Olen ihastunut mieheen, jota tapaan työni merkeissä lähes päivittäin. olemme molemmat asiakaspalvelu työssä, emme kuitenkaan saman yrityksen alaisia. Mies on minua nuorempi, sanoisin että ainakin 10 vuotta, ellei enemmän. Tunteneet olemme jo vuosia, mutta viime kesänä aloin huomata miehen käytöksessä jotain, joka ei mielestäni ollut pelkkää työasiaa. Ja nyt sitten olen ihastunut häneen, vaikken ymmärrä itsekkään, miksi. Mies tulee joka kerta luokseni, kun asioin hänen työpaikallaan, vaikkei minun asani koske häntä. Hyvin usein hän tulee myös todella läheelle, suorastaan niin läheelle, että kosketus tuntuu, tämänkin hän tekee työssään. Mielestäni asiakas suhteeseen puolin eikä toisin kuulu läheisyys. Pieni flirtti on eri asia. Silmiin hän katsoo aina, ja juttelee kanssani. Ikäväksi asian tekee se, että koska itse olen häneen ihastunut, tunnen itseni epävarmaksi, tyhmäksi jopa punastun kun hän on läheellä. Ja pakko taas on hänen kanssaan asioida, koska työtehtäväni on tietynlainen, kuten myös hänenkin. Pelkään että tilanne rämjähtää jotenkin käsiin ja saa minun osaltani nolon lopun. Ja sekin, että mies ehkä ehdottaisi minulle jotain, pelottaa ikäeromme vuoksi. Jos hän ajattelee minun olevankin joku helppo nakki niikuin siis olenkin kai? Tietenkin hänen huomionsa myös hivelee. Mikään kaunotar en ole lainkaan kasvoista enkä vartalosta. Aivan tavallinen 40 vuotias nainen, tuulipukua en tosin käytä, ja hiukseni ovat pitkät. Miten siis toimia, onneksi nyt lomaa tiistaihin asti.
ihan oikeesti, mitä tehdä?
tapaus X
3842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä kukaan osaa kommentoida asiaa, ja minulle tulee paniikki kun työt taas alkavat.
Etäihastuvilla naisilla on helposti se harmillinen piirre, että jäävät haaveisiinsa helposti hautumaan ja elelemään pilvilinnoissaan, jaksaakseen arjen askareissaan. Miehet ovat käytännöllisempiä japyrkivät loikkimaan yli vallihaudan, kiivrtäksen ja edelleen tervehtiäkseen tornistaan tuijottavaa tunnepuuskailevaa tuhkimoa.
Haaveilu ja arjen kannattelu jatkuu helposti vuosiakin ja kun kohtaaminen koittaisi, sitä karsastetaan, ettei haave haihtusi, tulisi osaksi arkea. Mistäs sitten haaveilla, niinpä?