Olen saanut luontaishoitajaltani jo pari kertaa kehotuksen ostaa Happi-tippoja, koska niiden emäksisöivä ja terveellinen vaikutus on niin hyvä. Sukulaiseni on taas vannoutunut otsonin kannattaja ja käyttää päivittäin otsonoitua vettä. Olen lukenutkin otsonin parantavasta ja terveyttä ylläpitävästä vaikutuksesta paljon, enkä ole mitenkään epäuskoinen sen suhteen.
Terveyteemme vaikuttava ruokavalio on mielestäni kohdallaan. Suosimme kehoa emäksisöiviä aineita, vältämme happamoittavia, käytämme lisäravinteita ja pyrimme juomaan paljon vettä. Terveyskampanja on jatkunut nyt noin 3-4 kuukautta. Kaikkea ei kuitenkaan voi ohjelmaan ottaa, kun se tulee aika kalliiksi ja vaivalloiseksikin. Puntaroin tässä, mikä on turhaa ja mikä taas todella tehokasta.
Mitä mieltä olette, vaihtoehtoishoidon ystävät ja asiantuntijat: kannattaako alkaa käyttää näistä jompaa kumpaa, otsonaattoria tai happitippoja? Jos toista, niin kumpi se olisi? Mitä hyötyä olette mahdollisesti saaneet näistä itse ja mistä olette voineet todeta, että otsonista tai happitipoista se johtui?
Happitipat ja otsonivesi
25
12878
Vastaukset
- Miika
Happitipoista ei ole niinkää kokemuksia, mutta en usko niiden voittavan tehoiltaan otsonivettä. Minulle ovat monet ihmiset kertoneet erilaisia tarinoita sen käytöstä. Esimerkkeinä rytmihäiriöiden lähes täydellinen katoaminen, diabeettisen jalan verenkierron normalisoituminen, hampaiden vaaleneminen, hengityksen raikastuminen, atooppisen ihottuman katoaminen, mahan ärtymyksen katoaminen, yleisen virkeystilan koheneminen, allergiaoireiden paraneminen, krooninen colitis ulcerosa oireettomaksi n. kolmessa viikossa. Muuan tuntemani 50-vuotias nainen aloitti otsoniveden käytön, ja piakkoin hän huomasi olevansa raskaana. Helpon synnytyksen jälkeen terve tyttövauva oppi kävelemään 9-kuukauden iässä, ja muutenkin kehitys on ollut huimaa.
Kaikki tapaukset ovat viimeisen kolmen vuoden sisältä, ja suurin osa tämän vuoden puoleta. Halpoja otsonaattoreita alettiin tuoda Suomeen vasta vuoden alussa, mikä selittää tämän. Tieteellisessä kirjallisuudessa on runsaasti tietoa otsoniveden käytöstä mm. mahahaavan ja suun infektioiden hoidossa. Usein se on ollut mm. haavanhoidossa tukihoitomuotona muun otsoniterapian rinnalla.
En usko, että happitipat olisivat ainakaan parempia. Veden otsonaattorit ovat nykyään myös sen verran halpoja, että pidemmän päälle se tulee paljon halvemmaksi. Halvimmat mallit ovat noin 150 eur. kpl, mutta tasoltaan aivan vastaavia kalliimpien kanssa. Lisätietoja otsonista löydät sivuiltani osoitteesta: http://www.otsoniterapia.net/
Siellä on myös suomalaisten hoitopaikkojen, laitevalmistajien ja maahantuojien yhteystiedot.
Terveisin: Miika Sallinen - ukko 65 v
Aluksi käytin happitippoja ja kun totesin niistä saadun hyödyn niin ostin otsonaattorin koska sen käyttö tulee ajan mittaan niin kovin paljon edullisemmaksi. Nyt on jo yli kahden kuukauden kokemus ja voin todella suositella otsonoidun veden nauttimista.
Oloni on huomattavasti pirteämpi ja ainakin seuraaviin entisiin vaivoihin otsonivesi on selvästi auttanut:
Entinen kova hartiasärky on helpottanut, rytmihäiriöt lievempiä ja harvinaisempia, hampaat valkoisemmat, vatsa toimii paremmin, ja rakko myös.
Juon otsonivettä keskimäärin kuusi lasillista päivässsä. Alussa kun aineenvaihdunta parani ja keho lähti puhdistumaan saattoi joskus muutama minuutti sen jälkeen kun olin juonut lasillisen tuntua pientä päänsärkyä mutta se meni ohi noin kymmenessä minuutissa. Nykyään tätä lievää sivuvaikutusta ei enää ole. - Vai ei?
Monilla lisäravinteilla pyritään vähentämään vapaiden happiradikaalien soluja vaurioittavaa vaikutusta. Mitä järkeä on ehdoin tahdoin lisätä happikuormaa joillakin happitipoilla tai otsonivesillä? Eikös kannattaisi ensin päättää kumpaan teoriaan uskoo ja noudattaa sitä johdonmukaisesti alusta loppuun? Sama juttu noiden happamuusjuttujen kanssa. Toiset juo etikkaa joka auttaa kaikkiin vaivoihin, toiset taas emäksisiä ruokia yhtä "hyvällä" tuloksella. Ei mitään logiikkaa. Eihän tuosta voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että samaa humpuukia kaikki. Kaikenkaikkiaan on omituista, kun tarjolla on "miljoona" erilaista keinoa hoitaa kaikki vaivat. Eikös yksi riitä, jos se on tehokas?
- kyllä on järkeä
happivesi on aivan eri asia kuin vapaat happiradikaalit. Happivesi edesauttaa solujen toimintaa radikaaleja vastaan. Se kuullostaa nurinkuriselta mutta näi se vain tutkimusten mukaan on. Hain tietoja netistä.
Taas vatsahappojen lisääminen esim. etikalla edesauttaa ruuan sulattamisprosessia. Emäksinen tai neutraali ruoka sulaa paremmin. Useimilla meistaä on liian vähän vatsahappoja ja siitä seuraa närastys. Itse join omenaviinietikkaa lusikallisen veteen laimennettuna lasissa ja katsos vain sinne hävisi närästys muutaman päivän jälkeen ja vatsa rupesi toimimaan säännöllisemmin.
Tieto eikä luulo on se joka ratkaisee. - Ihanko totta
kyllä on järkeä kirjoitti:
happivesi on aivan eri asia kuin vapaat happiradikaalit. Happivesi edesauttaa solujen toimintaa radikaaleja vastaan. Se kuullostaa nurinkuriselta mutta näi se vain tutkimusten mukaan on. Hain tietoja netistä.
Taas vatsahappojen lisääminen esim. etikalla edesauttaa ruuan sulattamisprosessia. Emäksinen tai neutraali ruoka sulaa paremmin. Useimilla meistaä on liian vähän vatsahappoja ja siitä seuraa närastys. Itse join omenaviinietikkaa lusikallisen veteen laimennettuna lasissa ja katsos vain sinne hävisi närästys muutaman päivän jälkeen ja vatsa rupesi toimimaan säännöllisemmin.
Tieto eikä luulo on se joka ratkaisee.Jos tieto ratkaisisi, olisit jättänyt sepustuksesi kirjoittamatta. Nuo teoriat ja selittelyt ovat täysin ristiriitaisia. "Liian vähän vatsahappoja, siitä seuraa närästys" Joopa joo...
- Miika
Nimim. "Vai ei", olet oikeassa, mutta vain hieman. Otsoni on todellakin mestarillinen vapaiden radikaalien tuottaja, ja nämä radikaalit ovat tunnetusti haitallisia. Tätä en missään tapauksessa kiistä, mutta valitettavasti asiaa tuntemattomat levittelevät omia teorioitaan happiradikaalien "hyödyistä".
Otsoniterapiassa käytetyt otsoniannokset ovat maksimissaan noin 20 MILLIGRAMMAN luokkaa. Esimerkiksi maailman ehkä tunnetuin vapaiden radikaalien tutkija Barry Halliwell on arvioinut, että terveen 70-kiloisen ihmisen keho tuottaa luonnostaan noin 5 GRAMMAA superoksidiradikaaleja vuorokaudessa. Tästä on esitetty myös huomattavasti suurempia arvioita, ja tautiloissa (infektiot, diabetes, myrkytykset ym.) niiden tuotanto on paljon suurempaa. Toisin sanoen otsoniterapian aiheuttama kuormitus vapaiden radikaalien määrään on prosentin murto-osia, jos sitäkään.
Se hetkellinen oksidatiivinen stressi, minkä otsoni aiheuttaa, stimuloi kuitenkin elimistön luontaista antioksidanttien tuotantoa. Esimerkiksi tärkeimmän entsymaattisen antioksidantin, superoksididismutaasin kasvoi lähes seitsenkertaiseksi kolmen viikon otsoniterapiakuurin aikana diabeetikoilla. ks: http://www.otsoniterapia.net/uutta/diabetes.htm
Myös katalaasin ja muiden antioksidanttien aktiivisuudet yleensä kasvavat.
Se mitätön oksidatiivinen stressi, jonka otsoniterapia hetkellisesti aiheuttaa ei ole mitään verrattuna siihen vaikutukseen, jota antioksidanttijärjestelmän stimuloiminen aiheuttaa. Tämä vaikutus kestää kaiken lisäksi useita kuukausia. TÄTEN OTSONI TOIMII PARADOKSAALISESTI SUPERVAHVAN ANTIOKSIDANTIN TAVOIN.
Etkö usko. No toivottavasti uskot kokeellisia tutkimuksia, joita on viime vuosina ilmestynyt joitakin kymmeniä. Pistän tuohon loppuun "pari" esimerkkiä. toivon mukaan ne saavat "valistuneet" ihmiset tajuamaan, ettei otsoniterapia ole ristiriidassa antioksidattihoidon kanssa.
Terveisin: Miika Sallinen
Hernandez, Frank; Silvia Menéndez & Rolando Wong, Decrease of Blood Cholesterol and stimulation of antioxidative response in cardiopathy patients treated with endovenous ozone therapy. Free Radical Biology & Medicine 19: 115-119, 1995.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=7635353
Hernández Rosales, Frank A.; José L. Calunga Fernández; José Turrent Figueras; Silvia Menéndez Cepero & Adonis Montenegro Perdomo, Ozone Therapy Effects on Biomarkers and Lung Function in Asthma. Archives of Medical Research 36: 549-554, 2005. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=16099337&query_hl=1
Martínez-Sánchez, Gregorio; Saeid M. Al-Dalain; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani; Eduardo Candelario-Jalil; Hector Álvarez; José Ignacio Fernández-Montequin & Olga Sonia León, Therapeutic efficacy of ozone in patients with diabetic foot. European Journal of Pharmacology 523(1-3): 151-161, 2005.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=pubmed&dopt=Abstract&list_uids=16198334&query_hl=1
Bocci, V., Does Ozone Therapy Normalize the Cellular Redox Balance? Implications for the Therapy of Human Immunodeficiency Virus Infection and Several Other Diseases. Medical Hypotheses 46: 150-154, 1996.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez/query.fcgi?cmd=Retrieve&db=PubMed&list_uids=8692040&dopt=Abstract
Joitakin hämmästyttäviä eläinkokeita:
Ajamieh, Hussam; Nelson Merino; Eduardo Candelario-Jalil; Silvia Menéndez; Gregorio Martinez-Sanchez; Lamberto Re; Attilia Giuliani & Olga Sonia León, Similar protective effect of ischaemic and ozone oxidative preconditionings in liver ischaemia/reperfusion injury. Pharmacological Research 45: 333-339, 2002.
Ajamieh, Hussam Hassan; Silvia Menéndez; Nelson Merino; Gregorio Martinez-Sanchez; L. Re & Olga S. León, Ischemic and Ozone Oxidative Preconditioning in the Protection Against Hepatic Ischemic-Reperfusion Injury. Ozone: Science & Engineering 25: 241-250, 2003.
Ajamieh, H. H.; S. Menéndez; G. Martínez-Sánchez; E. Candelario-Jalil; L. Re; A. Giuliani & Olga Sonia Léon Fernández, Effects of ozone oxidative preconditioning on nitric oxide generation and cellular redox balance in a rat model of hepatic ischaemia-reperfusion. Liver International 24: 55-62, 2004.
Ajamieh, Hussam H.; Jorge Berlanga; Nelson Merino; Gregorio M. Sánchez; Anna M. Carmona; Silvia M. Cepero; Atilia Giuliani; Lamberto Re & Olga S. León, Role of protein synthesis in the protection conferred by ozone-oxidative-preconditioning in hepatic ischaemia/reperfusion. Transplant International 18: 604-612, 2005.
Al-Dalain, Said Mohammed; Gregorio Martínez; Eduardo Candelario-Jalil; Silvia Menéndez; Lamberto Re; Attilia Giuliani & Olga Sonia León, Ozone treatment reduces markers of oxidative and endothelial damage in an experimental diabetes model in rats. Pharmacological Research 44: 391-396, 2001.
Barber, Ernesto; Silvia A. Menéndez; María Ofelia; Nelson Merino & José Luis Calunga, Morphological and functional renal study in kidneys of pretreated rats with ozone and submitted to warm ischemia. Revista CENIC Ciencias Biológicas 29: 178-180, 1998.
Barber, E.; S. Menéndez; O. S. León; M. O. Barber; N. Merino; J. L. Calunga; E. Cruz & V. Bocci, Prevention of renal injury after induction of ozone tolerance in rats submitted to warm ischaemia. Mediators of Inflammation 8: 37-41, 1999.
Borrego, Aluet; Zullyt B. Zamora; Ricardo González; Cheyla Romay; Silvia Menéndez; Frank Hernández; Teresita montero & Enys Rojas, Protection by ozone preconditioning is mediated by the antioxidant system in cisplatin induced nephrotoxicity in rats, Mediators of Inflammation 13: 13-19, 2004.
Calunga, José Luis; Silvia Menéndez; Ernesto Barber; Nelson Merino & Eduardo Cruz, Ozone Biological Response in Kidneys of Rats Submitted to Warm Ischemia. Ozone: Science & Engineering 25: 233-240, 2003.
Calunga, José Luis; Merien Bello; Manuel Chaple; Ernesto Barber; Silvia Menéndez & Nelson Merino, Ozonoterapia en la glomerulonefritis tóxica experimental por adriamicina. Revista Cubana de Investigaciones Biomédicas 23: 139-143, 2004.
Calunga, José Luis; Zullyt B. Zamora; Aluet Borrego; Sirahí del Río; Ernesto Barber; Frank Hernández; Teresita Montero & Dunia Taboada, Ozone Therapy on Rats Submitted to Subtotal Nephrectomy: Role of Antioxidant System. Mediators of Inflammation 2005(4): 221-227, 2005.
Candelario-Jalil; E.; S. Mohammed Al-Dalain; O. S. León Fernández; S. Menéndez; G. Pérez-Davison; N. Merino; S. Sam & H. H. Ajamieh, Oxidative Preconditioning Affords Protection Against Carbon Tetrachloride-induced Glycogen Depletion and Oxidative Stress in Rats. Journal of Applied Toxicology 21: 297-301, 2001.
Korolev, B. A.; G. A. Boyarinov; A. N. Monakhov; N. A. Shvets; S. P. Peretiagin; A. B. Korolev; O. I. Kushnikova & A. D. Safonova, [Metabolism and ultrastructure of the myocardium in protection of the heart from ischaemia by an ozonized cardioplegic solution.] Grudnaia khirurgiia 1983 (Nov-Dec), (6), 27-31. [Written in Russian]
Leon, O. S.; S. Menendez; N. Merino; R. Castillo; S. Sam; L. Perez; E. Cruz & V. Bocci, Ozone oxidative preconditioning: A protection against cellular damage by free radicals. Mediators of Inflammation 7: 289-295, 1998.
León, Olga Sonia; Silvia Menéndez; Nelson Merino; Rodolfo López; Rúben Castillo, Susana Sam; Lisett Pérez; Eduardo Cruz; Firah Jouseph & Amelia Fernández, Influencia del preacondicionamiento oxidativo con ozono sobre los niveles de calcio. Revista CENIC Ciencias Biológicas 29: 134-136, 1998.
Tremblay, J.; H. Chen; J. Peng; J. Kunes; M. D. Vu; S. D. Sarkissian; D. DeBlois; A. E. Bolton; L. Gaboury; V. Marshansky; E. Gouadon & P. Hamet, Renal ischemia-reperfusion injury in the rat is prevented by a novel immune modulation therapy. Transplantation 74: 1425-1433, 2002.
Yaguchi, Yasuhiro; Hiroshi Satoh; Nobuyuki Wakahara; Hideki Katoh; Akihiko Uehara; Hajime Terada; Yutaka Fujise & Hideharu Hayashi, Protective effects of hydrogen peroxide against ischemia/reperfusion injury in perfused rat hearts. Circulation Journal 67: 253-258, 2003. - Orion vai Pharma?
Kumpi hoito sinulle on tehokkaampi Orion vai Pharma?
- Tieto on valtaa
Ihanko totta kirjoitti:
Jos tieto ratkaisisi, olisit jättänyt sepustuksesi kirjoittamatta. Nuo teoriat ja selittelyt ovat täysin ristiriitaisia. "Liian vähän vatsahappoja, siitä seuraa närästys" Joopa joo...
" "Liian vähän vatsahappoja, siitä seuraa närästys" Joopa joo... "
Oletko noin yksinkertainen?
Jos ruoka ei sula liian vähäisen vatsahapon takia, niin silloin myös närästää.
Yleisempää toki lienee, että vatsahappoa on liikaa ja närästää senvuoksi.
- Kannattaako
Tässä alkuperäisen kysymyksen esittäjä esittää kommentin ja lisäkysymyksen:
Miika, kiitos vastauksestasi. Olen jo aikaisemmin käynytkin sivuillasi ja lukenut sieltä, mihin kaikkeen otsonia on tutkimusten mukaan käytetty hyvällä menestyksellä. Samoin kiitos muille kokemuksistaan kertoneille! Olen melko vakuuttunut siitä, että meidän perheeseen kannattaisi ostaa otsonaattori, vaikka se olisikin taas yksi "hoito" lisää.
Lisäkysymykseni kuuluu: Yleensä kaikki luonnollinen ja luontainen on terveellistä (esimerkkinä "elävä ravinto"), miksi siis otsonin lisääminen veteen tekee vedestä terveellisempää? Ei kai luonnon vedessä koskaan ole sellaisia määriä otsonia kuin otsonoidussa vedessä? Miksi puhdas ja luonnollinen vesi sinänsä ei ole terveellisin vaihtoehto?- Miika
Suoraan sanoen, vaikka tiedänkin otsonin monia vaikutuksia ja olen lukenut kymmeniä satoja tutkimuksia, otsonin perimmäinen vaikutusmekanismi on yhä suurelta osin mysteeri. Se tehostaa soluhengitystä ja esimerkiksi monien sytokiinien ja antioksidanttiensäätely, ja vaikutus solutasolla on selvää.
Mikä tämän vaikutuksen sitten laukaisee, on kuitenkin varsin epäselvää. Esitän kuitenkin yhden hypoteesin: Joulukuussa Science-lehdessä julkaistiin mielenkiintoinen artikkeli, jossa todettiin elimistön antibodien tuottavan otsonia ensisijaisena puolustuskeinona ulkoisia taudinaiheuttajia vastaan. Sittemmin otsonituotanto on yhdistetty moniin muihinkin tauteihin. Toisin sanoen, silloin kun kehossa on otsonia, siellä on yleensä jokin vialla, ja sen vuoksi solujen on tehtävä jotain puolustautuakseen. Tämä ilmenee monin tavoin, joita en tarkemmin erittele. Otsoni kuitenkin pistää elimistön tuottamaan omat lääkkeensä (kasvutekijät, antioksidantit, sytokiinit, ja stimuloidessaan krebsin sykliä, myös energiantuotanto solutasolla kiihtyy). Ulkoinen otsoniannostelu on sikäli ihanteellinen immunostimulantti, että siinä otsoni aiheuttaa vain hetkellisen oksidatiivisen stressin, joka voidaan laskelmoida etukäteen. Täten se poikkeaa huomattavsti siitä kroonisesta rasituksesta, jota tautien aiheuttama sisäsyntyisen otsonin (ja muiden reaktiivisten happiyhdisteiden) tuotanto aiheuttaa. Otsonihan hajoaa veressä sekunnin murto-osissa, ja vaikka sen synnyttämät muut happiyhdisteet (kuten eri peroksidit) ovat hieman pitkäikäisempiä, silti otsoniterapian aihauttama rasitus on suurta ainoastaan pienen hetken, joka kuitenkin riittää puolustuksen aktivoimiseen. Tästä kerroin enemmän aiemmassa tämän ketjun viestissä, johon liitin joitakin tutkimusviitteitä.
Otsoniterpaia on siis luonnonmukainen hoito, mutta mekanismiltaan sellainen, ettei sitä oikein voi verrata lähdeveteen.
Terv. Miika Sallinen
- ja outoa
Ihan vaan tiedoksi kaikille, että otsoni on myrkyllistä ihmiselle. Terveysministeriöön yhteyttä ->
- Hoh hoh hoh
Jos asperiini keksittäisiin nyt ei se saisi myyntilupaa. Lääkkeillä on valtava vaikutus, siis sivuvaikutusmahdollisuus joka on erilainen eri ihmisillä.
Lääkkeissä on myös mitä ihmeellisimpiä myrkkyjä. Olipa tyhmä kommentti edellinen. Hoh hoijaa äly älä jätä.
Suopursukin on myrkyllinen, mutta hirvet syövät sitä karkoittaakseen loisia yms.
Hirvikin on viisampi kuin edellinen kirjoittaja. Otsonia on joka paikassa, ota yhteys poliisiin siitä asiasta. - Entäs fluori?
Hoh hoh hoh kirjoitti:
Jos asperiini keksittäisiin nyt ei se saisi myyntilupaa. Lääkkeillä on valtava vaikutus, siis sivuvaikutusmahdollisuus joka on erilainen eri ihmisillä.
Lääkkeissä on myös mitä ihmeellisimpiä myrkkyjä. Olipa tyhmä kommentti edellinen. Hoh hoijaa äly älä jätä.
Suopursukin on myrkyllinen, mutta hirvet syövät sitä karkoittaakseen loisia yms.
Hirvikin on viisampi kuin edellinen kirjoittaja. Otsonia on joka paikassa, ota yhteys poliisiin siitä asiasta.Kuitenkin sitä suositaan terveydenhoidossa?
- 1111111111111111
Taidat olla hyvin myrkyllinen ihminen.
- tarpeen mukaan
Ensin löysin happijauheen ja vetyperoksidin. Sitten aerobisen hapen ja otsonin. Näiden aineiden avulla olen jo vuosia voinut hyvin terveyteni puolesta. Tosin vetyperoksidin raju raudan maku ei houkuta, enkä sitä juuri enää käytä. Muut aineet ovatkin sitä käytetympiä.
- kemian tohtori
Juupa juu. Happea saa keuhkojen kautta liikunnassa. Ei muuta kuin ylös , ulos ja lenkille.
Vetyperoksidi (esim. Vademecum suuvesi) käy happipitoisesta vedestä, mutta kannattaa muistaa, että gammasäteily (mm. ydinräjähdys) synnyttä solutasolla vetyperoksidia, joka puolestaan aiheuttaa mm. syöpää.
Otsoni, jota syntyy mm. salamoinnin yhteydessä, ei ole karsinogeeni (syöpää aiheuttava) vaan mutageeni (perimää muuttava). Tämä on todettu mm. 1970 luvulla, kun tutkittiin sellutehtailla happivalkaisun korvaamista otsonivalkaisulla.
Siitä vaan kaikki siittiöiden perimää muuttamaan.- Huuhaahippi
Otsoniterapia.net sivulta kopioitua tekstiä, kyseessä nimenomaan otsonoitu vesi hoitomuotona:
" Voimakkaana hapettimena otsonilla voi teoreettisesti olla DNA:ta vaurioittavia vaikutuksia. Tämä voi tehdä otsonista myös karsinogeenin, eli syöpää aiheuttavan aineen. On kuitenkin huomioitava otsonin epästabiilisuus. Se reagoi muiksi tuotteiksi, kuten eri peroksideiksi jo paljon ennen kuin pääsee vaikuttamaan DNA:han. Solujen suojana toimivat erityisesti entsymaattiset antioksidantit, joita anaerobisilla taudinaiheuttajilla ei ole. Otsoniterapia stimuloi antioksidanttijärjestelmää ja täten suojaa itse itseltään. Näistä mekanismeista on enemmän mm. professori Velio Boccin uusimmassa kirjassa (Bocci 2005). " - Anonyymi
Huuhaahippi kirjoitti:
Otsoniterapia.net sivulta kopioitua tekstiä, kyseessä nimenomaan otsonoitu vesi hoitomuotona:
" Voimakkaana hapettimena otsonilla voi teoreettisesti olla DNA:ta vaurioittavia vaikutuksia. Tämä voi tehdä otsonista myös karsinogeenin, eli syöpää aiheuttavan aineen. On kuitenkin huomioitava otsonin epästabiilisuus. Se reagoi muiksi tuotteiksi, kuten eri peroksideiksi jo paljon ennen kuin pääsee vaikuttamaan DNA:han. Solujen suojana toimivat erityisesti entsymaattiset antioksidantit, joita anaerobisilla taudinaiheuttajilla ei ole. Otsoniterapia stimuloi antioksidanttijärjestelmää ja täten suojaa itse itseltään. Näistä mekanismeista on enemmän mm. professori Velio Boccin uusimmassa kirjassa (Bocci 2005). "Vähän vanha ketju, mutta näin juuri mainoksen hydzone.com -verkkokauppaan. Myyvät otsonivesisuihkepulloa. Onko kokemuksia kellään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän vanha ketju, mutta näin juuri mainoksen hydzone.com -verkkokauppaan. Myyvät otsonivesisuihkepulloa. Onko kokemuksia kellään?
Mielenterveystoimistosta saa apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän vanha ketju, mutta näin juuri mainoksen hydzone.com -verkkokauppaan. Myyvät otsonivesisuihkepulloa. Onko kokemuksia kellään?
Millä perusteella oma kirjoituksesi ei olisi mainitsemasi firman mainos?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä perusteella oma kirjoituksesi ei olisi mainitsemasi firman mainos?
No, ostin putelin kuitenkin otsonoidn öljyn korvikkeeksi. Pari päivää käyttöä takana ja toimii akneen aivan yhtä hyvin kuin öljy.
Ei muuten mutta mainoksen perusteella kirjoitin kun käyttökokemuksia etsin
- Anonyymi
Höpöä. Happi on nesteenä -183 celciusta. Sitä on sun hengitysilmassa 21%.
Otappa vaan happitippoja. vedessä on happea H20, massasta suurin osa.
Etkö tajua miten sua huijataan?- Anonyymi
Säännöllisin välein keksitään joku uusi keino jolla saadaan hölmöt lypsettyä irtorahoistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Säännöllisin välein keksitään joku uusi keino jolla saadaan hölmöt lypsettyä irtorahoistaan.
Hölmöt on niin hölmöjä että ne voi lypsää vaikka kuinka monta kertaa.
- Anonyymi
Happi tipat? Olen kuullut tästä huuhaa nesteestä jota tiputan veteen ja yks kaks vedessä onkin paljon enemmän happea? Häh? Ei kai kukaan oikeasti tuohon usko? Onko Frantsila myyjänä..... kyllä ihmiset on tyhmiä. Jos syö monipuolisesti ei tarvitse periaatteessa mitään kummia nesteitä tai muita pillereitä.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768