Lapsi = riippakivi?!

tuollaista lähestymistapaa.. Ystäväni teki 18-vuotiaana lapsen ja hän toimi juuri noin, eli lopetti elämisen, eli vain lapselleen. Sanoi ettei kuulemma tarvitse ketään muuta kuin oman pienen perheensä, ei edes entisiä ystäviään, jotka karkoitti verukkeella "te olette niin eri elämäntilanteessa ettei meil ole enää mitään yhteistä". Hei haloo?

Noh, kaiken tuon seuraus? Lihoi 30 kg, oli ennestäänkin jo ylipainoinen :( ja poistuu kotoaan vain käydäkseen ruokakaupassa. Kaiken muun hankkii postimyynnistä. Ei käy lapsen kanssa edes kävelyillä, koska on masentunut ja häpeää ulkomuotoaan ja katseita joita saa sekä massiivisen kokonsa että nuoren ikänsä takia. Itseasiassa enemmän hän on saanut rumia kommentteja painostaan, nuoresta äitiydestä häntä ei niinkään ole kukaan haukkunut!

Äidinkin pitää muistaa elää. Lapsi on lisä siihen omaan elämään, ei kaikki pyöri vain lapsen ympärillä. Kohtuus kuitenkin juhlimisessakin, kuten kaikki tietävät, vapauteen liittyy vastuu.

Rentoutunut äiti on parempi äiti lapselleen, oli äiti minkä ikäinen tahansa. Rentoutumista ja omaa aikaa voi olla sitten se kerran pari viikossa kuntosalilla/uimassa/shoppailemassa/leffassa tai kahvilla käynti ystävien kanssa, tai kerran pari kuussa tuulettumaan lähteminen baariin (itse en kuitenkaan suosittelisi että äiti-ihminen enää vetäisi lärvejä...alkoholiakin voi juoda kohtuudella ja olla huppelissa, niin ettei olla sammumis/oksennusvaiheessa).

Äiti ei saisi käydä missään ulkona, olla vain 24/7 lapsen kanssa.

Minä tykkään rentoutua hyvän leffan parissa. Tai välillä levätä viikonloppuisin pari tuntia, kun isukki on pojan kanssa ulkona kävelyllä tai moikkaamassa kavereitaan. Itsekin olen nyt pari kertaa jo uskaltanut lähteä kahville ilman poikaa. En vain voi olla kauaa poissa kotoa, kun poika syö parin tunnein välein vieläkin.

Baareihin voi sitten lähteä, kun poika lopettaa kunnolla yösyötöt. :) Eihän siellä tarvitse aina juoda.

voi toki pitää muutenkin, kuin ryyppäämällä.

En minä ihmisenä kokonaan muuttunut, kun sain lapsen. Sen lisäksi, että olen äiti, olen myös nainen ja ihminen.
Minullakin on mielihaluja ja intoa nähdä ja tehdä, enkä minä ole koskaan kokenut lapseni olevan este tai edes hidaste sille, päin vastoin.
On monia asioita, joita on kiva nähdä ja kokea yhdessä ja vastaavista taas on kiva lähteä ilman lasta näkemään ja kokemaan.
En minä edes ajatellut, etteikö näin voisi olla.
Minä en koskaan voisi jämähtää kotiin, tarvitsen enemmän, haluan enemmän.

asiaa!!!:))

ei mun lapsi oo riippakivi..mielelläni mä kotona oon..ei mun tarvii hypätä missää joka päivä..mut sillo ku oon yliväsyny tai yli stressaantunu vien lapsen omalle äidilleni tai jonnekki muualle hoitoon pariksi tunniksi ja palaan itse kotia siivoomaan tai nukkumaan..eilen kävin kartsalla ku kävi tuo koliikki huuto liikaa korville ja meinasin jo räjähtää..meillä syö tissiä ja tuttelia (koska oma maitoni ei riitä)..yhen yön on poika ollu poissa kotoa..silloin ku kävin viettämässä varpajaisia lähipubissa..

nyt alotan jälkitarkastuksen jälkeen salilla käymisen ja lapsi menee hoitoon jonnekkin kaverille tai mummolaan pariks tunniks..lauantaisin ollaan tehty sopimus äitin kaa et mennää sinne ja äiti hoitaa lapsen ja minä meen yläkertaa nukkumaan ja lataamaan akkuani..

eli mä rentoudun parhaiten kun käy kavereita kylässä ja hoitavat lasta et saan kotihommat tehtyä, kun saan edes muutaman tunnin nukuttua ilman huolenhäivää tai kun pääsen kahville,pubiin,kartsalle ilman vauvaa..joskus rentoudun myös vauvan kanssa tekemällä pitkiä kävelylenkkejä..nyt vkl lähetään möksälle koko perhe (lapsen isä ei asu samankaton alla erinnäisistä syistä)..odotan jo innolla..se on rentoutumista vaikka lapsi tulee mukaan..tiedättekö joskus riittää ku ei tarvii yksin olla..se on jo hengähdystauko..