Carrie

Vuokrasin Carrien pitkästä aikaa ja olipas mukava yllätys dvd:ltä hyvällä kuvanlaadulla katsottuna, viimeksi joskus kersana töllöstä katsonut peiton alta.

Hyvät näyttelijäsuoritukset (etenkin Piper Laurie äidin roolissa) ja pelottavan ahdistava ilman mitään liiallista verimässäilyä. Käy Carrieta oikeasti sääliksi, eipä moinen koulukiusaaminen kovin harvinaista ole ja seuraukset pahimmillaan psyykkisesti katastrofaaliset.

Muutenkin 70-luvun kauhu jostain syystä kolahtaa, nykyään ei enää tunnuta osaavan vastaavaa tai sitten se on sitä "aika kultaa muistot"-ajattelua. Muutenkin telekinesia ja vastaava kiinnostaa, kuuluvat osaltaan alaan jota opiskelen. Jos tulee mieleen aiheeseen liittyviä leffoja niin suositelkaa ihmeessä!
6807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yliluonnolliset ilmiöt taisivat olla 70-luvulla ja sitä ennen muutenkin enemmän pinnalla kuin tänä päivänä. Uri Gellerit ja Ufo - buumitkin olivat aika laajat. Mitä ihmettä muuten opiskelet, mikäli tosiaankin "telekinesia ja vastaava" liittyvät opiskelemaasi alaan????

Äänestä

Ei nykyään enään osata tehdä kauhukuvia, niistä puuttuu se jokin? Carrie 2 oli myös hyvä todiste, ihan typerä verrattuna ykköseen. Sissy Spacek näyttelee myös tässä yhessä uudessa kauhukuvassa, en muista nimeä. Tulee lähiaikoina, traileri vaikutti hyvältä.

Äänestä

...tuli mieleen Brian De Palman ohjaama "The Fury" (1978), se liittyy myös telekinesiaan. En muista suomenkielistä nimeä.

Äänestä

Ehkä noissa vanhemmissa kauhuleffoissa (kuten CARRIE, TAPPAJAHAI, ALIEN ja HALLOWEEN) se kauheus piilee siinä, että niissä ei kaikkea suolien lentämisiä yms. näytetä, vaan asioita jätetään katsojan mielikuvituksen varaan.

Itse pidän myös CARRIEsta, erinomaisen hyvin tehty leffa. Ja ne näyttelijäsuoritukset on kerrassaan loistavia! Piper Laurie ja Sissy Spacek on huippuja, puhumattakaan sivuosan esittäjistä.

Äänestä

joo! carrie on tosi hyvä elokuva ja itseäni kiusataan jatkuvasti. vaikka en kauhean nuori olekkaan jotkut eivät vaan koskaan kasva aikuisiksi. vaikka en ihan aikuinen olekkaan.
kuitenkin. jos olet kiinnostunut telekinesiasta, paranormaaleista ilmiöistä ym. kannattaa katsoa firestarter, jossa on pieni tyttö, joka polttaa ajatuksen voimalla ihmisiä. hänen äidillänsä on lieviä telepaattisia/telekineettisiä voimia, mutta ne eivät ole mitään hänen tyttäreensä verrattuna.
ihan hyvä elokuva on. tosin hieman ihmetyttää k18 ikäraja, joka kyllä voisi ehkä olla k15...
jos paranormaalit ilmiöt kiinnostavat, kannattaa katsoa poltergeist tai the amityville horror. etenkin poltergeistissä tapahtuu ja sattuu, ja pieniä lapsia on kyllä mukana. mm. pieni carol anne.
jos kauhuelokuvat, jossa on hylätty talo, kiinnostavat, katso se amityville, the chalenging tai house on haunted hill.

Äänestä
  • Carrie kestää kyllä täysillä ajan saatossa.

    Samoin tuli mieleen vuonna 1979 alkuperäinen When a Stranger Calls (Kun tuntematon soittaa), joka on myös säilyttänyt jännittävyytensä. Siitä tehty samanniminen remake-versio (2006) ei yltänyt alkuperäisen tasolle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pitkästä aikaa kirjoitti:

Vuokrasin Carrien pitkästä aikaa ja olipas mukava yllätys dvd:ltä hyvällä kuvanlaadulla katsottuna, viimeksi joskus kersana töllöstä katsonut peiton alta.

Hyvät näyttelijäsuoritukset (etenkin Piper Laurie äidin roolissa) ja pelottavan ahdistava ilman mitään liiallista verimässäilyä. Käy Carrieta oikeasti sääliksi, eipä moinen koulukiusaaminen kovin harvinaista ole ja seuraukset pahimmillaan psyykkisesti katastrofaaliset.

Muutenkin 70-luvun kauhu jostain syystä kolahtaa, nykyään ei enää tunnuta osaavan vastaavaa tai sitten se on sitä "aika kultaa muistot"-ajattelua. Muutenkin telekinesia ja vastaava kiinnostaa, kuuluvat osaltaan alaan jota opiskelen. Jos tulee mieleen aiheeseen liittyviä leffoja niin suositelkaa ihmeessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu