Onko kenelläkään tietoa, minkälaisia oireita ahdistuskohtauksiin kuuluu?
Itselläni on parin kuukauden ajan ollut "olotiloja", kohtauksia, jotka kestävät tunnista vuorokauteen. Kyseinen tunne tulee melkein joka päivä. Olo on epätodellinen, on kuin olisi lukittu jokin muurin taakse, lasipallon sisään. On tavallaan eristyksissä maailmasta. Tajuan kyllä "kohtauksen" aikana kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja osaan toimia normaalisti, mutta toiminta on robottimaista ja mekaanista: tuntuu kuin en itse tekisi asioita ja en olisi läsnä tilanteissa. Lisäksi outoon oloon kuuluu erittäin voimakkaasti ns. tunteettomuus. En tunne iloa, en surua, en vihaa, en mitään. Tunteet vain "katoavat". Esi. olen melko tempperamenttinen ihminen, mutta jos riitelen jonkun kanssa kun kyseinen olotila on päällä, en tunne suuttumusta lainkaan. Mieli on ikään kuin "tylsä". Keskittyminen on vaikeaa. Ja kaiken päälle on ulkopuolinen olo omasta kehosta: kun esim. katson jalkojani, ne eivät tunnu omilta. Tai jos katson peiliin, tiedän hyvin että se olen minä siellä peilissä, mutta se ei "tunnu" minulta.
Menin lääkäriin ongelman takia, ja hän diagnisoi olotilani ahdistuskohtauksisi. (Teki myös karkeita neurologisia kokeita, ja otettiin kilpirauhas-, tulehdus- ja verensokeriarvot, joista ei löytynyt mitään ihmeellistä.) Minusta ei vaan olotilan tullessa tunnu mitenkään ahdistuneelta; kuten sanoin, ei tunnu miltään. Mieli on päin vastoin erittäin rauhallinen, Liian Rauhallinen. Siksi tuntuu hassulta, että ahdistuksesta olisi kysymys. Olotilaani ei kuulu sydämentykytyksiä tai hengityksen tihenemistä, päin vastoin: hengitys on todella rauhallista, hädin tuskin hengitän ollenkaan ja sydänkin tuntuu löyvän astetta hitaammin. Lekuri oli työterveyslääkäri, mutta koska työpaikkamme sopimukseen ei kuulu työterveyspsykologi, hän laittoi lähetteen kunnalliselle puolelle. Sieltä odottelen nyt kutsumista psykologille, mutta pahoin pelkään, että ruuhkien takia menee vielä tosi pitkään, ennen kuin sinne pääsen.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Tai tarkempaa tietoa ahdistuskohtauksesta.
Itselläni on parin kuukauden ajan ollut "olotiloja", kohtauksia, jotka kestävät tunnista vuorokauteen. Kyseinen tunne tulee melkein joka päivä. Olo on epätodellinen, on kuin olisi lukittu jokin muurin taakse, lasipallon sisään. On tavallaan eristyksissä maailmasta. Tajuan kyllä "kohtauksen" aikana kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja osaan toimia normaalisti, mutta toiminta on robottimaista ja mekaanista: tuntuu kuin en itse tekisi asioita ja en olisi läsnä tilanteissa. Lisäksi outoon oloon kuuluu erittäin voimakkaasti ns. tunteettomuus. En tunne iloa, en surua, en vihaa, en mitään. Tunteet vain "katoavat". Esi. olen melko tempperamenttinen ihminen, mutta jos riitelen jonkun kanssa kun kyseinen olotila on päällä, en tunne suuttumusta lainkaan. Mieli on ikään kuin "tylsä". Keskittyminen on vaikeaa. Ja kaiken päälle on ulkopuolinen olo omasta kehosta: kun esim. katson jalkojani, ne eivät tunnu omilta. Tai jos katson peiliin, tiedän hyvin että se olen minä siellä peilissä, mutta se ei "tunnu" minulta.
Menin lääkäriin ongelman takia, ja hän diagnisoi olotilani ahdistuskohtauksisi. (Teki myös karkeita neurologisia kokeita, ja otettiin kilpirauhas-, tulehdus- ja verensokeriarvot, joista ei löytynyt mitään ihmeellistä.) Minusta ei vaan olotilan tullessa tunnu mitenkään ahdistuneelta; kuten sanoin, ei tunnu miltään. Mieli on päin vastoin erittäin rauhallinen, Liian Rauhallinen. Siksi tuntuu hassulta, että ahdistuksesta olisi kysymys. Olotilaani ei kuulu sydämentykytyksiä tai hengityksen tihenemistä, päin vastoin: hengitys on todella rauhallista, hädin tuskin hengitän ollenkaan ja sydänkin tuntuu löyvän astetta hitaammin. Lekuri oli työterveyslääkäri, mutta koska työpaikkamme sopimukseen ei kuulu työterveyspsykologi, hän laittoi lähetteen kunnalliselle puolelle. Sieltä odottelen nyt kutsumista psykologille, mutta pahoin pelkään, että ruuhkien takia menee vielä tosi pitkään, ennen kuin sinne pääsen.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Tai tarkempaa tietoa ahdistuskohtauksesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni tuollaiset liittyvät yleensä kyllästymiseen tai rauhattomuuteen tai siihen, että yksinkertaisesti olen omissa ajatuksissani. Ei saa miettiä liikaa eikä laittaa ketään miettimään liikoja varsinkaan sellaista joka ei ole hyödyllistä ja mukavaa...
Mun pitäisi yrittää tehdä jotain pitkäkestoista ja melko pikkutarkkaa, voisi mennä ohi. Käsitöitä inhoan. Olen kyllä läsnä tilanteessa, mutta en näytä siltä, enkä välttämättä jaksa kuunnella. Itse en ole ahdistunut tai muutenkaan masentunut, jaksan toimia hyvin jne. Olen vain stressaantunut.
Liiasta stressistä voi jäädä elinikäinen trauma, jota voi olla hyvin vaikea selvittää parhain päin. Lääkkeet eivät ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, ei myöskään ympäristön vaihdos.
En tiedä sinun epätodellisesta olosta muuta kuin mitä kirjoituksesi perusteella näkyy. Mutta, tuntuu että sinulla ei ole nyt käsitystä epätodellisesta olosta. Ainakaan minun epätodellinen ei mene pois tai tule silloin kun ajattelen epämieluisia asioita tai laitan muut ajattelemaan sellaisia. Olo tulee ihan milloin vaan ja ei sitä saa millään tahdonvoimalla pois. Silloin tuntuu että on periaatteessa ihan normaali ihminen, mutta mikään ei oikeen tunnu miltään, vaikka tyyliin joku sanoisi sulle että kuolet muuten kymmenen minuutin päästä niin sen voisi ottaa vastaan ihan rentona, koska mikään ei tunnu oikeen todelliselta, ikään kuin olisi vaan mukana jossain leffassa tms. Ja sit välillä tulee sellaisia "kohtauksia" että yhtäkkiä katsoo esim. kotona kämppäänsä ja vaikka miestänsä ja jotenkin ihmettelee että häh, oonko oikeesti täällä, tuon ihmisen kanssa. Ihan niinku sen näkis ekaa kertaa. Tai siis että se on tuttu mutta ihan ku se ois ihan eri kumminkin. Äh, niin vaikea selittää, mutta kaikki jotka tästä kärsivät tietävät kyllä mistä puhun. Lukekaa muuten lisää kaikki kiinnostuneet derealisaatiosta esim. netissä on paljon mistä voi saada apua tiedon nälkäänsä kyseistä vaivaa kohtaan.
TSEMMPIÄ kaikille omien vaivojensa kanssa!
Kyllä, aivan tasan tarkkaan on mun oireeni samanlaisia kun sun. Just toi että tuntuu kun olis jossain leffassa mukana, ja just esim. kun kattoo miestään, niin se tuntuu ihan epätodelliselta. Ja varsinki tuo, että vaikka sais tietävänsä että kuolee just, ei tuntuis missään. Hyvä esimerkki oli eilen, kun mulla oli kadonnut tärkeät paperit, jotka oli pakko olla mukana tänään. Normaalisti olisin tuskastunut ja hermostunut niitä etsiessä (kyseessä oli TODELLA tärkeä juttu), mutta nyt...ei vaan tuntunut miltään, enkä pahemmin edes etsinyt niitä. Hassua...
Neurologille sain lähetteen, kun kävin uudestaan lääkärissä, hyvä kai sekin puoli tarkistaa varmuuden vuoksi.
Kiitos tuosta vinkistä, että derealisaatio -sanalla voi hakea googlesta tietoa. On tavallaan kiva tietää, että kyseinen olotila on määritelty tieteellisestikin, ja saada vähän tietoa lisää. Kun on jotenki tuntunut siltä, ettei ketkään, lääkärit siis tiedä ollenkaan, mistä kummasta voisi olla kysymys. Eli kiitoksia!:)
Moro Minna!
Minulla masennusjaksojen aikana tulee välillä vähän vastaavia olotiloja.
Kärsin itse kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, eli sitten välillä mennään aikalailla onnen kukkuloilla ja vauhti on kovaa.
Hyvä olisi, jos pääset kunnon psykiatrille ja kerrot hänelle avoimesti asioistasi. Lisäksi olisi hyvä, jos olisi joku, jonka kanssa voi asioista jutella avoimesti (yleensä on kyllä tutuille/läheisille vaikea puhua aroista asioista).
Itse käytän nettiä (ja joskus vaimoa). Nyt on myös lääkitys aloitettu, yleisesti parhaisiin tuloksiin päästään käsittääkseni terapia/lääkitys/vertaistuki-yhdistelmillä.
Tsekkaa esim.
Jaksamista!
Minullakin on ollut täsmälleen samankaltaisia olotiloja jo parin vuoden ajan, tai oikeastaan melkein jatkuvasti on ollut sellainen hieman epätodellinen olo ja välillä se pahentuu, varsinkin silloin kun jännitän/stressaan jotain asiaa tai juon liikaa kahvia. Itselläni nämä ongelmat alkoivat (kai) jatkuvasta stressaamisesta ja "syvällisten" asioiden liiallisesta pohtimisesta, eli en pystynyt ottaan rennosti ja elämään siinä hetkessä tjsp, ja vähitellen se vain tuntui vaikeammalta.
Osasit muuten kuvailla erittäin hyvin sitä epätodellista tilaa, kiitos siitä, sillä jos tämä olo ei tästä ala parantumaan ja jos uskaltaisin puhua jollekkin asiasta(mikä on minulle äärettömän korkea kynnys :( ), niin saattaisin nyt jopa osata kuvailla ongelmiani.