Sarvesta härkää

Josmand

----Mika (kertoja) 20v Urheilija, Ammattikoulu kesken, syö äidin rahoilla----

---Erica, Mikan häikäisevän kaunis 16v teinityttöystävä. Vaaleat hieman kiharat hiukset, unelma vartalo, pienehköt terhakat rinnat.

---Kim, Erican isoveli. 18v, vässykkä.---

---Helena 18v. Kimin luokkatoveri Vihdin lukiosta. Pyöreä, iso rintainen ja persoonallinen nuori nainen, Asuu väliaikaisesti Kimin ja Erican vanhempien omakotitalosta vuokratussa huoneessa---


Olin kuullut koulussa puhuttavan, että tulevana viikonloppuna olisi Vihdissä isot juhlat. Ainakin tyttöystäväni Erica oli kutsuttu ja silloin myös minä olisin tervetullut. Yleensä huippuluokan koti bileet jäävät minulta maajoukkue leirien vuoksi väliin, mutta ehkä onnekseni tällä viikolla en pelissä ollut mukana. Olin nyrjäyttänyt nilkkani viime viikonloppuna taklauksessa kesken downin. Kurjaa. Ajattelin.


Mielessäni pyöri kuitenkin koko ajan, että mitä Lauantai ja Kimin, Erican isovelejen, syntymäpäivä juhlista tulisi. Tällä kertaa luvassa ei ollutkaan mitkään tavalliset teinien ryyppy juhlat vaan tytöt olivat suunnitelleet erikoisiltaa josta kerrottaisiin lisä informaatiota vasta paikan päällä.


Erican kysyessä Torstai iltana varmaa vastausta, että olenko tulossa tiesin haluavani juhlimaan. Ja edustamaan, olihan ylpeä tytöstäni enkä tietenkään toivonut muiden kylän poikien häntä pokaavan. Perjantai päivän käytimme tietysti normaaliin tapaan corollan penkkejä kuluttaen ja pilluralli polkien ympäri vihdin centraalia. Valtion virvoitusjuoma kauppaan päädyimme hakemaan tuhdin annoksen terästä ja Ericalle kolme siideriä. Ja niinhän se Lauantai ilta pitkällisen odotuksen jälkeen koitti.


Juhliin olin valmistautunut hyvin. Suihkussa oli käyty ja kivetkin ehdin jynssätä puhtaaksi, toivoin mielessäni, että siitä olisi vielä iloa ennen yö myöhää. Päälleni päätin laittaa kauluspaidan, mutta ajattelin yllättää tyttöystäväni ja jättää alta toppi paidan pois. Olisihan se seksikkään näköistä jos sattuisi petihommiin pääsemään. Sitten vielä tukeva kulaus isosta kupista ja kaikki oli valmista. Rami tulikin jo autolla hakemaan, kuskikin siis oli. Olimmehan kaveri piirissä sopineet, että viimeiseksi kortin saanut on kuski. Ja Ramilla tämä piina oli vasta alussa.


Ilta oli jo pimeä kun käännyimme tyttöystäväni ja hänen perheensä omakotitalon pihaan. Syntymäpäivä sankari Kim oli ovella meitä vastassa ja toivotteli tervetulleeksi pieni virne kasvoillaan, hieman jännitti että minkälaiset juhlat tytöt olisivat järjestäneet. Noin 35 henkeä oli kutsuttu joten meno oli taattu. Astuessani sisään Erica tuli minua halaamaan ja ilmoitti, että tänään ei pojat vaatteita käytä, paitsi päivänsankari. Ensiksi vain hymähdin naurusta, mutta nähtyäni oven pielessä Teron seisovan pelkkä kravatti kaulassa ja tarjotin kädessä antamassa drinkki lasia käteeni en voinut kuin uskoa, mitä tytöt sanoitvat. Ei auttanut muu kuin riisua.


Olin hämilläni ja vaivaantuneena availin paitani nappeja, kunnes ovelle kerääntyneet puolen kymmentä teinityttöä huomasivat, että kauluspaitani alla ei ollut mitään he alkoivat nauraa ja taputtaa käsiään yhteen. Olin häpeissäni ja tunsin kuinka poskeni punottivat. "Mitä se poika usjostelee" kuului pehmeä nais ääni tyttö joukon takaa. Se oli Helena, Kimin luokkakaveri. En häntä sen paremmin tunne kuin, että kylillä nähnyt ja ehkä joissain bileissä.


Saatuani vaatteet riisuttua Tero antoi minulle lasin käteen ja sitten vain skool. Maljaa oli nostamassa Erica joka oli pukeutunut tiukkaan toppiin ja lyhyeköön minihameeseen jonka oli viime kesänä helsingin reisulta ostanut. Hänen hoikat ja pitkät reitensä sekä säärensä saivat minut tuntemaan värähdyksiä alapäässäni. Paikalla oli myös muutama Erican ystävätär ja Helena jolla oli yllään musta napaan asti ylettyvä korsetti, näytti kuin olisi ehkä wanhojen tanssi puvun yläosasta irroitettu. Korsetin ja lyhyen tumman hameen välistä näkyi hänen seksikkäät muotonsa ja jaloissa hänellä oli mustat nahkasaapikkaat, perus bile vaatetus. Helenan ja Erican välissä oli Kalle joka oli myös jättänyt kirjaimellisesti vaatteensa narikkaan. Kallen kuntosalivartalo oli täynnä lihasta ja alapää oli sileä kuin pienen lapsen pylly, posliiniksi ajettu. Hänen kalunsa roikkui velttona jalkojen välissä, taisi olla poika melko tukevassa humalassa.


Silmäni liikkui ympäri huonetta kunnes katseeni pysähtyi Helenan rintoihin. Niin kauniit ne olivat. Olin vain tottunut näpläämään Erican tisuja, mutta nyt minusta tunti että nämä rinnat kiihottivat minua. Kaluni alkoi jäykistyä ja tunsin kuinka sydän hakkasi rintaa. Toivoin että tytöt eivät huomaisi kiihottumistani, mutta turha toivo. Helena huomasi että olin jumittunut tuijottamaan hänen rintojaan jolloin hän nosti kätensä muiden huomaamatta oikean rintansa päälle ja hieraisi sitä. Tunsin kuinka munani paisui jolloin Helena otti puheen vuoron ja sanoi "Taitaa Erica pitää meidän Mikaa puutteessa kun tuolla tavalla pili paisuu" johon Hanna jatkoi "Eikös meillä ollut tytöt jotain puhetta näistä seisovista pojista" tunsin olevani nöyryytetty ja tyttöystäväni vain naureskeli kustannuksellani muiden mukana. Helena kuitenkin otti tilanteen hallintaan ja päätti helpottaa oloani käskien teroa käydä tiskaamassa tyttöjen lasit ja kaataa uudet drinkit. Tero teki työtä käskettyä ja poistui keittiöön muiden kanssa hakemaan juotavaa. Jäin kasin Helenan kanssa eteiseen. Hän astui lähemmäksi minua jolloin vaiston varaisesti työnsin kasvojani hänen kasvojaan vasten ja suutelin hellästi hänen täyteläisiä huuliaan.


Helena vastasi suudelmaani, mutta yhtä äkkiä veti päänsä pois. Ja kuiskasi, että Erica kuulee tästä jolloin tajusin mitä olin tehnyt. Pyysin häntä olemaan kertomatta kenellekään ja vannotin, että se oli vahinko joka ei toistuisi. Helena mietti hetken ja sanoi "hmm. Tarvitten pienen palveluksen, sen teet niin olen vaiti" Olin alasti ja pettänyt rakastani eli minulla ei ollut juuri vaihtoehtoja. Suostuin ja yritin tiedustella mitä hän haluaisi minun tekevän, mutta hän tarttui minua kädestä ja menimme yläkertaan hänen huoneeseensa.


Yritin toistamiseen udella mitä palvelusta Helena tarkoitti, mutta tällä kertaa hän sanoi jo käskevään sävyyn "Kerron kyllä sitten kun on sen aika, nyt sä olet hiljaa." Hieman hätkähdin, mutta toisaalta tunsin hieman nauttivani tilanteesta. Minä alasti ja naisellisen näköinen ja kokoinen tyttö kaksin huoneessa jonne ei muita tulisi. Vehkeeni alkoi kovettua uudestaan jolloin Helena käski minun mennä sängyn laidalle istumaan, ja otti itse pöydältä kaksi punaista nauhaa. Hän kumartui eteeni sitomaan toista nauhoista rusetiksi kaulaani jolloin hänen mahtavan rintansa oli aivan kasvojeni edessä. Mieleni teki koskettaa niitä, mutta en uskaltanut. Toisen rusetin Helena sitoi kaluni juureen. Koitin hieman vastustella, mutta Helena vaiensi minut heti läpsäyttämällä minua avokämmenellä poskelle jolloin ymmärsin, että olisi ehkä viisasta totella häntä tai menettäisin tyttöystäväni.


Seuraavaksi Helena kääntyi selin minuun päin ja alkoi penko vaatekomeroaan. En voinut kuin ihastella hänen pyöreää hieman leveää takamustaan. Inahdin nautinnosta jota Helena ei onnekseni huomannut. Kaapista Helena otti käsiraudat, ja noin 30cm pitkän metalliputken jonka molempiin päihin oli kiinnitetty pienet kettinki silmukat. Helena komensi minut polvilleni lattialle jolloin astuin sängyn laidalta lattialle. Hän asetti käsiraudat ranteisiini ja metalli putken hän kiinnitti jalkoni väliin. Huomasin että en pystynyt tuon metalliputken vuoksi nousemaan seisomaan, ainoa etenimis mahdollisuuteni oli siis konttaus. Olin nöyryytetty, mutta nautin siitä. Sitten Helena vielä laittoi kaulaani rusetin kanssa nahkaisen koiran kaulapannan ja kiinnitti siihen ketjun. Tunsin oloni kiihottuneeksi ja samalla kurjaksi. En pystynyt hallitsemaan itseäni lainkaan. Helena istuutui viereeni lattialle jossa oli kontillani. Hän tarttui varmoin ottein kovaan penikseeni ja alkoi hieroa sitä. Tunsin värähdyksiä sisälläni ja lopuksi tuntui kuin kehoni räjähtisi kiihotuksesta. Laukesin Helenan käsille, tästä hän ei tykännyt. "perkeleen rakki" hän sanoi. Ja jatkoi "nyt kyllä nuolet jälkesi puhtaaksi" ja työnsi kolme spermaista sormeean suuhuni. Aloin heti imeä sormia ja huomasin, Helena nautti siitä. Hän hallitsi minua täysin.


Nuoltuani hänen sormet puhtaaksi omasta spermastani hän työnsi ne omaan haaraväliinsä ja alkoi hieroa klitoristaan. Nautin näystä, rehevä nainen joka ei peittele kilojaan runkkasi edessäni ja minä katselin alhallata päin koira asennosta. Kuolaakin minulta valui kuin koiralta. Hetken hierottuaan itseään Helena lopetti ja otti talutus remmini käteensä ja avasi oven sanoen "lenkille koira." Hän käveli edessäni ja itse konttasin perässä portaita alas päin keittiöön missä kaikki muut olivat. Olin niin häpessäni, että toivon voivani vajota maan alle, onnekseni se ei tässä kohden ollut mahdollista, sisimmässäni tilanne kiihotti minua. Olin niin kiihottunut, että en jaksanut miettiä mitä muut minusta ajattelivat. Keittiöön päästyämme Helena sanoi "paikka" jolloin pysähdyin ja katselin kuinka ihmiset ympärilläni tuli silittelemään minua kuin söpöäkin koiran pentua. Jotkut pojat hieman nauroivat tilanteelleni, ei sillä että heillä olisi ollut siihen ythään varaa. Kaikki he olivat alasti ja enemmän tai vähemmän nöyryyttävissä rooleissa.
En nähnyt Ericaa. En kyllä olsi halunnutkaan. Tai ainakaan en uskaltanut avata suutani ja kysyä hänestä mitään. Sillä välin Helena otti keittiön kaapista metallisen koiran ruoka kupin ja astui jääkapille josta hän otti purkin piimää ja täytti kupin sillä. Sitten hän tuli luokseni ja asetti ruokakuppini keittiön pöydän viereen ja sitoi talutus remmini pöydän jalkaan kiinni. Käänsin hieman päätäni, että näkisin olohuoneeseen. Siellä oli Erica tanssimassa musiikin tahtiin kahden alastoman pojan kanssa. Siinä sitten olin omistajani tuolin vieressä kontillani maassa sidottuna pöytäänkiinni ja litkin koiran ruokakupista piimää samalla kun katselin kuinka tyttöystäväni vehtasi vieraiden poikien kanssa. Ainakin olin saanut tänä iltana jo elämäni orgasmin Helenalta, kylän kauneimmalta xl neidolta joka ei muotojaan häpeä. Ahh mikä nainen, ah mikä ilta.

1

10203

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leo

      Mahtava tarina. Kunnon nöyryytystä. T. Leo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe