Eläkkeiden kasvu

Liisa lupasi 300 e/kk korotuksen eläkkeisiin...ministeriksi päästyään antoi 7 e/kk.

KEPU PETTÄÄ AINA, IHAN AINA!

Lipponen on historiaa (vaikkei sitä kepuhörhöjen puheista uskoisi). Nyt eletään tätä päivää ja missä viipyy Hyssälän lupaamat 300 euroa??? Vai oliko tämäkin niitä vaalilupauksia joilla saa kerätä ääniä mutta joita ei tarvitsekaan toteuttaa?????

Nimittäin Oivan uskottavuus, lopullisesti. Ei se alkujaankaan ollut suuri, ja rapistunut se on koko ajan, mutta tuolla menetit viimeisetkin rippeet siitä.

Olen toista vuotta lähes työkseni perehtynyt eläkeläisten tilanteeseen ja sen kehitykseen Päällystöliiton evp-yhdistyksen eläkeläistyöryhmässä, joka nyt on päässyt mukaan myös Valtion eläkeläisasiain neuvottelukuntaan VENKiin.

Olen juurta jaksain perehtynyt siihen vuonna 1991 alkaneeseen surkeaan kehitykseen ja sen syihin ja tekijöihin, jonka johdosta eläkkeet ovat nyt jääneet ýli 15 % palkkakehityksestä samana aikana. 1990-luvun alkupuolella, siis Ahon hallituksen aikana, eläkkeitä ei kolmena vuonna korotettu penniäkään, ja 1993 säädettiin ns. raippavero, joka on kaltoin kohdellut eläkeläisiä. Lipposen hallituksen "aikaansaannos" on vain vuonna 1996 voimaan tullut ns.taitettu indeksi, joka kyllä pitää huolta siitä, että eläkkeet jäävät yhä jälkeen, jos muutosta ei tule.

Tuolla CITY-Keskustan avaamassa ketjussa olen puhunut enemmänkin asiasta ja myös roolistani työryhmän si sihteerinä, jossa ominaisuudessa työstin mm. tuon kirjasen, jonka tekstin laitan alle. Teksti on tämän ohjelman esiintuomana hieman sekava, mutta kyllä siitä selvän saa. Luepa siitä, niin sinäkin tiedät edes jotakin asiasta:

ELÄKELÄISTEN ASEMASTA

Eläkeläiset    Suomessa on noin 1,4 miljoonaa eläkeläistä. Vanhuuseläkkeen saajia on eniten, noin 900 000. Kansaneläkkeellä eläviä on yli 100 000. Loput eläkeläiset kuuluvat muiden eläkkeiden saajiin.

Eläkelait ja -järjestelmä
Vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, osa-aika- ja perhe-eläkkeitä maksetaan työeläkelakien perusteella. Kansaneläkkeitä maksetaan kansaneläkelain perusteella.

Maamme työeläkejärjestelmä on ns. etuusperusteinen. Tällöin yhteys omien eläkemaksujen ja saatavan eläkkeen välillä voi jäädä pieneksi. Eläkkeen taso määrätään laeilla työssäoloajan ja palkkatason mukaan. Puuttumatta tässä tarkemmin enempää lakiin, järjestelmän perusteisiin kuin eläkevarojen keräys-, rahastointi- ja maksumenettelyihin haluamme kiinnittää erityistä huomiota seuraavaan:

Eläkeoikeus ja eläkkeen maksaminen   

Henkilön oikeus työeläkelakien mukaiseen eläkkeeseen syntyy tehtyjen työvuosien ja hänen palkkansa perusteella. Eläkettä ruvetaan maksamaan siitä erikseen säädettyjen perusteiden nojalla.

Eläkkeen oikeudellinen luonne

Työeläkelakien mukaan maksettava eläke on katsottava karttuneeksi henkilökohtaiseksi varallisuusoikeudeksi. Sama koskee eläkkeiden indeksikorotuksia. Eläke ei siis ole lainsäätäjän sosiaalisilla perusteilla myöntämä etuus, vaan se on omaisuuserä, joka nauttii perustuslain suojaa.
Näin kuitenkaan ei ole ollut enää viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Lain kiertäminen   Kun maata ovat johtaneet enemmistöhallitukset, ja samoilla puolueilla on ollut valta myös perustuslakivaliokunnassa, niin hallitus on voinut antaa eläkkeiden indeksikorotuksista säädetystä laista poikkeavia esityksiä eduskunnalle, joka on ne hyväksynyt ja säätänyt yksivuotisina lakeina. Näillä on säännönmukaisesti aina heikennetty eläkeläisten asemaa. Eduskunta on samalla syyllistynyt perustuslain moitittavaan kiertämiseen.

Eläkkeiden kehityksestä
   
Eläkkeiden kehitys viimeisen viidentoista vuoden aikana on ollut todella heikko. Eläkkeitä on suoranaisesti alennettu tekemällä 1,3 %:n pysyväisalennus eläkepohjaan. Poikkeuslailla on eläkkeiden indeksikorotuksia leikattu 1992 ja jätetty ne kokonaan tekemättä 1993 ja 1994.

            

Eläkeläisten aseman heikentymisestä

Vuonna 1993 säädettiin ns. raippavero, jolloin eläkeläisillä alettiin maksattaa korotettua kansaneläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksua. Maksut ovat olleet vuosittain seuraavat: 1991/1,70 %, 1992/5,25 %, 1993/6,70 %, 1994/7,45 %, 1995/6,45 %, 1996/4,90 %, 1997/4,90 %, 1998/4,20 %,
1999/3,90 %, 2000/3,20 %, 2001/2,70 %, 2002/1,90 %, 2003/1,50 % ja 2004/1,50 %. Lisäksi on korotettu sairausvakuutusmaksua yli 80 000mk:n
osalta, joka oli 1,00 % - 1,90 %, ja joka poistui 1999. Kun kansaneläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksujen yhteismäärä eläkkeestä oli vuonna 1991 1,7 %, niin vuonna 1994 määrä oli jo 7,45 %.

Eläkkeiden kehitys on sidottu edellisen vuoden kolmannen vuosineljänneksen keskimääräiseen palkka- ja hintatason muutokseen. Vuoden 1996 alussa otettiin käyttöön ns. taitettu indeksi, jolla yli 65-vuotiaiden työeläkeindeksin määräytymistä muutettiin siten, että ansiotasoindeksin muutoksen paino on 20 % ja kuluttajahintaindeksin paino 80 %. Aiemmin työeläkeindeksi määräytyi puoliksi sekä ansiotaso- että kuluttajahintaindeksin mukaan. Työikäisten työeläkeindeksi säilytettiin ennallaan (50 % 50 %).

Eläkeläisten asemaa ovat heikentäneet lisäksi tuloverojen korotukset, jotka ovat johtuneet mm. seuraavista syistä:

Sairauskulujen vähennys poistettiin 1992, eläkkeensaajille säädettiin kansaneläkevakuutusmaksu samansuuruisena kuin palkansaajille (3,05 %) 1992, sairausvakuutusmaksua korotettiin 2 penniä vastapainona palkansaajille 1993 säädettyihin työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuille sekä osin valtiontalouden heikon tilanteen vuoksi, valtion tuloveroasteikon tulorajoja ei muutettu vuosina 1991 – 1993, keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi lähes prosenttiyksiköllä vuoden 16,62 %:sta vuoden 1994 17,53 %:iin, perittiin ylimääräinen ennakonpidätys eli ”lainavero” vuosina 1993 – 1995 porrastettuna 100 000 markkaa ylittävistä tuloista (palautettiin lopullisessa verotuksessa 1995 – 1996).

Edellä mainitut muutokset ovat kiristäneet tuloverotusta todella tuntuvasti vuoden 1991 tasosta.

Edellä mainittujen lisäksi on hyväksytty uusia veroja, kuten kiinteistö- ja arvonlisäverot. Kunnallisverot ovat jatkaneet nousuaan lähes kaikissa kunnissa. Erilaiset palvelumaksut, lääkkeet, vuokrat ja muut elinkustannukset ovat myös nousseet enemmän kuin eläkkeet, jotka on painotettu elinkustannusindeksillä, johon vaikuttaa mm. viinan hinnan tuntuva alentaminen.
Kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen, osalta eläkeläisiä jopa kahteen kertaan, on myös vaikuttanut eläkkeitä pienentävästi.

Keskimääräistä eläkettä saavan yli 65-vuotiaan eläkeläisen indeksien leikkausten, taitetun indeksin käyttöönoton ja kansaneläkkeen pohjaosan poistamisen aiheuttamat menetykset ovat vuodesta 1993 vuoden 2001 loppuun mennessä olleet yhteensä 16,6 prosenttiyksikköä. Työeläke on lain mukaan
60 % palkasta. Erilaisilla leikkauksilla eläkkeen reaalitaso on pudonnut 42 %:iin ja on edelleen laskeva.

Eläkkeen ostovoima   Eläkkeen ostovoima laski yli 4 % vuodessa vuosina 1992 ja 1993 ja vielä 1994 yli 2 %. Eläkeläisten ostovoimaa heikensivät tietenkin myös nuo edellä todetut eläkeläisiin muuta väestöä kovempina kohdistuneet veronkorotukset ja kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksujen muutokset.
Tänä vuonna eläkkeet nousevat 0,93 %, mutta kun useimmalla eläkeläisellä verot nousevat enemmän, käteen tuleva rahamäärä vain pienenee entisestään, ja eläkkeen ostovoima sitäkin enemmän, kun kaikki hinnat kuitenkin nousevat hieman.

Eläkeläisen asema palkansaajan asemaan verrattuna

   Palkat nousivat hieman silloinkin, kun eläkkeitä ei korotettu lainkaan, ja palkkojen kehitys eläkkeisiin verrattuna on ollut parempaa koko viisitoistavuotisen ajanjakson ajan. Luonnollisesti palkkojen ja eläkkeiden ostovoimassa tapahtuneet muutokset korreloivat tuohon kehitykseen.

   Viimeisen kolmen vuoden aikana bruttopalkat liukumineen ovat nousseet keskimääräisesti 11-13 % (eri lähteissä erilaisia tietoja), mutta bruttoeläkkeet tänä aikana vain hieman yli 3 %, ja nettoeläkkeet sitäkin vähemmän, jos ollenkaan. Tänä vuonna työehtosopimusten nojallakin palkat nousevat 2-3 % ja mahdolliset liukumat päälle, mutta eläkkeet nousevat vain tuon mainitun 0,93 %. Nettotuloilla ja siis ostovoimalla mitattuna eläkeläisten asema palkansaajiin nähden on heikentynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana rajusti, noin 30 % vuoden 1991 keskinäisiin suhteisiin verrattuna.

Kansaneläkeläisten asema

   Erityisen vaikea on kansaneläkeläisten asema. Kansaneläke on paikkakunnasta riippuen keskimäärin 450 – 500 euroa kuukaudessa. Kansaneläkeläiset saavat kyllä asumistukea, mutta se lasketaan niin, että vuokran maksettuaan kansaneläkeläinen jää toimeentulotuen rajalle tai vain hiukan sen yläpuolelle niin, ettei ole oikeutettu toimeentulotukeen. Seitsemän euron korotus sellaisessa tilanteessa on lähes pilkantekoa.

Mistä eläkeläisten huono kohtelu johtuu?   

Meitä eläkeläisiä ei pidetä enää tuottavina ihmisinä, kun yleensä emme enää anna työpanosta, joka tuottaisi jotain lisäarvoa. Ei huomata sitä, että me kulutamme edelleen, ja kulutus lisää tuotantoa ja työllisyyttä; se on
meidän panoksemme edelleen, jos emme halua nojata siihen, että olemme kyllä aikanamme antaneet yhteiskunnalle myös uutta tuottaneen panoksemme.

Myös sanotaan helposti, että eläkeläiset eivät enää tarvitse samaa kuin työikäiset. Eivät samaa, ja varsinkin lapsiperheiden tarpeet ovat myös eläkeläisten sydäntä lähellä, mutta eläkeläisillä ovat omat tarpeensa, jotka esim.
sairaus- ja terveydenhoitokuluissa ovat suuremmat kuin nuoremmalla väestöllä. Ja noihin kuluihin aiemmin tulleita tukia on myös leikattu koko ajan.

Etujemme ajaminen   Kolmasosa äänioikeutetuista on eläkeläisiä. Tutkimusten mukaan eläkeläiset äänestävät työikäistä väestöä aktiivisemmin. Näin ollen lähes puolet vaaleissa äänestävistä saattaa olla eläkeläisiä. Silti mikään puolue ei aja eläkeläisten asiaa. Edellä todetun valossa se on hämmästyttävää.

   Maassa on useita eläkeläispuolueita, mutta niiden vaikutusvalta on yhtä tyhjän kanssa. Jokaisella puolueella on myös oma eläkeläisjärjestönsä, mutta yksikään niistä ei keskity tehokkaasti eläkeläisten etujen ajamiseen, vaan pikemmin koettaa huolehtia jäsentensä ”henkisestä huollosta” matkoja ja erilaisia viihdetilaisuuksia järjestämällä.

   Työikäiset eivät juuri tunne myötätuntoa meitä kohtaan, mitä myös pitää ihmetellä: eivätkö he ollenkaan ajattele, että heistä itsestäänkin tulee eläkeläisiä; pikemmin kuin he kuvittelevatkaan. Eläkeläisten asia olisi jokaisen työikäisenkin asia, mutta näin sitä ei nähdä. Ammattiyhdistyksetkin kokevat meidät lähinnä vain kilpailijoikseen yhteisen kakun jaossa.

   On todettava, että eläkeläisten taloudellista asiaa ei valitettavasti aja kukaan; ei valtiovalta, eivät puolueet, ammattiyhdistykset eivätkä edes eläkeläisyhdistyksemme. Mitä pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi? Tuohon kysymykseen vastauksen saaminen on ollut tärkeä syy tämän toimikunnan perustamiselle.

Eläkeläisten vastuu   On selvää, että kaikkien kansalaispiirien oli osallistuttava laman hoitoon, ja siihen me eläkeläiset osallistuimme nurkumatta. Mutta nyt, kun pahin on jo ajat sitten ohitettu ja kansantalous on jo kauan kasvanut kohisten, meidän eläkeläisten lamatalkoot jatkuvat yhä. Se ei ole oikein.

Me eläkeläiset kyllä tunnemme edelleen yhteiskunnallisen vastuumme ja myös vastuumme tulevaisuudesta siksikin, että useimmilla meistä on ”omia nuoria”, joiden asemasta ja tulevaisuudesta haluamme huolehtia osaltamme, mutta kuka huolehtii meistä? Meidät koetaan vain yhteiskunnalliseksi rasitukseksi. Se on väärin, ja näin ei voi eikä saa enää jatkua

Me eläkeläiset olemme myös itse olleet syyllisiä asemamme heikentymiseen, koska emme ole protestoineet heikosta asioittemme hoidosta enempää kunnallis- kuin eduskuntavaaleissa tai muutenkaan näkyvästi julkisuudessa. Meidän on nyt aktivoiduttava kaikin tavoin. Meidän on ruvettava tuntemaan paremmin vastuuta myös itsestämme, omista elinmahdollisuuksistamme, ruvettava pitämään lujemmin kiinni oikeuksistamme.

Kun valtiovalta ja muut kansalaisryhmät eivät näy tätä huomaavan, meidän itsemme on ryhdyttävä sitä vaatimaan. Niin on tehtävä aina ja kaikkialla,
missä se mahdollista on. Niin vaaleissa edustajaehdokkailta kuin yhdistyksissämme, ja tätä viestiä on vietävä kaikkialle julkisuuteen.
Asemamme on heikentynyt niin paljon, että siihen meillä on kiistämätön oikeus ja velvollisuuskin. ”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki”.

Tavoitteet   Pohjoismaisen hyvinvointivaltion olemukseen kuuluu, että kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolehditaan. Huolenpidon tulisi kohdistua myös niihin, jotka ovat olleet tätä hyvinvointiyhteiskuntaa rakentamassa. Valtiovallan pitäisi nyt ihan käytännön toimin osoittaa tunnustavansa nuo periaatteet.

Ensimmäisenä konkreettisena toimenpiteenä pitäisi nimittää erityinen eläkeministeri. Eläkkeitä ja eläkeläisiä koskevat asiat voitaisiin keskittää esim. toiselle valtiovarainministerille, ja hänen alaisuuteensa tulisi nimittää tarvittavat virkamiehet noita asioita hoitamaan.

Erityisen eläkeministerin nimittäminen olisi perusteltua eläkeläisten suuren määrän, ja monien muidenkin kuin edellä kuvattujen erityisongelmien vuoksi. Ja eläkeläisten määrä yhä kasvaa. Eläkeministerin nimittämisellä valtiovalta voisi osoittaa, että se ymmärtää eläkeläisten asian ja arvostaa aikoinaan antamaamme työpanosta.

Eläkkeiden ostovoiman säilyminen pitäisi turvata asianmukaisesti. Nykyinen eläkeindeksi tulisi muuttaa sitä enemmän palkkaindeksin suuntaisesti painottaen. Perustuslain loukkaaminen pitää lopettaa ja eläkkeiden indeksikorotuksista ei saa enää säätää määräaikaisilla poikkeuslaeilla.

Ikäihmisten oikeus saada tarvitsemiaan hoivapalveluja on katsottava yleisiin ihmisoikeuksiin kuuluvaksi. Palvelujen tarpeen mukainen saatavuus on turvattava lailla.

Valtiovallan on otettava eläkepoliittinen näkökulma nykyistä paremmin huomioon kaikissa niissä valmisteluissa ja ratkaisuissa, joilla muiden kansalaisten sosiaalipoliittisesta asemasta pidetään huolta.

Päällystöliiton evp-yhdistyksen tulee päästä jäseneksi Valtion eläkeasioiden neuvottelukuntaan (VENK), jonka on pyrittävä nykyistä pontevammin valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen yhteistoimintaan tavoitteena nykyistä tuloksellisempi eläkeläisten etujen valvominen ja asioiden hoitaminen.

      
-    -   -


LÄHTEET   Muistio perustuu toimikunnan jäsenen Esko Valkaman kokoamaan aineistoon, johon kuuluvat mm.

   Eläketurvakeskus
-   eläkeasioita koskevia tutkimuksia 1999 – 2005

Veronmaksajat
   - Jenni Oksasen tutkimus ”Eläkkeet, verot ja ostovoima” (2004)

Kela
- tiedotusosaston tiedotteita 1999 - 2005

Valtiokonttori
- haastatteluita

Urpo Ryönänkoski
- eläkeläisten kohtelu Suomessa vuosituhannen vaihteessa

Media
- mielipiteitä, kirjoituksia ja lausuntoja

Omakohtaista tietoa kahdenkymmenenviiden vuoden ajalta.

Kyllä minua todellakin sieppaa tuollainen "oikaisu", moniulotteisen asian tarkoitushakuinen yksinkertaistaminen, mitä nyt ja aina esität.

Sellainen harmittaa siksikin, ettäpoliittisiin uskovaisiin tai muuten vähätietoisiin ihmisiin tuollainenkin voi mennä täydestä. Mutta etkö yhtään ajattele, että täällä on myös niitä, jotka tunetvat asioita, oli puhe kekkosesta, kepusta tai politiikasta ja jopa eläkkeistä; millaisena heidän silmissään esiinnyt tuollaisia möläyttelemällä.

Totuus on, että yksikään merkittävä poliitikko eikä yksikään poliittinen puolue ei ole ollut toistaan parempi eläkeläisten asioiden kannalta. Hämmästyttävää, ettei mikään puolue halua päästä haukkaamaan suurinta osaa siitä äänipotista, jonka 1,4 miljoonaa eläkeläistä muodostaa!

Samoin on laita työmarkkinajärjestöjen suhteen. Niin työnantaja- kuin työntekijäjärjestöt haluavat työntää eläkeläiset sivuun. SAK:kin kokee meidät vain kilpailijoikseen yhteisen kakun jaossa. Eikö sielläkään ajatella, että heidän jäsenistönsä on tulevia eläkeläisiä.

Myös VENKissa kolme suurinta eläkeläisjärjestöä ovat kolmeen suurimpaan puolueeseen poliittisesti sidonnaiset. Nuo demarien, kepun ja kokoomuksen eläkeläisjärjestöt ovat liikuttavan yksimielisiä kaikesta. Ne ovat ikäänkuin puolueittensa etäispäätteinä torjumassa muiden eläkeläisjärjestöjen esityksiä, jotka olisivat puolueittensa näkemysten vastaisia. Kun mikään noista puolueista ei siis pidä eläkeläisten asiaa tärkeänä.

Nyt VENKissa ovatkin pienemmät eläkeläisjärjestöt löytämässä toisiaan, kiitos paljolti juuri meidän yhdistyksemme ja veteraaniopettajien yhteistyön. On toivottavaa ja ehkä odotettavissakin, että nuo pienet yhdistykset yhdistävät voimansa poliittisia yhdistyksiä vastaan ja silloin ne muodostavat enemmistön ja VENKin toiminta saa aivan uusia muotoja ja ajan oloon varmaan tuloksiakin.

Eläkeläistenkin tärkeimmät asiat ratkaistaan nykyisin perusteiltaan jo ns. kolmikantaneuvotteluissa. Mehän emme ole sielläkään mukana tuomassa omaa näkemystämme esiin.

Raimo Ilaskivi onkin ehdottanut pariinkin kertaan ja ihan vakavissaan ja perustellen, että eläkeläiset pitäisi ottaa mukaan tulopoliittisita ratkaisuista käytäviin neuvotteluihin, eli niistä pitäisi tehdä nelikantaneuvottelut. Siihen jos päästäisiin, olisi jotakin toivoa paremmasta kehityksestä. Mutta kaikki puolueet ja nykypoliitikot ovat kuitanneet Ilaskiven esityksen täydellisellä vaikenemisella.

Tulopoliittisten ratkaisujen lisäksi eläkeläisten asioista säädetään myös eduskunnassa, ja vuodesta 1991 alkaen niin on tehty useasti määräaikaisilla laeilla. Asian luonteen huomioon ottaen ne olisivat perustuslain vastaisia, mutta kun lakiasiainvaliokunnassa on ollut aina enemmistö niillä puolueilla, jotka ovat enemmistönä hallituksessakin, lait ovat aina tulleet vahvistetuiksi.

Vanhasen hallituksen yksi surkeimmista ministereistä on Liisa "Pettäjä" Hyssälä yhdessä Tanja "Pettäjä" Karpelan, Matti "kaksinkertainen pettäjä" Vanhasen, Mauri "Pettäjä" Pekkarisen, Hannes "Pettäjä" Mannisen, Seppo "Pettäjä" Kääriäisen, Paula "Pettäjä" Lehtomäen, Juha "Pettäjä" Korkeaojan kanssa.

Hyssälä lupasi eläkeläisille 300 euroa kuussa lisää. Hyssälä kuitenkin antoi vain 7 euroa. Tämä on todella törkeää eläkeläisten ja kaikkien äänestäjien aliarvioimista.