Tässä on ollut jonkun verran keskustelua sakramenttien hoitamisesta. Haluaisin sanoa muutamia asioita.
Sakramenttien hoitamiseen ei jure divino, Jumalallisen oikeuden mukaan tarvita sinänsä mitään pappisvihkimystä. En tarkoita tässä sitä etteikö tarvittaisi virkaa ja siihen vihkimistä, mutta sitä ettei sakramenttien hoitamiseen tarvita välttämättä pappistutkintoa ja vihkimistä vaan että se voi olla jokin muukin. Alkukirkossa apostolit olivat tavallisia "maallikoita" eivätkä siis pappeja. Kävi jopa että maallikko Ananias kastoi Sauluksen, Paavalin.
Alkukirkossa myöhemminkään ei ollut mitään jakoa piispoihin tai pappeihin. Yksi ja sama henkilö saattoi olla sekä vanhin= presbyteros ja piispa= episkopos. Mitään jakoa maallikkosaarnaajiin tai pappeihin ei ollut olemassa. Tästä voimme lukea myös tunnustuskirjoita. Jako on myöhempää inhimillistä järjestelyä ja keksintöä eikä sillä ole mitään kestäviä raamatullisia perusteita. Mikään tutkinto tai oppineisuus tai kielen taito ei tee ketään kelvolliseksi toimittamaan sakaramentteja. Sen tekee vain seurakunnan kutsu ja tehtävään vihkiminen.
Luther kirjoittaa paimenkirjeessä Böömin veljille että sillä jolla on saarnavirka on oikeus hoitaa kaikkia papin tehtäviä, kastaa, jakaa ehtoollista, julistaa synninpäästö, sitoa jne. Sitä paitsi Luther tähdentää että papin pääasiallinen ja tärkein tehtävä ei ole suinkaan sakramenttien hoitaminen, johonka pystyy kyllä kuka tahansa, vaan sanan saarnaaminen. Sanan saarnaaminen on kirkon korkein ja tärkein tehtävä ja toimi, sillä kaikki riippuu siitä ja pysyy pystyssä sen varassa, sakramentitkin. Jos sanan saarnaa väistyy, joutuvat sakramentitkin hämärän taikauskon, valheen ja harhan valtaan jääden kaikille tuntemattomaksi ja salatuiksi.
Maallikkosaarnaajilla on periaatteessa oikeus toimittaa sakramentteja jumalallisen järjestyksen mukaan.
Mutta tässä kohtaa minä haluaisin tuoda esiin toisen puolen asiasta niitä varten jotka ovat taas innokkaita irrottautumaan kirkosta ja muista uskovista ryhmistä, herätysliikkeistä ja kirkosta ajatellen että koska näin on niin he tekevät niin kuin haluavat ja käyttävät vapauttaan uhmakkaasti seurauksista välittämättä.
Asia ei ole ihan näin yksioikoinen. Sakramentti ja virkakysymyksessä ei ole kysymys yksinomaa jostakin oikeudesta mutta on kysymys varsinkin nykyisessä kirkollisessa tilanteesta ennen kaikkea yhteyden säilyttämisestä tai sen vastamahdollisuudesta, lahkoutumisesta. Yhteyden säilyttämisen tähden on välttämätöntä antaa sakramenttien hoitamisen pysyä siihen vihittyjen pappien hallussa. Onhan kysymys vuosituhantisesta perinteestä jota ei käy muuttaminen hetkessä. Yrityksen sen muuttamiseen hetkessä ja hallitsemattomasti varmasti hajottavat hengellistä työtä ja tekevät vahinkoa Jumalan valtakunnalle ja herkille omilletunnoille. Ei ole edes realistista ajatella voitavan muuttaa ihmisten tottumuksia, käsityksiä ja omantunnon vakaumusta asioissa jotka ovat vuosituhantisen käytännön tulos. Omiatuntoja ei nimittäin voi eikä saa hallita pakolla eikä ulkonaisilla järjestelyillä. Järjestys, edes jonkinlainen on aina parempi kuin sekasorto, anarkia.
Toinen kysymys on sitten se että kristinusko on aina löytänyt parhaimman lähetystyökentän kirkon piiristä. Ihmisiä on aina liikkunut joukoittain siellä missä on kirkko ja siellä on ollut mahdollista tavoittaa nämä Jumalan sanalla. Mikä vahinko syntyisikään jos jostakin herätysliikkestä tulisi lahko, että se sulkeutuisi omaan joukkoonsa ja sulkisi ovet kaikilta muilta perässään ja näin omisi itsekkäästi Jumalan ja evankeliumin vain itselleen. Tämä on vakava ja todennäköinen visio jos eriytyminen toteutuu.
Kirkon viran antama oikeus sakramenttien hoitamiseen perustuu tietenkin siihen että siinä pappi on tarkoitettu kaikkien kulloisenkin maan kansalaisten papiksi ja sielunhoitajaksi. Hän voi täten toimia ja palvella kaikkien herätysliikkeiden palvelijana. Herätysliikkeen saarnaaja joka hoitaisi sakramentteja ei voi näillä näkymin ja nykyisten käsitysten vallitessa toimia muualla kuin omassa herätysliikkeessään. Tunnetusti herätysliikkeitä on monta. Jos siis me esikoiset olemme päänavaajana niin emme voi vaatia yhdeltäkään toiselta herätysliikkeltä etteivätkö hekin voi menetellä samalla tavalla ja ottaa sakramentit hoidettavakseen. Niin lopulta ei olisi enää sellaista pappeutta joka voisi toimia kaikkien pappeutena ja kirkko olisi lohkottu kohta tuhansiin lahkoihin koska kaikilla on mahdollista ottaa sakramentit hoidettavakseen eikä yksikään näistä lahkoista tunnustaisi toisen uskoa, oppia eikä sakramenttia päteväksi jne. Tähän sielunvihollinen kaikin voimin tähtää.
Tämä tilanne ei taas ole sen mukaan mitä Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat niin kuin minä ja Isä olemme yhtä.
Sakramenttien hoitamiseen ei jure divino, Jumalallisen oikeuden mukaan tarvita sinänsä mitään pappisvihkimystä. En tarkoita tässä sitä etteikö tarvittaisi virkaa ja siihen vihkimistä, mutta sitä ettei sakramenttien hoitamiseen tarvita välttämättä pappistutkintoa ja vihkimistä vaan että se voi olla jokin muukin. Alkukirkossa apostolit olivat tavallisia "maallikoita" eivätkä siis pappeja. Kävi jopa että maallikko Ananias kastoi Sauluksen, Paavalin.
Alkukirkossa myöhemminkään ei ollut mitään jakoa piispoihin tai pappeihin. Yksi ja sama henkilö saattoi olla sekä vanhin= presbyteros ja piispa= episkopos. Mitään jakoa maallikkosaarnaajiin tai pappeihin ei ollut olemassa. Tästä voimme lukea myös tunnustuskirjoita. Jako on myöhempää inhimillistä järjestelyä ja keksintöä eikä sillä ole mitään kestäviä raamatullisia perusteita. Mikään tutkinto tai oppineisuus tai kielen taito ei tee ketään kelvolliseksi toimittamaan sakaramentteja. Sen tekee vain seurakunnan kutsu ja tehtävään vihkiminen.
Luther kirjoittaa paimenkirjeessä Böömin veljille että sillä jolla on saarnavirka on oikeus hoitaa kaikkia papin tehtäviä, kastaa, jakaa ehtoollista, julistaa synninpäästö, sitoa jne. Sitä paitsi Luther tähdentää että papin pääasiallinen ja tärkein tehtävä ei ole suinkaan sakramenttien hoitaminen, johonka pystyy kyllä kuka tahansa, vaan sanan saarnaaminen. Sanan saarnaaminen on kirkon korkein ja tärkein tehtävä ja toimi, sillä kaikki riippuu siitä ja pysyy pystyssä sen varassa, sakramentitkin. Jos sanan saarnaa väistyy, joutuvat sakramentitkin hämärän taikauskon, valheen ja harhan valtaan jääden kaikille tuntemattomaksi ja salatuiksi.
Maallikkosaarnaajilla on periaatteessa oikeus toimittaa sakramentteja jumalallisen järjestyksen mukaan.
Mutta tässä kohtaa minä haluaisin tuoda esiin toisen puolen asiasta niitä varten jotka ovat taas innokkaita irrottautumaan kirkosta ja muista uskovista ryhmistä, herätysliikkeistä ja kirkosta ajatellen että koska näin on niin he tekevät niin kuin haluavat ja käyttävät vapauttaan uhmakkaasti seurauksista välittämättä.
Asia ei ole ihan näin yksioikoinen. Sakramentti ja virkakysymyksessä ei ole kysymys yksinomaa jostakin oikeudesta mutta on kysymys varsinkin nykyisessä kirkollisessa tilanteesta ennen kaikkea yhteyden säilyttämisestä tai sen vastamahdollisuudesta, lahkoutumisesta. Yhteyden säilyttämisen tähden on välttämätöntä antaa sakramenttien hoitamisen pysyä siihen vihittyjen pappien hallussa. Onhan kysymys vuosituhantisesta perinteestä jota ei käy muuttaminen hetkessä. Yrityksen sen muuttamiseen hetkessä ja hallitsemattomasti varmasti hajottavat hengellistä työtä ja tekevät vahinkoa Jumalan valtakunnalle ja herkille omilletunnoille. Ei ole edes realistista ajatella voitavan muuttaa ihmisten tottumuksia, käsityksiä ja omantunnon vakaumusta asioissa jotka ovat vuosituhantisen käytännön tulos. Omiatuntoja ei nimittäin voi eikä saa hallita pakolla eikä ulkonaisilla järjestelyillä. Järjestys, edes jonkinlainen on aina parempi kuin sekasorto, anarkia.
Toinen kysymys on sitten se että kristinusko on aina löytänyt parhaimman lähetystyökentän kirkon piiristä. Ihmisiä on aina liikkunut joukoittain siellä missä on kirkko ja siellä on ollut mahdollista tavoittaa nämä Jumalan sanalla. Mikä vahinko syntyisikään jos jostakin herätysliikkestä tulisi lahko, että se sulkeutuisi omaan joukkoonsa ja sulkisi ovet kaikilta muilta perässään ja näin omisi itsekkäästi Jumalan ja evankeliumin vain itselleen. Tämä on vakava ja todennäköinen visio jos eriytyminen toteutuu.
Kirkon viran antama oikeus sakramenttien hoitamiseen perustuu tietenkin siihen että siinä pappi on tarkoitettu kaikkien kulloisenkin maan kansalaisten papiksi ja sielunhoitajaksi. Hän voi täten toimia ja palvella kaikkien herätysliikkeiden palvelijana. Herätysliikkeen saarnaaja joka hoitaisi sakramentteja ei voi näillä näkymin ja nykyisten käsitysten vallitessa toimia muualla kuin omassa herätysliikkeessään. Tunnetusti herätysliikkeitä on monta. Jos siis me esikoiset olemme päänavaajana niin emme voi vaatia yhdeltäkään toiselta herätysliikkeltä etteivätkö hekin voi menetellä samalla tavalla ja ottaa sakramentit hoidettavakseen. Niin lopulta ei olisi enää sellaista pappeutta joka voisi toimia kaikkien pappeutena ja kirkko olisi lohkottu kohta tuhansiin lahkoihin koska kaikilla on mahdollista ottaa sakramentit hoidettavakseen eikä yksikään näistä lahkoista tunnustaisi toisen uskoa, oppia eikä sakramenttia päteväksi jne. Tähän sielunvihollinen kaikin voimin tähtää.
Tämä tilanne ei taas ole sen mukaan mitä Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat niin kuin minä ja Isä olemme yhtä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ryhdyitkö meitä surkeita opettamaan.
Ehtoollisrukousbluffi johtaa lahkolaisuuteen.
Sisäänpäin ja omaan pyhyyteensä keskittynyt liike alkaa ammentaa Raamatun sijasta omasta perinteestään.
Nyt on jo seurakunta nousemassa Krituksen yläpuolelle.