Mennään Natoon

Olis parempi mennä NATOON selkä suorana kuin puun takaa,alkaa olla naurettavaa touhuu.
10243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomi ei ole menossa Natoon enempää selkä suorana kuin nöyristellen. Suomi haluaa olla vain humaanisessa kriisinhallintatyössä yhteistyössä Naton kanssa. Tämä uusi ehdotus, että olematta jäsen pääsee noiden Nato-johtoisten operaatioiden suunnitteluun ja johtoon mukaan, vastaa juuri sitä mitä Suomi on toivonutkin. Jos se toteutuu, Natoon liittyjiltä hupenee perustelut; sepä se ongelma taitaa ollakin.

Äänestä
  • Ei Natolle.
    Mutta kuinka vahvasti siellä jo ollaan?
    Niinistö jankkasi vaalitenttien alussa kysymystä miksi ei, miksi ei, kun siellä kuitenkin jo ollaan niin vahvasti?
    Niinistö kyseli, miksei lopullista askelta oteta?

    Osaako Oiva valaista asiaa omalta näkökannaltaan?
    Ollaanko Natokuvioissa jo niin vahvasti mukana, etä on vain ajan kysymys, milloin ollaan täysjäseniä ja ollaanko kuvioissa jo niin vahvasti, että sen takia on sitten yks lysti, vaikka mennään mukaan lopullisesti?

    Äänestä

  • periaatteessa kirjoitti:

    Ei Natolle.

    Varsinainen Nato-jäsenyys ratkaistaan joka tapauksessa kansanäänestyksellä, joten minua ei vaivaa, vaikka valtio valmistelisikin jäsenyysvaihtoehtoa. Sittenpä on valita kahdesta.

    Kansalaisten on kuitenkin syytä olla valppaina, ettei jouduta huonoimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, jossa ei olla jäseniä, mutta
    1) joudutaan laskemaan Nato-joukkoja tänne harjoituksiin ja
    2) Suomi sekaantuisi kansainvälisiin konflikteihin.

    Mutta vielä ei olla sentään noin pitkällä.

    Äänestä

  • mutta ei toimia kirjoitti:

    Jos asejärjestelmämme on jo tiukasti NATO/USA-järjestelmistä riippuvaisia, eikö NATO/USA voi halutessaan tehdä Hornettimme toimimattomiksi?

    USA:n NATON yhteyteen laitoin siksi, että NATO on joidenkin mielestä aika USA-vetoinen liittouma.

    Äänestä

  • En muista lukemia, mutta aika suuret olivat lukemat NATO-jäsenyyden puolesta, kun kysymys aseteltiin jotensakin niin, että hyväksytkö jäsenyyden, jos valtiovalta katsoo jäsenyyden olevan Suomen etu?

    Pahaa pelkään, että Suomen keskustakin on vielä jossain vaiheessa kovastikin natottamassa maatamme.
    Ikävää, että demareissakin on sellaisia, vaikka vähemmistönä.
    Kepu se on, joka ennemmin kuitenkin on kokoomuksen kanssa huutamassa Nato-ihanuutta, sano minun sanoneen.

    Äänestä

kepulaisia kieroilullaan Nato vastaisuudessaan.

Äänestä
  • Vai mitä.

    Äänestä

Meillä suomalaisilla on aivan erikoinen suhtautuminen Natoon ja Venäjään.Nato on ollut toisen maailmansodan jälkeen suurin rauhan ja vakauden ylläpitäjä.Nato on torjunut mm.serbien kansanmurhaa,johon sillä oli YK:n pyyntö.Myös EU maat joutuivat huomaamaan ettei EU:lla ollut kriisinhallinta joukkoja,apua täytyi pyytää Natolta.Olisi tärkeä myös muistaa,että 95% EU:n kansalaisista asuu natomaassa.Venäjä(NL) taasen onnistui miehittämään ja riistämään kymmentä eurooppalaista maata toisesta maailmansdasta vuoteen 1991.Meillä oli lehdistösensuuri(lehdistöpykälä) NL:n asioissa,totuutta ei saanut kertoa,mutta naapurivartti ja näin naapurissa propaganda ohjelmat tekivät tehtävänsä.Kekkosen valtakausi ja taistolaiset yliopistokasvatit muokkasivat Suomeen yhden sukupolven,joka ihaili itää ja vihasi länttä.Herätämme ihmetyksen kummastusta eurooppalaisissa sivistysvaltioissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä pelätään kirjoitti:

Olis parempi mennä NATOON selkä suorana kuin puun takaa,alkaa olla naurettavaa touhuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu