, koska yhdistäisin osan itsestäni hänen taistelu tekniikoihin.

        Tässä lähden siitä, että itsekkin saattaisin palata, jos vain saan siihen mahdollisuuden. On niin helppo sieltä tavaalta kurkkia ja ilveillä meille kuolevaisille, että miäpä oon nyt täällä oo sie siellä.

        Ehkä jason saikin luvan palata takaisin, toteuttamaan hänen niin perin tärkeää tehtävää.
        Ehkei jasonissa ollutkaan mitään vikaa, tai ehkä hänelle kävi vain niin hassu tuuri.

        Ehkä jasonin tehtävä on syvällisempi, ja tärkeämpi kuin osaamme kuvitellakkaan.
        Taivumme helposti, liian usein syyttelemään toista, kun toinen on saannut tuollaisen lahjan jumalalta. Ihmisillä pitää olla aina joku ketä syyttää.

        Meidän tulisi muistaa myös, ettei edes jasonin äiti ollut täydellinen.

        Ymmärrän hyvin, jos joku on jasonille kateellinen, koska ainakin itse olen. Kateudellakin on syytä olla kuitenkin rajansa. Saapa nähdä, voittaako jasonin äiti taistelun, jo tuloa tekevässä remakessa. Koska jasonin äiti ei ole mikään teräsmies, voi leffassa käydä mitä vain.

        Hitto ku rupes vähä piärettää, siis tää haju. Vittu pitää taas käydä avaamas toi ikkuna.

      • Rritva leena kivi

        Kuvittele tämä las vegasiin. P bisnekset ynnä muu. Kelatkaa muija tulee jostaa hiton marketist ulos joku hemmetin matkalaukku kädessä. Kakarat huutelee sille että matkalaukku hoor matkalaukku hoor. Huh huh vois olla aika noloo tommonen jos ite.

        Äijä tarjoaa jonkun tupakan siin sitte ja muija vähä rutisee. Laita nyt perkule tota naamaa vähä peruslukemille. Äijä siihen sit et voi alatalon kukka huitsu urvelo.

        No mä sit siin kattelen jotaa lehtee ja sil yhel onki mätä näppy pääs.

        Yks poika tulee jostaa hiton grillijuhlilta ja on muka lukenu läksynsä oikein olan takaa mutta isä huomaa että poju puhuu ihan läpiä päänsä.

        Sit yks et ei helou onks sul nyt se limupullo jo juotu nii mä siihen että ei. Saaaatana ku muija tulee sellasen hiton vaipankaa sielt nurkantakaa ettei ehi ees evää heilauttaa.

        Sit ollaa vaa ihan hiljaaa.

      • Ritva leena kivi
        Rritva leena kivi kirjoitti:

        Jasonin pappa palaa kotiin venäjän matkoilta. Pappa antaa tuliaiseksi jasonille lahjaksi mummon, jonka sisällä on toisia mummoja. Poika ottaa pienimmän mummon pois, ja laittaa karamellin tilalle. Hän siirtää sen piänimmän mummon, tyynyn alle ja säilyttää sitä siellä.

        Pappa sytyttää piippunsa palamaan. Piippu lähestyy hänen rohtuneita huuliaan. Lasiin hän kaataa viskiä. Jää kalikat tippuvat lasiin. Lasi liikkuu kohti hänen raukeita kasvojaan. Mustalais eukko ostaa käytetyn imurin 5 eurolla. Parhaat päivät jo nähnyt mandariini pääyyy ostoskoriin. Joku laittaa imuriin 50 euron lätkän ja myy sen eteenpäin. Tulehtunut lokki laskeutuu kotkan torille ensikesänä.

        Kuuro poika kyttää papan suun liikkeitä. Jehovat nyökyttelevät toisilleen. Kunnes voorheesin rouva sanoo papalle että yksiil on häät ens viikol. No sit nää menee sinne kuule oikeen.
        Sitte yks ukko sanoo niille ku häät on ohi että se on sit sil selvä että, se on sit sil sipulu sano ripuli.

        Tultii pojankaa kattoo. No ota siit yks olut näin yö syämmellä. Mites on onko nää kalat minkälaisii on tullu. Saatana ei saatu sintin sinttii. Miltä se maistuu se olut. Mitä. Niin että onko se olut hyvää.

        Totta mooses on. Katoo ku nää rintsikat on nii jotenkii jänniä. Älä muuta viserrä. Pippala laaraa pippala laaraa.

        Hitto mikä on siust isoin kala jonka oot saannu.
        KÄNNIKALA! toteaa tämä naimaton munapää.
        Hitsi et on vähä hyvää tää sun olues.

        Jos se nyt on noin hyvää niin eihän sille minkään voi. Voisit sä vähä soutaa lähemmäs tota mökkii että mä näkisin vähä paremmin noitten aikeet. Okei.

        Nyt myöhää mennää tonne. Totta kai. Mitä myö tehää sitte jos sielt alkaa kuuluu jotaa pään aukomist. Mennää sinne kato vähä ja eiköhää ne siit rauhotu. No myö sitte astutaa rantaa ku se yks oli nii hassu.

        Heh heh oot sä vähä hassu. Mul on merkitty sianpaska kökkäre mehtäsä. Mul on tiikerin kyrpää otas. No ootte työ sitte aika värikästä sakkia. Niin ja eihän sille minkään voi että sen pituinen se.

        voorheesit, kuten tiedämme, ovat pimeästä pitävää sakkia. Nainen kävelee yöllä. Jason on mieltynyt valitettavasti, juuri näihin älykkyysosamäärältään Ding dong tyttöihin ja niin edelleen.

        On niin helppo avata se vetuketju, ja pissiä ilman mitään sen kummempaa syytä. Kuitenkaan et koskaan voi olla varma, milloin jason tai hänen äitinsä iskee, vaikka et uskoisikaan moisiin.

        Tässä on nyt vain se, että meistä kukaan ei tiedä kaikkea, joten voiko kehenkään edes luottaa.
        Voihan olla, että jason on totta, mutta miä en nyt tässä vaan tajua sitä.

        Et kyl se on vaan niin, että kun lapsel on ripuli, nii kyl sen sinne, lääkärii vaa saa viiä, et ei oo sillä tavalla kiällettyy.

        Valitettavasti, itse en vain osaa arvatakkaan, minkälaista tuo olisi yläpään kyseenalaisessa paikassa!!! voorhees on silti legenda.

        Kuten voimme arvata kävi myös jasonin äiti kapakoissa. Hän juo mieluiten omaa pontikkaa kuin itse paarin antimia. Kerran hän sanoi. Vähän nyt tässä ryypiskelen. Kaikki katsoivat häntä halveksuvasti mutta silti tätä rupesi laulattamaan.

        Hän lauloi sen laulun joka tuli kuuluisaksi krystal lakella.

        Vessassa on niin saakelin koriiaa. Kaikki on niin saakelin soriiaa. Lalla lalla laa.
        Epätoivoinen voileipä kauppias paukkii ovesta sisään.

        Hän paukuttelee omia henkseleitään ja sanoo. Vittu kato täält vähä tulee. Tsiuuu, no mitä rouva. Noh ei täs mitää on vaa vähä. Et viitti vaa sanoo. Äääh no kato mua. Voi hitsi et äijä on vähä sanonko mitä. No anna tulla rulla pulla.
        Vähä hölmö! olet vähän nyt tässä.

        Nyt röökit palaa no vähä palaa röökit palaa. Vitsi vähä siistii tää tupakka. Lasi ajelehtii kohti voorheesin hervottomia huulia. Hänen suunsa liikkeitä seurataan sivulta ja tuo outo huhu saa alkunsa.

        Hiki tulee hiki tulee! kuumottaa!

        Rouva voorhees pierasee! kaikki katsovat häntä kuin viimeistä päivää! Rouvaa laulattaa taas.

        Piänenä tyttönä sen tuumasin,
        olen tyttö levoton. Vanha räätäli rutistelee teinityttönsä finnejä. Autolla hurjasteleva turisti ottaa lukuun! Lihapullat haisevat pahalle. Mäyräkoirat kurkkivat kopin suulta.

      • Ritva leena kivelllä taas a...

        Älä koskaan telttaile krystal lakella. Älä koskaan huuda. Asuntovaunussa nuku aina mahdollisimman keskellä noin metrin lattiasta sillä silloin jasonin teräaseet eivät ehkä yllä sinuun ja saat armon aikaa paeta. Välttele umpikujia. Kärvennä liekinheittimellä niin kauan että jasonista jää enää hiilet jäljelle.

        Lapioi hiilet jätesäkkiin. Sulje säkki. Lähde merelle ja hukuta tuo jätesäkki mereen tekemälläsi sementti kökkäreellä jonka sisällä nuo hiilet on. Jos joku tajuaisi tehdä tällä tavalla olisi mahdotonta enää keksiä jatko osia tälle sarjalle.

      • Ritva leena kivi
        Ritva leena kivelllä taas a... kirjoitti:

        Älä koskaan telttaile krystal lakella. Älä koskaan huuda. Asuntovaunussa nuku aina mahdollisimman keskellä noin metrin lattiasta sillä silloin jasonin teräaseet eivät ehkä yllä sinuun ja saat armon aikaa paeta. Välttele umpikujia. Kärvennä liekinheittimellä niin kauan että jasonista jää enää hiilet jäljelle.

        Lapioi hiilet jätesäkkiin. Sulje säkki. Lähde merelle ja hukuta tuo jätesäkki mereen tekemälläsi sementti kökkäreellä jonka sisällä nuo hiilet on. Jos joku tajuaisi tehdä tällä tavalla olisi mahdotonta enää keksiä jatko osia tälle sarjalle.

        CRYSTAL LAKE. K on vaa jotenki sillai kivempi.

      • Ritva....
        Ritva leena kivi kirjoitti:

        CRYSTAL LAKE. K on vaa jotenki sillai kivempi.

        Jason leikkii kaverinsa kanssa soltuilla. Hitsi vähä tulee täält tää panssukki!. Kato vähä ampuu TYS TYS TYS! Äiti huutaa UUNISSA PULLAT MUHII! Poikien suusta lentää RÄKÄ! kun päristellen matkivat aseiden ääniä. POJAT TULKAA PULLALLE! huutaa rouva voorhees. Pojat ovat imaileva nämä äidin hirvittävät rupipullat, joita äiti ei ollut ehtinyt kunnolla valmistaa. Jason tukistelee kaveriaan vähän väliä. Lopulta tämä kaveri kyllästyy tuohon nuhteettomaan kusipäähän, ja lyö sitä kunnolla turpaan niin että oikeen nuppi tutisee. Pappa on ollut naapurissa salaa, ja vedellyt tätä naapurin muijaa.

        Pappa istahtaa keinutuoliinsa, ja tarttuu viskilasiin, ja kuljettaa sen jälleen kerran kohti hävyttömiä huuliaan. Pappa laulaa, VOIH JUMALAN SELÄNTAKANA OLLA SAAN EI PAIKKAA PAREMPAA. Vittu mä juon kohta itteni hengiltä saatana! PIUPRRRRUIT! Vittu saa sitä ihminen pierrä jos piärettää, saatanan saatana! Mene nyt mäkees siitä kakara. Onk se sauna jo lämmin saatana. Noh nyt se tippu. Kukaa saatana järkkää mulle lisää viinaa VITTU!

      • Ritva...........
        Ritva.... kirjoitti:

        Rouva voorhees, ja hänen miähensä ovat aurinko lomalla. Ohhoh onpas ihanaa. Kato lues toi. No sil ei oo ainakaa nälänhätää mailla halmein! No ei juu ja kato noit rintoi, tommoset halvatun nännit. Voi sitä ihminen vaan niin ruma olllakkii. Katos kuka tuolt tulee. NO HYI! tommone MUMMO jol on joku ihmeen HÖMPPÄ HATTU! päässä. Millonkohan toi on viimeks tajunnu muuttaa tyylii. HUI! se lähti tulee tänneppäin.

        Otattanko tästä vähän RUOKASATA! Hän ojentaa kulhoa lähemmäksi, jossa on jotain pilaantunutta pahan hajuista lihaa. Rouva voorhees sanoo, OLET HELVETIN RUMA! Mutta sitten tämä MUMMO! poistuu ja he huomaavat, että hänellä on perseessä märkä ruskea LÄNTTI! ja sen pituinen se ajatus.

    • Anonyymi

      Katsokaa italialaisia gialloja, ei jenkkipassssskaa... Tyylikkäitä ovat, juu.

      T: giallomies

    • Anonyymi

      Hah hah. päivän naurut tästä Ritva -hahmosta ;D

      Miten sitä on osannutkaan olla tietämättä tästä ketjusta kuin vasta 14 vuotta myöhässä? No, tieto lisää tuskaa!

      En kyllä kaikkea jaksanut lukea, mutta Ritva olisi vastaan tullessaan kyllä aika karmea kauhuhahmo, koska ilmeisesti on tosissaan ;D

      Ritva -elokuvaa odotellessa...

      (toivottavasti ei ole giallo, koska ne ovat enimmäkseen epäloogista kuraa...)

      📼

      • Anonyymi

        Ja vitut. Gialloissa on hyvät, monimutkaiset juonikuviot.

        T: giallomies

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4430
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2270
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      559
      1744
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1471
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1121
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe