Tuntuu kuin elämä vaan lipuisi ohitseni. Olen se ihminen joka ei ehtinyt junaan vaan jäi asemalle katsomaan kun muut lähtivät. Olen kuin yksinäinen varis puun latvassa jonka sulkia tuuli pörröttää.
Kaikkein pahinta on huomata kuinka todeksi onkaan tullut joskus 15-vuotiaana ajattelemani asia, ettei minulla enää tule olemaan ystäviä. Siitä on jo yli 10-vuotta kun olin sen ikäinen ja olen vieläkin yksin. Yksinäisyys alkoi jo teini-iässä. Silloin yksinäisyys tuntui todella pahalta. Nykyään siihen on niin tottunut ettei voi ajatellakkaan enää elämän olevan toisenlaista. Luonteeltani olen arka ja hiljainen joten ymmärrän ettei kukaan haluakkaan olla ystäväni. Onhan oma vikani kun olen tälläinen.
Kaikkein pahinta on huomata kuinka todeksi onkaan tullut joskus 15-vuotiaana ajattelemani asia, ettei minulla enää tule olemaan ystäviä. Siitä on jo yli 10-vuotta kun olin sen ikäinen ja olen vieläkin yksin. Yksinäisyys alkoi jo teini-iässä. Silloin yksinäisyys tuntui todella pahalta. Nykyään siihen on niin tottunut ettei voi ajatellakkaan enää elämän olevan toisenlaista. Luonteeltani olen arka ja hiljainen joten ymmärrän ettei kukaan haluakkaan olla ystäväni. Onhan oma vikani kun olen tälläinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suurin osa asioista, mitä muut ihmiset tekee, on täysin turhia. Ei jaksa sellasta, kivempaa keskittyä viilaamaan omaa projektiaan täydelliseksi.
jos ei ole yhtään ystävää? Vähän epäilen... Mutta alkuperäiselle: Jos niin harmittaa tuo yksin olo niin tee jotain asialle. Jookos? Aina voi aloittaa alusta. Yritä tutustua edes yhteen ihmiseen... Sitten voitte tehdä kivoja juttuja yhdessä. Älä pidä itseäsi toisia huonompana tai parempana... Sellaista ei olekaan.
Tuntuu ihan samalta! Että oma elämä lipuu hitaasti ja harmaana päivästä toiseen silmien edessä, tulevaisudessa ei näy yksinkertaisesti mitään hyvää. Olen huomannut, että mikään ei koskaan mene niin kuin suunnittelee. Se tarkoittaa sitä, että ei kannata edes haaveilla mistään kun mikään ei kuitenkaan onnistu, ei vaikka sen eteen tekisi töitä. Ilmeisesti me kaikki emme sitten vain ansaitse onnea.
Minä aloin pelkäämään parisen vuotta sitten etten enää onnistu saamaan mistään ystäviä ja se taisikin olla ihan ajankohtainen pelko. Jossain kun uusiin ihmisiin tutustuu niin ei se kauan kestä, kohta ollaan jo jossain muualla. Tulee vain pintapuolista jutustelua, ei semmoisesta ole edes kaverisuhteeksi.
Joten me, jotka emme ole onnistuneet pitämään niitä yläasteaikojen ystäviä mukanamme tulemme näköjään olemaan aina yksinäisiä, tai ainakin ilman sellaista kunnon ystävää.
Mä osasin nuorempana aivan loistavasti tuon, että keskityin omiin juttuihin, enkä kaivannut muuta menoa.
Mutta viime vuosina olen jostain syystä kaivannut muuta menoa. Ehkä sen takia että koen burnoutin myötä keskittymiskykyni huonontuneen. En enää uppoudu yhteen projektiin kuukausiksi näkemättä mitään muuta.
Kaipaankin PK-seudulta ihan ulkoilu ja keskustelu-seuraa.
Osaltani kyllä kaipaan myös tunnelinäköä ja keskittymiskykyä. On se asia joka on minulle tärkeä ja käytän kaiken aikani siihen näkemättä muuta. Tuo oli todella turvallinen näkökanta. Eikä tarvinnut liikaa kelailla mitään muuta.
Maili: [email protected] (osoite on ok ja voimassa kuukauden tästä hetkestä eteenpäin)
ikävyys.. :( Kuulostaa tosi surkeelta ja alkaa itsestäkin tuntumaan pahalta, että joku kokee elämänsä noin ikäväksi. Etkö pystyisi edes hankkimaan jotain harrastusta? Ei välttämättä saadaksesi ystävää, mutta ainakin se toisi omaan elämääsi jotain liikettä ja piristäisi. Vaikka yksinäinen onkin, niin voihan siitä omasta elämästään yrittää tehdä edes niiltä osin mielekästä, mitkä eivät vaadi toisten seuraa.
Käyt varmaankin töissä/koulussa, että eikö sieltä löytyisi ketään, jonka voisi pyytää vaikka kahville?
Ei omaa elämäänsä kannata uhrata, vaan nauttia siitä sellaisena, kuin se on, vaikkei se ihan vastaisikaan niitä omia haaveita.
En tiedä oletko nainen/mies, nuori/vanha, mutta jos haluat, niin mielelläni kirjoittelisin kanssasi meilillä..? Voin laittaa osoitteeni, jos päätät, että haluat kirjoittaa.
Joka tapauksessa mukavaa kevään jatkoa ja toivottavasti tapaat vaikkapa kesällä uusia , mukavia ihmisiä! :)
ikänsä suurin piirtein kertoi. Minäkin voisin haluta kirjoitella aloittajan kanssa :)
Olen pian 24 ja tuntuu myös että elämä lipuu ohitse. Mulla ei ole ollut pitkään aikaan hyvää ystävää jonka kanssa jakaa kaikki. Tällä hetkellä löytyy pari tuttua jonka kanssa joskus käydään kahvilla mutta me vaan puhutaan pinnallisista ja samoista asioista.
Useimmiten hengaan yksinäni kaupungilla tai sitten vaan istun himassa ja luen kirjaa,katon tv:stä samoja sarjoja joita oon vuoskaudet katsonut.
Kaipaan lapsuuteen koska sillon mulla oli bestis ja paljon muita kamuja,oli harrastuksia jne
Niitä aikojaei takasin valitettavasti saa...
No mahtuuhan niihinkin aikoihin kurjia juttuja kiusaamista esim
Olen myös hiljainen ja ujo mut en enää niin ujo kuin joskus.
Tahtoisin löytää lapsuudenystäväni vielä joskus.
Yhden numero mulla on mutta en tiedä kehtaanko soittaa koska nähtiin viimeksi 11vuotta sitten.
En ole ikinä seurustellut vaikka tilaisuuksia on ollut. En oikeestaan kaipaa miestä vaan ystävää
Hei! Mulla on vieläkin yksi lapsuuden "ystävä" ekalta luokalta asti. Nyt olen 23-vuotias. Olen muutellut paljon elämäni aikana, joten ollaan nähty n. 2 kertaa vuodessa. Nyt asutaan lähellä toisiamme, mutta ei oikein jutut enää natsaa. Mun mielestä aika "turha" haikailla lapsuuden aikaisia bestiksiä. Ihmiset muuttuu, en varmaan osaisi monenkaan entisen ystävän kanssa nykyisin hengailla. Ei mullakaan ole kuin muutama ystävä. Heitä näen noin kerran 2 kuukaudessa. En myöskään ole seurustellut, vaikka kysytty on moneen kertaan. Ei oikein haluta saada ketään lähelle, ehkä sitten joskus tässä. Minäkin vietän aika yksinäistä eloa, mutta viihdyn mainiosti yksikseen.
Itse olen suurinpiirtein samanikäinen. Olen myös yksinäinen. Koskaan en ole ollut ihminen jolla olisi paljon kavereita, ala-ja yläasteiässäkin minulla oli vaan pari ystävää joiden kanssa tuli kaikki aika vietettyä. Sitten nämä ystäväni alkoivat seurustelemaan, perustivat perheen ja unohtivat minut. Olen ollut 6-7 vuotta yksinäinen. Jotenkin tuntuu että tässä iässä on niin vaikea enää löytää uusia samanhenkisiä ystäviä mistään. Vielä kun on ujo, arka ja omaa paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, se tuntuu todella mahdottomalta. On todella ikävää olla yksin. Ei tiedä miten ajan saisi kulumaan, kuitenkin kaipaisi ystäviä ja seurustelukumppaniakin myös.. Huoh.. Raskasta on.. Täytyy vaan toivoa että asiat tästä muuttuu parempaan suuntaan.. Onnea matkaan sinullekin:) Et ole yksin.