Eläkepäivinäni on ollut aikaa lueskella ja miettiä maailman asioita. Heti sonon ettei hyvältä näytä. USA on osittain sotilaallista voimaa mutta myös tiedotusylivältaansa käyttäen luonut imperiumin, jossa vahvat ottaa kaiken hyvän, moraali on kadonnut ja ihmisten enemmistö kärsii. Maan talous oli jatkuvasti alijäämäinen ja suurvalta on kohta Kiinan hyväntahtoisuuden varassa. Tyytymättömyys kasvaa hiljalleen kaikkialla samalla kun henkinen pahoinvointikin. Romahdus tulee enen pitkää.
Hieman olin yllättynyt kuin samaa näyttää ajattelevan arkkikorsevatiivina pitämäni historian professori Matti Klingekin päiväkirjakirjassaan.
Mutta osakemiljonäärit ja ahneet johtajat eläkööt nyt kuinv viimeistä päivää. Nyt kun vielä voitte. Loppuhan siitä jonakin päivänä tulee. Itse uskon, että lopun tekevät yhä kriittisemmiksi muuttuvat suuret uskonnot. Kristitytkin alkavat ottaa oppia islamista ja jos oikein sopivasti sattuu, nämä vielä pyrkimyksissään löytävät toisensa. Vanhan Testamentin profeettojen varoituksilla on kaikupohjaa tässäkin ajassa.
Hieman olin yllättynyt kuin samaa näyttää ajattelevan arkkikorsevatiivina pitämäni historian professori Matti Klingekin päiväkirjakirjassaan.
Mutta osakemiljonäärit ja ahneet johtajat eläkööt nyt kuinv viimeistä päivää. Nyt kun vielä voitte. Loppuhan siitä jonakin päivänä tulee. Itse uskon, että lopun tekevät yhä kriittisemmiksi muuttuvat suuret uskonnot. Kristitytkin alkavat ottaa oppia islamista ja jos oikein sopivasti sattuu, nämä vielä pyrkimyksissään löytävät toisensa. Vanhan Testamentin profeettojen varoituksilla on kaikupohjaa tässäkin ajassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
nimellä kutsuvat venäläiset omaa valtiotaan. Ensimmäisen Rooman häviö kesti tuhantisen vuotta. USAn häviötä täällä povataan päivittäin toiveikkaasti milloin minkäkin detaljin perusteella.
USAn kaupasta yli 95 % tapahtuu maan rajojen sisällä. Kiinan koko bruttokansantuote on muutamia prosentteja USAn vastaavasta. "Kiinan hyväntahtoisuuden varassa" - voi pyhä yksinkertaisuus! Kiinan väestöstä 90 % elää omavaraismaataloudessa ja oligarkkinen kommunistipuolue hallitsee diktatorisesti.
Mihin perustuu käsityksesi, että kristityt alkavat ottaa oppia muslimeilta? Mitä nimenomaista oppia?
Mutta jatka toki harrastustasi. Ajattelua harrastavia ei ole liikaa.
Imperiumin jälkeen ja palaa sitten keskusteluun.
Todd ennusti NLn luhistumisen jo 70-luvulla ja vuoden tarkkuudellla.
Nyt hän ennustaa samaa kohtaloa USAlle.
Palataan kunhan olet lukenut kirjan ja ymmärrät vähän enemmän maailman menosta.
kannattaisi ottaa huomioon. Kaikki täällä on maan päällä on katoavaista ja varsinkin kun elää tälläistä maailmanlopun rallia kuin yhtysvallat. Moni toivoo sen kaatuvan, ei ihme, onhan jenkit toiminnallaan antaneet aika agressiivisen ja provosoivan kuvan itsestään. Ja kun järkisyytkään eivät tunnu rajoittavan toimintaa, on tilanne maailmalla aina arvaamaton.
Amerikan ihailijat ovat yleensä sokeita palvonnan kohteensa huonoille puolille ja puutteille, se on näillä palstoilla nähty moneen kertaan. Jos kyseessä on todellinen "supervalta" isolla S-kirjaimella, niin miksei se kykene järkevään talouspolitiikkaan ja käyttämään valta-asemaansa viisaammin? Luulisi amerikan kaltaisen valtion omaavan paremman itsetunnon; miksi sen tarvitsee kyykyttää heikompia valtioita tunteakseen itsensä
paremmaksi?
jotka jälkikäteen ovat ennustaneet tulevat asiat hyvin tarkasti.
eihän tulevia asioita voi ennustaa jälkikäteen!
Et todellakaan taida olla mennsa-miehiä-
Todd on kirjoittanut kirjansa 2002 ja ennustaa USAn romahtavan viimeistään 2050 mutta kaikki viittaa siihen ettei niin paljon aikaa tarvita koska yhtälö jolla usa rakentaa maailmaa on mahdoton.
"miksi sen tarvitsee kyykyttää heikompia valtioita tunteakseen itsensä"
Eikös USA olekaan romahtamassa, kun sitä heiko,pia valtioita löytyy?
Nyt tais pikku punikkipelle kiljoittaa lessukka itsensä aivan pussiin...
eli kyseessä on tuleva tapahtuma, NYT TÄLLÄ HETKELLÄ jenkit vielä porskuttaa jotenkin ja tarvitsee muita heikompia kyykytettäväksi. Lue huolella tai ryömi taas takaisin kivesi alle saasta.
koivet oikoseksi.
Hyvä että joku jaksaa perehtyä asioihin huolella ja perustella näkemyksensä.
..loser.
ulkomaalaisten kieltä kolme sanaa. Äitisi varmaan itkee itsensä uneen silkasta ylpeydestä joka ilta.
on ihminen saanut turpaansa että ongelmat ovat jo noinkin suuria? Jenkkilän kaatuminen ottaa koville...
Andy Rooney 60 minuuttia ja 60 minuuttia II ohjelmista kysyy ja esittää mielipiteensä
http://www.bushflash.com/wmf/cbs_60min_andy_rooney_iraq_war_051002a.wmv