elokuvan nimeltään sid ja nancy?
oliko minkälainen?
oliko minkälainen?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kirja = olet sielujesi silmillä nähnyt leffan!
kirja? olen kyllä lukenut about kymmenen kertaa deporah spungenin kirjan nancy.
luin sen joskus 80-luvulla ja näin heti silloin joskus leffan perään ja muistaakseni olivat lähes yks yhteen sama stoori
jos ovat samanlaisia, siis leffa ja kirja. =) olen juuri huutanut huuto.netistä itselleni kyseisen elokuvan, ja odotan innolla, sillä kirja on lempparini!!
tuoreeltaan parikymmentä vuotta sitten, enkä tietenkään muista siitä enää yksityiskohtia. Mutta sen muistan, että rainan loppuessa oli olo aika ahdistunut, koska pariskunnan kujanjuoksu oli kuvattu niin autenttisesti ja pääosanesittäjät sisäistäneet roolinsa täydellisesti. Olet kyllä tilannut itsellesi todellisen helmen.
huno erttäin huno
..mitä mieltä tuosta elokuvasta olisi, mutta kirjan luettuasi leffa saattaa olla pettymys.
Ne kuvaavat sinänsä eri aikoja: leffa kertoo vain Nancyn ja Sidin suhteesta, huumeista, yms.,
kun taas kirja käsittelee paljon laajempaa ajanjaksoa Nancyn elämässä.