ei voinnut vastata, joten laitan tähän hieman pohdintaa.
Melko moninaisia tuntuivat sivuvaikutukset olevan.
Mutta lueppa vaikka Burana paketin haittavaikutukset. Sielläkin on sydämenvajaatoimintaa ym.
Lääkityksen aloitus on hankala asia. Katsoin dokumentin, jossa adhd nuorelle aloitettiin lääkitys ja hän kertoi "ikäänkuin sumuverhon häipyneen ja ajatusten kirkastuneen". Jos mieli on täysin kaaoksessa, eikä opiskelusta ja elämästä tule mitään, niin ajattelisin, että sopiva annos, sopivaa lääkettä ja tiukan seurannan alla voisi olla lapsen etu kuitenkin.
Noi uudet lääkkeet ehkä hieman pelottais mua, kun niistä ei oo lasten hoidossa riittävän pitkää kokemusta (25-vuotta yli) ja itse ottaisin lapselleni mieluummin jonkun vanhan lääkkeen esim. Risperdal, jos olis pakko.
Toi on kuitenkin aina stressi paikka ja huoli vanhemmille, jos lääkitystä ehdotetaan, joten ihan kiva kun se otettiin esille täällä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
..tehokkaampia mutta ikävä kyllä sivuvaikutuksia on, eikä niitä kaikkia edes tiedetä. Risperdal on vanha lääke mutta kokemukseni on, että harva siitä saa toivotun tuloksen. Aina kannattaa tietysti kokeilla. Ja tarkassa seurannassa!
Equasymin vaikuttava aine on metyylifenidaatti, joka on ollut käytössä v. 1957 saakka. Lääkemuotoon valmistetun valmisteen muut valmistamisen apuaineet saattavat kuitenkin olla rikkana rokassa. Tämä lääke ehdottomasti laajentaa AD/HD-henkilöiden mahdollisuuksia hyötyä stimulanttilääkityksestä. Jos Ritalin / Concerta eivät ole käyneet, tämä Equasym saattaa ollakin sitten "se oikea".
Lapset hyötyvät yleensä stimulanteista paremmin kuin aikuiset. Aikuisista n. 60% saa apua stimulanteista, kun lasten kohdalla hyötyy n. 80%.
Sivu- tai haittavaikutukset täytyy lain mukaan ilmoittaa pakkausselosteessa. Toinen asia on se, kuka niistä tiedoista todella hyötyy. Neurologisten oireistojen kyseessä ollen voi jumittava vanhempi stimulanttilääkityksen hylkäämällä kieltää lapseltaan merkittävän avun, jonka seurausvaikutukset näkyvät pitkälle aikuisuuteen.
t. Jaana