TAPPARAN loppukauden

epäonnistumisen syitä…

1.Maalintekijöiden/Ratkaisupelaajien puute

Tapparalla on pelinrakentajia/syöttökoneita, vaikka muille joukkueille jakaa,
mutta missä on puhtaat maalintekijät?

Kuinkahan monessa ottelussa puolustajat käänsivät ottelun tapparan eduksi.
Tämä hyökkäyksen ja puolustuksen välinen epätasapaino maalien teon
suhteen oli häiritsevän suuri pitkin kautta.

Play-Offseissa sitten kolahtikin, muttei vastustajan vaan omissa.

2.Ulkomaalaisvahvistukset

Suorastaan amatöörimäistä toimintaa tapparan johdolta tällä sektorilla.
Tapparalla on ollut muutenkin parin viime kauden aikana
luokattomia vahvistuksia, Hancockin ollessa ainoa onnistunut ostos.
Ihmetyttää vain, mistä tämä johtuu? Rahasta se ei ainakaan ole kiinni.

3.Ylivoimapeli play-offseissa/Puolustajat

Tapparan ylivoiman tehokkuus runkosarjassa perustui
lähinnä kiekollisten pakkien tekemiin ratkaisuihin.
Pudotuspeleissä äzzät sitten teloi nämä puolustajat pois
ja samalla tyrehtyi koko tapparan ylivoima.

Ensi kaudellahan ylivoimapelin tärkeys vain korostuu entisestään nollatoleranssin
tullessa mukaan kauden alusta alkaen.

Hienoa ylivoimapeliä on aina ilo katsella, kun siihen kuuluu hyvin
harjoitellut kuviot ja ns.kikkapelit.
Valitettavasti sm-liigassa kuin leijonissa tämä on harvinaista herkkua.

Suomalaisilla kun tuppaa tapana olemaan se,
että lämmätään silmät kiinni siniviivalta vastustajan lihamuuria päin.
Näin on käynyt niin monet kerrat MM-kisoissa
kuin tämän kevään play-offseissa.

Kuinka moni sm-liiga joukkue käyttää esim. Detroit RedWingsien käyttämää
T-ylivoima kuviota? Tietääkseni ei yksikään.

Jos olette nähneet edes yhden detroit pelin tällä kaudella,
ymmärrätte hyvin tuon ylivoima kuvion hienouden.
Detroitin pelkkä ylivoimapelikin on jo sellainen pelote,
jolla kannatta uhota, kuten alla näkyy.

2.4 yle/ap

"Detroitin ylivoima myrkkyä Wildille

Vaikka Minnesota Wildilla on tilastojen mukaan liigan paras alivoima, ei se auttanut, kun vastassa oli sarjan paras ylivoimapelaaminen. Detroit Red Wings teki kaksi ylivoimamaalia ja haki pisteet Minnesotasta osumin 3-2.

- Meillä on hyvä ylivoimaosaaminen ja haluamme, että se on kunnossa, kun pudotuspelit alkavat. Emme halua, että kukaan tulee sotkemaan ylivoimapeliämme. Meille on turha ryppyillä, sillä me pystymme hautaamaan kenet tahansa ylivoimalla, Detroitin päävalmentaja Mike Babcock selvitti.

- On syy, miksi Detroit johtaa sarjaa, Wild-luotsi Jacques Lemaire totesi."

4.Maalivahtipeli/Mika Lehto

Lehto on hyvä, muttei missään nimessä huippumaalivahti.
Kevät 2003 olikin ainoa kerta, kun Lehto väläytti huippumaalivahdin elkeitä.

Saarisen aikakaudella lehtokin sitten näytti todellisen ”minänsä”,
eli keskinkertaisuutensa.

Tuo epävarmuus näkyi myös tällä kaudella joissakin tärkeissä peleissä.
10 nollapeliä on ihan kiva, mutta todellinen maalivahtien mittapuu eli
torjuntaprosentti oli yllättävänkin heikko, kun otetaan huomioon
minkälaisen kurinalaisen puolustuspaketin takana hän sai töitä tehdä.

Tällä kaudella Lehto ei saanut mitään kilpailua/paineita
tapparan 2.maalivahdista, toivottavasti tulevalla kaudella asia on toisin.

5.Janne Ojanen on legenda, yksi TAPPARAN suurimmista.

Joskus kuitenkin tulee se aika,
jolloin on pakko lopettaa ja se aika on nyt.

Naapuriseuralla on eräs säälittävän koominen tapaus,
joka ei ole luistellut lähes 10 vuoteen,
vaan lähinnä liukunut kentällä. Silti 41 vetää huippuliksaa,
vaikka ei ole antanut pelillisesti yhtään mitään vuosikausiin.
Toivottavasti Jannesta ei tule samanlaista…

Huhupuheiden mukaan valmentajan ja tj:n kiista Jannesta olisi ollut
viimeinen niitti KULTA-JUKAN lähtöaikeille.Jos näin todella oli,
on surullista nähdä,ettei Janne itse tehnyt järkevintä
ratkaisua rakastamaansa joukkuetta kohtaan.

Kaikenkaikkiaan TAPPARA pelasi kuitenkin todella hyvän runkosarjan ja
KULTA-JUKKA näytti jälleen kerran kuka on huippuvalmentaja ja kuka wade.

Jukan lähtö on ilmanmuuta shokki koko organisaatiolle ja faneille.

Tuo hieno aikakausi on nyt kuitenkin päättynyt ja tulevaisuus
TAPPARAN osalta on epävarma.

Miten käy nyt tapparan mestaruusprojektin,
joka laskettiin jälleen kerran Jukan harteille?
Vaipuuko TAPPARA nyt taas siihen samaan suohon,missä
se oli melkein koko 90-luvun.

Kuka on siis se mies,joka pystyy täyttämään Rautakorven saappaat edes joiltakin osin?

Se lahjakkuus, karisma ja johtajuus…

Menestyspaineet suomen jääkiekkoilun menestyneimpiin
seuroihin lukeutuvan TAPPARAN uudella valmentajalla tulevat
olemaan valtavat, se on aivan varma.
6376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mutta: kyllä peiliin saa katsoa myös valmentaja. Jotakin joukkueessa tämän vuoden puolella tapahtui ja tulos on nyt sitten tämä. Huono motivatio ja apea fiilis heijastui mm. niinkin triviaalissa asiassa kuin maalien tuulettamisessa. Väsynyttä läpsyttelyä, ei tunnetta, ei henkeä verrattuna esim. porilaisiin.

Äänestä

Tunnut tietävän asioista ihan tarpeeksi. Ojasesta en halunnutkaan missään viestissä ennen edes kommentoida. Jannen on joko nostettava tasoaan, tai etsittävä hienossa organisaatiossa uusi haastava tehtävä.

Kaikella kunnioituksella. Ethän tosin Koikkarin ikonia liikaa arvostele;) Raipella vauhti varmaan on hiipunut, mutta jos järki pelaa, on se aina esimerkkinä nuoremmille tupsukorville.

Niin. Se sateentekijä? Suomen paras koutsi tällä hetkellä on nimeltään Toivola.

Vaikka hieman hammasta kiristääkin.

Äänestä
  • on että Tappara pelasi parasta peliään kun Ojanen oli loukkaantuneena poissa kokoonpanosta! Loistava pelaaja.......mutta ikää taas ens kaudella vuosi lisää.

    Äänestä

  • kuiteskin kirjoitti:

    on että Tappara pelasi parasta peliään kun Ojanen oli loukkaantuneena poissa kokoonpanosta! Loistava pelaaja.......mutta ikää taas ens kaudella vuosi lisää.

    Jannehan kuuluu tuohon Tapparalaisten tietämään "kuuskasi" ryhmään, joka voitti Suomen mestaruuden kaikissa ikäluokissa.

    Triplaa ratkaisemassa olivat myös Ojanen, Pauke, ja muut mainitut ikäluokkalaiset. Neljäs mestaruus oli tyrkyllä, mutta Tepsi tuli kuin varkain, vei homman, ja aloitti oman dynastiakautensa.

    Niin, niitä perkäkkäisiä mestaruuksia? Tapparalla kolme, Tepsillä kolme, Kärpillä kaksi.

    Ikä tekee aina tehtävänsä, paikat eivät tahdo kestää enää kuin nuorempana, ja palautuminen vie kauemman ajan. On Ojanen, kuten Helminenkin, ilmoittanut, että miksikään kehäraakeiksi eivät suostu, vaan kilpailevat pelipaikoista niin kauan kuin taidot ja kunto riittävät. Helminen ainakin jatkaa. Ojasesta en tiedä, vielä.

    Kelpaa kyllä mukaan, kokemustakin aina tarvitaan. Se rauhoittaa kuumissa paikoissa kummasti. Zorppa Janne: ratkaisijoita Tappara kaipaisi nyt, Yksi kova snaipperi polkemaan kuin singeri. Pelaavaan kokoonpanoon Ojanen mahtuu toki, jos roolitus löydetään sopivaksi.

    Äänestä

  • Tapparammiäs kirjoitti:

    Olisiko Jannesta neloskenttään. Laidolle pistettäisiin pari A-junnu ikäistä ja Janne tekisi pojista pelimiehiä.

    Mielestäni ei ole mitenkään aliarvostusta peluuttaa Tapparaikonia nelosketjun keskellä jos sentteristö on: Hancock, Öhman, (Kontiola), Viinanen, Ojanen.

    En osaa sanoa, mikä sitten olisi Jannen into pelata ns. jarrukentän keskellä, mutta luultavasti iki Tappara ottaisi sen hyvin vastaan.

    Äänestä

  • Tappara vuodesta 1992 kirjoitti:

    Ojasen uraa ovat kovasti vaikeuttaneet loukkaantumiset. Niille sitä sattuu, jotka täysillä matsaavat. Jotka kiertelevät kovat paikat kaukaa, eivät hekään koutsien luottamusta saa.

    Tyrkkyähän on, Suomi on täynnä kiekkojunnuja, Manse ja lähiseutu yhtenä esimerkkinä. Kyllä Ojanen pelaavaan sentteriosastoon aivan varmasti vielä kuuluu.

    Capitanon esimerkki monelle on edelleen hyvä, kuten Raipenkin. Tosin, sopparia ensi kaudeksi ei ole.

    Eli rahasta näemmä puhutaan. Hommaahan riittää. Ensiksi pitää nimetä päävalmentaja. Sen tietäminen kun usealle pelimannelle myös vaikuttaa, missä pelata haluaa. Muistan, kun Jortikan nimitys aiheutti hieman ovien pyörimistä Tepsissäkin aikanaan. Nuoret, innokkaat pelaajat jalusivat pelata Jursiakatemiassa. Vanhemmat kaihtoivat "jalat, jalat" treeniä kuin ruttoa. Silti pitäisi maksaa vuorineuvosten palkkaa, lentävä lause.

    Ja tuon päävalmentajan nimeäminen pitää tulla aika kohta. Kesällä vapaita pelimanneja on aika vähän. Ja koutsin mahdollisuus rakentaa joukkuettaan systeemaattisesti vasta syksyllä on hieman myöhäistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rautakorpi kirjoitti:

epäonnistumisen syitä…

1.Maalintekijöiden/Ratkaisupelaajien puute

Tapparalla on pelinrakentajia/syöttökoneita, vaikka muille joukkueille jakaa,
mutta missä on puhtaat maalintekijät?

Kuinkahan monessa ottelussa puolustajat käänsivät ottelun tapparan eduksi.
Tämä hyökkäyksen ja puolustuksen välinen epätasapaino maalien teon
suhteen oli häiritsevän suuri pitkin kautta.

Play-Offseissa sitten kolahtikin, muttei vastustajan vaan omissa.

2.Ulkomaalaisvahvistukset

Suorastaan amatöörimäistä toimintaa tapparan johdolta tällä sektorilla.
Tapparalla on ollut muutenkin parin viime kauden aikana
luokattomia vahvistuksia, Hancockin ollessa ainoa onnistunut ostos.
Ihmetyttää vain, mistä tämä johtuu? Rahasta se ei ainakaan ole kiinni.

3.Ylivoimapeli play-offseissa/Puolustajat

Tapparan ylivoiman tehokkuus runkosarjassa perustui
lähinnä kiekollisten pakkien tekemiin ratkaisuihin.
Pudotuspeleissä äzzät sitten teloi nämä puolustajat pois
ja samalla tyrehtyi koko tapparan ylivoima.

Ensi kaudellahan ylivoimapelin tärkeys vain korostuu entisestään nollatoleranssin
tullessa mukaan kauden alusta alkaen.

Hienoa ylivoimapeliä on aina ilo katsella, kun siihen kuuluu hyvin
harjoitellut kuviot ja ns.kikkapelit.
Valitettavasti sm-liigassa kuin leijonissa tämä on harvinaista herkkua.

Suomalaisilla kun tuppaa tapana olemaan se,
että lämmätään silmät kiinni siniviivalta vastustajan lihamuuria päin.
Näin on käynyt niin monet kerrat MM-kisoissa
kuin tämän kevään play-offseissa.

Kuinka moni sm-liiga joukkue käyttää esim. Detroit RedWingsien käyttämää
T-ylivoima kuviota? Tietääkseni ei yksikään.

Jos olette nähneet edes yhden detroit pelin tällä kaudella,
ymmärrätte hyvin tuon ylivoima kuvion hienouden.
Detroitin pelkkä ylivoimapelikin on jo sellainen pelote,
jolla kannatta uhota, kuten alla näkyy.

2.4 yle/ap

"Detroitin ylivoima myrkkyä Wildille

Vaikka Minnesota Wildilla on tilastojen mukaan liigan paras alivoima, ei se auttanut, kun vastassa oli sarjan paras ylivoimapelaaminen. Detroit Red Wings teki kaksi ylivoimamaalia ja haki pisteet Minnesotasta osumin 3-2.

- Meillä on hyvä ylivoimaosaaminen ja haluamme, että se on kunnossa, kun pudotuspelit alkavat. Emme halua, että kukaan tulee sotkemaan ylivoimapeliämme. Meille on turha ryppyillä, sillä me pystymme hautaamaan kenet tahansa ylivoimalla, Detroitin päävalmentaja Mike Babcock selvitti.

- On syy, miksi Detroit johtaa sarjaa, Wild-luotsi Jacques Lemaire totesi."

4.Maalivahtipeli/Mika Lehto

Lehto on hyvä, muttei missään nimessä huippumaalivahti.
Kevät 2003 olikin ainoa kerta, kun Lehto väläytti huippumaalivahdin elkeitä.

Saarisen aikakaudella lehtokin sitten näytti todellisen ”minänsä”,
eli keskinkertaisuutensa.

Tuo epävarmuus näkyi myös tällä kaudella joissakin tärkeissä peleissä.
10 nollapeliä on ihan kiva, mutta todellinen maalivahtien mittapuu eli
torjuntaprosentti oli yllättävänkin heikko, kun otetaan huomioon
minkälaisen kurinalaisen puolustuspaketin takana hän sai töitä tehdä.

Tällä kaudella Lehto ei saanut mitään kilpailua/paineita
tapparan 2.maalivahdista, toivottavasti tulevalla kaudella asia on toisin.

5.Janne Ojanen on legenda, yksi TAPPARAN suurimmista.

Joskus kuitenkin tulee se aika,
jolloin on pakko lopettaa ja se aika on nyt.

Naapuriseuralla on eräs säälittävän koominen tapaus,
joka ei ole luistellut lähes 10 vuoteen,
vaan lähinnä liukunut kentällä. Silti 41 vetää huippuliksaa,
vaikka ei ole antanut pelillisesti yhtään mitään vuosikausiin.
Toivottavasti Jannesta ei tule samanlaista…

Huhupuheiden mukaan valmentajan ja tj:n kiista Jannesta olisi ollut
viimeinen niitti KULTA-JUKAN lähtöaikeille.Jos näin todella oli,
on surullista nähdä,ettei Janne itse tehnyt järkevintä
ratkaisua rakastamaansa joukkuetta kohtaan.

Kaikenkaikkiaan TAPPARA pelasi kuitenkin todella hyvän runkosarjan ja
KULTA-JUKKA näytti jälleen kerran kuka on huippuvalmentaja ja kuka wade.

Jukan lähtö on ilmanmuuta shokki koko organisaatiolle ja faneille.

Tuo hieno aikakausi on nyt kuitenkin päättynyt ja tulevaisuus
TAPPARAN osalta on epävarma.

Miten käy nyt tapparan mestaruusprojektin,
joka laskettiin jälleen kerran Jukan harteille?
Vaipuuko TAPPARA nyt taas siihen samaan suohon,missä
se oli melkein koko 90-luvun.

Kuka on siis se mies,joka pystyy täyttämään Rautakorven saappaat edes joiltakin osin?

Se lahjakkuus, karisma ja johtajuus…

Menestyspaineet suomen jääkiekkoilun menestyneimpiin
seuroihin lukeutuvan TAPPARAN uudella valmentajalla tulevat
olemaan valtavat, se on aivan varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu