Tadaa ja tättädää
Olenpa internetin myötä alkanut ymmärtää oman varustukseni arvon. Sitä kun kuuklella löytää kaiken maailman tilastoja ynnä muita keskusteluja aiheesta.
Omaa vehjettä katsoessa, hyväillessä ja helliessä ei ole koskaan tullut mieleenkään, että se olisi iso - pieni ennemminkin. Mutta pitihän se mittailla, kun näyttää niin suosittua olevan. Pituutta 18 sentin verran ja emännän mittanauhaa kului reilut 14 senttiä sen ympäröimiseen. Eli mittojen mukaan siis ihan oikeasti iso, eli silloin se on iso ja muusta viis.
Hallelujaa!
Uskallankin siis alkaa täällä näillä tiedoilla rehvastelemaan ja väittämään omaa jykevää kulliani palstan suurimmaksi. Tai no, ainakin yhdeksi suurimmista, sillä ei tämä nyt niin valtava ole, etteikö joku yksittäinen luonnonoikku voisi vielä senkin päihittää. Mutta sainpahan taas yllättävästä asiasta aihetta kulkea rinta kaarella ja etumus edessä tuolla kaduilla.
Tiedän, että jonkun naisen (tai kateellisen miehen) voi olla vaikea hyväksyä sitä, että todella näinkin isoa vehkeitä suomesta löytyy. Mutta uskokaa pois. Totta joka sana ja sentti. Toisin kuin ehkä joillain täällä..
Mutta hei, en minä jouda nyt enempää täällä aikaani viettämään. Pitää vielä koittaa, josko uusintamittaukset toisivat lisää tulosta. Ja sitten hetki vain hiljaa olla ja katsella minun isoa pikkuveikkaani.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sentin jäit ympäryksessä ja myös pituudessa. Älä rehvastele turhaan.
toisen ilo ? ... ei se sillä sen erikoisemmin rehvastellut , olipahan vain iloinen , että kuuluu sarjaan L . Miksi toisen ilo pitää aina tappaa ?
Kyllä mäkin uskallan kertoa totuuden mun koostani vaikka se ei ehkä olekkaan kokoa L
Pituutta on 12 cm ja paksuutta n. saman verran
Eipä tuo pärjää mun 22/6 kullilleni.
Tai mitä sitä kitsastelemaan ku kerran netissä ollaan. Pannaan siis 23/7
http://www.bunnyteens.com
Satusetä Topelius on syntynyt uudestaan, ota heti yhteys kustantajiin, sinulla on selvästi kirjallisia lahjoja fiktioiden kirjoittamiseen.