Olin äsken tippua tuoliltani. Minulla on käytössä kaksi kännykkää ja liittymää, toisella soitan ja toisella tekstaan. Se liittymä, jolla nykyään soittelen, oli monta vuotta pöytälaatikossa enkä käyttänyt koko nroa. Maksoin vain kk-maksut.
Huomasin tuossa, että ko. nroon oli soitettu tuntemattomasta nrosta pari kertaa eilen ja toissailtana. Äsken siihen sitten taas soitettiin, nroa ei näkynyt. Vastasin äkäisenä "haloo". Joku kysyi huonolla englannilla, onko XXX (nimeni) puhelimessa. Vastasin, että yes ja että mitähän asia koskee. Nainen alkoi selittää, että olen voittanut jonkun Bahaman matkan. Olin hetken ihan pihalla ja kysyin vain, että mistä hän on saanut tuon salaisen nroni, jota en edes ole käyttänyt vuosiin. Nainen ei vastannut, kyseli vain onko osoitteeni se ja se ja sähköpostiosoitteeni se ja se. Heillä oli jumalauta oikea kotisoitteeni ja vanha sähköpostiosoitteenikin. En ole muistaakseni koskaan ilmottautunut mihinkään kisaan netissä kuten he väittivät.
Jankkasin, että olen käyttänyt nroani viimeksi ehkä 3-4vuotta sitten ja he sanoivat, että löysivät nroni ilmottautumiskaavakkeeltani. Kysyin, että milloinkahan tämä on tapahtunut. Nainen väitti, että "noin vuosi sitten" ja kutsui "pomonsa" luuriin kun en suostunut keskustelemaan enempää. Joku "Marco" niminen "CEO" tuli puhelimeen ja kysyin häneltä jo hieman töykäesti, että mistä he ovat kaivaneet nyt nroni, koska en ole sitä voinut mihinkään netissä tunkea moneen vuoteen enkä yleensäkään anna numeroani juuri kellekään tuntemattomalle.
Kundi puhui hyvää amerikanenglantia, jotap uhun itsekin, joten hän ei voinut sössöttää minulle ihan mitä sattuu ja tajusin sen. Juttua silti tuli vain siitä Bahaman matkasta ja siitä, että olen kolmen voittajan joukossa. Ihmettelin ja nauroin ääneen, että "en ole voinut viime vuonna osallistua tuon puhelinnron kanssa mihinkään kisaan joten en luota teihin". Mies siitä hermostui ja sitten kysyi, haluanko antaa matkan jollekulle muulle onnekkaalle. Sanoin, että go ahead ja ukko saatana löi luurin korvaani.
Uskomatonta. Mistä nämä tyypit ovat saaneet kaikki tietonsa minusta? Nainen luurissa jopa sanoi, että voisin mennä samantien koneelle katsomaan hänen kotisivujaan jos en usko. Joo-o...Sanoin, etten todellakaan aio mennä.
Mistähän oli kyse? Tyypit olisivat ilmeisesti halunneet seuraavaksi kysyä luottokorttini nroa. Heillä oli myös väärä tieto iästäni ..."Are you between 21-25 and your incomes are more than...******?" Eli on mahdollista että olen johonkin kuponkiin jotain rustannut tuon ikäisenä (Eli vähintäänkin 7 vuotta sitten, koska olen 32)mutta en tosiaankaan vuosi sitten.
Varokaa moisia soittelijoita. Vieläkin ihmettelen soittoa ja mietin, mitä he minusta halusivat. Eivät kai he voi käyttää mitään tietoa nyt enempää hyväkseen?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Annoin sun numeeron ja tieedot.
Annoito se n matkan pois,.
No voi voi sinne meni Bahamia.
Hieman 419 huijaukselta. Eli siis kusetus jossa luvataan yhtä sun toista (Useimmiten rahaa, puhelimia, läppäreitä jne jne). USeimmiten tälläset tulee sähköpostiin, mutta muunlaisiakin yhteyden ottoja tiedetään. Juuret näille löytyy Nigeriasta mistä on huijauksia ähetelty jo vuosikymmeniä. Aluksi snailmailina ja faksina eri liike miehille ja yhtiöille mutta nykyään myös yksityisille kansalalisille ympäri maailmaa.
Hyviä sivuja jos lisää tahdot tietää on: http://www.419legal.org/ http://forum.scampatrol.org/ ja http://www.419eater.com