Hei skorpparit!
Onko teillä muilla yhtäkkisiä voimakkaita tunteen purkauksia? Minulla yleensä tulee pieniä ilon ja onnen purkauksia päivittäin useampaankin kertaan. Pieniä surun ja murheen purkauksia ei ole edes olemassa. On vain suuria. Niitä on erittäin harvoin. Viimeksi olen itkenyt kunnolla kuusi vuotta sitten erään erittäin rakkaan läheiseni poismenon vuoksi.
Eilen sattui tämmöinen tapaus, että mielestäni elämä kohtelee minua kaltoin eräässä asiassa jatkuvasti (tiedoksi, että kyse ei ole rakkausasioista) ja olen yrittänyt selvitä ja ajatella positiivisesti. Eilen padot murtuivat. Itkin ääneen tuntikausia, en voinut hallita tunteitani ollenkaan. Säikähdin todella. Miten minulla elämänmyönteisellä ja positiivisella ihmisellä voi olla noin valtavasti kyyneliä vuodatettavaksi. Kävin läpi valtavan negatiivisten tunteiden kirjon pettymyksestä, itsesäälistä ja epäoikeudenmukaisuudesta pohjattomaan epätoivoon. En voinut tehdä muuta kuin keinutella itseäni ja itkeä. Tunteet olivat niin voimakkaita, että tunsin olevani miltei hysteerinen.
Vieläkin välillä kyyneleet pyrkivät silmiin ja naama on turvoksissa. Päätä särkee ja väsyttää. Fyysisesti olo on aika surkea, vaikka tunteet eivät enää myllerrä. Töissä on oltava ja minua hävettää, kun tämä surkea olo näkyy väkisinkin ulospäin ja silmät ovat itkettyneet ja punaiset, melkein kiinni muurautuneet.
Tätäkö tämä skorpionin elämä on, että kultaista keskitietä ei yksinkertaisesti löydy. Aina mennään äärtä ja laitaa myöten, oli kyse sitten mistä tahansa. Se tässä on vaikeinta hyväksyä, että haluan olla vahva, en mikään itkeskelevä surkimus. Mutta kai vahvimmankin osa on joskus sortua, että voi taas entistä vahvempana nousta taistelemaan elämäntielle. Toivo paremmasta elää, en aio antaa itseni masentua. Itkut on itketty ja nyt jatketaan elämää.
Onko tässä ajassa jotakin erikoista? Onko muilla ollut nyt vaikeaa?
Onko teillä muilla yhtäkkisiä voimakkaita tunteen purkauksia? Minulla yleensä tulee pieniä ilon ja onnen purkauksia päivittäin useampaankin kertaan. Pieniä surun ja murheen purkauksia ei ole edes olemassa. On vain suuria. Niitä on erittäin harvoin. Viimeksi olen itkenyt kunnolla kuusi vuotta sitten erään erittäin rakkaan läheiseni poismenon vuoksi.
Eilen sattui tämmöinen tapaus, että mielestäni elämä kohtelee minua kaltoin eräässä asiassa jatkuvasti (tiedoksi, että kyse ei ole rakkausasioista) ja olen yrittänyt selvitä ja ajatella positiivisesti. Eilen padot murtuivat. Itkin ääneen tuntikausia, en voinut hallita tunteitani ollenkaan. Säikähdin todella. Miten minulla elämänmyönteisellä ja positiivisella ihmisellä voi olla noin valtavasti kyyneliä vuodatettavaksi. Kävin läpi valtavan negatiivisten tunteiden kirjon pettymyksestä, itsesäälistä ja epäoikeudenmukaisuudesta pohjattomaan epätoivoon. En voinut tehdä muuta kuin keinutella itseäni ja itkeä. Tunteet olivat niin voimakkaita, että tunsin olevani miltei hysteerinen.
Vieläkin välillä kyyneleet pyrkivät silmiin ja naama on turvoksissa. Päätä särkee ja väsyttää. Fyysisesti olo on aika surkea, vaikka tunteet eivät enää myllerrä. Töissä on oltava ja minua hävettää, kun tämä surkea olo näkyy väkisinkin ulospäin ja silmät ovat itkettyneet ja punaiset, melkein kiinni muurautuneet.
Tätäkö tämä skorpionin elämä on, että kultaista keskitietä ei yksinkertaisesti löydy. Aina mennään äärtä ja laitaa myöten, oli kyse sitten mistä tahansa. Se tässä on vaikeinta hyväksyä, että haluan olla vahva, en mikään itkeskelevä surkimus. Mutta kai vahvimmankin osa on joskus sortua, että voi taas entistä vahvempana nousta taistelemaan elämäntielle. Toivo paremmasta elää, en aio antaa itseni masentua. Itkut on itketty ja nyt jatketaan elämää.
Onko tässä ajassa jotakin erikoista? Onko muilla ollut nyt vaikeaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tosiaan ole kultainen keskitie skorpparille luotu. Mulla on niin että kun suutun niin se on hyvin voimakasta ja sen huomaa kaikki ympärilläni. Suuria vaikeuksia on tästä tullut muttei sitä itseään voi muuttaa. Koita jaksaa vaan pää pystyssä !
Kuulostaapa tutulta!Olen myöskin skorppari ja mulle tulee tollasia itsesäälikohtauksia aina sillon tällöin. Tunteet ovat yleensä niin voimakkaita että ajattelen ettei olisi väliä vaikka auto ajais yli sinä hetkenä...haluaa vaan pois tästä maailmasta ja itkee itsensä ihan tunnottomaksi ( henkisesti ). Kauheinta on jos joku muu näkee sen, se häpeä on ihan kauheeta! Yleensä mäkin olen energinen ja positiivinen ihminen ja harva uskois että mussa on tälläinen piirre. Entinen poikaystävä laittoi mun "huonot hetket" aina taiteellisuuden piikkiin...Oon monta kertaa aatellu et haluisin olla ns. yksinkertaisempi ihminen, en siis tyhmempi vaan helpompi itselleni ja en niin kova murehtimaan asioita....Mutta minkäs teet?! En oikein tiedä mitä elämältä haluan, kun mikään ei kuitenkaan kelpaa! Mun ystävät on mulle monta kertaa sanonut noin ja oon nyt vasta itse huomannut sen puolen itsessäni. Oon vaan aikaisemmin aina itse kääntänyt asiat mielessäni niin, että mä en oo hyvä tai en kelpaa. Kaipa mä sitten olen täydellisesti onnellinen, kun elämääni tulee se asia, jota siihen olen tiedostamattani hakenut...Katsellaan...Ehkä säkin koet jonain päivänä sen "valaistuksen", jonka jälkeen mikään murhe ei tunnu elämää suuremmalta! :)
Kiitos vastauksesta! Sehän tässä hämmentääkin, että kuvittelin jo löytäneeni sellaisen valon elämääni, joka estäisi tämmöiset murtumiset. Mitään tämän kaltaista en ole kokenut yli viiteen vuoteen. Näköjään näitä tulee kuitenkin. Tämä murehtimani asia on sellainen, että se koskee minua itseäni, mutta yksin en voi siihen vaikuttaa. Tarvitsen apua muilta. Muut eivät kuitenkaan ymmärrä, miten tärkeä tämä asia minulle on. Olen yli vuoden ajan yrittänyt edistää tätä, mutta mitään konkreettista ei tapahdu, koska auttajaa ei ole vielä löytynyt. Olen yrittänyt puhua tunteistanikin, mutta jotenkin viestiäni ei oteta riittävän vakavasti ja tämä minua masentaa. Haluaisin elää riippumatonta ja itsenäistä elämää, mutta tämä kynnys olisi jonkun muun kanssa vielä ylitettävä.
Haluaisin tämän asian kuntoon mahdollisimman pian. Pelkään, että masennun ja luovutan. Toivottavasti jaksan taistella, kunnes saavutan tavoitteeni, riippumattomuuden. Vasta sitten olen vapaa elämään omaa elämääni ilman että olen ainaisesti muiden ihmisten auttamishalun ja hyväntahtoisuuden varassa. Onneksi on viikonloppu edessä, että saa levätä. Ei oikein tahdo työnteosta tulla mitään, kun mielen taustalla pyörii koko ajan tuo "elämää suurempi suru". Kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa taas elämä voittaa ja vähitellen pystyy suhtautumaan omaan surkeuteensa sarkastisesti, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan vielä. :)
totta tosiaan veit zalmiakki sanat suustani ! *ihmettelee*
En myöskään tiedä mitä elämältä haluan ja kun olen ihastunut johonkin mieheen ja olen saanut miehen kiinostumaan en sittenkää halua häntä.. ja toisaalta taas haluaisin.. vaikea selittää..
Itse olen huomannut että kun purkaa pahan olonsa muualle (harrastukset tms.) se helpottaa. itse juoksen, soitan kitaraa, käyn Han Moo Do treeneissä oikein ylikierroksilla kun on kyse voimasta tai kestävyydestä.
Eli energian, turhaumien ja patoutumien uudelleen toisaalle suuntaaminen auttaa merkittävästi. Asioista löytyy positiivisia puolia niin paljon, mutta joskus ne vain on vaikeata löytää.
Kokeile jotain uutta, uusi harrastus, lenkkeile, kävele, maalaa, piirrä, tee ruokaa tai punnerra. Olen kokenut kaikki nuo vain positiiviseksi itselleni..
että alkukevät on monille ihmisille raskasta aikaa, oon huomannut sen itsestäni, ystävistäni ja potilaistani. Puhutaan valoshokista. Kun pitkän pimeän jälkeen eletään keskellä kirkasta kovaa valoa vaikuttaa se meihin ihmisiin ensiksi väsyttävästi, ja sitten piristävästi. Kevään edetessä valo muuttuu keltaisemmaksi ja saa kauniin hehkunsa, luonto herää eloon ja alkaa vihertäämän... ja saa meidät ihmiset taas jaksamaan. Koita jaksaa, kesä on jo ovella :)
Olen itse skorpioni ja tunnistan kaikki tunteen myllerrykset itsessäni, joista kerroit. Vastikään aloin lukemaan kirjaa Awareness, ja se on auttanut ainakin minua. Olen saanut aika monta ahaa elämystä kirjaa lukiessani, vaikka olen vasta puolivälissä. Voi olla, että kaikki eivät kirjasta pidä, mutta minä olen saanut siitä ainakin jotain irti. Suomeksi kirja on nimeltään (tietääkseni) Havahtuminen ja sen on kirjoittnut Anthony De Mello.
SKorpionien intohimoisuus tekee tuon. Itsekkin olen äärimmäisen intohimoinen ihminen, tunteellinen, empaattinen ja lämmin. Toisinaan kylmä ja täynnä vihaa.
Se on skorpionien luonne: jokotai.. Ja mainitsemasi tilanne on minulle tuttu. en ole itkenyt kunnolla useampaan kuukauteen (silloinkin eroni takia) ja nyt tuntuu etten pystykkään itkemään. mutta joskus sekin taas tulee, että itken ja kaikki tunteeni purkautuvat, kuten aina, raivokkaasti.
- Lämpimästi osaaottaen Byakhee
minulla on myös noita tunteen purkauksia ja vanhemmiten ne ovat vain pahentuneet. en ole vieläkään vanha, 20-vuotias. pelottaa että millainen olen 5 vuoden päästä.
suutun erittäin helposti ja sen huomaa. ja en peittele suuttumustani. humalassa olen iloinen ja sosiaalinen, mutta jos joku sanoo yhdenkin väärän sanan.. saatan suuttua alle puolessa sekunnissa.
nykyään yritän pitää matalaa profiilia, monesti ystävänikin sanovat minulle että lopeta.
olen masentunut sen johdosta, ettei minusta pidetä. tiedän olevani vaikea, mutta silti masentaa..
lisäksi vielä on ihmisiä jotka ärsyttävät minua tahallaan, koska tietävät että suutun helposti, mutta en ole koskaan pitkään vihainen. joskus haluaisin olla pitkään vihainen, niin pitkään etten minä olisi se joka taas kerran pyytää anteeksi sitä että suuttui turhasta.
olen monesti sanonut ettei minua kannata ärsyttää kun on huono päivä. mutta jostain kumman syystä kukaan ei usko.