Tietääkö joku mikä on Mikko Alatalon poliittinen linja? Hän on kuulemma eroamassa vaimostaan. Laulujansa olen joskus kuullut, mutta en tiedä mitään hänen yhteiskunnallisesta linjastaan. Haluaisin tietää mutta sensaatiolehdet revittelevät aivan muilla asioilla.
Alatalon Mikko
juicen kaveri
4167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
paras frendi. Mikolle ei vittuilla näillä sivuilla.
Mikko oli taistolaiskommunisti opiskellessaan Tampereella 1970- luvulla. Siirtyi demareihin kommunismin romahdettua ja sitten katsoi kepusta löytyvän mahdollisuuden päästä edeskuntaehdokkaaksi.
Harrastaa tgekstiviestejä Muna-Matti esikuvanaan
"Mikko oli taistolaiskommunisti opiskellessaan Tampereella 1970- luvulla. Siirtyi demareihin kommunismin romahdettua ja sitten katsoi kepusta löytyvän mahdollisuuden päästä edeskuntaehdokkaaksi."
Alatalo siis järkevöityy vanhetessaan;-))
Valittaa iltalehtien kansissa eroaan. Ei voisi tyhmenpää olla.
Ihmettelen miksi on tullut valituksi. Eikö tosiaan eduskunnassa edellytetä muuta kuin, että on jokin viisunikkari.