EI OLE MERKITYSTA. Se mikä ratkaisee nautinnon on kalun ja reiän välinen suhde - siis kitka.
Kullin koko on sama juttu kuin rintojen koko. Isoilla on enemmän psykologinen merkitys mutta pienet voivat olla paljon terhakkaammat ja kiihkeämmät, ( oma kokemus!)
On isokaluisia ja isopilluisia, ja on pienikaluisia ja pienipilluisia.
Asioihin voi vaikuttaa myös itse, molempi sukupuoli.
Mies voi jumpata tai bodata muutaman sentin ja nainen voi opetella kuristamaan aktin aikana kullia lantiolihaksillaan ja näin voidaan epäsuhta poistaa omin voimin jos sitä on.
Siis pienimunaiset bodatkaa kaluunne paksuutta (pituudella ei ole merkitystä koska naisen anatomiassa herkät alueet eivät ole syvällä vaan emättimen ja anuksen reunoilla, yläosissa) ja isopilluiset opetelkaa thai-tyttöjen niksit ja myös anaaliseksin taiat (se voi olla yllättävän hyvä juttu kun sen oppii ja siitä voi saada tosi hyvät kiksit ja tarv. voi samalla vaikka hieroa klitoristaan!)
Nim. Kokenut ja monessa mukana ollut.
P.s. lopuksi: aivot ovat lopulta tärkein seksielin. Se näyttää monilta unohtuvan. Elleivät aivot ole mukana niin homma ei tunnu hyvältä. Vaikka olisi kuinka isot vehkeet tai hyvä tekniikka. Se on silloin vain nylkytystä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis kyrpä saa olla vaikka kuin paksu, mutta se ei sovi pilluun. Sensijaan muodokas mulkku on paras, sellainen jäntevä ja iso terskainen.
varmaan se on paras omaan kätees kun runkkaat sitä yksin pimeässä.
Koko ratkaisee
Ensin HUUDETAAN ettei koolla ole merkitystä ja perään kerrotaan miten voi"bodata"penistä ja tiukentaa pillua.
Miksi täällä niin monella on valtava ja hysteerinen tarve antaa lausunto 5 miljardin ihmisen puolesta perustuen omiin kokemuksiin ja mieltymyksiin....?!!!
Jos jollekin toiselle koolla on merkitystä, niin se silloin on sitä eikä se muutu vaikka miten joku toinen muuta hokisi.
Koolla on merkitystä, paljonko ja missä suhteessa muihin asioihin- ne päättää jokainen omalla kohdallaan.
Mites sitä kullia podataan?
Menet lähimmälle punttisalille ja kun otat 10 kg käsipainot käsiin, niin samalla ripustat 2 kg painon munaasi. Sit kaikkia nostat samaan aikaan (tietysti täytyy olla ainakin sellainen puolikova, jonka voi siinä lämmittelyksi itse runkata, jos ei ole personal traineria).
Itse teen haban ja kullin samoina päivinä kuin olkapäät.