Täällä ollaan taas! Pitkän tauon jälkeen pääsen jälleen ilokseni lueskelemaan viestejänne. Tosin on sanottava, että palstalla roikkuu aina ja edelleen kaikenmaailman ahdasmielisiä peppuseksin kiihkovastustajia. Heille sellaiset terveiset, että kaikkea lukemaansa ei pidä ottaa kirjaimellisesti, eikä provosoituneessa mielentilassa viesteihin kannata vastata.
Me anaaliseksistä pitävät emme fanaattisista kirjoituksistanne huolimatta muutu miksikään, käännämme teille siis toisenkin (pers)posken lyötäväksi ;o) ja jatkamme ah niin kiihkeitä ja kiihottavia juttujamme peppuseksin kutkuttavasta maailmasta.
Siitä puheen ollen, oma kysymykseni onkin, että kuinka moni nainen on oikeasti kokeillut tuplapanoa, siis sekä pimppiin että peppuun yhtäaikaa? Miehetkin voivat vastailla! Fantasiani keskittyvät nykyään pelkkään tähän, ja välillä mietin, että miten tällainen olisi koettavissa jotenkin turvallisesti.
Himoissani hankin sellaisen pitkän, kaksipäisen jellysauvan, joka taipuu mutta ei kuitenkaan toimi odottamallani tavalla. Sen kanssa saa äheltää turhautumiseen asti, sillä se luikahtaa ulos toisesta reiästä juuri kun toisen pään saa ujuttettua sisään.. Joten sen mukana pitäisi tulla myös assistentti!
Ollappa niin hyviä miestuttavia, että kolmisin voisi tätä koittaa, mutta kun ei ole. Tämä oli vain toteamus, ei pyyntö.
Haluaisin kuulla, että miten ja millä kokoonpanolla kyseinen juttu on muilta onnistunut? Ja tietenkin, että miltä tuntui ja kannattiko kokeilla?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Osuit asian ytimeen, mullakin fantasioissa olis saada molempiin reikiin aitoa tavaraa.. isännälle vaan ei kehtaa ehdottaa, että "voisko se sun kaveri Pertti tulla meille istumaan iltaa.. kokeiltas jotain kivaa kolmestaan!" . No, toistaiseksi homma hoituu aidolla toiseen ja dildolla toiseen! Ei huono vaihtoehto tämäkään.. :)
Ei seksi enää kovin paljoa voi antaa siinä vaiheessa, kun pitää tuolla lailla alkaa rehentelemään. Älykkäämmät osaa onneksi pistää jutut oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Outoa ois sekin, jos ois muka noin kokenut ja sitten kuitenkin ihmettelisi, ettei seuraa leikkeihin muka ole. Uskonpa, että tarkoituksena on vain katsoa montako tolloa alkaa heti ilmoittautumisen "hommiin", joihin he eivät koskaan todellisuudessa pääse.
Entisen tyttöystävän kanssa kokeiltiin. Olin jo muutenkin päässyt kokeilemaan kakkosta 30-40 kertaa ja saatiin sitten toinen mies hoitelemaan pillua. Kaveri makasi selällään sängyllä, tyttöystävä oli päällä ratsastamassa ja minä takaapäin kakkoseen.
Ei siinä oikein rytmistä saanut kiinni, mutta on sellainenkin kokemus tilillä :) Ollaan jo erottu.
tuo fantasiasi, ettei se enää ketään sytytä. eli menehän taas vaihteeksi lepäämään. tytöillä tällä haavaa pop1 on kaksi yhtaikaa, mutta samaan reikään, sinne etummaiseen. kunnon nainen ei anna kahdelle miehelle yhtaikaa, siis tuollaista kahden reijän höyläystä voi kokeilla helposti niin, että pistää persuksiin värisevä hieromasauva, ja sinne etureikään sitten sitä kunnon kamaa. siinä miehen molokin saa paljon enemmän kiihoketta kuin toisen miehen kyrvästä.
..olen tuplapenetraation päässyt kokemaan antavana osapuolena, siis laittelin itse "kakkoseen" ja kaveri "ykköseen". Homma vaatii jonkin verran akrobatiaa, mutta naisen mukaan tulos oli sen väärti. Nyt on ko.naisen kanssa tullut vieläkin hurjempaa menoa suunnitteille, eli tarkoitus olisi yrittää harjoittelun jälkeen tupla-anaalia, eli kahta yhtäaikaa peppuun..Ajattelinpa vaan kysäistä, että onkos moinen koskaan käväissyt sun mielessäsi?..Moinen on varmaankin vain pornoleffoista tuttu, eikä kovinkaan moni ole moiseen lähtenyt. Muutkin naiset/miehet voi vastailla kokemuksia asiasta. Annille tietty vielä, että ensin kannattaa kokeilla se "tavallinen" tupla.