Näkyykö ihmisestä päälle päin, jos se saa paniikkikohtauksen? Itse saan paniikkikohtauksia, ja pelkään, että kaikki huomaavat sen..
Tämä voi kulostaa tyhmältä, mutta haluasin kuulla muiden kokemuksia aiheesta.
Tämä voi kulostaa tyhmältä, mutta haluasin kuulla muiden kokemuksia aiheesta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Luulenpa että riippuu kovasti ihmisestä näkyykö paniikkikohtaus päällepäin vai ei. Itselläni on nuorempana ollut jonkin asteisia paniikkikohtauksia ja pystyin peittämään ne niin, että muut eivät sitä huomanneet. Ainoa ongelma oli vain siinä, että lähes aina mun oli puhuttava jonkun kanssa asiasta, joten se tuli kuitenkin ilmi, koska samat ihmiset eivät olleet aina saavutettavissa.
Paniikkikohtaus on tosi inhoittava asia (en halua kirjoittaa sairauskaan... :)). Se ei ole leikin asia, mutta asiaa on vaikea muille selittää. Minä olen ainakin kuitenkin kohtauksista vanhemmiten päässyt yli. Ainakin monta vuotta on jo mennyt ilman niitä. Enkä tiedä miksi? Ja vaikka tietäisinkin, ei se välttämättä muita auttaisi, koska paniikkikohtauksia on monenlaisia ja johtuvat monista asioista. Kannattaa tutkiskella sisintään!
Tsemppiä Sinulle!
Ihmiset reakoivat eri tavalla samoihin asiohin.Jos oireet on henkisiä,ei todennäkoisesti näy,mutta jos oireet on fyysisiä oireet näkyy varmasti,siis varmasti ja aina.Sen huomaat kyllä itsekin.
Kyllä näkyy ja sivustaseuraaja,jos on vähänkin tietoinen ko.sairaudesta,kyllä huomaa,mistä on kyse.Harvoi se on huomaamaton.
Lievä kohtaus saattaa vaikuttaa siltä että ihminen on vähän poissaolevan tuntuinen tms, jos taas kohtaus on raju pyörtymisineen ja oksenteluineen, on vaikea ajatella että se olisi jotenkin huomaamaton.
Samalla ihmisellä saattaa olla eriasteisia kohtauksia. Itse olen kärsinyt niistä 18 vuotta joten kokemusta on monenlaista. Kohtaus saattaa yllättää esim. kesken palaverin ilman että kukaan huomaa mitään, toisaalta joskus se vetää ambulanssikuntoon.
Miten ihmeessä olet kestänyt tuollaista rääkkiä ja noin kauan vielä?
Pakko onkin kysyä, miten sua on tutkittu ja mitä kaikkea on diagnosoitu?
Entä lääkitys?
Aikamoinen sankari olet, kun töitäkin jaksat tehdä. Pakko nostaa hattua!
Tietysti on lääkitys, ollut jo 10 vuotta. Ja töissä olen. Välillä olin vuoden verran pois, joskus, kauan sitten. Töissä pysyttely on tärkeää, muuten vajoaa helposti sen pinnan alle josta ei ole paluuta.
Miksi haluat tietää mitä tutkittu/diagnosoitu? Tietysti voin kertoakin: vakava depressio ja paniikkihäiriö. Tutkimuksena lähinnä anamneesi, joka on vakavan depression kyseessä ollen varsin yksinkertaista. Hoitona psykoterapia ja lääkkeet.
Ja ettei tarvitsisi turhaan sinun vaivata päätäsi: kyllä, hoidolla on ollut myös tuloksia.
Oletko tyytyväinen? Oliko muuta?
Tälläkin palstalla ollaan jokainen (tavallamme) hakemassa apua. Kysymällä kaikkea mahdollista ja vertailemalla omia sekä toisten kokemuksia. Pahan olon syistä, seurauksista ja ennen kaikkea selviytymisestä.
Kaikki eivät välttämättä selviä/pärjää noin hyvin kuin Sinä. Ole siis onnellinen, jos nyt ylimielisyydeltäsi ehdit olemaan!
Paniikkikohtaus näkyy varmasti jos samassa huoneessa olijat katselee just sua.
Koululuokassa tai muussa paikassa missä huomio ei kohdistu suhun sitä ei välttämättä huomaa. Mä olen yleensä pystynyt lievät kohtaukset "piilottamaan" vaikka alkamalla etsimään jotain kuviteltua juttua laukustani tms.
Tietysti on sellaisiakin kohtauksia, kun pitää yksinkertaisesti juosta huoneesta kiireesti pois koska muuten luulee kuolevansa siihen paikkaan. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, ja suurin osa mun kohtauksista on olleet tota lievempää laatua.
Tosin silloinkin kasvot saattaa olla punaiset ja kädet täristä ym, mutta niitä ei itse tiedosta siinä hetkessä. Niin ja tottakai näyttää siltä että jokin asia vaivaa jos alkaa tuolillaan kiemurtelemaan... Luulisin.
Vielä vastauksena tuohon äskeiseen kinasteluun, käsittiköhän Tools kannustavat kysymykset irvailuna? Tuli ekana mieleen.
Ja kaikille varmuuden vuoksi: Ei saa suuttua jos joku tahtoo tietää enemmän sun sairaudestasi, sinähän voit auttaa häntä kertomalla omia kokemuksia! Ei netissä mikään ole liian yksityistä kun täällä puhutaan kuitenkin anonyymisti...
Vain mun mielipiteeni. Kiitos kun luit tänne asti. :)
Käsitin todellakin kysymyksesi irvailuna, kuten äskeinen kirjoittajakin arveli. Pyydän anteeksi, syy oli konaan minun.
Kai sitä on sitten sen verran hullu vieläkin... Tai oikeastaan syynä on kaikkeen ja kaikkiin kohdistuva opittu, pohjaton epäluottamus, joka säilynee elämäni loppuun asti.
Tällaisiin tilanteisiin törmään nimittäin jatkuvasti. Anteeksi vielä kerran.
Anteeksi. Hyvä, että korjasit asian.
Samankaltaisiin "ilmiöihin" törmään itsekin. Olen myös kokemuksen myötä oppinut sen, että keneenkään ei oikeastaan voi loppupeleissä luottaa, koska y k s i n näiden monekirjavien vaivojensa kanssa loppujen lopuksi on. Energiaa kuluu lähinnä siihen, ettei erakoidu ja katkeroidu. Turhautuneisuus onkin sitten suuruusluokkaa 101 % eli rimpuile siinä sitten motiivia olla ylipäätään olemassa...
Lääketieteeseen ja alan ammattilaisiin on pakkokin luottaa. Kohtuullisen hyvin tämä puoli hoituukin (julkinen sälä ja tiukka pokka) mutta se mitä jää kaiken pakollisen ahkeroinnin ulkopuolelle, on sitä ikiomaa loputonta suontarpomista. Pakko jaksaa vaan!
Voimia vaan sinnekin suuntaan!
pitkäaikasesta lievästä paniiikkihäiriöstä johon ei ainakaan vielä ole tarvittu lääkkeitä niin tulla vanhemmiten joku mielenterveys sairaus?!
Mulla on semmosia ahistuksia et ´joskus en voi mennä tunnille koska tullee sellane huono olo ja mulla on esim.enkun tunneista kammo..koska sain yhesti siel kohtauksen...mitä voin tehdä`!
Paniikkihäiriö ei sinänsä ole sairaustila tms, ainoastaan OIRE jostakin. Lääkkeillä voi vaikuttaa oireisiin ne tukahduttamalla, mutta niiden syihin voidaan paneutua vain psykoterapian avulla. Kyllä kai sinulla on ainakin lääkitys kunnossa? Nuorena henkilönä sinulla lienee aika hyvät mahdollisuudet myös Kelan kustantamaan terapiaan.
Sama syy voi aiheuttaa paniikkihäiriön lisäksi paljon muitakin oireita, esim. pakkoneurooseja ja eriasteisia masennustiloja. Henkiset solmut olisikin syytä purkaa, sillä niistä voi kehittyä myös fyysisiä... Olen itse joutunut sen karvaasti kokemaan.
Itse aina luulen että kaikki huomaa paniikkihäiriökohtaukseni, mutta kun usein olen jälkeenpäin kysellyt kohtauksen aikana seurassani olleilta ihmisiltä ovatko he huomanneet mitään erikoista kohtauksen aikana,niin joko kohteliaisuudesta tai mistä sitten lie ei ole kukaan huomannut oikeastaan mitään....joku joskus sanonut että olen mennyt vähän normaalia hiljaisemmaksi...
Omalta osaltani epäilen että joskus jopa se että liikaa mietin miten muut huomaavat paniikkihäiriöni on juuri lisännyt ja pidentänyt paniikintuntemustani..
Sama juttu! Kohtauksen aikana tuntuu että maailma pyörii itsen ympärillä, eikä kukaan voi olla huomaamatta. Mutta jos siitä ei mainitse muille, ei kukaan sitä pistä merkille.
Hei te puhutte nyt ihan paskaa. Todellinen paniikkihäiriökohtaus näkyy ja tuntuu varmasti.
Silloin kun ihminen luulee kuolevansa (tukehtuvansa)n siihen paikkaan, kun sydän hakkaa niin rajusti, että luullaan kyseessä olevan infarkti, kun ihminen vapisee horkassa, silloin on kyseessä todellinen paniikkihäiriökohtaus.
Panikoikaa rauhassa, mutta älkää sotkeko sitä vakavaan sairaskohtaukseen, kiitos!
Mun paniikkikohtaukset on ollut hieman lievempiä, mutta kyllä ne mulle silti hyvinkin todellisia ovat!!!
Että kukin tavallaan. Paniikkikohtauksia on hyvin eritasoisia ja laatuisia. Ja tietysti oma kohtaus tuntuu siltä pahimmalta ja tärkeimmältä ainakin kohtauksen hetkellä. Ja näin tietysti pitää ollakin..
Mutta ymmärsit varmaan pointin. Hyvää jatkoa pimeneviin syksyiltoihin.
Ai jaa,että p****puhetta...
olethan aika tohtori , minulle on diagnosoitu vuonna -89 vaikea laaja-alainen paniikkihäiriö,kolmen eri kuntoutuspaikan lääkärien toimesta. Olen tosin jo vuodesta -86
saanut eriasteisia juuri mainitsemiasi oireita 4-5 kertaa viikossa, täytyy kyllä myöntää että kun tarpeeksi näitä tulee ,niin niihin turtuu niin ettei niistä enään välitä,joskus aikoinaan tuli soiteltua ambulanssit ym. juostua
aina massiivisen paniikkihäiriökohtauksen tiimoilta terveysasemalle .. enään ei ole moneen vuoteen jaksanut vaivautua.. olen vain
ottanut lääkkeen ja odotellut että kohtaus
menee ohi...tosin nämä isommat vetää mehut muutamaksi päiväksi
,mutta itse se kohtauksen
pahin hetki ,jonka kesto minulla 1min-3min
ei ole minusta kenenkään nähtävissä
ulospäin kuin pulssimittarilla...
(niin ja puhun nyt vain minusta)
Lukemattomat kerrat ja päivät
olen eri sairaaloissa (yht.197vrk)
ja terveyskeskuksissa
maannut ,ja verenkuvat on otettu lääkäreitten toimesta kun on infarktia ja veritulppaa epäilty, aina on vain paniikkihäiriökohtaukseen päädytty,ja se myös epikriiseihin
kirjattu..
Kun tuohon itse kysymykseen vastasin joka oli
>Näkyykö ihmisestä päälle päin, jos se saa
>paniikkikohtauksen? Itse saan
>paniikkikohtauksia, ja pelkään, että kaikki
>huomaavat sen..
>Tämä voi kulostaa tyhmältä, mutta haluasin
>kuulla muiden kokemuksia aiheesta
Niin vastasin siihen oman kokemukseni
perusteella..
En varmaan sitten tiedä todellisista paniikkihäiriö kohtauksista mitään....
Ja minua hoitaneet lääkäritkin ovat erehtyneet...
Make
Ai jaa,että p****puhetta...
olethan aika tohtori , minulle on diagnosoitu vuonna -89 vaikea laaja-alainen paniikkihäiriö,kolmen eri kuntoutuspaikan lääkärien toimesta. Olen tosin vuodesta -86
saanut eriasteisia juuri mainitsemiasi oireita 4-5 kertaa viikossa, täytyy kyllä myöntää että kun tarpeeksi näitä tulee ,niin niihin turtuu niin ettei niistä enään välitä,joskus aikoinaan tuli soiteltua ambulanssit ym. mentyä
aina massiivisen paniikkihäiriökohtauksen tiimoilta terveysasemalle .. enään ei ole moneen vuoteen jaksanut vaivautua.. olen vain
ottanut lääkkeen ja odotellut että kohtaus
menee ohi...tosin nämä isommat vetää mehut muutamaksi päiväksi
,mutta itse se kohtauksen
pahin hetki ,massiivinen rintakipu ,hengitysvaikeudet ,tukehtumisen
tuntu ,raajojenpuutuminen,
tajunnan katoamisen ja kuolemanpelko,älytön pulssi..ym.jonka kesto minulla 1min-3min
(vaikka tuntuukin tunneilta....)
ei ole minusta ulospäin
kenenkään nähtävissä ...
(Niin ja puhun nyt vain minusta)
Lukemattomat kerrat ja päivät
olen eri sairaaloissa (yht.147vrk
PH:n tiimoilta)
ja terveyskeskuksissa
maannut ,ja verenkuvat otettu lääkäreitten toimesta kun on infarktia ja veritulppaa epäilty, aina on vain paniikkihäiriökohtaukseen päädytty,ja se myös epikriiseihin
kirjattu..
Kun tuohon itse kysymykseen vastasin joka oli
>Näkyykö ihmisestä päälle päin, jos se saa
>paniikkikohtauksen? Itse saan
>paniikkikohtauksia, ja pelkään, että kaikki
>huomaavat sen..
>Tämä voi kulostaa tyhmältä, mutta haluasin
>kuulla muiden kokemuksia aiheesta
Niin vastasin siihen oman kokemukseni
perusteella..
En varmaan sitten tiedä todellisista
paniikki ja paniikkihäiriö
kohtauksista mitään....
Ja minua hoitaneet lääkäritkin ovat erehtyneet...
Make
Sorry tuplat viestit ,mutta piti korjata muutama kohta ja sairaala vrk:t .. kun täällä väsyneenä ja hämärässä tihrustelee näyttöä
tulee näppis virheitä..
Make
Hei! Varmaan paniikkikohtaus näkyy jollakin lailla ulospäin, ja ainakin itselläni sen asian pohtiminen paniikkikohtauksen aikana vain pahentaa tilannetta. Olen joitakin kertoja kertonut (vieraille) ihmisille, jotka ovat kenties ihmetelleet tilaani, mistä on kysymys ja ihme ja kumma, aina kertominen on helpottanut muita, kun saavat tietää, ettei mistään "vakavammasta" ole kyse ja varsinkin oma oloni on helpottunut ja keventynyt tosi paljon. Ihmiset eivät juokse karkuun vaan pikemminkin olisivat valmiita auttamaan, jos voisivat tehdä jotain. Tällaisia kokemuksia itselläni. Hyvää syksyn jatkoa!