poika 3,5 kk

Meillä oli ihan sama juttu. Sehän johtuukin ihan vain siitä, kun vauvasta on hauska nähdä välillä muitakin kasvoja, kuin pelkästään äidin. Vauvoille tulee se kausi, jolloin samat asiat alkava nopeasti kyllästyttää (lelut, kasvot, kirjat, kuvat) ja silloin vieraat ja uudet asiat saavat ne parhaat hymyt. Pahaltahan se tuntuu. Ainakin minusta tuntui, mutta toisaalta, kun äiti on hetken poissa (vaikka pari tuntia) tulee äidillekin niitä hymyjä ja sitä riemua, kun äidin taas näkee.

hei, lukaisin läpi 10 viimeisintä viestiäsi tuolta sinu sivulta ja huomaan että olet oikeastaan alusta asti tuntenut ettet pärjää lapsen kanssa tai että lapsi vaan itkee sinun sylissäsi.

luulen että sinun olisi aika mennä hakemaan apua. oletko kuullut synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, se on aika yleistä ja olosi kohenee huomattavasti pienellä lääkityksellä. en tiedä missä maassa asut mutta luulisin että apua löytyy kyllä.

olet lapsellesi paras ja rakkain äiti, vaikka tuntuukin että hän ei rauhoitu sylissäsi jne. et tee mitään väärin, päinvastoin sinusta huokuu kuinka lapsesi on sinulle tärkeä ja suru on suuri kun koet ettei yhteytenne toimi.

monella äidillä on alussa tuollaisia tuntemuksia ja ne ovat täysin normaaleita mutta sinun itkuisuus ja masennus on kestänyt jo sen verran kauan että tee itsellesi ja lapsellesi paras teko ja mene kertomaan tuntemuksistasi. suomessa paikka olisi neuvola josta ohjaisivat eteenpäin, en itedä missä maassa olet mutta kyllä varmaaankin ihan tavallinen lääkäri osaa neuvoa sinut eteenpäin kunkerrot hänelle milät sinusta on tuntunut.

paljon voimia ja uskoa tulevaan. olet hyvä äiti ja on vahvuutta uskaltaa kertoa omasta pahasta olosta. tosi moni äiti on vaan hiljaa asioista ja jää yksin masennuksensa kanssa. sinulle on tarjolla apua kun vaan otat ensimmäisen askeleen.

Kyllä tuonikäisen vauvan ensisijainen ihanne on juuri oma äiti, tai henkilö joka häntä hoitaa eniten päivällä ja yöllä.Kyllä vauvan tulisi hymyillä ja nauraa leveimmin ja eniten äidille.
Masennuksen ja pahanolon vuoksi äiti on ehkä surumielinen ja ahdistunut vauvan kanssa ja se siirtyy vauvaan. Lämmin ja positiivinen vuorovaikutus on ensiarvoisen tärkeää vauvan kehitystä ajatellen.
Suosittelen lämpimästi avun hakemista, ja myös sen vastaanottamista.Sinun terveytesi on tärkeää, jotta vauvasi myös voisi hyvin!
Jaksamista ja mukavaa keväänjatkoa!

Ymmärrän täysin tunteesi, itsekin ihmettelin jossain vaiheessa tuota samaa ilmiötä meidän neidin kanssa mutta en antanut sen häiritä, vaan jatkoin niinkuin ei mitään hoitamista, hassuttelua ja hymyjä pienelle. Muistelin meidän ekaa vauvaa, josta tuli jossakin vaiheessa oikea hymypoika, en vaan enää muista koska. Nyt kun neitimme täytti 8 kuukautta, on hänkin jo vihdoinkin sellainen äidille hymyilevä aurinko ja katsekontakti toimii tosi hyvin, matkii jopa joitakin sanoja perässä. Nyt hän kääntää usein katseensa minuun ja hymyilee takaisin, vaikka aina ei ollut niin. Joten elähän lannistu, vauva kyllä oppii antamaan hymynsä ja huomaamaan äiti-kultansakin, kunhan tutustuu ensin kaikessa rauhassa muihinkin kasvoihin ja ääniin. Olethan sinä hänelle kaikkein tutuin ja läheisin asia.