Ajattelin kysyä,
Mitä tekisitte siinä tilanteessa jos tiedätte että lapsellanne on jonkun näköinen kehitysvamma syntyessään?
Tekisittekö abortin vai pitäisittekö lapsen, vai antaisitteko lapsen pois?
Mitä ajattelette kehitysvammaisista ihmisistä?
Mitä tekisitte siinä tilanteessa jos tiedätte että lapsellanne on jonkun näköinen kehitysvamma syntyessään?
Tekisittekö abortin vai pitäisittekö lapsen, vai antaisitteko lapsen pois?
Mitä ajattelette kehitysvammaisista ihmisistä?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jos saisin ajoissa tietää että lapsellani on jonkun näköinen kehitysvamma niin tekisin luutavasti abortin koska kehitysvammaisella ihmisellä ei tule olemaan helppo elämä riippuen kuinka vakava kehitysvamma on.
Mutta jos raskaus olisi jo niin pitkällä että en voisi tehdä aborttia niin pitäisin lapsen ja huolehtisin siitä, Rankkaa se tulisi oleemaan mutta minun lapseni se silti olisi ja rakastaisin häntä yhtä paljon kuin tervettä lasta.
Jos lapsellani olisi todella suuri kehitysvamma ja en pärjäisi hoitamaan lasta mieheni avulla niin yrittäisin saada lapselleni "kehitysvammais kodin" jossa on hoitoalalla oleva henilökuntaa jotka hoitaa lastani suurimmanosan.
Toivoisin tietty että kehitysvamma olisi lievä ja pystyisn ittse hoitamaan lastani niin pitkään kuin mahdollista kotona.
vaikka olisi hirveän vaikea ymmärtää että miksi juuri meille tulisi kehitysvammainen lapsi, niin kaikesta huolimatta pitäisin lapsen. abortti on murha.
Kehitysvammaisella lepsella on myös oikeus elää, ja hänellä voi olla yhtä rikas elämä kuin terveelläkin lapsella. kehitysvammainen lapsi on rikkaus!!=)
esim. downsyndroomaisen tai autistisen lapsen, koska hän on selkeästi vammainen.. Mutta esim. psykopaatin tai aspengerilapsi... En usko että siitä selviäisin. Jos saisin valita, niin aborttiin menisi vammainen lapsi. Kaikki kunnia niille jotka lapsen hoitavat, mutta itselleni se olisi liian suuri taakka, henkisesti, rahallisesti ja fyysisesti. Plus vammainen lapsi vaikeuttaa muun perheen elämää plus vie rakkautta ja aikaa muilta lapsilta (olen nähnyt läheltä miten toisen lapsen lapsuus loppuu vammaisen takia).
ystäväni oli muutama vuosi sitten raskaana, ja jossain vaiheessa sitten selvisi että sikiö on melko vaikeasti vammainen. ystäväni päätti kuitenkin pitää lapsen, kolme viikkoa tutkimuksen jälkeen tuli keskenmeno. Luonto hoiti asian näin. Itse luultavimmin pitäisin lapsen vaikka olisi minkä asteinen vamma tahansa.
Siis miksi asperger olisi sinusta vaikeampi hoitoinen kun vaikkapa down? Ja eihän noita aspergeria ja erityisesti tuota psykopatiaa millään seuloilla saada selville. Sitäpaitsi psykopatia ei ole kehitysvamma.
aspenger on todella vaikea lapsi. Olen itse hoitanut aspengerlapsia ja käytös on todella mahdotonta. Vaikeinta on se, ettei lapsi edes ymmärrä että hänen käytöksessään on jotain huonoa! Kun selität lapselle, ettei noin voi tehdä, lapsi ei vain tajua. Sosiaaliset kanssakäymiset ovat yhtä tuskaa muiden kanssa, muut eivät halua leikkiä ja tuijottavat oudosti ja töykeästikin käyttäytyvää lasta. Aspengerlapsia on yllättävän paljon nykyisin, ei vielä 10 vuotta sitten jostain syystä ollut näin paljon kuin nykyisin.. Enkä oikein usko että heitä olisi 10 vuotta sitten mitenkään piiloteltu?
Down-syndroomaiset voivat olla joko aurinkoisia ja ystävällisiä, selviävät jopa sosiaalisista kontakteista - tai sitten vaikeita ja hankalia. Mutta he ovat selkeästi kehitysvammaisia, eivät ns. tajua kaikkea ja ovat ehkä vähän hitaita. Heidät saa erityiskouluun, aspengerille voi olla hyvinkin vaikeaa hankkia erityisopetukseen lupa tai paikka. Puhun nyt tässä siis lievästä downismista, en ole vaikeiden tapausten kanssa ollut tekemisissä läheisesti. Naapurissamme on tällainen keskus missä hoitajat asuvat kehitysvammaisten kanssa ja auttavat heitä asumaan ns. itsenäisesti. Ryhmät joskus pysähtyvät päivälenkillä juttelemaan ja ihan mukavia ihmisiä ovat olleet.
Aspengerlapsi taas tajuaa sen ettei hänestä pidetä esim. koulussa, ja hän ei korjaa käytöstään vaikka hänelle sanotaan siitä.
Psykopatiaa ei voi testata, siinä olet oikeassa. Se tuli mieleeni vain näistä sosiaalisista ongelmista, koska psykopatia on lisääntymässä koko ajan nuorten keskuudessa - ei osata kokea empatiaa tai sympatiaa toisia kohtaan. Lapsi joka ei tunne minkäänlaista empatiaa toisia kohtaan, on todella vaikeassa asemassa sosiaalisesti. Tuo siis asian vierestä kuitenkin..
Aspergereja on ollut olemassa varmasti kautta aikojen. Aspergerhan on yksi autismin kirjoon kuuluvista "sairauksista". Ja kyllä tiedän millaisia aspergerit ovat samoin downit koskapa tapaan heitä työssäni päivittäin. Tuo nuorten epäsosiaalisuus johtuu myös ympäristöstä ja kasvatuksesta enkä lukisi kaikkia tälläisiä nuoria psykopaateiksi.Oikea psykopatia on sitten asia ihan erikseen. Jotkut aspergerit muuten elävät iahn normaalia elämää. Ovat saattaneet saada diagnoosin vasta aikuis iällä jolloin sitten ovat ymmärtäneet miksi ovat tunteneet itsensä hieman poikkeaviksi. aspergeriin ei siis aina liity henkistä kehitysvammaa vaikka se kehitysvammaisilla yleisempi onkin. Ja todellakin nuo downit osaavat olla hyvinkin hankalia sille päälle sattuessaan. Molemmille löytyy ja saa tänä päivänä asianmukaista kuntoutusta ja erityisopetusta.
Aika kummallista.. ottaisit vastaan autistin muttet aspergeria?? Itselläni on aika vahvasti autistinen poika ja kovasti toivomme että autismin piirteet vähenisivät joskus ja diagnoosi muuttuisi aspergeriksi.. assit on helpompia kuin autistit!! Toki on monen tasoisia asseja ja autisteja mutta yleensä ottaen asia on noin!
tiedät että autistinen lapsi eristää itsensä muista.. saattavat keinuttaa itseään nurkassa, elää sisäisessä maailmassaan. Itse kokisin sellaisen omassa maailmassa elävän lapsen hoitamisen helpommaksi kuin lapsen jonka sosiaalinen kyvykkyys on luokkaa nolla, joka käyttäytyy loukkaavasti muita kohtaan koska ei vain tajua. :(
Itse kyllä mielummin tahtoisin lapsen joka osaa osoittaa omat tarpeensa, osaa leikkiä, osaa puhua eikä vain yksin nyhjää jossain pyörittelemässä samaa palikkaa tunti tolkulla.. Autisteilla voi olla myös ylivilkkautta, eivät autisti lapsetkaan aina istu paikoillaan, ainakaan meillä!! Autistit saattavat tehdä hyvinkin arkisista asioista tosi vaikeita, esim. kaupassa käynnit --> karkailee, ulkoilut --> karkailee, julkisissa tiloissa/kaupungilla liikkuminen --> monesti katastrofaalista!! Aspergerit sentään osaavat puhua, kertoa mitä tahtovat, osaavat kävellä sievästi kadulla eivätkä säntäile ympäri kaupunkia pää kolmantena jalkana.. eivät jää aukomaan markettien maitokaappien ovia puoleksi tunniksi samalla kun itsellä on kova kiire! Kiukunpuuskassa olevaa/ raivokohtauksen saanutta autistia on mahdoton käsitellä.. tiedän todellakin kokemuksesta.
Kirjoituksenne ovat aika hauskaa luettavaa, kun vertailette sairauksia toisiinsa. Toinen on toisen alalaji; kuten nyt vaikka saamelaiset on suomalaisten alalaji. Kiva sitten vertailla; suomalaisilla on parempi lauluääni, mutta saamelaiset osaavat tanssia hiukan paremmin... Autismi on niin äärettömän laajakirjoinen sairaus (asperger mukana siinä), että ei voi väittää tuntevansa koko lajin kun tietää yhden tai kymmenenkin tapausta. Vaan jokainen on yksilö, vaikka on joitain piirteitä, kuten epäsosiaalisuus ja sulkeutuneisuus jotka yhdistävät. Ei voi sanoa yleispätevästi koko ryhmää koskien, että nuo ovat väkivaltaisempia tai kivempia, vain yksilöitä voi verrata.
yleensä tavallista korkeampi älykkyysosamäärä. Usein esim muisti on poikkeavan hyvä, ja heillä saattaa olla huomattavaa matemaattista tai muuta erityislahjakkuutta. Nämä lievästi autistiset ihmiset eivät siis ole kehitysvammaisia.
Asperger-lapsi on jopa monessa suhteessa helpompi lapsi kuin tavallinen terve lapsi. Hän viihtyy omissa oloissaan eikä kaipaa kavereita. Erilaiset yksinäiset harrastukset kuten tietokoneen kanssa puuhaaminen, luonnon tutkiminen tai taiteelliset harrastukset täyttävät heidän elämänsä. Vanhemmat ja sisarukset ovat heille hyvin tärkeitä.
Vaikeuksia tulee esim siirtymätilanteissa ja sosiaalisissa kontakteissa. Asperger-lapset voivat olla ikävän suorapuheisia, sillä he eivät pysty eläytymään muiden tunteisiin. As-lasten vanhempien pitää olla hyvin empaattisia ja perheen elinolojen vakaat.
eli varhaislapsuuden autismi? Vai onko hänellä jokin muu autismin muoto? Aspergerin syndrooman oireet tulevat esiin vasta 3-4-vuotiaana, kun taas Kannerin syndrooman oireet alkavat useimmiten jo 1 1/2 -vuotiaana. Jos lapsesi merkittävästi kuntoutuu, ei diagnoosi silti muutu miksikään. Aspergerin syndrooma on kyllä paljon lievempi sairaus kuin Kannerin syndrooma. Olen nähnyt Lastenlinnassa puhumattomia autisteja, joihin ei saa mitään kontaktia.
Aspergerin oireyhtymän pääasiallinen haitta on se, että ihmiset pitävät näitä as-poikia (melkein kaikki as-lapset ovat poikia) vain huonosti kasvatettuina eikä vammaisina. Usein vanhempiin kohdistetaan sitten ihmetteleviä katseita ja jopa syrjintää.
Kyllä pojallamme on lapsuusiän autismi. Hän ei puhu ja kontaktin saaminen on välillä tosi vaikeaa.
Valitettavasti myös me olemme saaneet kummastelevia katseita poikamme lisäksi.. välillä tuntuu että saisi lapsen paidassa lukea että anna anteeksi käytökseni mutta olen autisti tms.. Tietämättömät ihmiset kun ajattelevat heti että vika on vanhemmissa jos lapsi käyttääntyy huonosti.
on monenlaisia!
Itse olen tehnyt abortin, koska sikiöltä puuttui elimiä. Ts. ei olisi elänyt syntymän jälkeen muutamaa tuntia kauempaa.
Jos saisin kuulla odottavani esim. down lasta pitäisin kyllä lapsen. Ehkä raja menee siinä, että jos voin kuvitella lapsen elävän ihmisarvoista elämää, on hänellä silloin mielestäni oikeus syntyä.
Todellakin toivon,etten sellaista ikinä koe.
Luulen, ettei kukaan (edes vanhemmat äidit) ole valmis lähes tulkoon luopumaan elämästään, ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja äidinrakkaus mieletön voima. Sen avulla jaksaa mitä vaan.
Olen joskus ehkä tuleva vanhempi äiti, vielä ei lapsia ole.
Kehitysvammaisuutta ei saa tietää ennen lapsen syntymää, mikäli kyseessä ei ole rakenteellisia muutoksia tai kromosomipoikkeama. Joskus ajattelin, että kun lapsen haluan, ei ole väliä mikä se on, eli en edes mene testeihin. Mutta nyt yhden abortin teettäneenä, huomaan, että ei se ollut niin paha ratkaisu, että sitä ei kestäisi, en ollut valmis pitämään edes tervettä lasta, miten voisin pitää vammaisen. Mutta ehkä silti voin; pääasiahan on että lapsi on toivottu, jos odotan lasta innoissani, sitä tekemällä tehdään ja yritetään, niin tuskin vammaisuus himmentää sen lapsen hehkutusta.
Toisaalta olen miettinyt, kun lääketieteemme on liian edistynytta, täällä pidetään hengissä ihmisiä, joiden elämä ei ole elämisenarvoista. Siksi pitäisi toisaalta saada tietää ajoissa, jotta voisi teettää sen abortin, vain siinä vaiheessa tuon armoteon voi tehdä, eutanasia ei meillä vielä ole laillinen, vaikka elämä olisi millaista kärsimystä.
Itse olen työskennellyt kehitysvammalaitoksissa nuorempana ja olen siitä sata varma, että sitten jos minulla tulee olemaan kehitysvammainen lapsi, tulee hän asumaan mahdollisimman isossa laitoksessa. Ei siksi, että en jaksaisi tai osaisi vammaista hoitaa, vaan siksi, että sieltä lapsi ja aikuisenakin saa eniten. Siellä on asiantuntemus, siellä on parhaat koulut ja siellä on terapiat ja toiminnat juuri parhaita kuntoutukselle. Olkoon vaikka viikonloput kotona, sillä viikonloppuisin laitoksissa ei ole muuta kuin hoitoa, sitä minäkin pystyn antamaan. En siis etsi helpotusta itselleni, vaan parasta tietoa ja taitoa lapsen parhaaksi.
Monet vanhemmat sanovat, että vammasuus on tuonut perheeseen paljon ja on rikkaus... Kuitenkin olen myös jutellut vanhempien kanssa jotka niin eivät ajattele. Vammaisuus voi aiheuttaa hirveää katkeruutta ja vihaa elämään, ja jokainen joka kertoo sen olevan vain rikkaus kuitenkin sanoo silti, että olisivat kuitenkin mielummin ottaneet terveen lapsen (miksi kukaan luopuisi rikkaudestaan? Valehtelisivatko vähän, yrittävät uskotella itselleenkin...).
Lapsethan pyritään sijoittamaan perhehoitoon tai hoidetaan kotona. Alaikäsitähän ei lain mukaan saisi laitokseen sijoittaakaan kuin väliaikaisesti.
Siksi, että niissä on paras asiantuntemus. Pienissä yksityisissä laitoksissa harvemmin työskentelee fysioterapeutteja, psykologeja, musiikkiterapeutteja, puheterapeutteja jne. Ja niissä ei järjestetä sellaista sosiaalista toimintaa, kuten tansseja tai muita tapahtumia. Eli juuri siksi haluan laitokseen, että haluan lapsen noiden erityistoimien piiriin. Jos haluan lapsen elävän kodinomaisessa pienessä yksikössä, josta joudutaan lähtemään jonnekin muualle erityispalveluita saadakseen, niin sitten voin yhtähyvin pitää kotonakin.
Tuo nyt tuskin paikkansa pitää, että alaikäistä ei saa sijoittaa laitokseen kuin väliaikaisesti. Noh, väliaikaisestihan sitä kyllä ollaan alaikäsiä... Mutta kyllä niitä sijoitetaan laitoksiin, nytkin oli kyse vammaisista, mutta myös psykiatrisia nuoria ja lapsia sijoitetaan laitoksiin ja ihan lakia mitenkään rikkomatta. Laki määrää, että alaikäistä ei saa laittaa eristykseen, eli suljettujen ovien taakse yksin, mutta laitokseen laittamista se ei kiellä.
Lasta ei saisi sijoittaa pysyvään laitoshoitoon. Tiedän koska työskentelen juuri tuollaisessa kuvaamassasi suuressa laitoksessa. Ja tiedän myös sen etteivät kaikki laitosessa asuvat pääse osallisiksi noista vapaa-ajan toiminnoista. Ja aivan nuoria sijoitetaan pitkäaikaishoitoon muttei pysyvään psykiatriseen hoitoon. tämänkin tiedän koska olen myös psykiatrian puolella työskennellyt.
Itse toivoisin myös että suhteellisen kookas laitos olisi mahdollinen jatkossakin. Nyt todellakaan lapsia ei sijoiteta pysyvästi laitoshoitoon periaatteessa, mutta lapsuus on kovin häilyvä käsite ja pysyvä myös. Tämä siis koskee enemmänkin sellaisia jotka hoidollisempia ja siksi eivät esim ympärivuorokautisen hoidon vaateen takia tule toimeen muualla.
Pienissä yksiköissä on aika paljon ongelmaa kun asiakkaat ovat todella hoidettavia ja autettavia eikä mitään omatoimisia söpödowneja! Itseasiassa on sellaiselle ihan sama missä hän asuu joka ei itse pääse liikkeelle. Laitosympäristö tarjoaa tällaiselle ihmiselle palveluja joista hän pienyksikössä tai avohuollossa muuten jäisi todennäköisesti kokonaan paitsi. Niin ja usko vaan että kokemusta on!
Perhehoito on juuri niin hyvää kuin perheen hoitotaito ja kuntoutusvastuu on. On perheitä jossa homma hoidetaan ammattitaitoisesti ja on perheitä joissa lapsi on yksi perheestä ja vastuu lapsesta on jossain muualla jollain toisella.. Kyse on kuitenkin työtä jossa on vastuu vammaisen ihmisen kuntoutuksesta ja elämänlaadusta rahakorvausta vastaan!
Laitoksia toki on moneen lähtöön samoin pienyksiköitä, mutta laitos ympäristönä tarjoaa vaikeavammaiselle paremmat edellytykset laadukkaaseen elämään. On myös omatoimisia ihmisisä joiden elämä tavallisessa yhteisössä ei onnistu mutta laitosympäristössä he voivat elää ja olla vapaasti turvassa ja vaaratta muille ilman että joku on aina olan takana vahtimassa ja sehän ei edes onnistu.
Niin ja alkuperäiseen kysymykseen palatakseni; harva kehitysvamma osataan ja pystytään diagnosoimaan etukäteen. Jos taas on tietoa mitä etsitään niin mahdollisuudet kasvaa. Kromosomitutkimuksessa näkyy paljon, mutta syy miksi se tehdään täytyy olla ei siis mikään rutiiniseula. Vammainen lapsi vaatii paljon ja uuvuttaa kokeneenkin vanhemman äkkiä. Nuoren onnistuminen on jälleen kerran kiinni siitä missä on se epäonnistumisenkin riski. Tukiverkostolla ja itsetuntemukselal on suuri asema tuossa tilanteessa jotta ei jää yksin ja uuvu taakkansa alle. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen kun ei aina ole niin helppoa ja luontevaa.. Vaikeavammaisen ympärivuorokautinen hoito uuvuttaa kyllä kenet tahansa jos ei ole toista apuna ja moni "vähemmänkin" vammainen on hankala vauva.. Inhorealismi on tässä taas paikallaan ja sen muistaminen että aina on keskiverto ja tyyppiesimerkki, mutta aina on poikkeuksia siitä ja ääripäät voivat olla todella kaukana keskiverrosta!
Down ei ole helppo ja söpö vauva vaan lapsi jolla on hengitystieongelmia, syömisongelmia, silmävaivoja, kielellisen kehityksen viivästyminen ja viittomat, motorisen kehityksen viivästyminen eli kannat isoa lasta vielä kainalossa.. jne. Autisti ja aspi ei vauvana eroa välttämätttä muista juurikaan tai on helppohoitoinen vauvana ja siitä se meno sitten alkaa.. Kommunikointi ei toimi, päivittäiset taidot ei suju vielä välttämättä alaluokilla, lapsi ei osaa varoa ja pelätä mitään, tunto voi olla huonontunut tai olematon, meteliä, äänet ärsyttää, et saa mitään tunnetta vastineeksi äitiydestäsi... Niin ja jälkimmäiset tulee aina yllätyksenä kuten joku jo sanoikin aiemmin...
itse olen myös alalla työskennellyt ja työskentelen yhä.
Termeistä sen verran, että alaikäistä ei voi sijoittaa pysyvään laitoshoitoon, koska se on vain väliaikaista. Ihminen voidaan sijoittaa kuitenkin jo lapsena, monet kehitysvammaiset heti syntymänsä jälkeisinä päivinä laitokseen koko elämäkseen. Ero siis siinä, että alaikäisyys on määräaikaista, kun ikää tulee 18 ei ole enää alaikäinen. Nuoria sijoitetaan laitoshoitoon, niin ei pysyvästi vaan alaikäisenä vain siihen asti kun täyttävät 18, sen jälkeen laitoshoitoa jatketaan tarpeentullen, mutta silloin ei puhuta enää alaikäisestä laitoksessa.
Kun lapsi syntyy pahasti kehitysvammaisena ja vanhemmat eivät häntä huoli, niin mihinkäs se lapsi sitten joutuukaan, jos sitä ei huostaanoteta ja sijoiteta laitokseen? Älä sano, että jonnekin kotihoitoon, tarkoitan lasta joka ei pärjää kotioloissa, vaan tarvitsee sairaalaolosuhteet. Niin ei sitäkään pysyvästi alaikäisenä laitokseen sijoiteta, vain siihen asti alaikäisenä kunnes täyttää 18 vuotta ja sen jälkeen pysyvämmin lopuksi ikää...
Miksi muutit muuten, että lasta ei saisi sijoittaa pysyvään laitoshoitoon... Alunperin sanoit, että lasta ei saa sijoittaa pysyvään laitoshoitoon ja että lakikin sen kieltää... Siis kieltääkö mielestäsi laki vai ei? (Siksi mielestäsi, että tiedän mitä laki tähän sanoo) Vai olisiko vain moraalisesti kivempaa jos lapsia ei sijoitettaisi laitoshoitoon, ja se olisi mielestäsi suositus, koska itsesi mielestä laitoshoito ei ole lapselle paras ratkaisu?
Itselläni on ollut monenlkaista työnantajaa tähän mennessä. Aiemmin olen työskennellyt vammaisten parissa, nykyisin nuorten parissa. Molempien urien aikana olen työskennellyt sekä kunnallisella työnantajalla, että yksityisellä työnantajalla.
Kunnallinen työnantaja on iso kompleksi, homma toimii. Siksi itse olen enemmän juuri näiden isompien laitosten takana, koska itselläni on paremmat kokemukset.
Yksityisellä puolella on näitä pienempiä yksiköitä. Osa varmasti kivojakin, mutta ongelma on se, että ne ovat tuottavia, niiden on tarkoitus tuottaa yrittäjälleen ruoka pöytään. En ole tähän mennessä työskennellyt yksityisessä, missä ei ole joutunut keskustelemaan tekemiensä tuntien korvauksista (siis pyytämään omaa ansaittua palkkaansa), jossa sairaslomiin olisi saanut sijaisia ja joissa ei ole jouduttu panostamaan kohtuuttoman paljon säästeliäisyyteen. Kun henkilökunta miettii mikä määrä pesuainepulveria on riittävä määrä kunkinlaiselle pyykkivuorelle jää asiakkaille paljon luppoaikaa. Yksityisellä puolella henkilöäkunta ajetaan niin piippuun, että ei se ole hyväksi asiakkaillekaan. Hoidon laatu kärsii vyön kiristämisestä.
Kunnallisella puolella, eli isoissa yksiköissä tätä ongelmaa ei ole. Kukaan ei ole ns. riippuvainen niistä rahoista joita hoitoon kuluu, vaan rahat tulee kuntien pohjattomasta kassasta, kenellekään ei ole henkilökohtainen tappio jos yhden ihmisen aamupesuilla hoitaja joutuukin käyttämään kahdet kertakäyttökäsineet.
Vaikka hoitoalalla ei ole mukavaa työskennellä enää missään juuri tämän säästötouhun takia, on kunnallisella puolella kuitenkin kokemuksieni mukaan vielä inhimillisemmät olot kuin yksityisellä. Ja se kaikki näkyy asiakkaan kohtelussa. Yksityisiä hoitokoteja nykyisin voi perustaa kuka tahansa bisnes mielessä ja varsinkin juuri nuorisotyössä se näkyy, kun kuntien maksamat vuorokausimaksut ovat aika isoja, niin hoitokoteja syntyy kuin sieniä sateella, ja jotta voitto jää mahdollismman suureksi on tingittävä nuorien palveluista, mitä vuorokausimaksuaan vastaan saavat.
Nyt on kyllä muuten suunta hyvä; kunnatkin panostavat pienempiin yksiköihin. Tulee erilaisia asuntoloita ja muita, jotka eivät ole yksityisten bisnespohjalla. Mutta juuri nämä vakavammin apua tarvitsevat ovat parhaimmillaan suurissa laitoksissa, joissa erityispalvelut ovat kaikki lähellä, tarkoittaen myös lääkärin palveluja.
Perhehoitopaikat toimivat useinmiten juuri noiden isojen laitosten alaisuudessa. Jos nyt näin voi sanoa. Eli mikäli lapsi on mahdollista perheessä hoitaa, toki ammatti-ihmisten toimesta, hänet pyritään perhehoitoon sijoittamaan. on totta että on olemassa lapsia jotka vaativat jatkuvaa sairaalahoidon kaltaista hoitoa mutta nämä ovat ääritapauksia ainakin laitoksessa jossa työskentelen ja joka kuitenkin varmaan on yksi kehitysvammahuollon edelläkävijöistä. vaikka ei aina uskoiskaan =)
ei tässä niinkään ole merkitystä. Ja nuo koti/perhehoitopaikathan ovat laitosten alaisuudessa työskentelevi aika usein. Niissä siis vähintäänkin toisella vanhemmalla on joku terveydenhuollon tutkinto. Ja ne käyttävä laitosten palveluja. Pitkäeikainen ja pysyvä laitoshoito ovat eri asioita ja nuo lapset joita vanhemmat eivät halua/kykene hoitamaan ovat väliaikaisesti laitoksiin sijoitettuja. Heidät siis mahdollisuuksien mukaan sijoitetaan perhehoitopaikkoihin. Kyllähän kotona voi hoitaa todella vaikeastikin vammaista kun välineet ja koulutus on.
Ai kun olisi nuoretenkin kohdalla, että sijaiskodeissa olisi edes toisella vanhemmalla jonkintasoinen sosiaalialan koulutus...
Kuitenkin, onko mielekästä, että terveen työikäisen ihmisen täytyisi jättäytyä työelämästä ja muustakin sosiaalisesta ympäristöstään hoitamaan koko päiväisesti lastaan kotiin, jos saisi tarvittavat laitosvehkeet kotiin? Perhekodeissa on siksi hyvätasoisia asukkaita, koska heidän tarkoituksensa on viettää normaalia perhe-elämää. Siihen kuuluu, että esimerkiksi ulkoillaan perheen parissa, ei se onnistu jos yksi lapsista on sisällä koneeseen kytkettynä ja vaatii 24 tuntia vieressä istujan.
Joissakin perhekodeissa tai perhehoitoon sijoitettuna on myös todella vaikea hoitoisia syvästi keh.vammaisia lapsia. Tällöin voi olla että perheessä on hoidossa vain muutama tai vain tuo yksi lapsi. Perhekdin vanhemmat ovat jonkun laitoksen alaisia työntekijöitä. Näin ainakin laitoksessa jossa työskentelen. Voisin itsekin jäädä kotiin hoitamaan vammaista/ vammaisia lapsia jos haluaisin.
Hyviä ja hienoja vastauksia on tullut,
ja toivon ja luen mielellään lisää mielipiteitä ja ratkaisuja mihin päätyisitte?
Haluaisin saada kuvan siitä että mitä mieltä olette vammaisista?
Tiedän vain että moni ihminen pelkää ja aliarvioi vammaisia,
Minun mielestä pitäisi ottaa jokaisessa tilanteessa huomioon että vammaisetkin ovat ihmisiä ja heitä pitää kohdella yhtälaila kuin ketään muutakin ihmistä.
Onko tällä ketään joilla on kokemuksia vammaisista? Onko ketään joka on työskennellyt vammaisten parissa tai onko kellään oma lapsi joka on vammainen?
Kuulisin mielellään heidänkin mielipiteensä joilla on vammainen lapsi ja miten he ovat pärjänneet?
Eli lisää mielipiteitä ja kokemuksia tänne palstalle :)
Mielestäni abortti on murha, joten se on täysin poissuljettu vaihtoehto minulla. Miten pystyisin tappamaan oman lapseni.
Olen tässä miettinyt, että jos saisin tietää odottavani vaikeasti vammaista lasta, joka ei eläisi muutamaa tuntia enempää, miksi edes tekisin sbortin.
Enkö voisi synnyttää lasta normaalisti?
Uskoisin, että minulle olisi jopa terapeuttisempaa synnyttää kuoleva lapseni kuin tappaa se. En tiedä teistä muista. Ja tämähän on vain jossittelua.
Muuten,
olen nähnyt oppikirjoissa _huimia_ lukuja siitä, miten moni positiivisen tuloksen (=vammaisuus) saanut sikiö onkin todettu ruumiinavauksessa terveksi. Siis vieläkään testit eivät ole varmoja!
Testit toki voivat olla väärässä, mutta esimerkiksi puuttuvia elimiä ei havaita millään testillä vaan ultrassa. Ja sitä ei voi väärin tulkita, elimet joko ovat tai eivät ole olemassa.
Jokainen tuossa tilanteessa tekee niinkuin parhaaksi katsoo, eikä siitä sen enempää.
Ihmisillä on hirveästi ennakkoluuloja vammaisia kohtaan, olen kuullut että jotkut jopa pelkäävät niitä. Omasta mielestäni vammaiset ovat iloisimpia näkemiäni ihmisiä. Olen hoitanut ekaluokkalaista poikaa, jolla on erilaisia kehityshäiriöitä, afasiaa jne. poika ei pysty tuottamaan puhetta, eikä ole aivan varmaa ymmärtääkö hän puhetta. poika on lisäksi lähes sokea eikä pysty kävelemään, mutta silti maailman iloisin ja hurmaavin ekaluokkalainen.
Mitä tekisin jos saisin kuulla että, lapsi olisi vammainen? - tämä on vaikea kysymys, johon tuskin kukaan pystyy vastaamaan rehellisesti ennen kuin vastaava tilanne osuisi kohdalleen.
Hmm, olisiko kyseessä kenties dysfasia, ennemmin kuin afasia, sillä afasia on aikuisten sairaus. Dysfasia on kielenkehityksen häiriö. Dysfasiaa todetaan tänä päivänä enemmän ja enemmän. Heidän kanssaan käytetään viittomakieltä/tukiviittomia.
Afasiasta kärsivät mm. aivoveren vuodon saaneet. Heidän kanssaan käytetään kuvakommunikaatiokeinoja. Useimmiten Dysfasiassa voidaan jättää viittomat myöhemmin pois kun kieli on kehittynyt.
Itse pyytäisin testit. Teiniäidit kuten myös yli 40 äidit kuuluvat molemmat riskiryhmään saada down lapsi. Teiniäideille testejä ei teetetä automaattisesti vaan sitä heidän pitää itse osata pyytää. Enkä nyt voi sanoa mitä tekisin, en voi kuvitella kyseistä tilannetta, voisi olla että pitäisin lapsen tai sitten en.
Erilaisia kehitysvammoja löytyy ties kuinka paljon, niiden kirjo on suuri. Lievästä erittäin syvään. Jotkut elävät normaali-ikäiseksi , jotkut kuolevat ennen aikuisikää. Esimerkiksi suomalaisista taudeista NCL:ssä, on kyse elinikäisistä jäähyväisistä. Lapsi voi elää normaalina noin 2-3 ikävuoteen asti, mutta 3 ikävuoteen mennessä unohtaa oppimansa. Ja he elävät maksimissaan noin 12 vuotiaiksi. 98 % suomalaisista kantaa tätä geeniä(jos nyt ihan oikein muistan.
Suosittelen lämpimästi kaikille kirjaa Kehitysvammaisuus. Itse opiskelujeni tähden olen joutunut sen lukemaan. Siellä on mielenkiintoista tietoa ja pohdintaa kehitysvammaisuuden ehkäisyistä ja erilaisista kehitysvammoista.