Ajelin Oulun motaria pohjoista kohti iltapäivällä ennen viittä ja motarin jälkeen ohittelin sillä kakskaistaisella hitaampia. Saattoivat ne ohitettavat ohitushetkellä ajaa rajoituksen (100) mukaankin, mutta en minä jää jonottamaan muiden taakse, kun tahtoopi se nopeus vaihdella ja ajamisesta tulee ikävää kaasun pumppausta.
Ajan päivittäin aika paljon ja ohituksia tulee tehtyä päivässä helposti satojakin, riippuen ajomäärästä ja liikenteestä. Vuosittain ajan n. 100 000 km ja päivässä tulee usein tuhatkunta kilometriä. Jos saavutan hitaampia, niin ajan aina ohi ja jatkan omaan tahtiini, en muiden.
No, sitten siihen mainitsemaani ohitukseen. Kyllähän minä sen etäällä vastaan tulevan poliisiauton näin, mutta ohitin siitä huolimatta edelläni ajavan/ajavia, koska siinä oli hyvä ohituspaikka ja ehti hyvin. Laittoman puolellehan se nopeus tietysti kipusi, mutta en tiedä paljonko, sillä ohitustilanteissa ei mittaria tuijoteta ja ohitus on turvallisin nopeasti tehtynä.
No joo, poliisit pitivät minulle hetken valoshown (räpsyttivät pitkiä) ja kuski näytti sormellaan alaspäin. Tarkoitti varmaan, että minun pitäisi vilkaista mittariin, mutta niin olin jo ohituksen jälkeen tehnytkin ja nopeuteni oli jo laskemassa.
Se valojen vilkuttelu oli hiukan turhaa ja ajoivat vielä ihan keskiviivan tuntumassa, eivätkä reunassa, kuten kuuluisi, mutta ei se minua häirinnyt, kunhan mainitsin.
Kyllähän noihin ohitustilanteisiin pitäisi saada lakimuutos, että sallitun rajoituksen saa ylittää ohituksen aikana, sellainenhan on tietääkseni ainakin Ranskassa, ellei ole muuttunut. Ainakin joskus on ollut. Eihän rekan ohitus olisi edes turvallistakaan pienellä nopeuserolla tavallisella suomalaisella kaksikaistaisella tiellä, tarpeeksi pitkiä ja tasaisia paikkoja kun on aika vähän.
Eipä ne poliisit kuitenkaan muuten puuttuneet ohitukseeni tänään, mutta olen kyllä kuullut juttuja, että ohitustilanteiden ylinopeuksista olis sakotettu. On se aika turhaa pysäyttää sakotettavaksi, kun just on päässyt hidastelijoista ohi. Pitkällä matkalla ne on sakotushidastuksesta huolimatta kohta edessä taas ja uudelleen ohitettavana.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ai, sellainen lainmuutos, että sallitun nopeuden saa ohitustilanteessa ylittää.
Laki on laki ja voimassa koko Suomessa, mutta tulehan joskus tänne etelään katselemaan sitä liikennettä. Kun sekä aamu- että iltaruuhkassa Helsingin ulosmenoteillä painelee yli 4000 autoa tunnissa ja melko lähellä toisiaan, niin mitähän siitä oikein tulisi. Ylinopeutta ajava tietysti kertoisi, että minähän ohitin koko ajan.
Tosin kehä-ykkösellä ja kolmosella ei nykyään paljoa ohitella, kun vuorokaudessa menee jo yli 100.000 autoa kummallakin.
Ei se Helsinki ole kuin kyläpahanen todellisten suurkaupunkien rinnalla ja kyllä minä sielläkin toisinaan ajan.
Jos sallittua nopeutta ei lain mukaan saa ylittää ohitustilanteissa, niin silloin olisi jo sama laittaa ohituskiellot kaikille teille. Ajettaisiin sitten aina jonon ensimmäisen ehdoilla.
Laki on huono ja siksi se pitäisi korjata. Poliisit siitä eivät tietenkään päätä, mutta olisi hauska lukea heidänkin mielipiteitä ko. asiasta.
Kerroit, että valojen vilkuttelu oli turhaa. Olisko ollu parempi vaihtoehto, että poliisi olisi tullut antamaan sakon asiasta? Partio todennäköisesti valitsi lievemmän keinon ja viittit valittaa siitäki, vaikka myönnät, että ajoit ylinopeutta? Toivottavasti saat ens kerralla sakot. =)
Se, että poliisit ei joka kerta puutu sun ylinopeuteen saattaa johtua siitä, et joka autossa ei oo tutkaa...
Ja jos oot tyytymätön lakiasioihin niin valita eduskuntaan, poliisi kun ei säädä lakeja.
Enkä minä mistään täällä valita ja jos sakot on tullakseen, niin ne saa tulla, en minä valita niistäkään, pikkurahaa.
Tiedän myös varsin hyvin, että poliisi ei säädä lakeja. Jutun pointti onkin luettavissa rivien välistä, ken sen osaa. Ellei tajua, niin vapaaehtoisesti ei kannata tulla tyhmyyttään paljastamaan.
suoraan niin ei tarvii tyhmempienkään arvuutella...
Pointtisi oli valittaa siitä, että poliisit vilkuttelivat sinulle valoja ja ajoivat keskiviivan tuntumassa sekä se, että ohitustilanteissa ei saa käyttää ylinopeutta.
Aika koomista, mainita nyt siitä että poliisiauto ajaa keskiviivan tuntumassa ja kuitenkin itse kouhottaa ylinopeutta. :)
Pointti ei ollutkaan mainitsemasi ja kansalainen1 osoittautui tyhmäksi.
Asiasta voidaan olla ainakin kahta eri mieltä. Nopea ohitus on joissakin tilanteissa ehkä hyvinkin turvallinen(rekkaa ohitettaessa), mutta mikään ei korvaa fysiikan lakeja... abstrakteja vaaratilanteita on olemassa kenties tuhansia, mitä kukakin keksii.
Mutta ajatellaan nyt vaikka tilannetta, missä haluat ohittaa rekan rajoituksen ollessa 80 km/h. Rekka ajelee käyttäen vaihtelevaa nopeutta 70 - 90 km/h ja päätät tilaisuuden tullessa ohittaa rekan nopeasti käyttäen ylinopeutta. Nopeutesi kasvaa ohitushetkellä vaikkapa 120 km/h:ssa, miten käy autosi pysäyttäminen yllättävän vaaratilanteen sattuessa...?
Jos vastaavasti tekisit hitaan ohituksen käyttäen ohittaessasi 90 km/h nopeutta autosi pysähtyisi yllättävässä tilanteessa puolet lyhyemmällä matkalla. Eli vartin nopeutta vähentämällä puoliinnutat jarrutusmatkan!
Eiköhän tämä ole se pointti miksi kovia ohitusnopeuksia ei sallita, tosin ei sitä ihan pienestäkään laputeta... pääsääntöisesti vasta päiväsakkonopeuksista.
Ja sama tiekohtainen rajoitus on tällä haavaa voimassa koko tiealueella.
Jokin aika takaperin käytiin kovaa vääntöä siitä, että jos vastustaa poliisin kirjeitse ylinopeudesta lähettämää rikesakkoa, niin mitä siitä seuraa, kun ilmoittaa, että kieltäytyy todistamasta määrätyin edellytyksin.
Eli jos vastustaja joutuu poliisiasemalle menemään, niin häntähän kuullaan asiassa todistajana ja tällöin on tietysti totuusvelvollisuus. No, todistaja ilmoittaa, että ei OK 17 luvun 20 pykälän nojalla todista eli kieltäytyy todistamasta.
Silloin astuu kuvioihin OK 17 luvun 25:s pykälä, joka sanoo näin: joka kieltäytyy todistamasta tai vastaamasta kysymykseen, mainitkoon samalla kieltäytymisen perusteen ja tukekoon sitä todennäköisin syin.
Eli pykälän mukaan poliisin kysymykseen, miksi et todista on vastattava. Tällöin yleensä ilmenee, että vaimo, lapsi, isä, äiti tai joku muu saattaa joutu syytteen vaaraan.
Kuulustelu päättyy siihen ja tämä lähisukulainen kutsutaan kuulusteluun.
Jos lähisukulainen ei ole nyt aivan vellihousu, niin hän kyllä ilmoittaa alkuperäiselle todistajalle, jos tämä todellisuudessa olikin se rikoksentekijä, että minähän en sinun juttuihisi sekaannu, selvitä itse asiasi.
Rikollisten keskuudessa näin ei tietenkän tapahdu, mutta ei se systeemi siihen kaadu.
Kun todistamasta kieltäytynyt sitten saapuu toisen kerran poliisiasemalle, niin häntä ei voida tietenkään laittaa syytteeseen todistajana tehdystä perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä RL 15:2 ,koska oli alunperin syyllinen.
Rikesakko kuitenkin rapsahtaa, mutta kyllä siinä rikesakon saaja tämän ruljanssin muistaa melko pitkään.
BB: "Eli pykälän mukaan poliisin kysymykseen, miksi et todista on vastattava. Tällöin yleensä ilmenee, että vaimo, lapsi, isä, äiti tai joku muu saattaa joutu syytteen vaaraan.
Kuulustelu päättyy siihen ja tämä lähisukulainen kutsutaan kuulusteluun."
Näin on, mutta sitä ei tarvitse kertoa, kuka tämä syytteen vaaraan joutuva henkilö. Ja siinä vaiheessa peliin astuu viranomaisten toimintaa ohjaavat yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate.
On vähintään kyseenalaista, onko suhteellisuusperiaatteen kannalta kestäviä perusteita sille, että koko suku kyörätään laitokselle, koska yhden sukulaisen on syytä epäillä ajaneen pientä ylinopeutta. Itselläni noita mainitsemiasi henkilöitä on jo viisitoista, kun sisarusten puolisotkin huomioidaan.
Entäpä jos se "kaahari" onkin veljenpojan kihlattu? Mitenköhän poliisi osaa kutsua hänetkin kuulusteltavaksi? Ei sitä kihlausta ainakaan väestötietojärjestelmästä löydy.
Beagle taitaa olla vasta poliisikoulussa, kun sinisilmäisesti uskoo siihen, että poliisilla on resursseja tehdä kaikkea turhanpäiväistä. Lapsen uskoa siihen, että poliisi puuttuu kaikkeen tietoonsa saamaan rikollisuuteen ja paha saa palkkansa.
Venkulan kommentti pitää pitkälle paikkaansa ja siihen voisi vielä lisätä sen, että tosielämässä poliisin resurssit eivät tuollaiseen rumbaan riitä.
rikesakko annettu auton haltijalle tiedoksi.
lukekaa OK 17:18, 2kohta, voiko kuulla todistajana,
tarvitseeko todistaa?
Eivät riskit kasva nopeuden noustessa yhtään, pikemminkin näyttäisi käyvän juuri päinvastoin. Riskin muodostaa se millä tavalla ylläpitämäänsä nopeutta hallitsee. Vuonna 2004 kaatumisiin kuoli 265 henkilöä ja voisi olettaa, että nopeudet ovat olleet aika alhaisia: http://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/v2005/tiedote_060_2005-10-31.html
Joskus oli myös niitä tilastoja, joista kävi ilmi, että suurilla rajoitusalueilla sattui vähiten onnettomuuksia. Suurilla nopeuksilla vahingot voivat tietysti olla suuremmat, jos jotain sattuu. Uskon kuitenkin, että kovia nopeuksia ajavat keskittyvät paremmin ajamiseensa, niin olen tehnyt itsekin.
"päätät tilaisuuden tullessa ohittaa rekan nopeasti käyttäen ylinopeutta. Nopeutesi kasvaa ohitushetkellä vaikkapa 120 km/h:ssa, miten käy autosi pysäyttäminen yllättävän vaaratilanteen sattuessa...?"
Tuollaista tilannetta ei oikein voi sattua, silloinhan ohituspaikka olisi huonosti valittu.
"Eiköhän tämä ole se pointti miksi kovia ohitusnopeuksia ei sallita, tosin ei sitä ihan pienestäkään laputeta... pääsääntöisesti vasta päiväsakkonopeuksista."
Jos tuo pitää paikkansa, niin tuossahan on selvä ristiriita voimassaolevien sääntöjen ja käytännön välillä! Ylinopeutta ei saisi ajaa, mutta käytännössä sallittaisiin 20 km/h ylinopeutta ohitustilanteessa? Eikö olisi parempi tehdä selvät pelisäännöt? Miksi muuten rikesakko/päiväsakko rajana? Ohitustilanteessa tärkeämpää on keskittyä suoritukseen kuin nopeusmittariin, vai mitä?