http://rabula.white.prohosting.com/

Viimeinkin kunnon sivusto, missä palstan Euroopan unioni -palstan floodaajien todelliset tarkoitusperät paljastetaan!
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On hyvä, että asioista keskustellaan, mutta toisten haukkuminen ei erityisemmin auta. Vasemmiston kanssa veljeilystä syyttäminen on lyhytnäköistä. On kapeakatseista väittää että millään puolueella olisi pelkästään huonoja ajatuksia. Esimerkiksi juuri äärivasen on huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta kun toisaalla uusliberaalit ja heidän kannattajansa hakevat jatkuvasti suurinta hyötyä. Jokaisella on mahdollisuus liittyä lähinnä omaa arvomaailmaansa olevaan puolueeseen ja siksi niitä on niin monta. Tämä on hyvä asia myös että nämä paljastelijat ovat päässeet totuuden jäljille.

Jokaisella puolueella on siis hyviä ajatuksia. Jokaista tasapainottamalla ja huomioon ottamalla saadaan kansalaisten mielipiteet kattavasti mukaan päätöksen tekoon. Nyt vain on niin, että suuret puolueet eivät meidän mielestämme kanna riittävän suurta huolta Suomalaisten hyvinvoinnista. Siksi meillä on oma puolue VSL, emmekä ole sosialisteja. Jos olisimme sosialistinen puolue kannattaisimme uuden ylvään eurostoliiton kehittymistä ja pienten kansojen sortoa. Miettikää hyvät ihmiset ennenkuin alatte solvaamaan.

Kiitos.

Äänestä
  • Ehkäpä miettisitte käytöstänne ensiksi itse, ennen kuin alatte toisia arvostelemaan. Tuollaisilla typerillä idiooteilla, jotka eivät osaa noudattaa palstan yksinkertaisiakaan käyttäytymissääntöjä, ei ole mitään asiaa Arkadianmäelle ja Suomea edustamaan!

    Äänestä

  • Hakalehdolle sillä vain pedataan paikkaa..

    VSL on puolue, jolla ei ole tulevaisuutta Suomen poliittisessa kentässä.

    Kiitos.

    Äänestä

Sorry, no information is available for the URL rabula.white.prohosting.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljastuksia!! kirjoitti:

Viimeinkin kunnon sivusto, missä palstan Euroopan unioni -palstan floodaajien todelliset tarkoitusperät paljastetaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu