Kuuluuko kaikesta huolimatta kehua

Kuuluuko kaikesta huolimatta kehua kaupunkia,
kuten moni tekee.

Vaikka omat lapset ovat joutuneet muuttamaan pois Saloon,
Turkuun, Tampereelle ym. paikkakunnalle.

Vaikka omia lastenlapsia ei näe päivittäin,
eikä saa niitä hoitaa ja antaa apua nuoreen kotiin koskaan.
(monelle olisi suuri ilo hoitaa lastenlapsia).

Vaikka vanhenevalla vanhuksella ei ole ketään läheistä,
auttamassa päivittäisissä ongelmissa.
Ainoa apu on rannehälytin ja puhelun ohjaus viranomaisille.

Tuli asioita mieleen vaan kun oli vanhus kaatunut ja apua aneli.
Lähin lapsensa asuu Salossa, muut hieman kauempana,
”eivät he ehdi Forssaan, kuin juhlapäivinä”.

Kannattaisiko miettiä, ennen kuin on myöhäistä.
2492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hyvä kun jostain löytävät edes suomesta,ettei sentään kiinaan tarvinnut lähteä

Äänestä
  • Kuulut varmaan itsekin niihin,
    jotka ovat paremman palkan vuoksi muuttanut jo pois Forssasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikka kirjoitti:

Kuuluuko kaikesta huolimatta kehua kaupunkia,
kuten moni tekee.

Vaikka omat lapset ovat joutuneet muuttamaan pois Saloon,
Turkuun, Tampereelle ym. paikkakunnalle.

Vaikka omia lastenlapsia ei näe päivittäin,
eikä saa niitä hoitaa ja antaa apua nuoreen kotiin koskaan.
(monelle olisi suuri ilo hoitaa lastenlapsia).

Vaikka vanhenevalla vanhuksella ei ole ketään läheistä,
auttamassa päivittäisissä ongelmissa.
Ainoa apu on rannehälytin ja puhelun ohjaus viranomaisille.

Tuli asioita mieleen vaan kun oli vanhus kaatunut ja apua aneli.
Lähin lapsensa asuu Salossa, muut hieman kauempana,
”eivät he ehdi Forssaan, kuin juhlapäivinä”.

Kannattaisiko miettiä, ennen kuin on myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu