Onko kukaan muu neitsyt tullut siihen tulokseen, että toisten pelastaminen on elämäntehtävämme?Että heikot ihmiset ja apua tarvitsevat ajautuvat meidän elämäämme, jotta me nostaisimme heidät taas jaloilleen?Meillähän on tapana selviytyä,olemme järkeviä,haluamme vilpittömästi auttaa,olemme nöyriä ja palvelunhaluisia.Pystymme myös toimimaan rationaalisesti kovankin paineen alla.
Itse olen kokenut tämän saman kuvion useassa ihmissuhteessani.Nyt asia tuli jälleen pinnalle, kun juttelin viikonloppuna vanhemman neitsytmiehen kanssa ja hän kysyi itseltäni samaa.Molemmat olemme liitoissamme vesimerkin kanssa,hän kalanaisen kanssa ja minä rapumiehen.Hän, neitsyenä tietenkin analysoi jatkuvasti omaa parisuhdettaan kuten minäkin omaani.Molemmat olemme huomanneet vesipuolisoissamme samoja piirteitä;henkistä tasapainottomuutta,vaikeuksiin joutumista ja muutenkin ailahtelevaisia ovat.Tämä mies vain sitten tuumasi, että taitaa olla meidän neitsyiden tehtävä pitää nämä heikommat jaloillaan.Hän on taatusti perheessään se, jolla on langat käsissä ja pitää huolen että arki sujuu ja toimii.Samoin on meillä, että minä huolehdin käytännön ja arjen, jotta asiat tulee varmasti hoidettua.
Oletteko siis muut törmänneet samaan ja päteekö tämä etenkin neitsyt-vesimerkkisuhteissa?
Itse olen kokenut tämän saman kuvion useassa ihmissuhteessani.Nyt asia tuli jälleen pinnalle, kun juttelin viikonloppuna vanhemman neitsytmiehen kanssa ja hän kysyi itseltäni samaa.Molemmat olemme liitoissamme vesimerkin kanssa,hän kalanaisen kanssa ja minä rapumiehen.Hän, neitsyenä tietenkin analysoi jatkuvasti omaa parisuhdettaan kuten minäkin omaani.Molemmat olemme huomanneet vesipuolisoissamme samoja piirteitä;henkistä tasapainottomuutta,vaikeuksiin joutumista ja muutenkin ailahtelevaisia ovat.Tämä mies vain sitten tuumasi, että taitaa olla meidän neitsyiden tehtävä pitää nämä heikommat jaloillaan.Hän on taatusti perheessään se, jolla on langat käsissä ja pitää huolen että arki sujuu ja toimii.Samoin on meillä, että minä huolehdin käytännön ja arjen, jotta asiat tulee varmasti hoidettua.
Oletteko siis muut törmänneet samaan ja päteekö tämä etenkin neitsyt-vesimerkkisuhteissa?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Noh, itse olen rapu, eli ilmeisesti vesimerkki. Minä olen aina ollut se kuuntelija, tukija, toisten puolesta murehtija ja asioiden hoitaja. Ja myös itse olen parhaimmillani toimimaan paineen alla.
Neitsytmieheni löysin oman avioeroni aikoihin. Hän tuli tilanteeseen tukijaksi, turvaksi ja pitämään huolta että jaksan eikä minun tarvinnut olla yksin. Kiinnyin häneen ihan hirmuisesti. Selvittyäni jaloilleni, huomasin neitsytmiehen olevan edelleen elämässäni. Kun minun murheeni oli setvitty läpi, aloitettiin hänen turhautumiensa purkaminen. Ja taas olin kuuntelijan, tukijan, ymmärtäjän ja huolehtijan asemassa. Ainoastaan kun eron jälkeen olin rikki, unohdin huolehtijan asemani. Erosta selvittyäni panostin taas muihin itseni sijasta. Ja näin se on aina mennyt.
Nyt kun tilanteista on jo aikaa jonkun verran, olemme kumpikin toistemme tuki ja turva. Viihdymme yhdessä, yhteytemme on jotenkin todella syvä sen jälkeen kun kummatkin olemme ymmärtäneet kuinka herkkiä kumpikin olemme ja että tarvitsemme toisiamme, meillä on hyvä yhdessä.
Parisuhdetta ei meillä analysoida, koska tiedämme toistemme vahvuudet ja heikkoudet. Niistä puhutaan keskenämme, mutta ei ole tarvetta hakea ulkopuolisen näkemystä. Toki olen itse rapuna tuhannen ailahtelevainen verrattuna neitsytmieheen, mutta hän osaa käsitellä minua, eli monestikin kuittaa kiukunpuuskani naurulla. :) Sitten nauretaankin yhdessä.
Ja kyllä, omasta isästäni tiedän, että jos neitsytmiehelle antaa vallan, on ihan taattu että mies on sitten se joka päättää joka asiasta. Jyrää tahtonsa läpi ja sanoo aina viimeisen sanan. Ja jos ei halua, ei ota mitään kantaa asiaan. Toiset näkevät tämän lankojen käsissä pitämisenä ja arjen ohjailuna, minä olen sitä seurannut läheltä ja se on alistamista. Jos et halua tapella, anna neitsyen päättää kuten ennenkin.
Siksipä meidän suhteessamme neitsytmies ei ole ihan vaan yksinvaltias, vaan myös minun sanani painaa. Ja onneksi olemme aika pitkälle joka asiasta samaa mieltä. Eli meillä ei ole kyse heikomman tukemisesta, vaan ihan oikeasta parisuhteesta jossa ei tallota, eikä vähätellä vaan otetaan molempien näkemys huomioon. Tällainen tarina täällä. :)
En ole koskaan uskonut horoskooppeihin millään lailla, mutta nyt kun näitä lukee niin pakko kai se on alkaa uskomaan.
Itsessäni on myös tämä maailman pelastaja piirre.
Jos jollain ongelmia minä saan kuulla niistä ensimmäisenä.
Seurustelin kalan kanssa todella pitkään ja siitä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta en voi valitettavasti puhua hänen asioistaan.
Jännä homma kyl...
Juuri näin se menee. olen joskus ihmetellyt, että miten mun ympärille aina kerääntyy ne ihmiset, jotka tarvitsevat apua. aivan kuin otsassa lukisi, minä pelastan. toisaalta se tuo omaan elämään sisältöä ja vertailukohtaa, muutoin on todella vaikea olla auttamatta ja kuuntelematta. jostain ihmeestä olen saanut kyvyn olla oikeesti kiinnostunut sellaistenkin ihmisten asioista, joita en edes tunne. kaikki muiden ihmisten tarinat koskettaa jollain tavalla johkuu sisälle ja jää mieleen, joskus menee illatkin miettiessä toisten ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja niihin. aikaisemmin seurustelin jonkun aikaa vesimiehen kanssa ja tuntui, että olin oikeasti hänelle se henkisesti pystyssä pitävä voima, mutta kait siihen liittyi myös jotain negatiivista, koska suhde ei kestänyt loppuelämää.
Samat sanat. Tuntuu todella siltä että pelastami nen on missio. Se on juuri sen heikon yksilön, ei maailman pelastaminen. Siksi kun joku hakeutuu seuraamme, tiedämme että joku asia kaipaa selvitystä. Vesimies suhteessa elävänä tuntuu siltä, että olen varavirtalähde. Se otetaan käyttöön kun vesimies on alhaalla. Tätä helpottaa juuri se että neitsyt analysoi jatkuvasti. Se ei pii ole pahe.
Olen neitsyt myös. Takanani kaksi suhdetta. (toinen vesimiehen kanssa). Molemmat kariutuneet miehen juomiseen. Olen jo alkanut uskoa olevani syyllinen. Etteivät miehet jaksaneet vauhdissani. Kun ryyppääminen alkoi, alkoi myös mun motkotus kun en kestänyt. En ole uskaltanut aloittaa suhdetta etten taas tuhoais jonkun elämää. Ehkäpä se onkin niin että onnistun aina löytämään ne jotka muutenkin ovat menossa alaspäin ja olen vain poiju heille. Kukin välillä tuntee masennusta tottakai, mutta minulla onneksi se kestää vain hetken. Nukutun yön jälkeen olen taas menossa eteenpäin.
Olen neitsyt-nainen. Koko elämäni ajan luokseni on etsiytynyt ihmisiä, joita on tavalla tai toisella pitänyt auttaa ja tukea. Erityisesti olen vetänyt puoleeni ihmisiä, joilla on huono itsetunto. Nyt on toisin. Sain tästä auttajan roolissa olemisesta tarpeekseni, kun en saanut vastineeksi muuta kuin lisää itsekeskeistä marinaa ja petollisuutta. Nyt olen tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joilla on riittävän hyvä itsetunto. Autan kyllä edelleen apua tarvitsevaa, mutta enää en ryhdy terapeutiksi.
Tein itse saman johtopäätöksen. Jatkuva auttaminen johtaa umpikujaan myös autettavankin kannalta. Neitsyen tehtävä on auttaa analysoimalla, mutta autettavan on itse tehtävä ratkaisut.
Entäs, käykö muille niin, et jos ootte jossain niin saattaa ihan tuntematon ihminen tulla purkamaan sydäntään? Minusta tuntuu, että olen mangneetti joka vetää puoleensa surullisia tarinoita, eipä sillä minusta on hienoa jos voin edes kuuntelemalla auttaa. Jos edes yksi ihminen tulee avullani iloiseksi tai tuntee olevansa tarpeellinen. Minun onneni on , että olen oppinut purkamaan nämä asiat nopesti pois, joten jaksan aina kuunnella...
jep onhan sitä ilmeiseti liikaakin
ja siitä saan kärsiä
viimekesänä huomasin että yksi ystävistäni oli
todella yksinäinen ja minua kävi sääliksi kun häntä käytettiin häpeilemättä hyväksi mutta tosi ystäviä jotka muuten vain olisivat kutsuneet hänet esim. elokuviin ei ollut
joten aloimme parini kanssa sitten harrastelemaan kaikkea mm elokuvissa käyntiä kyseisen tyypin kanssa ja ongelmia kun ilmeni aina vain lisää yritin olla avuksi ja keskustelin parini kanssa miten asiassa voitaisiin edetä niin ettei hän olisi niin masenutunut ja alla päin aikaa kului ja hänen olonsa selvästi alkoi paranemaan vaikka hän välillä aina valitti ettei hänellä ollut ketään
no asiat etenivät tasaiseen tahtiin ja huomasin että parini kiinnostu hänestä koko ajan enämmän ja enämmän kunnes minua ei enään ollutkaan
nyt kävelen katuaja ilman naista vierelläni
ystäväni sai sen mikä minulle oli kalleinta maailmassa
hän ei enään olen ystäväni ystävät eivät koske toisen omaan ...
se siitä maailman pelastamisesta nyt suuntaan matkani afrikkaan kehitysaputöiden myötä palaanko elämäni koskaan raiteilleen on vielä epä selvää
tarttee apua sen kaverin hoitelemisessa ;)
Olen neitsytnainen ja kokenut vastaavanlaisen tilanteen. Terapioin vuosikaudet kahta lähipiirini ihmistä. Kun erosin ja olisin itse tarvinnut heiltä ymmärrystä osakseni, nämä kaksi käänsivät selkänsä ja liittoutuivat keskenään.
Liiallinen muiden ymmärtäminen ei kuulu enää elämääni. Olen huomanut siitä olevan vain ikäviä seuraamuksia. Suhtautumiseni näihin kahteen ihmiseen on muuttunut; en enää luota heihin.
Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu.
Uskon kuitenkin, että pystyt neitsyen rationaalisuudella lopulta selviämään omasta karvaasta kokemuksestasi. Siinä tulee auttamaan myös lähtösi ulkomaille.
eiköhän tuo Ex ni hoida kaiken mitä kaveri tarvitsee mun apua toisalta on enään ihan turha tulla pyytämään tai edes naaman eteen seisomaan
Onhan tuossa totuuden häivää paljonkin =)
Itselläni vain on aina käynyt nii että on tavallaan "pelastanut" eksyneen ja sitten olen jäänyt yksin. Kukaan ystävistäni ei ole kai ajatellut että myös minäkin tarvisin joskus sitä joka nostaa minut jaloilleen ja että kaipaan yhtälailla joskus olkapäätä jota vasten itkeä...
Ihmisiä mekin olemme!
Joskus olisi ihana löytää ihminen, jolla olisi niin vahva olkapää et saisi luottamaan niin paljon et itsekin uskaltaisi hellittää hetkeksi ja näyttää heikkoutensa..
Elämään tasavertaisena eikä ainaisena tukijana, asioiden hoitajana, itsetunnon pönkittäjänä, neuvojana, yksipuolisena kuuntelijana.
Ystävieni kanssa olen jo lopettanut suhteet, joissa toista joutui vetämään koko ajan perässä. Tietenkin on ollut valtaisat tunnontuskat ja syyllisyys, mutta täytyy välillä ajatella pelastavansa itsensäkin.. Ja tietysti tuen, kuuntelen ja autan näitäkin ystäviäni, mut en aio enää yöuniani heidän vuokseen menettää, koko ajan olla tavoitettavissa. Omaakin elämää täytyy elää!!
Nyt olen saanut muutaman ihanan tasapainoisen ja "normaalit" murheet omaavan ystävän, joihin itsekin voin tukeutua!! Myös niistä entisistä "riippakivistä", kun aukaisin suuni ja kerroin miltä itsestäni tuntui.
Samaisen, suorastaan hyväksikäytetyn roolin olen saanut ystävien keskuudessa. Ongelmien ratkontaa, olkapäätä, ilmaista apua, varapsykologina toimimista ja jne. Välistä tuntuu, että nyt tämä auttamisen riemu saa riittää ja alan itsekkääksi ystäviä kohtaan. Kuitenkin aina jollakin löytyy vähintään niin paha ongelma tai vastoinkäyminen, että sydämmeni heltyy. Tuo muiden "avautuminen" on erittäin tuttua, yllättäviäkin paljastuksia saa aina välistä kuulla.
Ex-vaimoni oli erittäin heikoilla hänet tavatessani. No hänpä takertui minuun kun minulla silloin hyvin meni muutenkin. Lyhyesti kerrottuna hän lähti, kun minulle tuli ongelmia. Lievää katkeruutta poden vieläkin, mutta uusia apua tarvitsevia naisia on tullut jo vastaan. Sen verran kuitenkin viisastuin, että pidän nuo uudet "löydöt" vain ystävinä, enkä ryhdy vakavaan parisuhteeseen. Jospa löytyisi joskus nainen, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja on sinut menneisyyden kanssa. Lienekkö neitsyt naisissa sellaisia, koskaan en ole päässyt kokemaan, muita merkkejä kyllä ;)
Muistakaa se hyvä mieli, jonka saa kun auttaa!
Up and down-veskarille tuo on luontevaa
tuosta mieleeni...
Kävin joskus testauttamassa mikä minusta olisi pitänyt tulla testien mukaan isona.. Sain yllättävän vastauksen: psykologi tai pappi :D
No nyt teen IT tukea ja autan ihmisiä koneiden kanssa muutenkin...
heh, tulipa viiveellä..
Millaisia olette te Neityet ystävinä omasta mielestänne, kun auttamishalu on näin hallitseva? Tulee mieleen, että haluaako sitä ottaa etäisyyttä näihin autettaviin ikään kuin vastapainoksi jatkuvalle tunteelle siitä, ettei itse välttämättä ole saanut paljoakaan ystävyydestä irti, kun koko suhde on yhtä yksipuolista auttamista? Millainen olisi Neitsyen ihanneystävä?
Taidat kuiten olla neitsyentuntija. Siinä tuli paljon juuri sitä mitä neitsyt on. Auttaessaan neitsyt ei ajattele palkkiota vaan keskittyy totaalisesti autettavaan. Yleensä hän antaa tehdä suurimmat päätökset tulen tai aloitteikkaiden merkkien tehtäväksi. Toisaalta tuloksellisuus on myös neitsyen ominaisuus eikä auttaminen saa päätyä umpikujaan. Ongelmaan on löydyttävä ratkaisu.
hyvä kysymys.
Itselleni on käynyt muutaman ihmisen kohdalla juuri näin. Jatkuvasti piti olla auttamassa ja kaikesta huolimatta henkilö jatkaa ja jatkaa ja jatkaa samalla tavalla päivästä toiseen, eli auttamisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt en enää jaksa kuunnella samoja itkuja joka helv. kerta kun tapaan sen kaverin, eli en tapaa sitä ollenkaan.
Pakko kyllä sanoa, että mun parhaat ystävät todella harvoin tarvitsevat mitään apua. Tietenkin autamme toisiamme aina tarpeen tullen, puolin ja toisin.
PS: kiitos muuten sinulle ystäväiseni avusta jota olen sinulta saanut vaikea eroni osalta... Tuskin voin koskaan kiittää kylliksi...
Ihanneystävä...sanotaanhan että ystävä hädässä tunnetaan. Yritän aina auttaa jos voin, muuten jää huono-omatunto. Mutta ihanneystävä...rento, hauska, huumoerintajuinen, iloinen, vastuuntuntoinen, tietty elämä tasapainossa,jonka kanssa voi rentoutua ja pitää hauskaa ilman huolia. Neitsyenä murehdin omaa elämääkin jatkuvasti vaikka kaikki tuntuu olevan hyvin, niin aina löytyy huolenaiheita. Kun pidetään hauskaa silloin ei murehdita. Eikä jää paha maku illasta. Yritän joka asiasta hakea aina myös ne positiiviset puolet niin huonot ei näytä niin masentavilta. Mummoni sananlasku "mustimmallakin pilvellä on aina kultareunus"
Olen neitsyt ja minulla on paljon tuttuja,mutta todella vähän oikeita ystäviä.olen kai hiukan ujo ja varautunut tekemään ystävyyttä toisten kanssa.olen hoitoalalla ja hakeuduin alalle,koska haluan auttaa muita ihmisiä.olen kai myös hiukan erakko.viihdyn hyvin myös yksin välillä.toiselta ammatiltani olen laborantti.eli siis tykkään tutkia/analysoida..
ihanneystävä antaa tilaa minulle,mutta on myös tarvittaessa lähellä.hyvin tulen toimeen kaikkien kanssa.kyselen aina paljon kaikesta ja haluan tietää "kaiken"..
Jatkuva auttajan roolissa olo käy pitemmän päälle taakaksi. Myös itse olen kokenut tämän. Neitsyttä aletaan tämän roolin takia helposti pitämään 'kaikkivoipana', ihmisenä, jolla itsellään ei ole mitään ongelmia ja jolla aina menee hyvin (näin ajattelevat ne 'kroonikko-marisijat').Olen tullut iän myötä entistä itseriittoisemmaksi; välillä en välittäisi edes niiden hyvien ystävien seurasta, koska heissäkin on näitä 'autettavia'. Vetäydyn mielelläni omiin oloihini tai sellaisten ihmisten pariin, jotka puhuvat mustakin kuin omista ongelmistaan. Mietin myös, olenko itse niin hyvä ystävä, kun koen asiat näin. En varmaankaan, mutta tämä on ehkä se neitsyen tapa 'ratkaista ongelma',
ammattimaisia ongelman ratkaisijoita kun olemme.
Niin, se ihanneystävä on juuri ihminen, joka ei koko ajan marise omia ongelmiaan, ja on kiinnostunut myös neitsyen sielunelämästä. Onneksi tunnen tällaisiakin ihmisiä. Oletteko te muut neitsyet kokeneet jotakin samankaltaista?
Mä viihsyn hyvin yksin, ja välillä oikein tarvitsen omaa aikaa ihan yksin. Tuntuu et olen niin "täysillä" mukana kun tapaan kavereita et sitten tulee päiviä jolloin en edes halua vastata puhelimeen olenkaan saati nähdä ketään. Eikä tarvitse mitää "kriisiä" olla, ihan tavallista yhdessä oloa.
Ystävänä koen olevani aina kuulolla, kyselen paljon kuulumisia ja haluan kuulla millä "mielellä" toinen on ja tietty analysoin kuulemaani =) Tykkään puhua asiasta kuin asiasta, jos se vaan on toiselle tärkeä, herättää keskustelua ja omista rakkaista aiheista varmaan 24h!!
Olen kyllä välillä erittäin ärsyttävä ystävä neuvoineni, uteluineni, analysointeineni ja hyvät ystäväni kyllä kertovat sen kun ärsytyskynnys menee yli.. Nyt opettelen kovasti olla puuttumatta niin hanakasti toisten asioihin ja etenkin neuvojen jakelun rajoittamista.
Rakkaimmat ystäväni ovat ihanneystäviäni: hyväksyvät minut vikoineni,
kestävät jaaritteluni
ja todella kuuntelevat ja osaavat vastata väittelyihini(!!),
luotettavia,
vastavuoroisia,
ymmärtävät huumoriani
heidän kanssaan on voin olla oma itseni
osaavat elää omaa elämäänsä tavallaan
Tämä kaikki, mitä yllä on käsitelty, liittyy läheisriippuvuuteen. Neitsyet ovat usein läheisriippuvaisia. He ovat riippuvaisia riippuvaisista ihmisistä. He tarvitsevat autettavia, näin he voivat välttää kohtaamasta omaa itseään ja omaa elämäänsä. Monissa muissakin merkeissä on heitä, kaikissa, mutta neitsyt on varmaan tässä asiassa ihan ykkösenä. Tekemällä toisen riippuvaiseksi itsestään, voi kokea ylemmyyttä ja viisautta, saa auttaa ja tuntee olevansa voimakas ihminen. Kun autettava sitten voimistuu, ei neitsyt tunnekaan enää olevansa niin voimakas, kun häntä ei enää tarvita auttamaan, kun hän on tarpeeton neuvoinensa, on hän heikko ja hän kokee olonsa hylätyksi. Näin neitsyen oma heikkous nostaa päätään ja suhde usein loppuu, kun neitsyt ei kestä sitä, että toinen on itsevarmempi kuin hän itse. Neitsyt, kun on oikeasti aika epävarma. Tällä auttamisella usein nostetaan omaa itsetuntoa. Auttaminen ei aina olekaan epäitsekästä, ainakaan neitsyellä.
Olen itse neitsytnainen ja kokemuksesta olen oppinut tämän kaavan, se on ollut itselleni ennen itsestään selvyys. Näin ovat suhteeni menneet. Olet vetänyt puoleeni magneetin lailla miehiä (parisuhteita) ja naisia(ystäviä), jotka ovat olleet kipeästi avun tarpeessa, olen "vahvana" ihmisenä ollut heille neuvoja, tukija ja terapeutti, olen kuitenkin aina heidän voimistuttuaan alkanut itse voida huonosti ja olen itse katkaissut suhteet, koska ne ovat muuttuneet "uhaksi" heikolle itselleni. Kun tämän kaavan tajusin (terapiassa), lopetin auttamisen ja aloin auttaa itse itseäni ja kävin siis terapiassa, jossa kerrankin joku toinen kuunteli minua ja tuki ja auttoi kehittämään itsetuntoani, joka oli todellisuudessa nollassa. Kun sain itseluottamuksen ja itsearvostuksen kohdalleen, en enää ole suostunut toisten sylkykupiksi ja en ole enää sellaisia suhteita edes kaivannut. Auttamissuhteeni ovat päättyneet, olen muuttunut aika itsekkääksikin, en kertakaikkiaan jaksa terapoida muita ja halua kunnella koko ajan toisten ongelmia, menin ensin hiukan liikaakin toiseen ääripäähän, se kai oli tarpeen etsiessäni kultaista keskitietä, tasapainoa ystävyyssuhteissa. Viihdyn todella hyvin yksinäni ja minulla on nyt tasapainoinen suhde terveen itsetunnon omaavan miehen kanssa ja muutama naisystävä, joiden elämä ei ole meiden yhteisen ystävyyden aihe, vaan jutellaan tasapuolisesti molempien elämästä. Muutama naisystävyyssuhde loppui heti, kun aloin elämään omaakin elämääni, ne olivat siis vain ja ainoastaan terapeuttisuhteita, toisen ihmisen elämän ongelmien kuuntelusuhteita. Neitsyen tulee siis kiinnittää enemmän huomiota oman elämän elämiseen ja terveen itsetunnon kehittämiseen. Se on tämän merkin haaste:) eli hanki oma elämä!
Jos huomasit, niin kirjoitin tuolla aiemmin juuri tuosta kuluttavasta tavasta.
Mäkin lopetin "terapeutti"-suhteeni ja en enää suostu olemaan koko ajan ystävieni käytössä. Muutama ystävyys loppui kokonaan, muutaman kanssa ollaan löydetty uudelleen terveempi ystävyys ja uusiakin, ihanan tasapainoisia ystäviä olen löytänyt.
Tosta neitsyen epävarmuudesta olen samaa mieltä, mut en tiedä onko välttämättä huonoa itsetuntoa vaan enemmän sitä kaiken analysointia ja pohtimista, etenkin omaa itseään sillä suurennuslasilla arvioidaan! Sitten onkin helppo ruotia suorapuheiseen neitsyen tapaan muita, onhan omat piirteet itse jo moneen kertaan ruodittu ja perusteltu itselle. Harvoin olen sellaista neitsyttä tavannut, joka ei tiedostaisi erittäin hyvin omat puutteensa..
Läheisriippuvuutta en kyl lukisi neitsyen piirteisiin, osaavat hyvin elää omaakin elämäänsä, mut usein se tarve auttaa on liian voimakas. Ja kun on omaa elämäänsä tottunut aina analysoimaan niin helposti tekee muille samaa, mikä sitten käsitetään juuri ylemmyyden näyttämiseksi, parhaaksi neuvojaksi yms.
Hyvä kuitenkin kun sinä olet löytänyt itsesi ja alkanut nauttia omastakin elämästä, vaikka tervettä itsekkyyttäsi vielä suotta vieroksutkin!! (pakko oli vielä neuvoa neitsyen tapaan ;))
Sanot, että 'kaikki yllämainittu liittyy läheisriippuvuuten' - et ole kovin tarkkaan lukenut yllä mainittuja viestejä. Moni neitsyt on aidosti itsenäinen luonne, jolle auttamishalu on luontainen ominaisuus, joka ei liity läheisriippuvuuteen. Yhdessä luonnehoroskoopikirjassa sanotaan osuvasti:
"Auttamishalu neitsyellä on hänen ainoa jalo ominaisuutensa".
Itselläni muiden terapiointi on vähentynyt siitä yksinkertaisesta syystä, että olen huomannut ihmisten käyttävän auttamishaluani vain hyväkseen. En tarvinnut itse terapeuttia todetakseni tämän. Ei ole helppoa muuttaa itseään, mutta iän tuomalla kokemuksella huomaa, ttä useimmat ihmiset ovat itsekkäitä, miksen minäkin olisi.
Läheisriippuvuus ei välttämättä ole merkkisidonnaista muutenkaan. Se on inhimillinen ominaisuus, joka liittyy hyvin pitkälle kasvatukseen. Dominoiva äiti tekee lapsestaan helposti läheisriippuvaisen.
Huono itsetunto ilmenee aina samalla tavalla: haluna tuntea peremmuutta. Koska neitsyt on auttavainen, hänellä tämä piirre voi ilmeta auttamisen kautta. Mutta se taas ei tarkoita, että neitsyellä ON huono itsetunto, koska hän auttaa. Näitä asioita ei pidä sekoittaa.
Olen itse päinvastoin sitä mieltä, että neitsyt auttaa, koska hänellä on riittävä itsetunto auttamiseen. En ole koskaan tavannut huonolla itsetunnolla varustettua ihmistä, joka kykenisi auttamaan muita.
Musta tuntuu, että halusi neitsyt itse auttaa muita tai ei, aina sen ympärillä tulee pyörimään autettavia. Eikä kyse tartte olla varsinaisesta auttamisesta, vaan YMMÄRTÄMISESTÄ. Ihmiset hiffaa nopeasti, et neitsyt ymmärtää helposti asioita.
Mitä tulee ystäviin, mä olen pohtinut sitä, että kaipaako moni neitsyt pohjimmiltaan edes perinteistä ystävyyttä. Musta tuntuu, että monet neitsyet haluaisivat itse märitellä ystävyyden rajat - olla ystäviä silloin ku heille sopii ja tavalla joka heille sopii, ja olla myös yksin silloin kun yksinolon aika on. Musta tuntuu, et tässä on joku ratkasematon ristiriita neitsyiden elämässä, joka saa ne 'tasapainottelemaan' ystävyyden vaatimusten ristipaineissa.
Olen itsekin neitsyt. Mun ongelmani on ehkä ollut lähinnä se, että olen ollut niin intensiivinen kaikessa mitä olen tehnyt. Elin intensiivisen nuoruuden, jossa kaikki piti olla 110%:sta. Jos ei ollut, olin pettynyt itseeni. Koinkin jonkinlaisen loppuunpalamisen, ja olen yrittänyt olla vähemmän vaativa itseäni kohtaan. Olen löytänyt kohtalotoverin kaksosesta, jolla tuntuu olevan samoja ongelmia energiansa jakamisessa. Meillähän on sama planeetta Merkurius, joka saa aikaan levottomuutta, palavaa uteliaisuutta... Kaksonen onkin mun mielestä henkisesti kaikkein lähinnä neitsyttä... ja myös ehkä se 'ihanneystävä'.
Olen huomannut saman asian. Itsekin tarvitsen tosi paljon omaa rauhaa ja aikaa. Täytyy saada rauhassa funtsia asioita. Minulla on paras kaveri myös kaksonen. Jotenkin olemme samanlaisa vaikka toisaalta ihan kuin yö ja päivä. Ajatusmaailmat kuitenkin kohtaavat ja ymmärrämme toisiamme, ehkä täydentäen toisiamme. Kummallakin on nopea ajatusjuoksu ja oivalluskyky. Lisäksi annamme toisillemme tilaa, ei tarvitse olla koko ajan yhteydessä ja silti on mukavaa yhdessä kun ollaan yhdessä. Kaksonenkin tarvitsee vapautta, ei sitoudu liiaksi kuin ei neitsytkään, kuin silloin kun itse haluaa. Kun neitsyt haluaa olla rauhassa, kaksonen ymmärtää hyvin tämän eikä loukkaannu, kun ei ole muutenkaan pitkävihainen luonne, joku toinen merkki voisi ottaa nimittäin tällaisen ajoittaisen "välinpitämättömyyden" ystävyydestä loukkauksena.
Just noita samoja ominaisuuksia mäkin kaksosystävässäni arvostan. Kaksonen ymmärtää jopa sen, et neitsyt ei välttämättä aina halua kertoa kaikkia asioitaan, ja myöntää itse olevansa samanlainen.
Mun kokemukset 'terapauttina' olosta toiselle ihmiselle eivät ole kuvaamasi kaltasia. Mä oon ollu aidosti helpottunu, kun autettavan elämään on tullut esim. joku toinen henkilö jakamaan auttamista, esim. aviopuoliso. Mä oon jo noiden suhteiden aikana saattanut tehdä ittelleni selväksi, että mä en edes oikeesti pidä henkilöstä, jota mä autan. En mä ainakaan oo tuntenu itseäni heikoksi, kun toinen on alkanu päästä jaloilleen, päinvastoin, oma elämä on helpottunu. Tällaset toisen ihmisen 'terapiointisuhteet' kokee auttamatta 'luonnollisen kuoleman', koska ne ei oo aitoja ystävyyssuhteita. Ne ei välttämättä oo ystävyyssuhteita ollenkaan. Niistä on kaikki tasa-arvosuus kaukana. Neitsyenä mä ainakin kammoan ihmissuhteita, jotka on jollain tavalla epäsuhtaisia.
Onpa mielenkiintoista lukea tätä ketjua ja nähdä, että asia todellakin on niinkuin alkuperäisessä viestissäni uumoilin.Itselläni on ollut tämä terapeutin osa jo ihan murrosiästä asti.Ensimmäiset sanat millä ystävät minua kuvaavat ovat "hyvä ja ymmärtäväinen kuuntelija" tai "ihminen, jonka kanssa on helppo keskustella".Ajattelin jo ensimmäiseen viestiini laittaa etten koe olevani läheisriippuvainen, koska arvasin että joku nämä auttamisen piirteet siksi luokittelee.Vanhemmiten koen vain itsetuntoni parantuneen ja siitä huolimatta terapiointi jatkuu, joten eivät liene yhteydessä tässä tapauksessa toisiinsa.Olen työssänikin hoitoalalla ja sinnekin olen halunnut puhtaasta kiinnostuksesta auttamiseen.Mutta jo kauan ennen ammattiani olen imenyt ympärilleni autettavia ja olen kuunnellut ihan puolituntemattomien murheita.
Tuosta, että millainen ystävä neitsyelle pitäisi olla täytyy sanoa, että myös vanhemmiten ystäväpiiriini on kertynyt paljon kaksosnaisia.Heidän kanssaan on helppo kommunikoida ja sama aallonpituus löytyy yleensä heti.Molemmat tuovat asioihin oman tapansa niitä käsitellä eli koen täydentävämme hyvin toisiamme.Itse tykkään keskustelevista,huumorintajuisista,luotettavista ja rehellisistä ihmisistä.Jos heti alussa havaitsen ihmisen harrastavan jonkinlaista vilppiä katkeaa alkava ystävyys heti siihen.
En usko minäkään, että neitsyen auttamishalu voidaan selittää läheisriippuvuudella. Karsastan muutenkin sellaista ajattelutapaa, että ihmisen luonteeseen kuuluva ominaisuus, kuten tässä tapauksessa auttamishalu, eliminoidaan, jotta ihmisestä tulisi jotenkin 'ehjempi' ja vähemmän 'patologinen' (huom. kirjoittaja, joka kirjoitit omakohtaisia kokemuksia läheisriippuvuudesta, en halua mitenkään vähätellä tai kyseenalaistaa kokemuksiasi, vaan puhun nyt yleisellä tasolla). Sama olisi, jos vaikkapa kaksoselle sanottaisiin, että hänen pitää luopua puheliaisuudestaan ja sosiaalisuudestaan, jotta hän voisi 'kohdata itsensä'.
Jostain mystisestä syystä neitsyen yksi hallitseva luonteenpiirre on auttamishalu; se tukee neitsyen muuta luonnetta, luo tasapainoa. Sillä on oma tehtävänsä neitsyen persoonallisuuden rakentajana.
Mikään auttaminen ei ole pelkästään 'epäitsekästä'. Mutta tämä taas ei tarkoita sitä, että auttamisesta pitää sen takia luopua. Tiedän itsestäni, että auttaminen ja ymmärtäminen jatkuu elämässäni, halusin sitä tai en :)
mutta oon näköjään eksyny kauhas horoskooppi palstalta? =)
Sitä vartenhan me täällä ollaan,että ellei nyt johonkin punaiseen ristiin liitytä,niin tavalla tai toisella kuitenkin parannetaan maailmaa.Sentti sentiltä,tuuma tuumalta,eikä koskaan periks anneta.Liittynee jotenkin tohon siivousviettiin.../(About kolmekybäsenä opin potkimaan n.s "vittuun" kaikki hyväksikäyttäjät.)/Vastaan vähän pidemmälti,koska mullakin,kuinkas ollakkaan,sattuu olemaan enemmänkin näitä vedeneläviä hoteissa...Mielenkiintoista.../Onko vesimerkeillä sun mielestä taipumusta ryhtyä vihaamaan neitsyttä,eli aloittaa rakastamisen sillä ei-aina-niin-mukavalla-tavalla?
se ystävä josta kerroin on vesimerkkinen...myös eräs toinen tuttavani on...apua tarvitsevia molemmat
Minulla on eräs ystävä jolla ainakin ennen oli taipumus puhua minulle minuutti tolkulla joka päivä omista ongelmistaan...sitten kun itse yritin puhua omistani hän suuttui ja sanoi että on epäkohteliasta keskeyttää hänet omilla ongelmillani...tuntui kamalan epäreilulta...muidenkin ihmisten kohdalla minä olen se joka kuuntelee!
Olen nouseva- ja kuu-neitsyt ja autettavia on riittänyt (lukuisia masentuneita, joista jotkut ovat vahvan lääkityksen alaisia). Tosin pahana on sanoa, että olen itsekin aikamoinen autettava, vaikka aurinkomerkkini, härkä, ei pitäisi olla niin... heikko. Harvoin kyllä itse saa tukea, kun ongelmia löytyy minultakin ja masennun nykyään hyvin helposti. Sisälläni on paljon salaisuuksia, juonittelua ja valtapelejä, joista muilla ei ole aavistustakaan.
Pahaksi on myöntää, että puran sitten omia ongelmiani neitsyt-kumppanilleni (syrjäänvetäytyvä ja minusta tyypillinen neitsyt [pitää silti horoskooppeja ja yliluonnollisia asioita humpuukkina]), joka ei jaksa jatkuvaa pahaa oloani. Tästä tuli myös mieleen, että hänen paras ystävänsä on myös kaksoset.
Tekisi mieli joskus räyhätä kunnolla, ettei heidän asiansa ole minun ongelmani, mutta sitten muut suuttuvat ja tulee entistä pahempi olo.
jaa muillakin on tälläisiä kokemuksia.. ite miettiny aina välillä tota, että mikähän siinä on, oon kaksi viimmeistä suhdetta, auttanut toiset ylös maanpinnalle, sitten kun toisella menee paremmin, niin on tullu ero.. aika jännä juttu, monesti miettiny, horoskoopista en tiedä niinkään, toinen oli jousimies, ja toinen oli kyl yllättäen neitsyt. etten sit tiedä.
Niin. Ai että tämä on näin yleistä? :D
Kyllä, itse olen neitsyt ja tuo auttaja-pelastaja-kuuntelija-ongelmienratkoja-marttyyri konsepti sopíi minun luonteeseeni melkoisen hyvin.
Minä en vain vedä puoleeni tuttuja/tuntemattomia ihmisiä, jotka haluavat vuodattaa omia surujaan ja pahaa oloaan, vaan myös liikun omasta tahdostani epämääräisissä porukoissa, joissa on jos jonkinlaisia ihmiskohtaloita.
Minä olen se, jolle ystävät soittavat itku silmässä keskellä yötä, kun haluavat jonkun, joka kuuntelee. En _IKINÄ_ pistä luuriani äänettömälle. :)
Ensimmäinen PITKÄ suhteeni oli erittäin vaikean miehen kanssa, jolla on hyvin traaginen lapsuus takanaan. Vaikka hän useaan otteeseen kohteli minua kuin täyttä paskaa (henkisesti ja jopa fyysisesti) suhteemme aikana, silti olen edelleen potkimassa häntä perseelle ja toivon että voisin olla hänelle avuksi jollain tavoin, olemme siis tällä hetkellä edelleen ystäviä.
Muutama päivä sitten hän sanoi minulle, että arvostaa sitä kuinka paljon yritän häntä auttaa.
Ja se onkin kauneinta, mitä minulle on koskaan sanottu. :)
Olen harkinnut vakavasti jo useita vuosia myös terapeutin uraa. :D
On pakko kirjoitella hieman kehuja. Tämä keskustelu on yllättävän henkevä ja analyyttinen horoskooppipalstalle. Oliko kysymys noin hyvä vai voinko päätellä että jonkinlainen älyllisyys on neitsykäisille tyypillistä. Hm. Joka tapauksessa, mielenkiintoista!
T: Voyeristi sarvipää.