Mul elämä on yhtä paskaa. Oon onnellisesti naimisissa, mut silti tuntuu pahalta. Mul meni porukoitten kaa välit poikki. Ja se johtu vaan siitä ku sanoin paljon hieroja käynnit maksaa. 15 kertaa kävin ja 45 euroo maksaa 45 minuuttia se kertaa 15:sta ni se tekee 555. No vanhemmat lupas maksaa sen ja sit ois viel toinen 15 kertaa joka ois välttämäton. Tammikuussa mä tipuin portaissa ja meinasin halvaantua. Selvisin kuitenkin kävely kykyseksi.Kirurki sano et tarviinfysikaalista hoitoa muuten voi tulla ajan kanssa ongelmia. Porukat suuttu siitä ja sit hermostuin ku ne aina puuttuu mun elämään ja ei pidä mun sisustamisesta. Äiti sano et ois parempi et en ois syntyny sit se haukku mun miehen laiskaks paskaks. Sit äiti sano et ei oo mitään asiaa niille ja eikä ne tuu meille kylään. Mitä mä teen? Tuntuu tosi pahalta. En jaksais enää elää. Mul on niin paljon muitakin fyysiä sairauksia et en enää jaksa. Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä mut silti tekis mieli luovuttaa. Mul on taloudellisesti ki vaikeeta, mut kai mä selviin. Mitä mä teen mun porukoitten kaa annanko olla välien poikki lopullisesti? MItä mä oon tehny väärin et porukat laittaa välit poikki? Oon niin masentunut et en tiijä mitä teen. Suunnittelen itsaria. Heti ku mies on töissä. please! auttakaa mua antakaa jotain neuvoja miten mä selviin tästä. Kiitos etukäteen!
EN jaksa enää tätä paskaa!
Haavoittunut enkeli-78
3707
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nimessä luovuta. Jossain vaiheessa siteet omiin vanhempiin pitää katkaista. Jos he eivät tue sinua niin miksi pidät yllä yhteyksiä
Keskity vain aviopuolisoosi ja siihen, että teidän suhteenne voi hyvin
..ja pahaa mieltä aiheuttava pois elämästäsi. Sairauksiasi et tietenkään voi taikoa pois, mutta jos sun mielenterveys vaatii esim. sen, että et ole vanhempiesi kanssa tekemisissä, älä ole!
Mä jouduin äitini kanssa tekemään näin, isä on kuollut.
Olen aina ollut äitini hampaissa ja parina viime vuotena asiat menivät niin pahasti solmuun, että oli pakko lopettaa kanssakäyminen.
MUTTA, en laittanut välejä poikki, lakkasin vaan soittamasta ja vastaamasta hänelle.
Hän on jo vanha, enkä halua enää tehdä totaalista välirikkoa.
Oman vakavan masennukseni ja fyysisen parantumattoman sairauteni takia jouduin tähän päätökseen.
Kysyin psykiatriltani voinko näin tehdä ja hän sanoi, että mun on tehtävä KAIKKI MAHDOLLINEN, että saisin mielenterveyteni ees jollain lailla kuntoon. Kuolla en halua.
Nyt äitikin ymmärtää olla soittelematta mulle kuin ehkä kerran kuussa ja tietää että katkaisen puhelun heti jos alkaa naukumaan turhista.
Tapaamme perhejuhlissa, siis harvoin, äitienpäivänä en käynyt. En tiedä mitä hän siitä ajatteli, mutta ei se mua enää kiinnostakaan.
Sain ainakin yhden riippakiven niskastani, jäljellä on ihan riittävästi, mutta onnellisiakin hetkiä alkaa olla. Niistä otan kaiken irti.
Älä siis tee mitään lopullisia päätöksiä vaan yritä rauhoittaa tilanteesi. Vaikka sitten sillä, ettet ole vanhempiisi yhteydessä.
samanlainen tilanne, mulla on vaan mies (jonka kanssa tappelen jatkuvasti), ja yksi kaveri kaukana, eikä hän käy kovinkaan usein, ja porukoihi on mennyt välit (ne ei hyväksy miestäni), ja sitten taas miehen puolen suvun kanssa myös koska he eivät hyväksy minua masennukseni takia, että tälä tavalla.