Uupumus

Karmii ajatus siitä että pitäisi viettää seuraavat viisi kuusi vuotta opiskellen vain YHTÄ asiaa, kun saman ajan voi käyttää opiskellen kaikkea aivan vapaasti omien mieltymysten mukaan.

"Päntätessä taka-alalla pyörii koko ajan ajatus siitä, etten kuitenkaan pääse sisään ja koko juttu on turhaa."

Eli periaatteessa taidat yrittää sanoa, että elämä on ohi, jos et pääse haluamaasi kouluun heti ensi syksynä. Ja kun jo nyt tuntuu kurjalta niin haluat luovuttaa ennenkuin ehdit saada kieltävän vastauksen yliopistolta, joka on ikäänkuin todiste ettei sinulla ole tarpeeksi älliä. Kuulostaa ihan samalta kuin minä itse vielä muutama vuosi takaperin = ylisuorittaja ja liian tunnollinen ihminen. Masennushan siitä tuli ja saikkua 1 kk. Itkin joka päivä ja tuntui ettei ulospääsyä ole. Lopulta hyväksyin sen, että nyt en jaksa ja keskityin akkujen lataamiseen. Elossa olen vieläkin, yliopistotutkinto suoritettu ja uusi tutkinto siintää jo mielessä.

Olen samaa mieltä kuin eräs kirjoittajista; nyt pidät muutaman vapaapäivän ja teet pelkästään sellaisia asioita, joista pidät. Itselläni ristipistotyöt, hömppäromaanien lukeminen tai pleikkarin hakkaaminen tepsivät. Samalla yrität availla silmiäsi ja aivojasi ajatukselle että elämässä on muutakin. Katsele vaikka netissä josko olisi jokin toinen pääaine, mitä voisit lukea vuoden ajan ja yrittää sitten uusiksi. Tai olisiko vaikka avoimessa jotain mielenkiintoista?

"Yliopisto tuntuu sisäpiirin laitokselta, johon on mahdotonta päästä sisään"

Ihan normaaleja ihmisiä siellä on, yliopistossa ei ole yli-ihmisiä.

Ja mitä 10 tunnin pänttäämiseen tulee... Mielestäni siihen pystyvät ihmiset ovat aika marginaaliryhmää. Minun lukemiseni rajoittuvat pääasiassa viikonloppuihin töiden vuoksi ja silloin jaksan lukea max. 4 tuntia aamupäivällä ja ehkä vielä pari tuntia illalla. Se saa luvan riittää. Ja sivumäärä ei kerro vielä mitään siitä miten olet omaksunut asian. Kymmenen sivua A3-kokoisesta kirjasta tunnissa on aika sopivahko vauhti. Mieti asioita, piirrä kuvia, etsi netistä jotain asiaan liittyvää, älä jää pelkästään kirjaa tuijottamaan. Jos mahdollista, mene valmennuskurssille, jossa on kohtalotovereita.

Olethan myös tarkistanut, että saat tarvittavat vitamiinit? B- ja C-vitamiinin saanti on tärkeää yleisen jaksamisen kannalta. Jos olo ei helpota parin viikon sisään, niin voisi olla tarpeen keskustella asiasta myös lääkärin kanssa. Mikäli sinulla on masennus, niin sillä on taipumusta toistua, parasta viheltää peli poikki ajoissa.

Älä murehdi. Opiskella ehtii, mikset pyhittäisi hetkeä itsellesi? Katsele rauhassa ikkunasta, syö kevättä silmilläsi, mutta anna omantunnon tuskien kulkeutua sulavien kinosten mukanana viemäreihin. Ei ihminen opi käskystä. Ehkä pieni lepotauko, kenties jopa välivuosi, toisi nyt eksyneen "oikean" mielentilan ja uutta intoa. Ehkä sen jälkeen voisit jopa nauttia opiskelusta?

Etkös ole vielä kuullut täällä, että Ron Hubbardin menetelmillä voit tuijottaa ikkunasta ulos vaikka kuinka ja pääset mihin tahansa lääkikseen, oikikseen tahi kauppikseen.

Missähän se skientologian ilosanomaa levittävä täti nyt luuraa, kun on immeinen avun tarpeessa!

Sama vika mulla. Kirjoitin ylioppilaaksi 3 vuotta sitten ja sen jälkeen olen lukenut vuoden mittaisen tutkinnon ja ollut 2 vuotta amk:ssa. Yliopistoon olen kuitenkin halunnut jo vuosia. Olen käynyt yliopiston pääsykokeissa 3:na vuonna enkä ole päässyt. Nyt sitten päätin että en jaksa sitä enää 4:ttä kertaa, kun motivaatiot lukemiseen huononee vaan vuosi vuodelta.

Heippa!

Kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy,usko tai älä:)

Ehkä et vielä ole tarpeeksi kypsä yliopistoon.Tai sitten et vaan osaa ottaa rennosti lukemisten välillä,mikä on sii hyvin vaikeaa,tiedän koska itse olen lukenut jo neljänä vuonna yliopiston pääsykokeisiin,ekaksi lääkikseen ja bilsaan ja sit biokemiaan.Pääsin onneksi biokemmalle ja huomasin siellä,että olen yleistä tasoa huonompi opiskelija.Mutta ei hätää,sillä sitten pitää vaan tsempata vähän enemmän kuin muut.Olen miettinyt,että miksi juuri minä pääsin monien joukosta sisään ja syy on se,että osaan ottaa rennomin kuin monet muut.

Eli koko homman pointti on se,että koita koota itsesi,tai muuten jäännitys /ahdistus pilaa kokeesi.Pystyt siihen vielä,aikaa on!Pääsykoe mittaa hyvin paljon myös sitä kuinka pää kestää,usko vaan,näin se on.Eli jos et pääse,ei älykkyydessäsi välttämättä ole vikaa,vaan stressinsietokyvyssä.Koita jaksaa ja lepää tarpeeksi!!

Kaikkea hyvää sinulle toivotellen Niina

ps.jospa ottaisit vaikka pääsiäisen rennommin ja jatkaisit sitten täydellä höyryllä eteenpäin...

Mulle kävi viime vuonna juuri noin..uuvuin ihan täysin, en pystynyt keskittymään. Hain kauppakorkeaan ja olin kurssin kokeissa aina top 5 joukossa ja asiat tuntui olevan hallussa. Mutta, viimeset 2 viikkoa stressailin ja viimeisenä päivänä vedin 10 tuntia lukuja alle, ei unta ja paniikissa kokeeseen.Lopputuloksen voi arvata, en päässyt sisälle edes Tampereelle. Hermopeliä tämä loppupeleissä on, stressinsietokyky on ratkaisevan tärkeää.
Tänä vuonna toivottavasti HKKK:n ovet aukeaa =)

Voin sanoa, että vilpittömästi tiedän, mistä puhut. Olen pyrkinyt kahtena viime keväänä oikikseen juuri tuolla jo valmiiksi altavastaaja-asenteella ja lukenut niin pirusti alussa, että uupumus on iskenyt n. kuukautta ennen pääsykoetta. Viime keväänä otti tosi koville, kun joutui myöntämään, että näin tässä vaan kävi taas. Mulla ei auttanut enää päivän, eikä parin, eikä edes viikon tauko lukemisessa, kun olin itseni jo siihen mennessä niin loppuun ajanut. Kaikki tutut vaan hoki, käy lenkillä ja tee välillä jotain muuta ym. Ota itteäs niskasta kiinni oli ehkä maailman ärsyttävin kommentti muilta, vaikka hyväähän kaikki tietysti tarkotti. Tänä vuonna pyrin vielä kerran ihan vaan mielenrauhani vuoksi, ettei tarvis sitten myöhemmin jossitella. Yllättäen, ainut asia, mikä mua on tuntunut rauhottavan on se, että vihdoinkin mulla on oikeasti sellanen olo, ettei elämä lopu siihen jos en pääse sisään. En usko, että mun usko itteeni tmv. olis kasvanu vaan luulen, että ainut syy, miksi pystyn nyt ottamaan rennosti, on sen hyväksyminen, etten ehkä pääse tälläkään kertaa sisään.
Muistan, miten viime keväänä itsekin itkin jossain vaiheessa joka päivä hillittömästi. Kärsin kai lievästä hermoromahduksesta. Olo tuntui lähes skitsofreniselta, kun pääni sisällä taisteli kaksi ääntä; toinen piiskasi päälle armotta: Lue nyt vaan perkeleen paska! ja toinen siihen piipitti surkeasti: Mutta kun mä en vaan pysty! Aika hullua, tiedän.. Muistan erään päivän, kun istuin 6 tuntia kirja edessäni, tekemättä mitään muuta ja sain luettua 2 sivua! Oli itselleni jumalattoman vihainen. Mun suunnaton pettymys ruokki vaan masennusta ja epätoivoa. Olen myös perfektionisti-luonne ja oletan itseltäni epäinhimillisiä suorituksia.
Olisi erittäin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia kevään aikana enemmänkin. Minne olet pyrkimässä? Laita sähköpostiosoitteesi, jos haluat kirjoitella.
Hirmusesti voimia sulle ja kaikkea hyvää! Muista olla itsellesi armollinen! Kaikki me ollaan vaan ihmisiä, tarvitaan lepoa ja vapaa-aikaa.

Kiitos kaikille kannustavista kommenteista. Ehkä nyt pääsiäisen laiskottelun jälkeen jaksaisin alkaa tsempata. Minulle voi kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Otan sitä vastaan hyvin mielelläni samassa tilanteessa olevilta ihmisiltä.

Heippa! Miekin olen "lukemassa sisään". Haluan vain toivottaa uskoa ja voimia :) Mä yritän olla vaatimattomalla ja yksinkertaisella ajatuksella liikkeellä: osaan kaiken vaikka 41 asteen kuumeessa tai vaikka kuollut mummo tulisi kesken unen kysymään. Ajattele, että kun nyt puristaa niin sitten se on ohi. Yleensäkin ehkä vain noin puolet yrittää edes tosissaan pääsykokeissa. Mitä jos relaisit vähän? Syö terveellisesti, ulkoile ja tee välillä jotain kivaa. Musta on tärkeämpää lukea laadukkaasti kuin paljon. Älä ajattele sen enempää sisäänpääsyä - osaat vain kokeessa kaiken ja that´s it. Sit esim. lukiessa mä yleensä katson vain alueen, joka pitää tänään lukea, ja sen enempää ei tarvitsekaan. Käytä luovia keinoja, piirrä tai mitä tahansa, tee muistareita, loruja, anything. Ihan tavallisella älyllä varustettu ihminen voi päästä sisään. Itse opiskelu taas sitten ei ole niin vaikeaa kuin tämä yksi koe. Paljon onnea matkaan!