VAADIMME FINLANDIAN SYRJÄYTTÄMISTÄ!

Kun hän ei hoida asioita ja tehtäviiän sheriffinä niin mitä hänellä muka tekee!?
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Kun hän ei hoida asioita ja tehtäviiän sheriffinä niin mitä hänellä muka tekee!?"

Kerropa tarkemmin. Mielestäni tuollaisia syyttelyitä pitäisi seurata hieman tarkempi perustelu. Muuten se menee pelkän haukkumisen ja mustamaalaamisen puolelle. Sormella osoittelu ja "virheiden" etsiminen on helppoa. Ihmiset kun ovat sen verran epätäydellisiä vikoja löytyy varmasti. Etsintä on silti hyvä aloittaa ensin omasta itsestä.

Vaikka olekin hänen kanssaan täyisin eri mieltä siitä, että Queen voi olla olemassa myös ilman Freddie Mercurya ja John Deaconia, en kuitenkaan katso sen olevan esteenä sheriffinä olemiselle.

Äänestä
  • olisi pitänyt perustella. Olen seurannut monia musiikki-palstoja ja muita, joissa hän on sheriffinä eikä hän ole näkynyt välittävän ollenkaan mitä siellä puhutaan. Esim. "kenen biisi" on aivan siivottomassa kunnossa, eikä sheriffiä ole kuukausiin näkynyt.. Miksi hänellä on niin paljon vahdittavia alueita kun ei hän pysty mitään vahitmaan?

    Minusta hän voisi vähentää sheriffitoimintaa useilta palstoilta, tai vaikka kokonaan jos ei kerta kiinnosta hommat!

    Äänestä

... olisi hyvä olla sellainen, joka ymmärtää että Queenia ilman Freddietä ei ole.

Muuten minulla ei ole mitään henkilökohtaista Finlandiaa vastaan noin yleensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja HETI! kirjoitti:

Kun hän ei hoida asioita ja tehtäviiän sheriffinä niin mitä hänellä muka tekee!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu