Opiskelu-uupumus

Minä nyt olen "vain" ammattikorkeassa opiskellut.. päätin inssiopiskelut aloittaessani että haluan lukea hyvin ja otin sen asenteen että jaksan ja haluankin nähdä vaivaa.

Niin jaksoinkin, kaksi ensimmäistä vuotta. Olin pirteä kuin peipponen, luin ahkerasti ja tykkäsin oppia. Kolmas vuosi menikin jo tunteessa että "enpä jaksaisi lukea tentteihin" vaan luin kuitenkin asenteella "ihan omaksi parhaakseni" ja "onhan tämä jo viimeinen vuosi jolloin pitää lukea".. hyvin meni arvosanojen kanssa kolmaskin vuosi mutta kun neljäs alkoi ja opinnäytetyön teko..

nyt on koko lukuvuosi mennyt ettei jaksa. Ei yksinkertaisesti jaksa. Asiat kiinnostavat, halua on valmistua ja kehittyä itsekin oman alani tekijänä.. ei vaan.. jaksa. Kokoajan väsyttää ja haluaisi vaan nukkua ja rentoutua. Olla ajattelematta mitään. Jokainen "yritys" lopahtaa ennen yhtäkään kunnon ajatusta aiheesta.

Ehkä syynä on että viimeinen vuosi on mennyt ajatustyön käyttämisessä siihen, että ensin minulle erittäin tärkeä ja rakas mies jätti, sitten äiti sairastui ja kuoli nopeasti, ensimmäinen opinnäyteaiheeni meni mönkään yrityksen keskittyessä irtisanomaan työntekijöitään ja kehitystään rankalla kädellä.. menin sen jälkeen töihin uuteen paikkaan koska jotain tekemistä tuntui että pitää olla, josta sain kuitenkin potkut epäreilusti (asia on riitautuksessa), menin uusiin töihin, josta sain myös uuden opinnäyteaiheen.

Opinnäyteaihe on hyvä,kehittävä ja erittäin mielenkiintoinen, ja saan siitä oikeaa palkkaa, koulukin myöntää syksyyn asti lisäaikaakin, koska valmistumiseni siirtyminen ei ole yksin minun syytäni..

mutta miksi en vaan jaksa. haluan todella kovasti vaan en jaksa. minä väittäisin että opiskelu-uupumus tuli siinä vaiheessa kun syksyllä oli intoa huimasti vaan piti keskittyä muihin asioihin.. nyt kun kevät koittaa olen ihan poikki, vaikka en mitään ole saanut aikaiseksi. ei jaksa oppiakaan enää. Ihmeellistä että asiat kiinnostavat, vaan kun ei yksinkertaisesti jaksa.

Et sinä ainakaan yksin ole uupelosi kanssa, joskaan ei tilanteemme ehkä ihan samanlainen ole. Toivottavasti kevätaurinko paistaa meihin ja jaksamme vähän rutistaa, josko se arki taas palaisi uomiinsa ja jaksaisi taas.

Koska sinulla kuitenkin on puolisosi niin minä sinuna puhuisin hänen kanssaan miltä tuntuu, sillä tuntemuksesi eivät ole harhaa, tiedän miltä tuntuu kun ei jaksa. vaikka asiat eivät niin huonosti olisikaan että se masennusta olisi. Itse kaipaan kaikista eniten tukea läheisestä ihmisestä, joka helposti voi olla sellainenkin "virtalähde" joka motivoi jaksamaan. Kannustus ja kuuntelija. Tai ihan vain joku joka on "olemassa". Itselläni ei sellaista tällä hetkellä ole, ja tuntuu että se on ainoa asia jota jaksamiseeni kaipaan.

Ystävät kyllä läpsivät olkapäälle mutta ei sekään minuun saa virtaa. Saavat juuri ja juuri minut hätääntymään ja keräämään paineita, koska he sanovat että "käsissäni on ihan mahtavat langat tulevaisuuttani ajatellen". Niin onkin, tajuan itsekin vaan ei ole virtaa ottaa niitä lankoja käsiin.

Jos joku keksii tai tietää miten sitä oikeasti alkaisi taas jaksamaan käyttää aivoja, kertokoon heti. Tämä on raskasta tällainen aika. Ei tämä laiskuuttakaan ole, lempinimeni "tehopakkaus" on saanut nyt hieman ristiriitaisen kolauksen. Kroppa jaksaisi vaan pää ei pysy ollenkaan matkassa. Voi sentään.