Olen -LUOJAN KIITOS- viimein onnistunut löytämään vakituisen työn. Olin 4kk ollut asiakkaana työvoiman palvelukeskuksessa ja se asiakkuus oli kuin olisi rikollinen ollut.
Kaikki tiedot urkittiin (ja kirjattiin ylös) lapsuudesta lähtien ja kohdeltiin suoraan sanoen jälkeenjääneenä.
Kun suunnitelmaa työllistymiseksi tehtiin ja erehdyin sanomaan etten varmaan enää suoriudu sujuvasti oman alan töistä (olin tehnyt niitä viimeksi kymmenen vuotta sitten), niin ämmät siellä alkoivat ehdottelemaan jotain tukihenkilöä tulevalle työpaikalle ohjaamaan työhön perehdytyksessä.
Se oli jo liikaa.
Onneksi tosiaan löysin työtä ihan itse ja pääsin puljusta eroon.
Mietin vain, että kauanko noita tietoja siellä säilytetään? On aika henkilökohtaisia asioita.
Kaikki tiedot urkittiin (ja kirjattiin ylös) lapsuudesta lähtien ja kohdeltiin suoraan sanoen jälkeenjääneenä.
Kun suunnitelmaa työllistymiseksi tehtiin ja erehdyin sanomaan etten varmaan enää suoriudu sujuvasti oman alan töistä (olin tehnyt niitä viimeksi kymmenen vuotta sitten), niin ämmät siellä alkoivat ehdottelemaan jotain tukihenkilöä tulevalle työpaikalle ohjaamaan työhön perehdytyksessä.
Se oli jo liikaa.
Onneksi tosiaan löysin työtä ihan itse ja pääsin puljusta eroon.
Mietin vain, että kauanko noita tietoja siellä säilytetään? On aika henkilökohtaisia asioita.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Maailmanloppuun asti. Minustakin sieltä löytyi tiedot jopa 20 vuotta sitten teininä tehdystä kesätyöstä. Jos haluaa esim. tehdä todella kattavan CV:n itsestään, niin työvoimatoimistosta löytyy kaikista vanhimmatkin työsuhteet!
Säilyttävät toimenpide ja käyntikohtaisia tietoja kahden vuoden ajan ja sitten ne olisi lain mukaan poistettava.
En tiedä postuuko henkilötiedot, mikäli ei ole 2 vuoteen ollut työkkärin kirjoilla.
Nostavat asiakasta leimaavia tietoja henkilötietoihin, jolloin ne säilyvät vuosikausia esim. ohjaus palvelukeskuksen asiakkaaksi.
Kun nuo lakisääteiset aikarajat tulevat täyteen, niin tiedot hävitetään ja tulevaisuudessa sitten aloitetaan aika puhtaalta pöydältä.
Koneelle voi tietty henkilötiedot yms. pientä jäädä, mutta ainakin kaikesta paperillaolevasta virastomaailmassa (kuten työkkärissäkin) hankkiudutaan HYVIN MIELELLÄÄN eroon. Ei todellakaan ole mikään itsetarkoitus niitä säästellä, vaan kun jotain ei enää tarvita ja sen saa/voi hävittää niin siirretään kyllä arkistointiin hyvin äkkiä tai hävitetään kokonaan jos siihen oikeus on.
Kyllä nuo työkkärin lippulaput ovat sellaisia, että aikarajojen ylityttyä hävitetään käytännössä kaikki mikä mahdollista. Koneellaolevatkin tietenkin laitetaan jos erittäin järjestelmällisiä ollaan ja kaikki putsataan, mutta jotain nimitietoja useimmiten jätetään jotta ei aivan a:sta tarvitse lähteä jos joskus jälleen syntyy "asiakkuussuhde".
Minulla on 15v. ajalta kaikesta asioinnista työkkärissä tiedot niiden koneella. Tarkastin juuri viime viikolla siellä olevat tiedot.
Olin kolme vuotta poissa työvoimatoimiston listoilta, mutta näin vahingossa, että tiedot edellisestä "asiakkuudestani" olivat yhä muistissa vieläkin.
Kylläpä tuo taitaa olla asia, jossa mennään aikalailla samoin kuin muuallakin vastaavassa toimistotyössä ja tietojen säilyttämisessä. Toisaalla ollaan pilkuntarkkoja ja toisaalla ei tehdä vanhentuneille ja kauan maanneille tiedoillekaan mitään.
Olen itsekin joskus oman ammattini puoleen törmännyt tilanteisiin, että liki 10 vuoden kuluttuakin löytyvät ainakin paperitiedot (silloin kovin erilaiset atk-systeemitkin) ja sitten taas jos on ollut lyhyen pätkän joskus ja menee uudestaan vuosien päästä, ei löydy enää edes nimitietoja kuin korkeintaan juuri joku etu-sukunimi ja vanhentuneet osoite/puhelinnumero.
Eräs henkilö oli kuusi vuotta aikaisemmin saanut 3 kk:n työssä/koulutuksessaoloehdon. Hän palasi takaisin työkkärin kirjoille 6 vuoden päästä ja tiedot olivat tallella. Kun hän ei ollut tämän 6 vuoden aikana ollut vaadittua 3 kuukautta työssä eikä työvoimapoliittisessa koulutuksessa, hän ei tämän vanhan työssä/koulutuksessaoloehdon vuoksi saanut edelleenkään työttömyystukia, vaan tämä vanha ehto oli edelleen voimassa.
"Hän palasi takaisin työkkärin kirjoille 6 vuoden päästä ja tiedot olivat tallella"
Mitä ihmettä tämä kyseinen henkilö oli tehnyt koko 6 vuotta jos oli pois työkkäristä, mutta ei ollut täyttänyt 3kk:n työssäoloehtoa? Nyt tuossa kyllä mättää jokin selvityksessä tai sitten on kyllä maannut koomassa tai ollut haaksirikossa autiolla saarella...
Tämä henkilö oli opiskelemassa. Koska opiskelu ei ollut ns. työvoimapoliittista opiskelua, niin se ei kelvannut työkkärille 3 kk:n työssä/koulutuksessaoloehdon katteeksi. Hassua eikö totta?
Ei opiskelu ihan kuutta vuotta vienyt, kylläkin aika monta vuotta. En tiedä, mitä tämä henkilö teki väliajat, ehkä ei vain viitsinyt olla työkkärin kirjoilla tuon työssä/koulutuksessaoloehdon vuoksi.
Työvoimapoliittisella koulutuksella tarkoitetaan työkkärin järjestämiä kursseja. Siis 3 kuukauden työssä/koulutuksessaoloehdon kumoamiseksi ei riittänyt usean vuoden ammatillinen koulutus, vaan vain työkkärin pilipalikurssi.
Sanonpa vaan, että jossain mättää ja pahasti, kun työvoima saa ihan rauhassa harjoittaa moista byrokratiaa.
Heh juu vai 3kk kursi ei kelpaa oikein mihinkään bosseille heh.pitää olla vähintään puolivuotta kursseilla jotta ne katsoo mitä olet opiskellut.ne lyhyet ovat vaan hiukka plussaa.eli verrataan ammatilliseen koulutukseen jotta ne tietää mitä olet ammamtin hankkinut ehei ei ole lukeneille mitään mahiksia saada duunia höh.ne sannoo joo olette ylilukenut ei voi muuta.ja kaiken huippu perustakaa firma millä rahalla?kyllä on pielessä kurssijutut kylläkin.totta on tää olen itse lukenut monta vuotta ei mahiksia duunii.jurppii tuo kurssit...
Asiasta on oma lakinsa, Laki työhallinnon asiakaspalvelun tietojärjestelmästä 11.12.2002/1058, jonka 5. pykälä kuuluu seuraavasti:
5 § Tietojen tallettaminen, poistaminen ja arkistointi
Jos rekisteriin talletettava henkilötieto on saatu muualta kuin rekisteröidyltä itseltään, tulee rekisteriin merkitä, mistä tieto on saatu ja kuka tiedon on merkinnyt.
Henkilöasiakasta koskevat, hänen omaan kuvaukseensa perustuvat tiedot, työvoimapoliittiset lausunnot, työhön- ja sijoitusosoitukset sekä yhteydenottoja ja työllisyystilanteen muutosta koskevat tiedot poistetaan tietojärjestelmästä kahden vuoden kuluttua. Kun työnhakijan viimeisimmän työnhakujakson päättymisestä on kulunut kaksi vuotta, poistetaan häntä koskevat suunnitelmatiedot. Kaikki henkilöasiakasta koskevat tiedot poistetaan, kun asiakkuuden päättymisestä on kulunut viisi vuotta. Tietoa ei poisteta, jos se on tarpeen säännöksiin perustuvan tehtävän hoitamiseksi tai vireillä olevan asian johdosta.
Tietojen arkistoinnista säädetään arkistolaissa (831/1994).
Melko selvästi sanottu, eikö totta. Lain kokonaisuudessan löydät täältä: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021058
Hei on muuten asianlaita sellainen ei ole pakko sanoo mitään kaikkee mitä ei liity työhönhakuun?mikäli ne ruppee työntää nokkaa liian pitkälle voi mennä oikeusasiamiehen puoleen ja kertoa asia eli mitä oikein homma on?ei kelakaan kysele turhia.tuo on hyvin outoo menettelyä se rikkoo hiukan jo ihmisoikeudellisia asioita.muistakaa ei ole pakko kertoo mitään ylimääräistä mitä ei liity työhön.???olkaa kova kovaa vastaan vain.mikäli ne kyselee kysykää niiltä mihin tuommoisia tietoja tarvitaan??ne yrittää mollaa..