kevät tuli

kerran että pitäisi edes jotain uutta vaatetta ostaa eli ne mitä muinakin keväinä takki, housut, kengät. Eli olen aikaisempina keväinäkin huomannut, mutta en välttämättä ole löytänyt uusia ja taivallus vanhoissa rääsyissä sen kun jatkuu. Mutta mistä ihmeestä niitä vaatteita saa, sellaisia jotka itselle sopii. Olen hoikka ja pitkähkö, en enää mikään parikymppinen. Mutta kaupat ovat täynnä nuorisovaatteita tai sitten vaatteita jotka on tehty tätikokoisille naisille - esim. sen malliston takki on mun päällä rääsyjänikin hirveämpi. Sitten tämä kauppakeskusten ja nuorten parikymppisten myyjien suhtautuminen - höh. Tässähän pitää jo kauppakeskukseen mennäkseen pukeutua parhaimpiinsa että olisi uskottava asiakas. Eilenkin Itäkeskuksen TopSportissa mistä nyt katselin ulkoilutakkia, takkia jota voisi kotikaduilla liikkuessa pitää, niin jopa oli neiti parikymppiset myyjät siellä keskenään supattamassa "Eiköhän toi löydä sen mitä tarvitsee lähimmästä ruokamarketista tai tarjoustalosta" - no joo, eipä ollut eka kerta, eikä siellä liikkeessäkään kyllä ollut mitään kiinnostavaa. Ja sitten nämä vaateliikkeet joitten myymälä on joka kauppakeskuksessa - miksi ne vaatteet on vaan sitä nuorisolinjaa ja toisaalta laatu on sellaista että voi käytettyään suoraan heittää roskikseen. Miksei ole kunnollisia, nuorekkaita, useamman käyttökerran vaatteita tarjolla - tässä kun ei ole aikaa eikä toisaalta kyllä sentään niin rikas ole että niitä vaatteitakaan viitsisi joka viikko juosta ettimässä. No jäipä taas tälläkin kertaa vaatteet ostamatta - ainakin toistaiseksi.
3375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaatteita on vaikea löytää. Kauniita, sensuelleja, mutta silti tyylikkäitä eikä tippaakaan mauttomia. Lähes kaikki kauniit ja naiselliset mekot on liian paljastavia ja tyrkkyjä, ja sitten taas löytyy tätä "kolmetoista tusinaan" farkut ja toppi-yhdistelmävirityksiä. Pitäis varmaan luoda oma vaatemallisto tjtn... :)

Äänestä
  • kun menee vaatekauppaan. Ei siis Seppälään, ei Lindexille, vaan vaatekauppaan. Usein yksityisen kauppiaan yksinään pitämään tasokkaaseen vaatehtimoon, jossa asiakas nähdään oikein ja jossa osataan myös tarvittaessa ohjata ja auttaa.

    Näitä on, mutta silloin on varattava rahaa mukaan.

    Äänestä

Eilen kävin Lappeenrannassa etsimässä kevättakkia. Leveitä tätimalleja oli pilvin pimein, mutta ainoastaan yksi kaunis tyköistuvamallinen. Mutta se oli musta, ja niin synkkää ei viitsi keväällä ostaa. Pari hyvää trenssimallia oli, mutta en tykkää, jos vyötärölle kurrataan kasa kangasta vyön kanssa.Niidenkin värit olivat ikävää beessiä...Joten ollaan vanhassa takissa yhä tämäkin kevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja huomasin taas kirjoitti:

kerran että pitäisi edes jotain uutta vaatetta ostaa eli ne mitä muinakin keväinä takki, housut, kengät. Eli olen aikaisempina keväinäkin huomannut, mutta en välttämättä ole löytänyt uusia ja taivallus vanhoissa rääsyissä sen kun jatkuu. Mutta mistä ihmeestä niitä vaatteita saa, sellaisia jotka itselle sopii. Olen hoikka ja pitkähkö, en enää mikään parikymppinen. Mutta kaupat ovat täynnä nuorisovaatteita tai sitten vaatteita jotka on tehty tätikokoisille naisille - esim. sen malliston takki on mun päällä rääsyjänikin hirveämpi. Sitten tämä kauppakeskusten ja nuorten parikymppisten myyjien suhtautuminen - höh. Tässähän pitää jo kauppakeskukseen mennäkseen pukeutua parhaimpiinsa että olisi uskottava asiakas. Eilenkin Itäkeskuksen TopSportissa mistä nyt katselin ulkoilutakkia, takkia jota voisi kotikaduilla liikkuessa pitää, niin jopa oli neiti parikymppiset myyjät siellä keskenään supattamassa "Eiköhän toi löydä sen mitä tarvitsee lähimmästä ruokamarketista tai tarjoustalosta" - no joo, eipä ollut eka kerta, eikä siellä liikkeessäkään kyllä ollut mitään kiinnostavaa. Ja sitten nämä vaateliikkeet joitten myymälä on joka kauppakeskuksessa - miksi ne vaatteet on vaan sitä nuorisolinjaa ja toisaalta laatu on sellaista että voi käytettyään suoraan heittää roskikseen. Miksei ole kunnollisia, nuorekkaita, useamman käyttökerran vaatteita tarjolla - tässä kun ei ole aikaa eikä toisaalta kyllä sentään niin rikas ole että niitä vaatteitakaan viitsisi joka viikko juosta ettimässä. No jäipä taas tälläkin kertaa vaatteet ostamatta - ainakin toistaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu