Tässä useamman vuoden seuranneena liikennettä varsinkin sesonki aikana täällä yhden laskettelu keskuksen kupeessa jaksan vielä hämmästellä eteläläisten ajotyyliä..
Ei sillä että yleistäisin, mutta..
Talvi kun koittaa niin jo alkaa autoja suksibokseineen virrata. Liikennerajoituksista ei piitata juuri mitään, ajetaan ns. "toisen perseessä" kiinni ja ohitellaan mitä hulluimmissa paikoissa.
Itse en ole mikään "sunnuntai" ajelija, vaan huristelen suht rajoitusten mukaan, mutta tuntuu että mikään vauhti ei ikinä riitä. Ohi mennään vaikka vauhtia olisi itselläkin jo reilusti yli rajoitusten.
Liikenneympyrässä ei ymmärretä, että kellä on etuajo-oikeus ja kellä ei, vaan ajetaan läpi vaikka väkisin.
Ja luultavasti ei monellakaan ihmisellä ole autossaan vakiovarusteena valoja tai vilkkua.
Tai jos on niin ajetaan ilman valoja ja vilkkua
saatetaan ehkä näyttää niin että vedetään ensin
"liinat kiinni" risteyksen kohdalla ja sitte laitetaan vilkku päälle.
Taajamassa 50km rajoitusalueella ajetaan vähintään 80km/h ja sitte ollaan taas hampaat irvessä perseseessä kiinni ja ohitellaan keskellä kylää niin että suojatietä kulkeva saa oikein pistää juoksuksi ettei "maanteiden kuningas" vetele mersullaan yli.
Ja yks mitä on huomattu, on se että mitä hienompi auto niin sen röyhkeämpi kuski.
Ja vieläki hirveämpää on nähdä että näillä "kaahareilla" on lapsia koko takapenkki täynnä.
Ja mikään muu ei ota niin paljoa päähän kuin se että ratsiat lisääntyy vuosi vuodelta lomalaisten ansiosta. Joka hiivatin nurkassa on joku kyttäämässä tutkan kanssa ja siellähän niitä sitten seisoo mersuja ym sakotettavien rivissä, ja
vielä kehdataan ihmetellä jälkikäteen että ompas täällä vain paljon poliiseja liikenteessä.
Minkäköhän takia...
Että vaikka lomalle tullaanki niin
aivoja ei tarvi jättää kokonaan kotia.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Että hesalaiset ei osaa eikä osaa asennoitua liukkaisiin eikä muuhunkaan liikenteeseen.
Heti kun tulee liukasta niin kyllä hesassa taas kolisee ja lehdet kirjoittaa että liukas keli yllätti autoilijat.
HEH HEH sanon minä.
Mistäs päin mahtaa suurin osa hesalaisista olla lähtösin? Ettei vain olisi muuttaneet jostain. Viime viikonlopun noin tuhannen kilsan Suomikierroksella, oli kyllä yllättävän monta autoa parkeerattu ojan pohjalle, oiskohan stadilaiset lähteneet reissuun, vaikka syyslomatkaan eivät ole iskeneet vielä päälle.
Turha on elvistellä, koska teilläpäin menee päivässä auto, kaks parhaassa.
Suuri asenne vamma. Heillä soi herätyskello joka aamu samaan aikaan ja sitten kun on liukasta niin ensin menee auton puhdistukseen aikaa ja sitten siihen mennyt aika yritetään ottaa liikenteessä kiinni. Ei yhtään oteta huomioon liukkautta eikä olosuhteita. turvaväliä ei pidetä vaan sama tai jopa pienempi kuin kesällä. Tuollaisilla kusipää asenteilla sitten ajellaan ja törmäillään.
Maalla ajellessni on selvästi havaittavissa, että paikalliset auotoilijat ottavat kelin huomioon.
Aivan turha väittää, että asennevamma on hesalaisten. Kyllä tämä vamma on koko maan kattava. Kierrä nyt jotain muutakin kuin tahkoa. Sitäpaitsi Hesa on vain pieni osa pääkaupunkiseutua, tänne ajellaan töihin jopa Hämeenlinnasta, saati sitten Vantaalta tai Espoosta.
Muuten, jos olisit vähänkään selvillä tämän alueen liikenteestä, niin tietäisit, että silloin kun on liukasta, niin ajetaan hiljaa ja nätisti, mutta kun on sulaa(näin moni ajattelee) eli kylvetty suolaa, niin voi ajella vaikka kuinka kovaa. Itse kierrän maata aikalailla ja tämä ilmiö esiintyy myös muulla Suomessa, mutta ehkä täällä on muutama auto enemmän kuin siellä missä Ari asuu, niin ilman muuta myös tapahtuu enemmän.
Mutta ajan autoa ammatikseni ympäri Suomea. Ja voin todeta että suuri ero on siinä kuinka liukkaaseen keliin suhtaudutaan. Pohjoisen ihmiset osaavat kunnioittaa luonnon olosuhteita etelän eivät. Kyllä on suuri ero ajotavoissa eri puolilla Suomea. Hesassa ei osata ajaa liukkailla.
En usko, että käyt Kehä ykköstä pitemmällä, jos kerran kerrot,että Hesassa ei osata ajaa liukkaalla kelillä. Ota huomioon, että Hesa on vain yksi osa pääkaupunkiseutua, ja kyseisellä alueella ( koko pääkaupunkiseutu)liikennetiheys, on aivan eri luokka kuin missään muualla Suomessa.
Ja juuri tuota liikenne tiheyttä ja liukkautta ei osata ottaa huomioon.
Minua ihmetyttää se,että miksi syytät Hesalaisia tuosta asiasta? Kyseessä on vain pieni joukko muualta tulleiden (maalta?) joukossa. Jos muuten yhtään seuraat uutisia muualta Suomessa, niin huomaat, että kyllä liukas keli aiheuttaa paljon kolareita koko maassa.
Ei ne etelän herrat vieläkään ole oppineet ajamaan Lapissa paikallisten tavoin. Tämä oli tämänpäiväisessä Ilta-Sanomassa:
------------------------------
Ajokortiton humalainen hurjasteli seinän läpi
Neljän kemijärveläisen nuoren päämäärätön yöllinen hurjastelu Kemijärven keskustassa sai nolon lopun perjantain vastaisena yönä kello puoli kahden aikaan.
1,2 promillea puhaltanut 19-vuotias, ajokortiton kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan liukkaassa mutkassa. Nuorukaisen ajamalla Saabilla oli tilanteessa aivan liikaa nopeutta, ja niinpä auto törmäsi rivitalon autokatokseen.
Katoksen seinä meni päreiksi ja auto jatkoi matkaansa seinän läpi. Seinän läpi mentyään auto törmäsi vielä pysäköitynä olleeseen autoon. Siitä hurjastelijoiden Saab jatkoi vielä matkaansa ja törmäsi vielä toiseen, tienvarteen pysäköityyn autoon. Kaikki autot vahingoittuivat pahoin.
Törmäys vaurioitti myös rivitalon seinää, mutta vakavammilta ihmisvahingoilta vältyttiin. Takapenkillä istunut nuori tyttö joutui turvautumaan terveyskeskuksen apuun vammoja paikkailtaessa. Kuljettaja sekä kuljettajan vieressä istunut auton omistaja selvisivät pienillä kolhuilla. Myös takapenkillä istunut kolmas nuori mies selvisi säikähdyksellä rajusta törmäyksestä.
- Tässä tapauksessa oli kaikki tyhmyys samassa nipussa.
- Lisäksi nastattomat talvirenkaat käyttäytyvät kuin kesärenkaat jäisellä tiellä, sanoo ylikonstaapeli Koillis-Lapin poliisista.
ILTASANOMAT 26.10.2002