Kuten odotettavissa oli, Rkp torjuu jyrkästi pakkoliitoksiin johtavan kuntien minimikoon määrittämisen lakiin. Sehän romuttaisi ruotsinkielisten tämänhetkisen aseman. Rkp haluaa turvata ruotsinkielisten aseman myös vapaaehtoisissa kuntaliitoksissa.
Toisin kuin SDP ja Kokoomus, Keskusta ei ole alun alkaenkaan ollut pakkoliitosten kannalla. Keskustan linja on aina sovitteleva. Nimensä mukaan Keskusta on tässäkin asiassa eri osapuolten mielipiteiden välimaastossa. Keskustan tasapainoinen uudistusehdotus lieneekin kaikkia osapuolia tyydyttävä kompromissi.
********************************************************************
Sdp haluaa vähimmäisväestöpohjan haja-asutusalueiden kunnille. Muualla maassa Sdp haluaa kuntarakenteen perustaksi kaupunkikeskukset.
Rkp ei halua lakiin sitovia määräyksiä kuntien minimikoosta. Rajoista on voitava poiketa, esimerkiksi kieliolojen tai pitkien välimatkojen takia. Puolue korostaa myös, että on luotava ruotsinkielisiä hallintoratkaisuja, jotta suomenruotsalaisten oikeus ruotsinkielisiin palveluihin tulisi turvatuksi.
Enestam toisti Rkp:n vaatimuksen, että kuntauudistuksen edellä on tehtävä selvitys sen vaikutuksista kielioloihin. (STT)
Toisin kuin SDP ja Kokoomus, Keskusta ei ole alun alkaenkaan ollut pakkoliitosten kannalla. Keskustan linja on aina sovitteleva. Nimensä mukaan Keskusta on tässäkin asiassa eri osapuolten mielipiteiden välimaastossa. Keskustan tasapainoinen uudistusehdotus lieneekin kaikkia osapuolia tyydyttävä kompromissi.
********************************************************************
Sdp haluaa vähimmäisväestöpohjan haja-asutusalueiden kunnille. Muualla maassa Sdp haluaa kuntarakenteen perustaksi kaupunkikeskukset.
Rkp ei halua lakiin sitovia määräyksiä kuntien minimikoosta. Rajoista on voitava poiketa, esimerkiksi kieliolojen tai pitkien välimatkojen takia. Puolue korostaa myös, että on luotava ruotsinkielisiä hallintoratkaisuja, jotta suomenruotsalaisten oikeus ruotsinkielisiin palveluihin tulisi turvatuksi.
Enestam toisti Rkp:n vaatimuksen, että kuntauudistuksen edellä on tehtävä selvitys sen vaikutuksista kielioloihin. (STT)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valtapolitiikka ja vähemmistön eduista huolehtiminen törmäävät jälleen kerran kepulaisessa ja RKP:n politiikassa maan kokonaisetua vastaan. Kepun ehdotus kuntauudistuksen puitelaiksi ei tule olemaan mikään uudistus vaan näennäisuudistus. Siinä pyritään käytännössä vakiinnuttamaan nykytila silmänkääntötemppujen avulla. Uudistus ei tuo mitään uutta siihen, mikä olisi jo nykyisellään mahdollista.
Demarien kuntauudistuksen kulmakiviä on kolme: minimikuntakoko haja-asutusalueille, kaupunkikeskuksien (työssäkäynti- ja asioimisympäristöt) ympärille rakentuvat kunnat ja kunnan verotusoikeuden vahvistaminen kunnallisen itsehallinnon tukemiseksi.
Demarien uudistuksen lähtökohdat ovat todellisia uudistuksia, joilla on tarkoitus kehittää jotain parempaa koko maan etua silmällä pitäen. Nyt voi todellakin kysyä sitä, kumpaa mallia Kokoomus haluaa tukea, kepulaista uudistautumattomuutta vai demarien esittämää mallia tai jotain muuta todellista uudistusta. Tämä on nyt hyvin mielenkiintoista nähdä.
"Demarien kuntauudistuksen kulmakiviä on kolme: minimikuntakoko haja-asutusalueille, kaupunkikeskuksien (työssäkäynti- ja asioimisympäristöt) ympärille rakentuvat kunnat ja kunnan verotusoikeuden vahvistaminen kunnallisen itsehallinnon tukemiseksi."
Minimikuntakoko on periaatteessa järkevä tavoite terveyskeskuskoon saavuttamiseksi kunnissa, mutta ongelmaksi muodostuu vähemmistön suoja. Monissa seutukunnissa on parempia ja huonompia kuntia, mistä jälkimmäisistä ei kukaan vapaaehtoisesti huoli. Huonoja ei vapaaehtoisesti huolita ja hyvät haluaisivat säilyttää itsenäisyytensä. SDP:n pakkomalli ei tarjoa hyville kunnille palkkiota kunnollisuudestaan tai paremmasta onnestaan.
Yhtenä ehdotuksena voisi olla se, että pienkunniksi jäävät voisivat ostaa sosiaali- ja terveysministeriön kilpailututtamia sosiaali- ja terveyspalveluita. Näin STAKESin sekä sosiaali- ja terveysministeriön osaminen - jos sitä on - voitaisiin jalkauttaa kuntakentälle.
SDP:llä ei loppujen lopuksi ole minkäänlaista kansanvaltaista näkemystä lähidemokratiaan, vaan sille kaikki kunnat ovat valtiovarainministeriön jatkeita. Tämä on marxilaiseen maailmankatsomukseen vedoten luonnollista.
Työssäkäyntialueet ovat monessa tapauksessa fiktio, kun alle 5%:ia työvoimasta käy muualla ja nekin ristiin tasoittaen toisensa. SDP:n papereihin työssäkäyntialue tulee ainoastaan työministeriön työttömyyttä varten hallinnoimista käsitteistä. Työssäkäyntialue ei ole kovinkaan voimakas käsite monilla paikkakunnilla.
Jukka Pekkarisen kunnallinen verotusoikeus on raakile, koska ei ole ajateltu, miten tasaus suoritetaan.
Loppujen lopuksi jokaisessa SDP:n kohdassa on "säätämistä". Edes Kansallinen kokoomus ei ole tutkinut vähemmistönsuojaa, demokratiaan ja todelliseen työssäkäyntialueen merkittävyyteen liittyviä kysymyksiä ennen kuin se on tapansa mukaan ryhtynyt kannattamaan SDP:n esityksiä.
Keskustan ja SDP:n poliittisissa linjauksissa törmäävät eurooppalaistyyppinen alueiden itsemääräämisoikeutta kunnioittava keskustalainen linja ja demarien keskusvaltaan perustuva ”putinilainen” linja.
Eurooppalaiseen demokratiakäsitykseen kuuluu alueilla asuvien itse itselleen vaaleissa valitsema johto joka tätä kautta on suorassa poliittisessa vastuussa. Seuraavissa vaaleissa seuraa tappio, jos johto ei ole onnistunut työssään maakuntansa hyväksi. Tämän eurooppalaisen demokratiakäsityksen voimakkain puolesta puhuja Suomessa on Keskusta. Myös Vihreässä liitossa ja RKP:ssa on esiintynyt mieltymystä eurooppalaiseen maakuntakeskeiseen demokratiamalliin. Paras esimerkki sen ylivoimaisuudesta on Ahvenanmaan maakunnan kaikilla mitattu johtoasema niin hyvinvoinnin kuin demokratiankin saralla.
SDP:ssä sen sijaan ollaan miellytty vahvaan keskusvaltaan. Kuten Putinin Venäjällä, maata johdetaan tiukasti pääkaupungista käsin. Painotetaan kuntien itsemääräämisoikeutta. Kunnat ovat kuitenkin liian pieniä yksiköitä (vaikka niitä olisi 80-100 kpl) voidakseen kamppailla keskusvallan tahtoa vastaan, vaikka tietäisivät varmasti olevansa oikeassa. Ahvenanmaan menestys todistaa, että alueen kannalta parhaaseen lopputulokseen johtaa asukkaita mahdollisimman lähellä sijaitseva TODELLINEN valta. Ahvenanmaalla se sijaitsee Maarianhaminassa, ei Helsingissä.
SDP:n nykyinen linjaus johtaa alueiden eriarvoiseen kohteluun. Ruotsinkielisten rannikkoalueiden ja saariston sallitaan jäädä ”kuntatilkkutäkiksi” ja samalla pakotetaan muu Suomi yhteen Helsingissä laaditun kaavan mukaan. SDP:n malli johtaisi uuteen närään ja keskustelu ruotsinkielisten ikuisesta etuoikeutetusta asemasta kiihtyisi jälleen. Onko sellainen viisasta politiikkaa?
Keskustan mallissa ei päädytä eriarvoisuuden lisääntymiseen. Siinä kuntaliitokset tapahtuvat saman vapaaehtoisuuden pohjalla, olipa kyseessä ruotsin – tai suomenkielinen kunta. Demokratialla on aina hintansa. Se on kuitenkin tehokkain yhteiskuntamalli pitkällä tähtäimellä. Sen on Ahvenanmaan ja muiden itsenäisten eurooppalaisten maakuntien menestyminen todistanut.
Venäjä ja Kiina elävät poikkeusoloissa. Niissä ei oikea demokratiaa ole ollut vielä koskaan. Niiden nykyinen menestyminen perustuu totalitarismiin. Se voi onnistua aikansa, mutta kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Meidän tulee pyrkiä kaikin voimin toiseen suuntaan – eurooppalaiseen demokratiaan. Vain siten turvaamme tulevaisuutemme.
Tässä asiassa Keskusta on oikeassa, SDP väärässä.
Monilla paikoilla olisi edullisinta, mikäli muodostuisi reikäleipäkunta ja siinä reiässä jäisivät keskuskaupungin demarivirkamiehet tyhjän päälle.
"jotta suomenruotsalaisten oikeus ruotsinkielisiin palveluihin tulisi turvatuksi"
Miksi ruotsinkieliset palvelut pitää erityisesti tulla turvatuiksi kun suomenkielistenkään oikeuksista ei ole niin lukua?
jotka länsimainen demokratia heille suo. Samaa tinkimättömyyttä toivoisi myös suomenkieliselle kansanosalle.
Älkää hyvät ihmiset antako demarien potkia teitä päähän! Miksi suostuisitte heidän komenteluunsa. Ei ruotsinkielisiä voi moittia, jos heiltä puuttuu vastaava nöyryys.