Kiimapäivä

Birge-neiti

Marraskuisena lauantaina lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen. Jos ei itsetyydytystä lasketa niin edellinen seksikertani oli ollut kaksi viikoa aiemmin ja sekin naisen kanssa. Nyt halusin pitkästä aikaa miestä. Jos mahdollista niin isoa.
Isoa miestä ja sen isoa munaa. Jo perjantaina olin niin himon valassa että kävin kahdesti töissäkin hankaamassa pikaiset orkut. Muovitapettisessa vessassa auttaa kun muistelee yhden pikkujoulun pikapanoa. Silloin naitiin Ollin kanssa heti alkupaukkujen jälkeen samassa vessassa ihan kunnolla.

Hyvissä ajoin suunnistin tuttuun paikkaan. Kaveriporukan toinen nymfo Marikin oli jo paikalla vaikka ilta oli ihan nuori. Tannsimusiikki ajoi meidät lavalle. Mari sanoi laittaneensa tannsihousut jalkaan ja antoi minulle siinä lattialla suukon joka johtikin minuutin mittaiseen suudelmaan. Kuiskutin Marin korvan että olen kyllästynyt tavallisen munan miehiin ja haluaisin joko orgiat tai kunnon panon tosi isomuaniselta mieheltä. Jossakin toisessa tilanteessa olisi käyty pimeään nurkkaan tai vaikka vessaan hankkimaan keskinäiset orkut mutta nyt oli aika ylläpitää ja kehittä kiimaa.

Tunnin päästä oltiin jo tanssittu muidenkin kanssa ja juteltu kiimasta. Kari olisi halunnut heti lähteä panemaan meitä molempia mutta kaverin taidot ja se munan kokokin ovat niin keskinkertaiset ettei tälläkartaa huolittu. Mari sai puhelimitse kiini erään tietämänsä isomunaisen opiskelijapojan joka lupasi tulla auttamaan jos pääsisi lukemaan tenttiin puolen päivän aikaan. Pyysi lupaa ottaa mukaan hieman kevyemmin alhaalta varustetun mutta pitkäkielisen kaverinsakin.
Molemmat urokset olivat kuulemma vannoutuneita kypsempien nelikymppisten naisten ihailijoita.

Tunnin päästä tämä pienimunaiseksi tunnettu kaveri nimelttään "Jamppa vain" tuli baariimme osaten jostain syystäsuunnistaa suoraan oikeaan nyrkkapöytään. Alkujutustelujen aikana kävi ilmiselväksi että Jamppa oli aivan innoissaa mahdollisuudesta päästä sekstailemaan. Pöytäliinan peittäessä näkymiä muualle baariin kaivoimme pienehkön mutta niin jäykän munan runkattavaksi.
Vaivihkaa minäkin nostin niukan nahkahameeni vyötärölle ja siirsin stringejäni syrjään niin että Jamppa sai lipsutella sormillaan vuolaasti valuvaa vulvaani. Baarin toisella puolella oli televisiossa jääkiekko-ottelu jännimmillään eikä kukaan huomannut kun Mari siirtyi pöydän alle polvilleen. Hän nuolaisi minua muutaman kerran pitkään ja otti sitten Jampan patukan suuhunsa. Jamppa ei kestänyt taitavaa imemistä minuuttiakaan. Mari nousi pöydän alta antamaan minulle suudelman jonka mukana tuli varmaan desilitra ihanan hapanta spermaa.

Samalla seuraamme liittyi pitkä, harteikas ja rauhallinen uros, joka esittäytyi Kimmoksi. Tarjoilija-Kaisa käväisi arvasi ihan oikein janomme ja toi muutaman ptkän. Virnuili siihen malliin että oli varmasti huomannut pelimme. No Kaisa ei vähästä hätkähdä ja saattaisi mielellään osallistuakin peliimme. Kimmo istui viereeni. Ohjasin hänen kätensä märälle pillulleni ja sanoin että haluaisin sinne pian ison mulkun. Kimmolla alkoi heti ahdistaa housuissa ja hän joutui hieman korjaamaan kalunsa asentoa. Tunnustelin sitä housujen nläpi ja pyysin Mariakin vilkaisemaan ihmettä. Vahvaa kullia riitti liki puoleen reiteen. Mari kertoi aina unelmoineensa venäläisen meetwurstitangon kokoisesta oikesta peniksestä ja tunnusti puristelevansa parhaillaan pillussaan melkein sen paksuista tanssihousujen dildoa.

Pojat alkoivat olla aika kiimaisen näköisiä. Kuilimme kaljat huiviin, tilasimme taksin, maksoimme laskun ja siirryime ulos. Pirssissä Kimmo istuskeli edessä ja me Marin kanssa hipelöimme Jampan treenattuja reisiä. Varttitunnin matpääsimme vihdoin pääsimme Marin rivitaloasunnolle. Riisuimme päällysvaatteet ja minä samalla litimärät pikkuhousut. Mari puuhasi tuimarommisen bravuuriboolinsa ja ehdotti alustavaa parinmuodostusta. Hän haluaisi kokeilla suuseksiä Jampan kanssa. Kimmo sanoi että hänen pitäisi ottaa pikainen suihku ja ilostui kun tarjouduin auttamaan pallien pesussa. Riisuuduimme siinä boolia napatessamme ja vedin Kimmon mahtikahvasta pitäen kylppäriin. Napsautimme saunankin lämpenemään.

Suihkussa aloin heti puunata Kimmon palleja ja kullin juurta kaksin käsin saippuapalan kanssa ja nuoleskelin aivan haltioissani upeaa samettista terskaa. Se oli aivan liian suuri että olisin pystynyt kunnolla imemään sitä. Kimmo toesi olevansa kateelinen Jampalle jolta monet naiset pystyvät ottamaan koko kullin suuhun. Lupasin yrittää myöhemmin onnistuisiko se minultakin. Kimmo istuutui pyynnöstäni penkille ja minä peruuttelin hänen syliinsä. Kieltämättä kauniin lihksikas takapuoleni sai mairittelevia kommentteja. Pilluni tulviessa nesteitään laskin itseäni alemaksi ja sovitin Kimmon herkkumutterin häpyhuulieni väliin. Kimmo ei antanut minun laskeutua ihan niin nopeasti kuin olisin halunnut vaan pakaroitani puristellen salli kullinsa edetä nautinnollisen hitaasti peremmälle. En voinut olla ulisematta. Niin hyvältä tuntui saada kaipaamani täyttö pillulle. En kestänyt kuin kymmenisen hidasta perille istumista kun jo koin illan ensimmäinen orkkuni. Kimmo olisi tietenkin halunnut jatkaa mutta minä en heti pystynyt. Runkkasin hetken kiitollisena hänen valtavaa aisaansa ja ehdotin että mennään katsomaan mitä makuuhuoneessa puuhataan.

Mari ja Jamppa olivat king size sängyssä tiukasti kuusysissä. Mari oli päällä takapuoli meihin päin.
Jampan pää keinahteli vikkelästi. Välillä Mari otti koko patukan nieluun asti ja välillä vetkutti terskaa töröhuulillaan. Huomatessaan meidät hän nousi hitaasti Jampan päältä katse naulittuna Kimmon uskomattomaan kyrpään. Ihmettelimme porukalla miten sellainen varmasti kilon patukka yleensä pystyy seisomaan jäykkänä huomattavasti yläviistoon. Ihmekalun ylpeä omistaja anoi lupaa survaista se Marin ilmeisesti hyvin valmisteltuun herkkupilluun. Ilostuneena Mari pyörähti selälleen ja nosti helposti kauniit jälkansa ihan suorina ylös v-asentoon.

Kimmo asettautui polvilleen pieneen haja-asentton mistä hän ylsi mainiosti hieromaan terskallaan Marin turpeaa pillua. Mari rukoili ja pyysi painamaan kalua sisälle mutta Kimmolla ei ollut kiire. Oikeastaan näytti siltä että Marin pillu imi kullin hitaasti sisään. Kuin ihmeen kaupalla koko kulli meni tuppeen ihan juurta myöten. Marin runsas harjoittelu isoilla dildoilla on ilmeisesti kehittänyt pillun joustavuutta tai sitten se vain on luonnostaan niin ottavainen. Kimmo hihkui ilosta ja tunnusti ettei ollut koskaan ennen saanut painettua perille vaikka olikin kokeillut useiden ja monen ikäisten naisten kanssa.

Jammppa makasi ihanasti selällään ja runkkaili katsoessaa rauhallista nussintaa lumoutuneena. Kömmin hänen eteensä ja aloin niellä munaa. Pian minulla tuli loistoidea. Kysyin suostuisiko Jamppa panemaan minua b-rappuun ja kaverihan innostui oitis. Sivelin mainion tuntuisen peniksen liukkarilla, pyyhin käteni ja peruutin kullin päälle. Ihanasti se painui sisään ja ratsastelin siinä Jampan ynistessä nautintoaan kaikkien kuultavaksi. Sitten laskeuduin selälleni hänen vahvalle rinnalleen ja pyysin Maria tuomaan pillunsa nuoltavakseni ja Kimmoa kokeilemaan mahtuisiko hänen mahtiseiväs vielä minun pimpsaani. Mari turpea pillu olis voinut vaikka tukehduttaa minut mutta taitavasti hän kyykistyi juuri sopivasti että pystyin lipomaan ihanasti pilkistävää klitorista samalla kun pelonsekaisesti nautin Kimmon kalun paineesta alemmilla huulillani.
Jamppa alkoi kiihtyttää juputustaan takaosastolla ja tunsin pillun täyttyvän äärimmilleen Kimmon painellessa hitaasti. Sitten Kimmokin alkoi kiihdyttää tahtia ja aloin kummasti tutista. Vuosituhannen orkku alkoi tulla kuin tulivuoren purkaus. Olin vihdoinkin aivan täynnä munaa ja Marin ihana pillu edessäni täydensi tilanteen. Orkku tulvahti selkärangasta jäseniin ja sitten päähän.

Sanoivat että orgastinen huutoni oli katkennut juuri kun kumpikin pojista oli karjuen ruutanneet simenensä omiin osastoihinsa. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran menetin kliimaksissa tajuntani. Onneksi olin siinä turvassa kuin pihvi hampurilaisessa. Pienen elpymisen jälkeen saunottiin ja taas painittiin. Kimmo päästettiin lukemaan tenttiinsä vasta iltapäivällä. Mari ja Jamppa ovat seurustelleet vakavasti joulusta lähtien. Minä tapailen silloin tällöin heitä ja Kimmoakin seksin merkeissä.

3

25963

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuori mies...

      Mistä löytyisi vastaavia kympiä ja kiimaisia naisia..? On suunnitelmissa vastaava, mutta tasokkaita naisia ei löydy.... Ja jos löytyy niin eivät uskalla antaa kun pelkäävät miestään...

      • Nikita_24

        Aivan loistavaa luettavaa...ja nautittavaa siinä samalla.. Tämä tyttö tahtoo lisää!


    • -.-

      tarinan kehittelyssä vielä vähän kehittymisen varaa,mutta idea oli kyllä hyvä. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe