Homeen aiheuttama kuume ?

Ja nyt korjauksen jälkeen kuume on siis laskenut melkein heti, olen jälleen normaalilämpöinen ;)

ja maanantaina heräsin 2:50, joka jäi listasta pois - en jaksanut nousta peffailemaan...

lämpöni on 36.8 kirjoitti:

ja maanantaina heräsin 2:50, joka jäi listasta pois - en jaksanut nousta peffailemaan...

Verenpaine / 3 mittauksen keskiarvo

pe 7.4.   130
20:50   91
   69
   
la 8.4.   128
6:20   84
   62
   
9:20   130
   79
   61
   
12:00   120
   81
   63
   
16:40   120
   84
   68
   
su 9.4.   119
10:00   84
   68
   
15:40   127
   79
   78
   
20:30   133
   90
   65
   
ma 10.4.   
130
17:30   85
   66
   
18:20   128
   82
   75
   
18:40   127
   84
   71

22:20 129
94
70

   
19:00   130
   88
   72

Terveydenhuollossa mitattua      
verenpainekeskiarvoa       
140/90 mmHg vastaa      
kotimittausten keskiarvo       
135/85 mmHg      

Ja se mikä on huomioitavaa on se, että normaalit erittäin hyvät arvot nousevat raja-arvolukemiin.

Eli käy omien arvojesi kanssa lääkärissä -

jäi jäljelle vissiin vain tämä homepalsta?

Ei ihme, että välillä kirjoittelet tikkuisesti.

:-) jaksamista - lue noista verenpaineista lisätietoa. Sun kotimittauslukemat ovat koholla - hoidata tai saat taas lisätä listaasi.

:-)

http://www.terveysportti.fi/pls/kh/kaypahoito?suositus=H04010

(selkeämmin luettavissa linkistä)


Kohonnut verenpaine
Käypä hoito
26.9.2005

Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä
Tavoitteet
Kohderyhmät
Keskeinen sanoma
Epidemiologia

Kohonneen verenpaineen mittaus, luokittelu ja diagnostiikka

Aiheita erikoissairaanhoidon konsultaatioon
Kohonneen verenpaineen ehkäisy ja hoito elintapamuutoksilla
Lääkehoidon vaikutukset verenpaineeseen ja siedettävyys
Eri lääkeryhmien vaikutukset sydän- ja verisuonitautitapahtumiin
Lääkehoidon aiheet
Kohonneen verenpaineen hoidon tavoite
Lääkkeiden annokset ja yhdistelmähoito
Lääkkeen valinta

Muut lääkkeet
Lääkityksen vähentäminen ja lopettaminen
Seuranta
Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä
Kirjallisuutta

Tavoitteet
Suosituksen tavoitteena on tehostaa ja yhdenmukaistaa kohonneen verenpaineen ehkäisyä, diagnostiikkaa ja hoitoa, ja siten vähentää sydämen ja verenkiertoelimistön sairauksia ja niihin liittyviä kuolemia.

Kohderyhmät
Suositus on tarkoitettu perusterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja erikoissairaanhoidossa verenpainepotilaita hoitaville, apteekkihenkilökunnalle sekä kohonneen verenpaineen ehkäisyn ohjelmia suunnitteleville ja toteuttaville.

Keskeinen sanoma
Olennaista on sydän- ja verisuonitautivaaran kokonaisvaltainen pienentäminen tavoitteena vähentää väestön ja suuren vaaran potilaiden sydän- ja verisuonitautitapahtumia ja -kuolemia.
Väestö- ja yksilötason toimenpitein pyritään edistämään elintapamuutoksia, joiden avulla kohonneen verenpaineen ja muiden sydän- ja verisuonitautien vaaratekijöiden tasoja voidaan alentaa.

Kohonneen verenpaineen diagnoosi ja hoitoratkaisut perustuvat vähintään neljällä erillisellä mittauskerralla huolellisesti tehtyjen verenpaineen kaksoismittausten keskiarvoon.

Kun verenpaine on todettu kohonneeksi, tehdään perustutkimukset ja sydän- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijät kartoitetaan.

Sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisvaaraa pyritään aina pienentämään tehokkaan elintapaohjauksen avulla.

Lääkehoitoa suositellaan, jos
systolinen painetaso on vähintään 160 mmHg tai diastolinen painetaso vähintään 100 mmHg tai
systolinen painetaso on vähintään 140 mmHg tai diastolinen painetaso vähintään 90 mmHg ja potilaalla on
diabetes
munuaissairaus
kohde-elinvaurioita tai
kliinisesti merkittävä sydän- ja verisuonisairaus.

Verenpaineen yleinen hoitotavoite on alle 140/85 mmHg.

Diabeetikoilla tavoite on alle 140/80 mmHg.

Hoitotavoite on alle 130/80 mmHg, jos diabetekseen liittyy nefropatia tai mikroalbuminuria tai potilaalla on ei-diabeettinen munuaissairaus tai merkittävä proteinuria.

Lääkitys valitaan kohde-elinvauriot ja muut sairaudet huomioiden.
Hoitotavoitteeseen pyritään elintapamuutosten ja lääkehoidon avulla.

Epidemiologia
Verenpaineen kohoamista säätelevät perinnöllinen alttius ja elintavat.
Kohonneen verenpaineen tärkeimpiä muutettavissa olevia vaaratekijöitä ovat liikapaino, natriumin runsas saanti, runsas alkoholinkäyttö ja vähäinen fyysinen aktiivisuus.

Esiintyvyys ja ilmaantuvuus
Väestön valtaosalla verenpaine nousee iän myötä.
Diastolisen paineen keskiarvo suurenee noin 55 vuoden ikään ja systolisen verenpaineen keskiarvo yli 80 vuoden ikään asti.

Miesten verenpaine nousee huomattavasti noin 25 ikävuoden jälkeen, kun taas naisilla vastaava muutos tapahtuu 40 ikävuoden jälkeen 1.
Suomalaisten verenpaine on viimeisten 30 vuoden aikana laskenut huomattavasti 2, 3, 4, 5.
Edullisesta kehityksestä huolimatta suomalaisten verenpaine on kansainvälisessä vertailussa korkea 4, 5, 6 ja sairastuvuus ja kuolleisuus aivohalvaukseen ja sepelvaltimotautiin on runsasta 7, 8.

Jos kriteerinä pidetään verenpaineen kertamittausten raja-arvoja 140 ja 90 mmHg, noin puolella 35 – 64-vuotiaista suomalaisista miehistä ja kolmasosalla samanikäisistä naisista on kohonnut verenpaine 3.

Tietoisuus kohonneesta verenpaineesta ja hoitotilanne
Vain noin puolet verenpaineen kertamittauksissa arvon 140 tai 90 mmHg ylittävistä 35 – 64-vuotiaista suomalaisista on tietoisia kohonneesta verenpaineestaan, noin kolmasosa tietoisista käyttää verenpainelääkitystä ja vain 20 – 25 %:lla heistä verenpaine alittaa arvot 140 ja 90 mmHg 3, 9.

Epätyydyttävään hoitotilanteeseen on useita syitä:
suomalaisten yleisesti korkea verenpaine
kohonneen verenpaineen vaaratekijöiden puutteellinen hallinta 10, 11, 12, 13, 14, 15
hoidon suhteellisen myöhäinen aloittaminen
lääkehoidon tehoton suuntaaminen ja toteutus.
Sairastuvuus ja kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin

Sairastuvuus ja kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin lisääntyvät verenpaineen noustessa ilman selvää systolisen tai diastolisen verenpaineen kynnysarvoa 16, 17.

Kohonnut verenpaine lyhentää odotettavissa olevaa elinaikaa 18, 19; lyhenemä on 25 – 59-vuotiailla suomalaismiehillä keskimäärin 2.7 vuotta ja naisilla 2.0 vuotta, kun diastolinen paine on yli 104 mmHg ja vertailukohtana on alle 95 mmHg:n paine 19.

Muut sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijät moninkertaistavat kohonneen verenpaineen haittoja 20, 21, 22, 23.

Koska myös useiden muiden vaaratekijöiden tasot suomalaisilla ovat muihin väestöihin verrattuna korkeat 24, 25, 26, 27, taulukko 1, jo lievästikin kohonnut verenpaine saattaa lisätä sydän- ja verisuonitautivaaraa merkittävästi suomalaisessa väestössä.

Taulukko 1. Sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden sekä kohonneen verenpaineen liitännäissairauksien esiintyvyys (%) verenpainelääkettä käyttämättömillä henkilöillä, joilla verenpaine on tyydyttävä tai selvästi koholla FINRISKI-tutkimuksen 25 – 64-vuotiaassa väestössä vuonna 2002 (tutkimusalueina Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Turku-Loimaan ja Helsinki-Vantaan alueet sekä Oulun ja Lapin läänit). Miehet Naiset
SVP, systolinen verenpaine; DVP, diastolinen verenpaine (mmhg)
1Ikä >55 vuotta (miehet), tupakointi, dyslipidemia (kokonaiskolestroli >6.5 mmol/l tai LDL-kolestroli > 4.0 mmol/l tai HDL-kolestroli < 1.0 miehillä tai < 1.2 mmol/l naisilla), lähisuvussa varhaista sydän- ja verisuonisairastuvuutta (sydäninfarkti alle 60-vuotiaana tai aivohalvaus alle 75-vuotiaana), vyötärölihavuus (vyötärön ympärys => 102 cm miehillä tai => 88 cm naisilla)
2Ohitusleikkaus tai sepelvaltimoiden pallolaajennus, lääkärin toteama sydäninfarkti, aivoinfarkti, angina pectoris -oire tai sydämen vajaatoiminta.

Tyydyttävä (SVP 130 – 139 tai DVP 85 – 89) (n=647) Lievästi kohonnut (SVP 140 – 159 tai DVP 90 – 99) (n=813) Kohtalaisesti tai huomattavasti kohonnut (SVP => 160 tai DVP => 100) (n=271) Tyydyttävä (SVP 130 – 139 tai DVP 85 – 89) (n=584) Lievästi kohonnut (SVP 140 – 159 tai DVP 90 – 99) (n=583) Kohtalaisesti tai huomattavasti kohonnut (SVP => 160 tai DVP => 100) (n=239)
Ei muita vaaratekijöitä1 18 13 7 27 21 17
1 tai 2 muuta vaaratekijää 59 57 47 59 64 55
3 tai useampia muita vaaratekijöitä tai diabetes 17 24 39 9 12 24
Liitännäissairaus2 6 6 7 5 4 4

Kohonneen verenpaineen mittaus, luokittelu ja diagnostiikka
Verenpaineen mittausperiaatteet
Kohonneen verenpaineen diagnoosi ja hoitoratkaisut perustuvat toistettuihin, huolellisesti vakioituihin, istuvassa asennossa tehtyihin verenpaineen mittauksiin.
Ortostaattisen hypotension toteamiseksi verenpaine mitataan erityisesti iäkkäiltä ja diabeetikoilta myös makuulla ja 1 ja 3 minuutin kuluttua makuulta seisomaan noususta.
Yhteenveto kertamittauksen suorituksesta on esitetty taulukossa 2. Katso myös verkkokurssi (www 1)
Mittaus tehdään olkavarteen asetettavaa painemansettia käyttäen 28
elohopeamittarilla tai
puolueettomassa teknisessä ja kliinisessä testauksessa hyväksytyllä automaattisella verenpainemittarilla.
Laitteet huolletaan säännöllisesti ja kalibroidaan joka toinen vuosi 29.
Olkavarren ympärysmittaan nähden liian kapea tai lyhyt painepussi antaa liian suuren painearvon.
Mansetin kumipussiosan leveyden tulee olla vähintään 40 % ja pituuden vähintään 80 % olkavarren ympärysmitasta.
Mansetiksi valitaan
pieni aikuisten mansetti (kumipussiosan leveys 12 cm), kun olkavarren ympärysmitta on 26 – 32 cm
keskisuuri aikuisten mansetti (kumipussiosan leveys 15 cm), kun olkavarren ympärysmitta on 33 – 41 cm tai
suuri mansetti (kumipussiosan leveys 18 cm), kun olkavarren ympärysmitta ylittää 41 cm 29, 30.
Mittausta edeltävän puolen tunnin aikana vältetään
raskasta fyysistä ponnistelua
tupakointia ja
kofeiinipitoisten juomien (kahvi, tee, kolajuomat) nauttimista.
Mittaus tehdään taulukossa 2 esitetyllä tavalla 31.
Painemansetti asetetaan olkavarteen siten, että kumipussin keskiosa on olkavarsivaltimon päällä.
Mittaus aloitetaan, kun tutkittava on istunut mittauspaikalla viisi minuuttia mansetti olkavarteen kiinnitettynä 32.
Stetoskoopin kalvo- tai suppilo-osa asetetaan tiiviisti, mutta kevyesti kyynärtaipeeseen olkavarsivaltimon päälle 33.
Mittaustulokset kirjataan 2 mmHg:n tarkkuudella lukuun ottamatta digitaalisen mittarin lukemia.
Verenpaine mitataan käsivarresta, kotimittarilla ja verenpaineen vuorokausirekisteröinnissä ei-dominantista käsivarresta.
Uudella verenpainepotilaalla verenpaine mitataan toistetusti molemmista käsivarsista mahdollisen verenpainepuolieron toteamiseksi.
Verenpaineen mittauksen seurantaan käytetään sitä kättä, josta mitattu verenpaine on korkeampi, jos oikealta ja vasemmalta mitatut paineet eroavat toisistaan merkittävästi (yli 10 mmHg) 34.
Taulukko 2. Tiivistelmä verenpaineen kertamittauksen suorituksesta. Tärkeimmät huomioitavat seikat Huomioi myös
Mittari Kliinisissä testeissä hyväksytty malli Tarkistus ja kalibrointi joka toinen vuosi
Painemansetti Ohjeen mukainen koko
leveys vähintään 40 %
pituus vähintään 80 % olkavarren ympärysmitasta
12 cm:n ja 15 cm:n levyiset mansetit riittävät useimmiten.
Mittauspaikka Olkavarsi Mittauksen aikana tutkittava istuu kyynärvarsi tuettuna mansetin alareuna sydämen alareunan tasolla.
Mittausolosuhteet 5 minuutin lepo istuen ennen mittausta, mansetti paikalleen asetettuna Rauhallinen ympäristö, tutkittavaa ei saa kuormittaa fyysisesti eikä henkisesti. Keskustelua vältettävä.
Mittaustapa Värttinävaltimon sykettä tunnustellen paineen nosto aluksi 30 mmHg yli systolisen paineen, sitten lasku 2 – 3 mmHg/s Systolinen paine = Korotkoffin äänien vaihe I, diastolinen paine = vaihe V (tai vaihe IV, jos vaihe V ei ole todettavissa)
Mittaustulos Painelukemat kirjataan 2 mmHg:n tarkkuudella Paine mitataan kahdesti 1 – 2 minuutin välein, molemmat tulokset kirjataan.

Verenpainetason arviointi
Huolellisesti vakioiden mitattu verenpaine edustaa jo ensimmäisellä mittauskerralla muiden mittauskertojen painetasoa 32.
Verenpainetaso määritetään laskemalla vähintään neljän eri päivinä tehdyn kaksoismittauksen keskiarvo (taulukko 3).
Taulukko 3. Uuden potilaan ensimmäisellä mittauskerralla todettuun systoliseen (SVP) ja diastoliseen (DVP) verenpaineeseen perustuva toimenpidekaavio ja toistettuihin verenpainemittauksiin perustuva verenpainetason luokitus. Luokka SVP (mmHg) DVP (mmHg) Toimenpiteet
1Vähintään neljän eri päivinä tehdyn kaksoismittauksen keskiarvo.
2Ks. kohta hypertensiivinen kriisi.
Optimaalinen 120 - 130 Välitön hoito2
Isoloitu systolinen hypertensio => 140 ja < 90 Verenpainetason1 arviointi kuten yllä

Verenpaineen kotimittaus
Kotona itse mitattu verenpaine kuvaa henkilön tavanomaista painetasoa vastaanotto-olosuhteissa mitattua luotettavammin 35 ja voi helpottaa hoitoratkaisujen tekemistä A.
Laitevaatimukset ovat samat kuin vastaanottomittauksiin käytettäviä laitteita koskevat 28.
Esivalmistelut, mittausten suorittaminen ja verenpainetason arviointi tehdään kuten terveydenhuollon suorittamissa mittauksissa.
Hoitavan lääkärin tulee varmistua siitä, että kotimittaukset on tehty edellä mainitut vaatimukset täyttäen.
Verenpaineen vuorokausirekisteröinti
Vuorokausirekisteröinnin verenpainekeskiarvolla on parempi yhteys vasemman kammion hypertrofiaan ja mikroalbuminuriaan kuin kertamittauksen tuloksella 36.
Hoitajan tekemien mittausten tai kotona itse huolellisesti tehtyjen neljän kaksoismittauksen keskiarvot korreloivat molempiin kohde-elinlöydöksiin 24 tunnin verenpainekeskiarvon veroisesti 32.
Verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinnistä voi olla apua huonon hoitovasteen (vähintään kolme lääkettä), lääkehoidon yhteydessä esiintyvien hypotensiivisten oireiden ja (verenpaineen kotimittausten ohella) valkotakkiverenpaineen arvioinnissa.
Mittauslaitteen ja painemansetin on täytettävä samat vaatimukset kuin kertamittauksissa käytettävien laitteiden 28.
Vuorokausimittauksen yhteydessä tutkittavan on pidettävä tapahtumapäiväkirjaa.
Kohonneen verenpaineen luokittelu
Kohonneen verenpaineen luokittelun tulee perustua vähintään neljän perättäisen mittauskerran kaksoismittauksien keskiarvoon.
Uuden potilaan mittaukset tehdään ensimmäisellä mittauskerralla todetun painetason perusteella 1 viikon – 2 kuukauden aikana (taulukko 3).
Koska verenpaine saattaa olla lääkärin vastaanotolla potilaan todellista painetasoa korkeampi, tulisi luokittelun perustua ensisijaisesti
sairaanhoitajan
terveydenhoitajan
työterveyshoitajan tai
muun terveydenhuollon ammattilaisen tekemiin mittauksiin.
Kotimittausta tai verenpaineen pitkäaikaisrekisteröintiä voidaan käyttää apuna, jos terveydenhuollossa tehdyillä mittauksilla ei päästä luotettavaan arviointiin tai jos mittauskertojen välinen verenpaineen vaihtelu on suuri.
Terveydenhuollossa mitattua verenpainekeskiarvoa 140/90 mmHg vastaa
kotimittausten keskiarvo 135/85 mmHg 35, 37
vuorokausirekisteröinnin 38, 39
24 tunnin keskiarvo 135/85 mmHg
valvetason keskiarvo 140/90 mmHg
unitason keskiarvo 125/75 mmHg.
Perustutkimukset ja vaaratekijöiden kartoitus
Kun verenpainetaso on todettu kohonneeksi, tehdään perustutkimukset ja sydän- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden kartoitus.
Anamneesi
Sukuanamneesi (vanhemmat, sisarukset)
Hypertensio
Varhaiset sepelvaltimo- tai aivoverenkiertotapahtumat (miehet alle 55 vuotta, naiset alle 65 vuotta)
Muut kardiovaskulaarisairaudet
Sepelvaltimotauti, sairastettu sydäninfarkti
Aivoverenkierron sairaudet (aivohalvaus, TIA)
Perifeeriset valtimoverenkierron sairaudet
Sydämen vasemman kammion toimintahäiriö (infarktin jälkitila, kardiomyopatiat)
Sydämen vajaatoiminta
Hemodynaamisesti merkittävät läppäsairaudet
Rytmihäiriöt
Muut hoitoon vaikuttavat sairaudet
Diabetes
Munuaissairaus tai -vaurio
Astma
Kihti
Hypertension kulku (alku, eteneminen, vaikeusaste)
Lääkkeiden käyttö
Elintavat
Ravinto
Paino ja sen muutokset
Liikunta ja muu fyysinen aktiivisuus
Alkoholi
Tupakointi
Huumeet
Lakritsivalmisteet
Kuormittavat psyykkiset ja sosiaaliset tekijät
Kliininen tutkimus
Inspektio
Yleishabitus
Kaulalaskimot
Jalkojen turvotus
Palpaatio
Valtimot (a. radialis, aorta abdominalis, a. femoralis, dorsalis pedis, tibialis posterior)
Vasemman kammion kärkisysäys
Vatsa (maksa ja munuaiset)
Auskultaatio
Sydän (sivuäänet, S4)
Valtimosuhinat (a. carotis, aorta abdominalis, a. renalis, a. femoralis)
Keuhkot
Silmänpohjat (jos diastolinen paine => 120 mmHg)
Paino, pituus, painoindeksi (BMI), vyötärön ympärysmitta 40, 1
Laboratorio- ja kuvantamistutkimukset
Perusverenkuva
Virtsan proteiini ja erytrosyytit
Seerumin kreatiniini, kalium, natrium
Seerumin kolesteroli, HDL-kolesteroli, LDL-kolesteroli (ohjelma 1) ja triglyseridit
Veren glukoosi
EKG
Thorax-röntgenkuvaus sydämen vajaatoimintaa epäiltäessä
Sydämen kaikututkimus tarvittaessa (katso kohta LVH)
Munuaisten kaikututkimus tarvittaessa (katso kohta Munuaisvaurio)
Kohde-elinvauriot
Kohde-elinvauriot kartoitetaan perustutkimusten avulla (katso edellä ja taulukko 4).
Vasemman kammion hypertrofia (LVH)
Hypertensiossa sydämen vasemman kammion liikakasvua eli hypertrofiaa esiintyy 2 – 5-kertaisesti normotensioon verrattuna 1, 41.
LVH:n kehittymiseen vaikuttavat kohonneen verenpaineen lisäksi muun muassa 42, 43, 44, 45, 46, 47, 48, 49.
suolan runsas käyttö
liikapaino
erilaiset hormonaaliset ja paikalliset solun kasvua säätelevät tekijät.
LVH on itsenäinen sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa lisäävä tekijä 2.
LVH:n perusselvitys tehdään EKG:n 3, 50, 51, 52 ja kliinisen tutkimuksen avulla (taulukko 4).
EKG:lla arvioidun LVH:n diagnoosin herkkyys paranee käytettäessä sekä Cornellin että Sokolowin kriteereitä 53.
Kaikututkimuksen avulla tehdyllä LVH-diagnoosilla on parempi ennustearvo kuin EKG:hen perustuvalla 54, 55, 56.
Sydämen kaikututkimusta voidaan kohonneessa verenpaineessa harkita, jos EKG ei vasemman kammion haarakatkoksen tai muun merkittävän QRS-poikkeaman johdosta sovellu LVH:n arviointiin tai jos kaikututkimuksen tekemiseen on lisäaiheita kuten:
Etiologialtaan epäselvä sydämen vajaatoiminta
Epäily hemodynaamisesti merkittävästä läppäviasta
Aiemmin tutkimaton eteisvärinä tai muu merkittävä rytmihäiriö.
Taulukko 4. Sydämen vasemman kammion hypertrofian diagnostiikka Menetelmä Normaalilöydös tai viitealue Tulkinta

LV = vasen kammio
IVS = kammioväliseinän paksuus loppudiastolessa
LVPW = vasemman kammion loppudiastolinen paksuus
LVEDD = vasemman kammion loppudiastolinen poikkimitta
COPD = keuhkoahtaumatauti
* Molemmat (Sokolow-Lyon ja Cornell) yhdistettynä herkkyys kohtalainen ja spesifisyys hyvä

Palpaatio: LV-kohotus ei normaalisti Epäspesifinen, lihavuus vaikeuttaa arviointia
Auskultaatio: S4 ei normaalisti Epäspesifinen, lihavuus ja COPD vaikeuttavat arviointia
EKG
Sokolow-Lyon: SV1 RV5 (tai RV6) < 35 mm Epäherkkä, spesifinen*
Cornell:
miehet: QRS-kesto (ms) × (RaVL SV3) < 2440 mV × ms Epäherkkä, spesifinen *
naiset: QRS-kesto (ms) × RaVL SV3 6 mm) < 2440 mV × ms Epäherkkä, spesifinen *
ST-T-strain ei normaalisti Epäherkkä, spesifinen
Ultraääni:
LV-massa = 1.04 (IVS LVPW LVEDD )3-LVEDD3) -13.6 g
LV-massa/pinta-ala (g/neliömetri); LV-massa/pituus (g/metri)
Miehet: < 134 g/neliömetri tai < 143 g/m Herkkä ja spesifinen
Naiset: < 110 g/neliömetri tai < 102 g/m

Munuaisvaurio
Munuaisvaurio altistaa hypertension kehittymiselle, ja toisaalta kohonnut verenpaine voi johtaa hypertensiivisen munuaisvaurion syntyyn. Lievästikin kohonnut verenpaine nopeuttaa munuaissairauksien etenemistä 4.
Perustutkimuksiin kuuluvat anamneesin selvittäminen, kliiniset havainnot munuaisten ja virtsateiden sairauksista ja vammoista sekä virtsan valkuaisen ja punasolujen ja seerumin kreatiniinipitoisuuden tutkiminen.
Mikroalbuminuria on varhainen merkki kohde-elinvauriosta 5, 57, 58, 59.
Mikroalbuminurian (albumiinin eritys 30 – 300 mg/vrk tai yövirtsassa 20 – 200 µg/min, aamuvirtsan alb/krea 3.5 – 35 mg/mmol) määrittämistä suositellaan erityisesti, jos potilaalla on diabetes.
Potilas ohjataan tarvittaessa munuaisten kaikututkimukseen tai erikoislääkärin konsultaatioon tai molempiin (katso kohta Aiheita erikoissairaanhoidon konsultaatioon).
Silmä
Huolellinen silmänpohjatutkimus on syytä tehdä aina, kun diastolinen painetaso on => 120 mmHg.
Luotettavin tutkimustapa on silmänpohjien valokuvaus.
Silmälääkärin tutkimusta suositellaan aina, kun potilaalla on samanaikaisesti diabetes ja huomattavasti kohonnut verenpaine.
Eksogeenisen ja sekundaarisen hypertension epäily
Verenpainepotilaan ensitapaamisella on syytä ruokavalion lisäksi tarkistaa
nautintoaineiden käyttö
alkoholi
tupakka ja tupakkavalmisteet
huumeet
lääkitykset
steroidit
nuha-, yskän- ja allergialääkkeet
psyykenlääkkeet
tulehduskipulääkkeet 60, 61, A
syklosporiini, takrolimuusi
erytropoietiini
Lakritsin käyttö 62.
Sekundaarisen hypertension syitä
Renaalinen hypertensio
Renovaskulaarinen hypertensio
Primaarinen aldosteronismi
Muut endokrinologiset syyt
Akromegalia
Cushingin oireyhtymä
Feokromosytooma
Kilpirauhasen toimintahäiriöt
Primaarinen hyperparatyreoosi
Muut syyt
Uniapnea
Aivokasvaimet
Aortan koarktaatio
Sekundaarinen hypertensio on harvinainen, ja 1 – 5 %:ssa tapauksista hypertension taustalla löytyy mahdollisesti parannettavissa oleva sairaus 6.
Munuaissairauksiin liittyvä hypertensio on yleisin.
Renovaskulaarinen hypertensio on usein diagnostinen ongelma.
Endokriinisista syistä primaarinen aldosteronismi on tavallisin, ja hypokalemiataipumus antaa aiheen epäillä tätä tilaa. Muut endokriiniset syyt ovat harvinaisia.
Verenpainepotilas tulee lähettää erikoislääkärin konsultaatioon, jos anamneesi, kliiniset löydökset tai peruslaboratoriokokeet antavat aiheen epäillä sekundaarista hypertensiota.
Pseudohypertensiossa verenpaine on korkea ja reagoi huonosti lääkitykseen.
Vaikeahoitoiseen kohonneeseen verenpaineeseen tavallisesti liittyvät kohde-elinvauriot puuttuvat.
Potilaat ovat usein iäkkäitä.
Pseudohypertension syynä on yleensä olkavarsivaltimon kalkkeutuminen, jolloin mansettimenetelmällä tehty mittaus antaa liian suuria arvoja todelliseen painetasoon nähden.
Diagnoosin varmistamiseen tarvitaan usein erikoislääkärin konsultaatiota 63.
Aiheita erikoissairaanhoidon konsultaatioon
Päivystystilanne
Verenpainekriisi
Epäily sekundaarisesta hypertensiosta
Nuori potilas (kaikki alle 20-vuotiaat tai lääkehoidon aloitus alle 30-vuotiaille)
Sekundaariseen hypertensioon viittaavat oireet tai löydökset
Systolinen verenpaine yli 220 mmHg tai diastolinen yli 120 mmHg
Äkkiä alkanut tai vaikeutunut hypertensio
Verenpaine ei hoitotavoitteessa vähintään kolmella lääkkeellä
Munuaisten vajaatoiminta
Proteinuria tai hematuria
Hypokalemia
Hoito-ongelmat
Lääkitysvaikeudet
Raskaudenajan hypertensio aina.
Kohonneen verenpaineen ehkäisy ja hoito elintapamuutoksilla
Elintapamuutosten tavoitteena on alentaa verenpainetta ja vaikuttaa edullisesti muihin sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöihin ja siten pienentää sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisvaaraa.
Keski-ikäisten suomalaisten miesten diastolinen verenpaine on 30 vuodessa alentunut noin 10 mmHg ja naisten 12 mmHg 2, 3, 64.
Mittaustekniikan muutosten vuoksi verenpaineen todellinen alenema on noin puolta pienempi 65.
Samana ajankohtana miesten veren kokonaiskolesterolipitoisuus on pienentynyt 16 % ja naisten 19 %.
Pääosin ruokavaliomuutosten takia 35 – 64-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten ikävakioitu sepelvaltimo- ja aivohalvauskuolleisuus ovat 30 vuodessa pienentyneet noin 70 % 66, 2, 67, 68.
Jotta suotuisa kehitys jatkuisi, verenpaineen kohoamista estäviä ja kohonnutta verenpainetta alentavia sekä muihin sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöihin edullisesti vaikuttavia elintapamuutoksia tulee tukea yksilö- ja väestötason strategioin 69.
Elintapamuutosten toteuttaminen vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista neuvontaa 69, 7.
Natrium
Natriumin runsas saanti lisää iänmukaista verenpaineen nousua 70, 71 ja suurentaa aivohalvauksen 72, 73 sekä sydän- ja verisuonitautitapahtumien ja -kuolemien vaaraa 74, 75.
Natriumin päivittäisen saannin vähentäminen enintään 2 000 mg:aan (eli 87 mmol:iin; vastaa ruokasuolan käytön vähentämistä keskimääräiseltä kymmenen gramman nykytasolta viiteen grammaan vuorokaudessa) alentaa hypertensiivisten henkilöiden verenpainetta (systolinen/diastolinen) keskimäärin 6/4 mmHg A.
Natriumin saannin rajoittaminen parantaa erityisesti angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjien B, angiotensiinireseptorin salpaajien C ja beetasalpaajien B, mutta myös diureettien hypotensiivista vaikutusta B.
Natriumrajoitus myös vähentää verenpainelääkkeiden tarvetta B.
Natriumin runsas saanti ja liikapaino ovat tärkeimmät sydämen vasemman kammion hypertrofiaa selittävät elintapatekijät 42, 43, 76.
Natriumrajoitus B, laihduttaminen B ja näiden yhdistelmät C vähentävät LVH:ta.
Muut ravintotekijät
Kaliumin vähäinen saanti (alle 1 600 mg/vrk) suurentaa aivohalvausvaaraa 77. Noin 2 000 mg:n suuruinen kaliumlisä alentaa verenpainetta keskimäärin 3/2 mmHg.
Vaikutus on puolta pienempi, jos natriumin päivittäinen saanti on alle 3 200 mg (vastaa 8 g:aa ruokasuolaa) ja noin kaksinkertainen, jos natriumin saanti ylittää määrän 3 800 mg (9.5 g NaCl) A.
Noin 1 000 mg:n suuruinen kalsiumlisä alentaa systolista verenpainetta keskimäärin 1 mmHg A.
Runsaasti hedelmiä ja kasviksia sisältävä ruokavalio alentaa kohonnutta verenpainetta. Vaikutus tehostuu, jos ruokavalioon lisätään niukasti tyydyttynyttä rasvaa sisältäviä vähärasvaisia maitovalmisteita ja/tai vähennetään natriumin saantia B.
Valtaosa ravinnon rasvojen vaikutuksista välittyy muiden sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden kuin kohonneen verenpaineen kautta 78.
Tyydyttyneiden ja rasvahappojen vähentäminen ja korvaaminen kerta- ja monityydyttymättömillä rasvahapoilla pienentävät seerumin kokonaiskolesterolipitoisuutta, mutta eivät vaikuta verenpaineeseen 79.
Kalaperäiset n-3-sarjan rasvahapot A, erityisesti dokosaheksaeenihappo C, alentavat suurina annoksina verenpainetta.
Kalaöljyllä ei saavutettane lisähyötyä, jos viikoittaisessa ruokavaliossa on vähintään kolme kala-ateriaa C.
Vapaa-ajan liikunta ja muu fyysinen aktiivisuus
Runsaasti liikkuvilla esiintyy vähemmän sepelvaltimotautia kuin fyysisesti passiivisilla 80.
Runsaasti liikkuvien henkilöiden verenpaine on pienempi kuin vähän liikkuvien 80.
Kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu alentaa verenpainetta keskimäärin 4/3 mmHg A, 81, 82, 83. Vaikutus ambulatoriseen verenpaineeseen lienee puolta pienempi C, 84.
Myös lihasvoimaa kohentava kohtuukuormitteinen harjoittelu kuntosalissa saattaa alentaa kohonnutta verenpainetta samanveroisesti kuin kestävyysliikunta C, 82.
Lihavuus
Vähäenergiaisen ruokavalion avulla saavutettu 4 – 8 %:n liikapainon väheneminen alentaa hypertensiivisten henkilöiden systolista ja diastolista verenpainetta noin 3 – 4 mmHg ja pienentää lääkehoidon tarvetta B, 85, 86. Fyysisen aktiivisuuden ja dieetin yhdistelmällä aikaansaadun laihtumisen vaikutukset verenpaineeseen ovat ilmeisesti samansuuruisia kuin pelkällä dieetillä C.
Natriumrajoitus C ja kalan syönnin lisääminen C tehostavat laihduttamisen vaikutusta verenpaineeseen.
Liikapainon vähentäminen, jota voidaan täydentää vähänatriumisella dieetillä, näyttää pienentävän sydämen vasemman kammion massaa B.
Alkoholi
Vähintään 240 grammaa viikossa absoluuttista alkoholia (vastaa 21 ravintola-annosta) alkoholia kuluttavien henkilöiden verenpaine on 3 – 4 / 2 – 3 mmHg suurempi kuin täysin raittiiden tai alle 240 grammaa viikossa kuluttavien 87.
Runsas alkoholin käyttö lisää aivohalvauksen vaaraa 73, 88 ja voi vähentää verenpainelääkityksen tehoa 89.
Runsaan alkoholinkäytön vähentäminen 21 – 28 alkoholiannoksella viikossa (keskimäärin 3 – 4 annoksella päivässä) saattaa alentaa kohonnutta verenpainetta noin 3 – 4/2 mmHg C.
Rentoutus
Erilaisten rentoutus- tai biopalauteohjelmien vaikutuksista verenpaineeseen ei ole selvää näyttöä 90, 91, 92.
Elintapaohjeet
Kohonneen verenpaineen ehkäisyä ja hoitoa koskeva elintapasuositus on esitetty taulukossa 5 ja ravitsemusohjeita 68 elintapamuutosten toteuttamiseksi kuvassa 1.
Natriumin keskimääräistä päivittäistä saantia tulee vähentää miesten 3 930 mg:sta (9.9 g NaCl) ja naisten 2 710 mg:sta (6.8 g NaCl) alle 2 000 mg:aan (alle 5 g NaCl).
Tavoitteeseen päästään
korvaamalla runsassuolaiset elintarvikkeet vähäsuolaisilla
luopumalla suolan käytöstä ruoanvalmistuksessa ja ruokapöydässä.
Noin kolmannes hypertensiivisistä miehistä ja puolet hypertensiivisistä naisista saa ravinnostaan kaliumia suositettua vähemmän 15.
Kaliumin saantia voidaan kasvattaa lisäämällä
täysjyväviljavalmisteiden
kasvisten
marjojen ja
hedelmien käyttöä.
Maitovalmisteiden päivittäinen käyttö turvaa yleensä kalsiumin riittävän saannin.
Kalsiumlisää suositellaan, jos maitovalmisteiden käyttö on vähäistä.
Rasvan määrä ja laatu saadaan suositusten (taulukko 5) mukaiseksi seuraavasti:
Valitaan rasvattomia tai vähärasvaisia elintarvikkeita.
Käytetään kohtuullisesti margariinia ja kasviöljyä.
Kahdella viikoittaisella aterialla rasvaista kalaa varmistetaan kalarasvojen riittävä saanti.
n-3-sarjan monityydyttymättömien rasvojen saantia voidaan lisätä myös käyttämällä rypsiöljypohjaista margariinia ja rypsiöljyä.
Kohonnutta lepoverenpainetta voidaan vähentää kohtuullisesti kuormittavalla (40 – 60 % hapenkulutusreservistä tai sykereservistä, joka vastaa suunnilleen 65 – 75 % maksimaalisesta sykkeestä) kestävyystyyppisellä liikunnalla, esim. reippaalla kävelyllä, jonka kesto on vähintään 30 minuuttia (joko yhtenä tai useampana jaksona) ja joka toistuu useimpina päivinä viikossa, mielummin päivittäin 82.
Liikapainoisia (painoindeksi yli 25 kg/m2) tulee kannustaa laihtumaan tavoitteena 5 – 10 %:n vähenemä lähtöpainosta 40, 93.
Alkoholin viikkokulutus tulisi olla enintään
miehillä 240 grammaa (alle 21 ravintola-annosta)
naisilla alle 160 grammaa (14 ravintola-annosta).
Ravitsemusohjeita kohonneen verenpaineen ehkäisyyn ja hoitoon

Vältä suolaa ja suolaa sisältäviä mausteseoksia ruoanvalmistuksessa ja pöydässä.
Vältä runsassuolaisia elintarvikkeita. Valitse leivät, liha- ja kalajalosteet, juustot ja valmisruoat vähäsuolaisina.
Syö runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
Suosi rypsiöljyjä ja rypsiöljypohjaisia kasvimargariineja.
Käytä rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita.
Syö kalaa vähintään kahdesti viikossa.
Sovi painotavoitteestasi ja laihduta, jos olet liikapainoinen.
Käytä alkoholia vain kohtuullisesti.
Vältä lakritsituotteita.
Taulukko 5. Elintapasuositus kohonneen verenpaineen ehkäisemiseksi ja osana hoitoa. Tekijä Tavoite
Vastaa 87 mmol natriumia
Vastaa naisilla 79 mmol ja miehillä 90 mmol kaliumia
Tärkein lähde kovat maito- ja muut eläinrasvat
Tärkein lähde elintarviketeollisuuden käyttämät kovetetut kasvirasvat
E %, osuus energian saannista
Tärkeimmät lähteet kala (eikosapentaeeni- ja dokosaheksaeenihappo) ja rypsiöljy (alfa-linoleenihappo)

Natriumin saanti (mg/vrk) < 2 000 (vastaa < 5 g NaCl/vrk)1
Kaliumin saanti (mg/vrk) Naiset => 3 100 2
Miehet => 3 5002
Kalsiumin saanti (mg/vrk) => 800
Tyydyttyneet3 ja trans-rasvahapot4, E %5 < 10
n-3-sarjan monityydyttymättömät rasvahapot6, E %5 => 1
Alkoholin käyttö, g/vko (annosta/vko) Naiset < 160 (< 14)
Miehet < 240 (< 21)
Lihavuus Liikapainoisilla (painoindeksi > 25) 5 – 10 %:n suuruinen painon väheneminen 40
Vyötärölihavuus Vyötärön ympärysmitta miehillä < 102 cm ja naisilla < 88 cm
Fyysinen aktiivisuus Vähintään kolmesti viikossa yli 30 minuuttia kerralla (yhtenä tai useampana jaksona) kohtuukuormitteista, esimerkiksi reipasta kävelyä
Tupakointi Tupakoinnin lopettaminen 94

Lääkehoidon vaikutukset verenpaineeseen ja siedettävyys
Kohonneen verenpaineen hoidossa käytettävät ensisijaiset lääkeryhmät ovat
Angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät (ACE:n estäjät)
Angiotensiinireseptorin (tyyppi 1) salpaajat (ATR-salpaajat)
Beeta-adrenergisten reseptorien salpaajat (beetasalpaajat)
Diureetit
Kalsiumkanavan salpaajat.
Ne alentavat verenpainetta keskimäärin samansuuruisesti A.
Useat tekijät, kuten ikä, elintavat sekä muu samanaikainen verenpainetta alentava lääkehoito, voivat vaikuttaa verenpaineen laskun suuruuteen.
Pieniä annoksia käytettäessä kaikkien ensisijaislääkeryhmien valmisteet ovat hyvin siedettyjä A. Erityisesti diureettien, beetasalpaajien ja kalsiumkanavan salpaajien haittavaikutukset lisääntyvät annosta nostettaessa 95.
Lääkehoidon siedettävyyttä voidaan parantaa käyttämällä pienten annosten yhdistelmähoitoa 95 (katso kohta Lääkkeiden annokset ja yhdistelmähoito).
Eri lääkeryhmien vaikutukset sydän- ja verisuonitautitapahtumiin
Systolisen verenpaineen alentaminen 10 mmHg:lla ja diastolisen 5 mmHg:lla lääkkein vähentää viidessä vuodessa aivohalvauksia 30 – 40 % ja vakavia sepelvaltimotautitapahtumia 16 % A, iäkkäillä ja keski-ikäisillä suhteellisesti yhtä paljon 96. Koska sydän- ja verisuonitautitapahtumien ilmaantuvuus on suurempi iäkkäillä aivohalvaukset, sepelvaltimotautitapahtumat sekä sydänkuolemat vähenevät enemmän heillä kuin keski-ikäisillä.
Keskeistä sydän- ja verisuonitautitapahtumien ja -kuolemien vähentämisessä on kohonneen verenpaineen tehokas alentaminen 97.
Isoloituneen systolisen hypertension lääkehoito vähentää neljässä vuodessa sepelvaltimotapahtumia keskimäärin 23 % ja aivohalvauksia 30 % A.
Diureetit
Diureettipohjainen hoito vähentää aivohalvauksia ja sepelvaltimotautitapahtumia ja niihin liittyviä kuolemia A.
Pieniannoksinen tiatsididiureettihoito (hydroklooritiatsidiannos 25 mg/vrk) saattaa vähentää sepelvaltimotapahtumia enemmän kuin suuriannoksinen hoito (hydroklooritiatsidia 50 – 100 mg/vrk) 98, 99.
Diureettihoito vähentää myös systolista hypertensiota sairastavien aivohalvauksia ja sepelvaltimotapahtumia A.
Aivohalvaukseen ja sepelvaltimotautiin sairastumisen vaara ei näyttäisi vähentyvän, jos diureettihoitoon liittyy hypokalemia C.
Hypokalemia on vältettävissä käyttämällä mahdollisimman pientä diureettiannosta, liittämällä tiatsididiureettiin kaliumia säästävä diureetti amiloridi 100 tai triamtereeni 101, kaliumsuola tai reniini-angiotensiinijärjestelmään vaikuttava lääke (ACE:n estäjä tai ATR-salpaaja).
Beetasalpaajat
Beetasalpaajapohjainen kohonneen verenpaineen hoito vähentää aivohalvauksia A. Sen vaikutukset sepelvaltimotautitapahtumiin saattavat vaihdella valitun beetasalpaajan mukaan 97, 99, 102, 103, 104, 105.
ACE:n estäjät
ACE:n estäjään pohjautuva hoito vähentää sepelvaltimotapahtumia, aivohalvauksia sekä sydän- ja verisuonitautikuolemia samanveroisesti kuin diureetti- ja/tai beetasalpaajapohjainen hoito A.
Kalsiumkanavan salpaajat
Kalsiumkanavan salpaajaan pohjautuva hoito näyttää vähentävän aivohalvauksia ja sepelvaltimotautia samanveroisesti kuin diureettiin, beetasalpaajaan, ACE:n estäjään ja ATR- salpaajaan pohjautuva hoito B.
Kalsiumkanavan salpaajien vaikutuksista sydämen vajaatoiminnan vähenemiseen ei ole selvää näyttöä B.
Lyhytvaikutteiset dihydropyridiinijohdokset saattavat suurina annoksina lisätä sepelvaltimotautitapahtumia 106, 107.
Angiotensiinireseptorin salpaajat
ATR-salpaajaan pohjautuva hoito näyttää vähentävän aivohalvauksia beetasalpaajapohjaista enemmän B ja sepelvaltimotautitapahtumia sekä sydän- ja verisuonitautikuolemia samanveroisesti kuin beetasalpaajaan ja kalsiumkanavan salpaajaan pohjautuva hoito B.
Muut verenpainelääkkeet
Diureettihoito näyttäisi vähentävän sydän- ja verisuonitapahtumia, aivohalvauksia ja sydämen vajaatoimintaa enemmän kuin doksatsosiini (alfasalpaaja) 108.
Suomessa käytössä olevan alfasalpaajan pratsosiinin ja sentraalisesti sympaattista järjestelmää estävien lääkkeiden klonidiinin ja moksonidiinin vaikutuksia kardiovaskulaaritapahtumiin ei ole tutkittu verenpainepotilailla. Alfasalpaajasta voi olla apua prostatahyperplasian oireisiin.
Lääkehoidon aiheet
Sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisvaaraa on pyrittävä aina pienentämään tehokkaan elintapaohjauksen avulla.
Lääkehoidon aloitustaso arvioidaan yksilöllisesti (kuva 2).
Jos toistetuissa mittauksissa systolinen paine on => 160 mmHg tai diastolinen paine => 100 mmHg, on verenpainetta alentava lääkehoito aloitettava kaikille potilaille A.
Jos potilaalla on
diabetes A
munuaissairaus C
merkkejä kohde-elinvaurioista tai
kliinisesti merkittävä sydän- ja verisuonisairaus, on lääkehoito aiheellinen jos systolinen paine on => 140 mmHg tai diastolinen paine => 90 mmHg.
Lääkityksen aloittamista tulee harkita, jos elintapamuutoksista ja muihin vaaratekijöihin vaikuttamisesta huolimatta systolinen verenpaine ei laske alle tason 140 mmHg tai diastolinen alle tason 90 mmHg ja valtiomotautikuoleman vaara on suuri (=> 5 % kymmenessä vuodessa).
Kokonaisvaaran arviointiin käytetään SCORE-tutkimuksen vaaratekijätaulukoita 22, 23 (kuva 3), 8, SCORE-laskuri 2.
Kohonneen verenpaineen hoidon tavoite
Hoidon tavoite on alentaa systolinen paine tasolle alle 140 mmHg ja diastolinen paine alle 85 mmHg A.
Diabeetikoilla tavoite on alle 140/80 mmHg A. Hoitotavoite on alle 130/80 mmHg, jos diabetekseen liittyy nefropatia tai mikroalbuminuria C tai potilaalla on ei-diabeettinen munuaissairaus C tai merkittävä proteinuria.
Osalla potilaista, erityisesti iäkkäillä ja systolista hypertensiota sairastavilla, hoitotavoitteen saavuttaminen voi olla vaikeaa, mutta tällöinkin tulee pyrkiä sekä systolisen että diastolisen verenpaineen mahdollisimman hyvään hallintaan.
Lääkkeiden annokset ja yhdistelmähoito
Hoito aloitetaan pienellä lääkeannoksella. Jos ilmenee haittavaikutuksia, vaihdetaan tilalle toinen lääke. Jos valittu lääke ei ole riittävän tehokas, lisätään mukaan pieni annos toiseen ryhmään kuuluvaa lääkettä 95.
Yhdistelmähoitoa tarvitaan yli puolella potilaista hoitotavoitteen saavuttamiseksi 109.
Useimpia eri ryhmiin kuuluvia verenpainelääkkeitä voidaan yhdistää (kuva 4).
Jos verenpaineen lähtötaso on huomattavasti kohonnut tai kyseessä on suuren riskin potilas, voidaan joko suoraan tai nopeasti siirtyä pienten annosten yhdistelmähoitoon, jossa useimmiten toinen vaikuttavista lääkkeistä on tiatsididiureetti.
Syyt huonoon vasteeseen on selvitettävä (katso kohdat Eksogeenisen ja sekundaarisen hypertension epäily ja Kohonneen verenpaineen ehkäisy ja hoito elintapamuutoksilla).
Lääkkeen valinta
Lääke on valittava yksilöllisesti.
Valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat
kohonneen verenpaineen vaikeusaste
kohonneeseen verenpaineeseen liittyvät elinvauriot
muut samanaikaiset sairaudet ja lääkitykset
lääkehoidon kustannukset.
Komplisoitumaton essentiaalinen hypertensio
Hoito aloitetaan yksilöllisesti ACE:n estäjällä, ATR-salpaajalla, beetasalpaajalla, diureetilla tai kalsiumkanavan salpaajalla 97. Ennustenäyttö beetasalpaajista komplisoitumattoman essentiaalisen hypertension hoidossa saattaa vaihdella ja on vähäistä erityisesti atenololilla ja propranololilla 97, 99, 102, 103, 104, 105.
Tärkeintä on riittävä verenpaineen lasku ja sydän- ja verisuonitautivaaran alentaminen, mihin useimmiten tarvitaan yhdistelmähoitoa (katso kohta Lääkkeiden annokset ja yhdistelmähoito).
Isoloitunut systolinen hypertensio
Isoloituneessa systolisessa hypertensiossa hoito voidaan aloittaa 110, 111, 112, 113
pieniannoksisella tiatsididiureetilla
pitkävaikutteisella dihydropyridiini-tyyppisellä kalsiumkanavan salpaajalla
ATR-salpaajalla tai ACE:n estäjällä.
Dyslipidemiat
Verenpainepotilaiden dyslipidemian hoito on tärkeää 114, 115, 116.
Verenpainelääkkeiden lipidivaikutukset ovat vähäisiä, ja niiden kliininen merkitys on epäselvä B. Dyslipidemia ei vaikuta verenpainelääkevalintoihin.
Diabetes
Tärkeintä diabeetikoiden hypertension hoidossa on hyvän hoitotasapainon saavuttaminen A.
ACE:n estäjään, ATR-salpaajaan, diureettiin, beetasalpaajaan ja kalsiumkanavan salpaajaan pohjautuva kohonneen verenpaineen lääkehoito parantavat diabeetikoiden ennustetta A.
ATR-salpaajaan pohjautuva hoito vähentää diabeetikkojen sydän- ja verisuonitapahtumia ja -kuolemia enemmän kuin beetasalpaajapohjainen hoito 117.
ACE:n estäjä saattaa vähentää diabeetikoiden sydäntapahtumia ja -kuolemia enemmän kuin kalsiumkanavan salpaaja 113, 118, 119.
Diabeettisessa nefropatiassa ACE:n estäjät tai ATR-salpaajat ovat ensisijaisvalinta, koska ne vähentävät proteinuriaa ja hidastavat munuaisten toiminnan heikkenemistä A.
Tiatsididiureetit ja beetasalpaajat, joilla ei ole ISA-vaikutusta (intrinsic sympathomimetic activity), saattavat suurentaa jonkin verran veren glukoosipitoisuuksia 120, 121, 122, mutta ne parantavat diabeetikoiden ennustetta 123, 124.
Diabeteksen ilmaantuvuus on ATR-salpaajaa käytettäessä ollut joko vähäisempää ja ACE:n estäjää käytettäessä joko vähäisempää 125, 126, 127, 128, 129, 130, 116 tai yhtä suurta 113 diureetti- ja beetasalpaajapohjaiseen kohonneen verenpaineen lääkehoitoon verrattuna 131.
Vasemman kammion hypertrofia
Verenpainelääkitys pienentää vasemman kammion massaa ja seinämäpaksuuksia A.
Vasemman kammion massan pieneneminen näyttäisi parantavan potilaan ennustetta 132, 133.
ATR-salpaajan ja tiatsididiureetin yhdistelmähoidolla näyttäisi olevan verenpaineesta riippumattomia edullisia vaikutuksia aivohalvausriskiin hypertrofiapotilailla 127.
Sepelvaltimotauti
Beetasalpaajat ovat ensisijaisvalinta sepelvaltimotautia sairastavan verenpainelääkkeeksi.
Beetasalpaajahoito vähentää sydäninfarktin sairastaneiden uusia sydäninfarkteja ja sydänkuolemia noin 25 % A.
Verapamiili ja diltiatseemi saattavat vähentää iskemiaa ja sydäninfarktivaaraa 134, 135. Toisaalta nopeavaikutteinen nifedipiini voi lisätä niitä 106.
ACE:n estäjät vähentävät sydäninfarkteja ja äkkikuolemia noin 20 % potilailla, joilla on valtimoja ahtauttava sairaus tai diabetes ja jokin muu sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijä 136.
Sydämen vajaatoiminta
ACE:n estäjät ja diureetit ovat sydämen vajaatoiminnassa ensisijaisia verenpainelääkkeitä.
Oireisen vajaatoimintapotilaan verenpaineen aloituslääke on diureetti 137.
ACE:n estäjät parantavat sydämen vajaatoimintaa tai vasemman kammion toimintahäiriötä sairastavien ennustetta A.
Beetasalpaajat (bisoprololi, karvediloli, metoprololi) vähentävät ACE:n estäjä- ja diureettihoitoon liitettyinä sydämen vajaatoimintaa potevien sydänkuolemia ja sairaalahoidon tarvetta A.
Beetasalpaaja voidaan lisätä varovasti lääkitykseen, kun vajaatoiminta on saatu hallintaan.
Aldosteroniantagonistit (spironolaktoni ja eplerononi) parantavat sydämen vaikeaa vajaatoimintaa sairastavien ennustetta 138, 139.
ATR-salpaajan käyttö on perusteltua silloin, kun ACE:n estäjät aiheuttavat haittavaikutuksia 140 141.
Rytmi- ja johtumishäiriöt
Beetasalpaajat, diltiatseemi ja verapamiili voivat ehkäistä hypertensiopotilaan eteisperäisiä rytmihäiriöitä ja hidastaa nopean eteisvärinän kammiorytmiä 142, 143, 144. Toisaalta näitä lääkeaineita on vältettävä, jos eteis-kammiojohtuminen on hidastunut.
Perifeerinen raajojen valtimosairaus
ACE:n estäjät vähentävät sydäninfarkteja ja äkkikuolemia noin 20 % potilailla, joilla on valtimoja ahtauttava sairaus tai diabetes ja jokin muu sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijä 136.
Beetasalpaajat saattavat pahentaa alaraajojen verenkiertoa ahtauttavan vaikean valtimosairauden oireita 145. Koronaaritautipotilaalla beetasalpaajia voidaan käyttää alaraajojen valtimosairaudesta huolimatta 146.
Verisuonia laajentavat verenpainelääkkeet (alfasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat, ACE:n estäjät ja ATR-salpaajat) voivat vähentää Raynaud'n oireyhtymää sairastavien raajaoireita 145.
Aivoverenkierron sairaudet
Kohonneen verenpaineen lääkehoito vähentää aivohalvauksen sairastaneiden hypertensiopotilaiden sairastumista uuteen aivohalvaukseen 147, 148, 149.
Eniten ennustenäyttöä on ACE:n estäjän ja diureetin yhdistelmähoidosta sekä ATR-salpaajaan pohjautuvasta hoidosta B, 150, 151.
Munuaistaudit
ACE:n estäjiä suositellaan hypertension ensisijaislääkkeeksi munuaissairauden yhteydessä, koska niiden on osoitettu hidastavan munuaissairauden etenemistä tehokkaimmin 9, 152.
Hypervolemian korjaamiseksi lääkitykseen on useimmiten syytä liittää diureetti.
Tiatsididiureetit menettävät kohonnutta verenpainetta alentavan tehonsa munuaisten vajaatoiminnassa (seerumin kreatiniini yli 150 µmol/l), jolloin diureetiksi valitaan loop-diureetti (furosemidi).
Munuaisten vajaatoiminnassa kaliumia säästäviä diureetteja tulee välttää hyperkalemiavaaran vuoksi.
Munuaisten vajaatoiminnassa sekä renovaskulaarisessa hypertensiossa ACE:n estäjien käyttö ja annostelu vaatii tarkkuutta ja seerumin kreatiniini- ja kaliumpitoisuuksien seurantaa.
Renovaskulaarisessa hypertensiossa arvioidaan pallolaajennuksen tai leikkaushoidon tarve ja mahdollisuudet 153.
Astma tai keuhkoahtaumatauti
Diureetit, kalsiumkanavan salpaajat ja ATR-salpaajat soveltuvat astmaa tai keuhkoahtaumatautia sairastavien kohonneen verenpaineen hoitoon 154.
Diureetiksi suositellaan kaliumia säästävää yhdistelmädiureettia, koska beeta2-reseptoriagonistit ja kortisoni saattavat aiheuttaa hypokalemiaa 155.
ACE:n estäjiä voidaan käyttää, mutta ne voivat aiheuttaa kuivaa yskää ja lisätä hengitysteiden hyperreaktiivisuutta ja siten joko pahentavat astmaa tai laukaisevat sen 156.
Beetasalpaajat ovat yleensä vasta-aiheisia.
Pakottavissa tapauksissa kuten sepelvaltimotaudissa voidaan käyttää beeta1-selektiivistä salpaajaa tai salpaajaa, jolla lisäksi on beeta2-agonistinen vaikutus 157.
Raskausajan kohonnut verenpaine
Kohonnut verenpaine raskauden aikana voi olla raskaudesta riippumatonta, raskauden indusoima (pre-eklampsia) tai näiden yhdistelmä.
Hypertension kesto on yleensä lyhytaikainen (alle yhdeksän kuukautta).
Hoidolla on merkitystä lähinnä äidin verisuonikatastrofien estossa 158.
Sikiön kannalta on varottava liiallista verenpaineen alentamista, ja lääkitystä on usein kevennettävä keskiraskaudessa, jolloin verenpaine fysiologisista syistä laskee.
Verenpainelääkitys aloitetaan, jos systolinen painetaso on yli 160 mmHg tai diastolinen painetaso yli 105 mmHg tai pienemmillä painetasoilla (>140/90 mmHg), jos potilaalla on oireita (esim. päänsärky, näköhäiriöitä) ja/tai proteinuria ja/tai turvotuksia.
Optimaalinen painetaso on alle 140/90 mmHg.
Lääkehoitona voidaan käyttää beetasalpaajia, yhdistettyä alfa- ja beetasalpaajaa (labetaloli) sekä verisuonia laajentavia pitkävaikutteisia kalsiumkanavan salpaajia B.
Puhdas beetasalpaaja on indisoitu, jos potilas on takykardinen (syke > 90 / min).
Diureetit ovat suhteellisesti vasta-aiheisia, koska ne pienentävät kiertävää veritilavuutta ja voivat heikentää istukan toimintaa.
ACE:n estäjät ja ATR-salpaajat ovat vasta-aiheisia 159.
Hypertensiivinen kriisi
Hypertensiivinen kriisi määritellään voimakkaaksi verenpaineen nousuksi, jossa systolinen paine on yli 180 – 200 mmHg ja/tai diastolinen paine on yli 120 – 130 mmHg.
Se jaetaan vaikeusasteen mukaan
hypertensiiviseen hätätilanteeseen
kiireellistä hoitoa vaativaan tilaan.
Keskeisiä hypertensiiviseen hätätilanteeseen liittyviä kohde-elinlöydöksiä ja -oireita ovat
sydämen vajaatoiminta
aivo-oireet
munuaisten nopeasti paheneva vajaatoiminta
verenvuodot silmän verkkokalvoissa.
Hypertensiivisessä hätätilanteessa hoidon tavoitteena on alentaa verenpainetta turvalliselle tasolle kohde-elinten verenkiertoa vaarantamatta. Potilaat kuuluvat päivystyksenä erikoissairaanhoitoon 10.
Hypertensiivisen hätätilanteen hoidossa tarvitaan useimmiten suoneen annettavaa lääkitystä.
Suonensisäisistä lääkkeistä ovat erikoissairaanhoidossa käytettävissä
nitroprussidi B
labetaloli B
glyseryylinitraatti C
klonidiini B, 160.
Ensihoitona voidaan avohoidossa käyttää keskipitkä- tai pitkävaikutteista kalsiumkanavansalpaajaa.
Avohoidossa voidaan hypertensiivisen kriisin hoitoon käyttää keskipitkä- tai pitkävaikutteista kalsiumkanavansalpaajaa, jota ei saa pureskella 11.
Kohonneen verenpaineen hoitoa vaativassa kiireellisessä tilassa potilaat ovat yleensä oireettomia ja vaikeat kohde-elinlöydökset puuttuvat. Tällä hetkellä ei ole tutkimusta, joka osoittaisi, että verenpaineen nopeasta laskusta olisi hyötyä. Verenpainelääkitys aloitetaan Käypä hoito -suosituksen yleisten periaatteiden mukaisesti. Hoitovaste tarkistetaan 1 – 3 vrk:n kuluessa 161.
Muut lääkkeet
Pieniannoksisen asetyylisalisyylihapon (75 – 100 mg/vrk) käyttöä suositellaan, jos potilaalla on diabetes 162 tai vaara kuolla sydän- ja verisuonisairauteen on suuri (yli 5 % kymmenen vuoden aikana) ja hoidon aikainen verenpainetaso on alle 150/90 mmHg A.
Lääkityksen vähentäminen ja lopettaminen
Lääkityksen vähentämistä ja asteittaista lopettamista voidaan harkita, jos verenpaine on lievässä komplisoitumattomassa hypertensiossa pysynyt lääkehoidon ja elintapamuutosten vaikutuksesta normaalina ainakin yhden vuoden ajan.
Lääkityksen lopettamisen jälkeen verenpainetta tulee seurata, koska se saattaa kohota uudelleen 163.
Seuranta
Verenpainepotilaan seurannassa arvioidaan elintapamuutosten ja lääkehoidon toteutumista, hoidon siedettävyyttä ja tavoitteiden saavuttamista.
Seurantakäyntien taajuuteen vaikuttavat
kohonneen verenpaineen hoitotaso
kohde-elinvauriot
potilaan muut sairaudet.
Kohonneen verenpaineen seurannan taajuus.
Hyvä hoitotaso (verenpainetaso alle 140/85 mmHg)
Vuosittain yksi seurantakäynti lääkärillä ja kotimittausten toteutumisen mukaan 1 – 4 käyntiä hoitajalla
Kohtalainen hoitotaso (verenpainetaso 140/85 – 159/99 mmHg)
Seurantakäynnit lääkärillä 6 kk:n ja hoitajalla 3 kk:n välein, kunnes hoitotasapaino hyvä ja elintavat ja muut vaaratekijät hallinnassa
Huono hoitotaso (verenpainetaso yli 160/100 mmHg)
Seurantakäynnit lääkärillä ja hoitajalla 1 – 3 kuukauden välein, kunnes hoitotasapaino hyvä ja elintavat ja muut vaaratekijät hallinnassa
Erikoislääkärin konsultaatio, jos hoitotasapaino on kolmen lääkkeen yhdistelmästä huolimatta huono
Erittäin huono hoitotaso (verenpainetaso yli 180/110 mmHg)
Erikoislääkärin konsultaatio tarvittaessa (epäily sekundaarisesta hypertensiosta)
Hoidon vaikutukset arvioidaan 1 – 3 kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta tai muutoksesta.
Kun verenpaine on tavoitetasolla, riittää komplisoitumattomassa hypertensiossa kotiseuranta neljän päivän mittaussarjoina kolmen kuukauden välein tai terveyden- tai sairaanhoitajan mittaamana 3 – 4 kuukauden välein ja lääkärintarkastus kerran vuodessa.
Verenpainetaso määritetään laskemalla vähintään neljän eri päivinä tehdyn kaksoismittauksen keskiarvo 32.
Terveydenhuollossa mitattua verenpaineen tavoitetasoa alle 140/85 mmHg vastaavat
kotimittausten verenpainetaso alle 135/80 mmHg
ambulatorinen vuorokausitaso alle 135/80 mmHg
ambulatorinen valvetaso alle 140/85 mmHg
Verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinnistä voi olla apua huonoa hoitovastetta (käytössä vähintään kolme lääkettä) ja lääkityksen yhteydessä esiintyviä hypotensiivisia oireita arvioitaessa.
Ensimmäisessä kontrollissa diureetin käyttäjillä tutkitaan seerumin kaliumpitoisuus ja ACE:n estäjää ja ATR-salpaajaa käyttävällä lisäksi seerumin kreatiniini.
Vakiintuneessa hoidossa diureettia, ACE:n estäjää ja ATR-salpaajaa käyttävien potilaiden kalium- ja kreatiniiniarvot tarkistetaan vuositarkastuksen yhteydessä.
Muiden sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijöiden seurannan tarve ja taajuus riippuvat niiden lähtötasoista ja hoidosta.
Keskeinen ongelma on edelleen hypertension hoidon tavoitteiden riittämätön toteutuminen ja huono sitoutuminen hoitoon B, 3, 164.
Ymmärrettävät ja havainnolliset hoito-ohjeet ja huolellinen seuranta voivat lisätä hoitomyöntyvyyttä.
Suomen Verenpaineyhdistys ry:n asettama työryhmä
Kohonnut verenpaine -suosituksen historiatiedot 12

Puheenjohtaja:

Antti Jula, LKT, sisätautien erikoislääkäri; ylilääkäri, Kansanterveyslaitos, Turku

Jäsenet:

Frej Fyhrquist, LKT, sisätautien erikoislääkäri; professori, Helsingin yliopiston sisätautien klinikka

Ilkka Kantola, LKT, dosentti, sisätautien erikoislääkäri; erikoislääkäri, TYKS:n sisätautien klinikka

Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri; professori, Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos

Pirjo Koivisto, MMM; ravitsemusasiantuntija, Suomen Sydänliitto ry, Helsinki

Katriina Kukkonen-Harjula, LKT, dosentti, liikuntalääketieteen erikoislääkäri; vanhempi tutkija, UKK-instituutti, Tampere (Käypä hoito -toimittaja)

Eino Luostarinen, LL, yleislääketieteen erikoislääkäri; ylilääkäri, Asikkalan terveyskeskus

Silja Majahalme, LT, dosentti, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri; Appleton Heart Institute, Appleton, Wisconsin, USA

Eero Mervaala, LT, dosentti, yliopistonlehtori; Helsingin yliopiston biolääketieteen laitos, farmakologia

Markku S. Nieminen, LKT, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri; professori, ylilääkäri HYKS:n Meilahden sairaala, sisätautien toimiala

Leo Niskanen, LKT, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri; professori, KYS:n sisätautien klinikka

Aulikki Nissinen, LKT, tutkimusprofessori; Kansanterveyslaitos, Helsinki

Jyrki Olkinuora, LL, sisätautien erikoislääkäri; Munkkivuoren Lääkärikeskus Dextra, Helsinki

Pertti Pentikäinen, LKT, kliinisen farmakologian ja sisätautien erikoislääkäri, emeritusprofessori

Kalevi Pyörälä, LKT, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri; emeritusprofessori, Kuopion yliopisto

Matti Romo, LKT, sisätautien ja työterveyshuollon erikoislääkäri, professori; Suomen Sydänliitto ry, Helsinki

Heikki Ruskoaho, LKT, professori; Oulun yliopiston farmakologian ja toksikologian laitos

Jorma Takala, LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri; emeritusprofessori, Kuopion yliopisto

Ilkka Tikkanen, LKT, dosentti, sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri; osastonylilääkäri, HYKS:n sisätautien klinikka

Tuula Tikkanen, LKT, dosentti, sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri; apulaisylilääkäri, Laakson sairaala, Helsinki

Jaakko Tuomilehto, LKT, professori; Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitos

Väinö Turjanmaa, LKT, kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen erikoislääkäri, professori; toimitusjohtaja, Alueellinen kuvantamiskeskus, PSHP

Muut asiantuntijat:

Risto Kaaja, LKT, dosentti, sisätautien erikoislääkäri; HYKS:n naistenklinikka

Heikki Karppanen, LKT, professori; Helsingin yliopiston biolääketieteen laitos, farmakologia

Mika Kastarinen, LT; apulaisopettaja, KYS, sisätautien klinikka

Mika Laine, LT, dosentti, kardiologian erikoislääkäri; HYKS, Sydäntutkimusosasto, Sisätautien klinikka

Raija Sipilä, LL; terveyskeskuslääkäri, Helsingin terveyskeskus

Sidonnaisuudet
Frej Fyhrquist: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa Suomessa ja ulkomailla (AstraZeneca, MSD, Novartis, Pfizer, Servier). Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana (AstraZeneca, MSD, Novartis). Tehnyt lääkealan yrityksille tutkimusta korvausta vastaan (MSD, Pfizer, Squibb). Saanut lääkealan yrityksiltä rahoitusta tieteellistä tutkimustyötä varten (MSD). Laatinut asiantuntijalausuntoja lääkealan yritykselle (MSD, Leiras).

Antti Jula: Osallistunut ulkomaiseen kongressiin lääkealan yrityksen kustantamana.

Ilkka Kantola: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa (AstraZeneca, Bayer, Boehringer-Ingelheim, LeirasFinland, MSD, Novartis, Pfizer, Servier). Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana (AstraZeneca, Bayer, Boehringer-Ingelheim, LeirasFinland, Novartis, Pfizer). Toiminut tutkijana lääketutkimuksissa.

Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa. Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana. Tutkijana useissa kliinisissä lääketutkimuksissa.

Pirjo Koivisto: Ei sidonnaisuuksia.

Katriina Kukkonen-Harjula: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yrityksen järjestämässä/tukemassa koulutustilaisuudessa (Roche). Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana (Roche, Pfizer).

Eino Luostarinen: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa. Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana. Toiminut lääkealan yrityksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä (MSD).

Silja Majahalme: Osallistunut kutsuttuna luennoitsijana ja/tai koulutustilaisuuden suunnittelijana lääkealan yritysten järjestämiin/tukemiin koulutustilaisuuksiin (AstraZeneca USA, Pfizer USA, Novartis Finland). Osallistunut useisiin kliinisiin tutkimuksiin, joissa lääkealan yritys on ollut kokonaan tai osittain tutkimuksen rahoittajana.

Markku S. Nieminen: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten tukemissa koulutustilaisuuksissa. Toiminut kliinisten tutkimusten (LIFE ja ASCOT) johtoryhmissä.

Leo Niskanen: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa. Osallistunut ulkomaisiin kongressimatkoihin lääkealan yritysten kustantamana. Laatinut opetusmateriaalia ja osallistunut tutkijana lääke- ja elintarviketeollisuusyritysten rahoittamiin tutkimuksiin.

Aulikki Nissinen: Ei sidonnaisuuksia.

Jyrki Olkinuora: Ei sidonnaisuuksia.

Pertti Pentikäinen: Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yrityksen tukemana (MSD). Toiminut lääkealan yrityksen asiantuntijana (Orion Pharma).

Kalevi Pyörälä: Toiminut asiantuntijana tai luennoitsijana kahdessa lääkealan yrityksen järjestämässä kansainvälisessä tilaisuudessa (BayerHealthCare AG).

Matti Romo: Ei sidonnaisuuksia.

Heikki Ruskoaho: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa (Algol Pharma, AstraZeneca, Boehringer Ingelheim, MSD, Ratiopharm).

Jorma Takala: Ei sidonnaisuuksia.

Ilkka Tikkanen: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa. Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana. Toiminut tutkijana lääketutkimuksissa.

Tuula Tikkanen: Kutsuttuna luennoitsijana lääkealan yritysten järjestämissä/tukemissa koulutustilaisuuksissa. Osallistunut ulkomaisiin kongresseihin lääkealan yritysten kustantamana. Toiminut tutkijana lääketutkimuksissa.

Jaakko Tuomilehto: Toiminut asiantuntijapaneelin jäsenenä ja luennoitsijana usean lääke- ja ravitsemusalan yrityksen järjestämässä tilaisuudessa sekä saanut tutkimusapurahaa usealta lääke- ja ravitsemusalan yritykseltä.

Väinö Turjanmaa: Ei sidonnaisuuksia.

Vastuun rajaus
Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.

Kirjallisuutta
Aromaa A. Kohonnut verenpaine ja sen kansanterveydellinen merkitys Suomessa. Helsinki: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja AL:17, 1981
Vartiainen E, Puska P, Pekkanen J, Tuomilehto J, Jousilahti P. Changes in risk factors explain changes in mortality from ischaemic heart disease in Finland. Br Med J 1994;309:23-7
Kastarinen MJ, Salomaa VV, Vartiainen EA ym. Trends in blood pressure levels and control of hypertension in Finland from 1982 to 1997. J Hypertens 1998;16:1379-87
The WHO MONICA Project, prepared by Pajak A, Kuulasmaa K, Tuomilehto J, Ruokokoski E. Geographical variation in the major risk factors of coronary heart disease in men and women aged 35–64 years. World Health Stat Q 1988;41:115-38
Wolf HK, Tuomilehto J, Kuulasmaa K ym. for WHO MONICA. Blood pressure levels in the 41 populations of the WHO MONICA project. J Human Hypertens 1997;12:733-42
Dobson AJ, Evans A, Ferrario M ym. Changes in estimated coronary risk in the 1980s: Data from 38 populations in the WHO MONICA Project. Ann Med 1998;30:199-205
WHO MONICA Project prepared by Stegmayer B, Asplund K, Kuulasmaa K ym. Stroke incidence and mortality correlated to stroke risk factors in the WHO MONICA Project. An ecological study of 18 populations. Stroke 1997;28:1367-74
Tunstall-Pedoe H, Kuulasmaa K, Mähönen M ym. for the WHO MONICA Project (Tuomilehto J). Contribution of trends in survival and coronary-event rates to changes in coronary heart disease mortality: 10-year results from 37 WHO MONICA Project populations. Lancet 1999;353:1547-57
Marques-Vidal P, Tuomilehto J. Hypertension awareness, treatment and control in the community: Is the "rule of halves" still valid. J Human Hypertens 1997;11:213-20
Kastarinen MJ, Nissinen AM, Vartiainen EA ym. Blood pressure levels and obesity trends in hypertensive and normotensive Finnish population from 1982 to 1997. J Hypertens 2000;18:255-62
Kastarinen M, Tuomilehto J, Vartiainen E ym. Trends in lipid levels and hypercholesterolemia in hypertensive and normotensive Finnish adults from 1982 to 1997. J Intern Med 2000;247:53-62
Tuomilehto J, Pietinen P, Uusitalo U ym. Changes in sodium and potassium intake in Finland during the 1980's. Kirjassa: Yamori Y, Strasser T (toim). Amsterdam: Science Publishers B.V., 1989; 229-40
Jousilahti P, Vartiainen E, Tuomilehto J ym. Role of known risk factors in explaining the difference in the risk of coronary heart disease between Eastern and Southwestern Finland. Ann Med 1998;30:481-7
Jousilahti P, Tuomilehto J, Vartiainen E ym. Importance of risk factor clustering in coronary heart disease mortality and incidence in eastern Finland. J Cardiovasc Risk 1995;2:63-70
Jula A, Seppänen R, Aaltonen T. Kohonneen verenpaineen seurannassa olevien 35–54-vuotiaiden turkulaisten elintavat. Suom Lääkäril 1997;52:3201-6
MacMahon S, Peto R, Cutler J ym. Blood pressure, stroke, and coronary heart disease. Part 1, Prolonged differences in blood pressure: prospective observational studies corrected for the regression dilution bias. Lancet 1990;335:765-74
Alderman MH. Blood pressure management: individualized treatment based on absolute risk and the potential for benefit. Ann Intern Med 1993;119:329-35
Tsevat J, Weinstein MC, Willimas LW ym. Expected gains in life expectancy from various coronary heart disease risk factor modifications. Circulation 1991;83:1194-201
Kiiskinen U, Vartiainen E, Puska P, Aromaa A. Long-term cost and life-expectancy consequences of hypertension. J Hypertens 1998;16:1103-12
Anderson KM, Wilson PWF, Odell PM, Kannel WB. An updated coronary risk profile. A statement for health professionals. Circulation 1991;83:356-62
Kannel W. Blood pressure as a cardiovascular risk factor. Prevention and treatment. JAMA 1996;275:1571-6
De Backer G, Ambrosioni E, Borch-Johnsen K ym. Eurooppalainen suositus sydän- ja verisuonitautien ehkäisystä käytännön lääkärin työssä. Suom Lääkäril 2004;59:2120-8
De Backer G, Ambrosioni E, Borch-Johnsen K ym. European guidelines on cardiovascular disease prevention in clinical practice. Third Joint Task Force of European and Other Societies on cardiovascular disease prevention in clinical practice. Eur Heart J 2003;24:1601-10
Kuulasmaa K, Tunstall-Pedoe H, Dobson A ym. Estimation of contribution of changes in classic risk factors to trends in coronary-event rates across the WHO MONICA Project populations. Lancet 2000;355:675-87
Laatikainen T, Tapanainen H, Alfthan G ym. FINRISKI 2002. Tutkimuksen toteutus ja tulokset 1. Perusraportti. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003. Helsinki 2003
Laatikainen T, Tapanainen H, Alfthan G ym. FINRISKI 2002. Tutkimus kroonisten kansaintautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista, psykososiaalisista tekijäistä ja terveyspalvelujen käytöstä. Tutkimuksen toteutus ja tulokset 2. Taulukkoliite. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003. Helsinki 2003
Aromaa A, Koskinen S (toim.) Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2002. Helsinki 2002
O'Brien E, Waeber B, Parati G ym. on behalf of the European Society of Hypertension Working Group on Blood Pressure Monitoring. Blood pressure measuring devices: recommendations of the European Society of Hypertension. Br Med J 2001;322:531-6
EN 1060–1 European Standard 1060–1 November 1995. Non-invasive sphygmomanometers -Part 1: General requirements
Maxwell MH, Waks AU, Schroth PC ym. Error in blood-pressure measurement due to incorrect cuff size in obese patients. Lancet 1982;2:33-6
Pickering TG, Hall JE, Appel LJ ym. Recommendation

;-) poimit sanan, pureksit ja intät vastaan.

Mutta tarkkaile noita paineitasi - jos nyt menee hyvin, kiukku olisi jo pitänyt laskea.

:-) hyvä, että muutakin elämää on.

Tikkuisella tarkoitin sitä, minkä sillä ymmärsitkin. Oletko katsonut mainosta missä nälkäiset ihmiset päättävät tehdä valituksen - ja syötyään ...

Tikkuisuuteesi on varmasti aihetta, sitä en kiellä. :-))

Nyt kun en ole ollut homepaikoissa, lämpöni on taas normaali. Normaalilämpöni on 36,2-36,3.

Kun olin homeisella työpaikallani ja homeisella koululla (ammatillisessa kuntoutuksessa homekoululla) niin lämpö vaihteli koko ajan 37,2 - 37,7. Useimmiten se 37,4. Väsytti ja yskitti koko ajan ja silmät ja pää olivat kipeänä. Epäiltiin alveoliittia, mutta sitä ei löytynyt.

Kuume ja / tai alilämpö (35 astetta) ovat yksi alveoliitin ja ODTS:n oireita. Kuumepiikit (esim 39 - 40 astetta) voivat kestää muutaman tunnin ja tulevat 2 - 72 tuntia altistusten jälkeen.

hilkkaliisa kirjoitti:

Nyt kun en ole ollut homepaikoissa, lämpöni on taas normaali. Normaalilämpöni on 36,2-36,3.

Kun olin homeisella työpaikallani ja homeisella koululla (ammatillisessa kuntoutuksessa homekoululla) niin lämpö vaihteli koko ajan 37,2 - 37,7. Useimmiten se 37,4. Väsytti ja yskitti koko ajan ja silmät ja pää olivat kipeänä. Epäiltiin alveoliittia, mutta sitä ei löytynyt.

Kuume ja / tai alilämpö (35 astetta) ovat yksi alveoliitin ja ODTS:n oireita. Kuumepiikit (esim 39 - 40 astetta) voivat kestää muutaman tunnin ja tulevat 2 - 72 tuntia altistusten jälkeen.

Lue lisää

Minunkin oireeni on nimenomaan pieni lämpöily, tunne että on vähän kipeä. ja esim. yhdessä leirikeskuksessa ollessani ei ole yksi kerta kun tuo juttu on tullut. hometta siellä siis.. sitten kun lähtee kotiin lepäämään niin voi olla jopa seuraavana päivänä normaali olo tai sitä seuraavana. joskus oireet tulee aika pian. joskus vasta vähän myöhemmin. ( lisäksi äänenlähtemistä, kurkkuärsytystä. mahd. raskaampaa hengittämistä..)
Kun työskentelin päiväkodeissa ( joissa varmaan aika monessa hometta) niin tosi pian alkoi tulla sellainen tunne että tulee kipeäksi. Joskus sainkin kunnon flunssia, mutta sellainen tokkurainen vähän epämääräinen olo oli merkittävää. Ja todella rasittavaa. Toki kyllä sain sitten niitä lasten tautejakin. Mutta uskoisin homeen olleen jo silloin yksi ongelmatekijöistä.
Tuli nyt pitkä selitys :O

Vähän päälle 37 ei ole kuume. Kuume on silloin kun itselläni nousi aina 39.8. kesti kolme päivää ja sitten sairaalaan. Viikko siellä ja kotia taas nousi kuume, tätä sahausta kesti 2 -3 kuukautta. Antibioteilla alas aina, eikä syytä löydetty vieläkään. Nyt kävin koko vartalon PET kuvauksessa, se näyttää kaiken mahdollisen

Huomaa, että liika d-vitaamiinin nauttiminen aiheuttaa kuumetta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005729163.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=6&utm_source=tf-other