Eikö eläimille allerginen voisi ottaa koiraa,jos ei ole tullut oireita yhtään koirasta,jonka ystävä omistaa,ja ystävän luona on viettänyt aikaa pitkään/yötäkin,eikä mitään oiretta koirasta.
Kaikki koirat varmaan aiheuttavat allergiaa,mutta jotkut vähän lievemmin.
Voisikohan koiran ottaa joskus?
On vaara sairastua astmaan,mutta jos ei sairastukkaan.
Olen vieläpä kauhea koirafani,ja haaveilisin omasta koirasta.
Kaikki koirat varmaan aiheuttavat allergiaa,mutta jotkut vähän lievemmin.
Voisikohan koiran ottaa joskus?
On vaara sairastua astmaan,mutta jos ei sairastukkaan.
Olen vieläpä kauhea koirafani,ja haaveilisin omasta koirasta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos on allerginen koirille, niin sitten on. Ei allergiatestin tulosta muuta se, ettei hetkellinen altistus aiheuta kohtausta. Eikö sinustakin ole surullista lukea myynti-ilmoituksia nuorista koirista (ja muista eläimistä) joista omistajien täytyy luopua puhjenneen allergian vuoksi? Ei ole oikein koiralle, että juuri kun se on kiintynyt omistajaansa, se myydään eteenpäin!
Allergia on allergia, eikä siitä voi ketään syyttää, mutta ajattele koiran ja myös omaa parastasi, sillä allergiset oireet voivat puhjeta vasta pitkällisessä altistuksessa. Olisit varmasti vielä surullisempi, jos joutuisit koirasta luopumaan, kuin nyt kun sinulla ei koiraa ole ollenkaan.
Älä siis ota koiraa! Jos allergia on, sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Voisitkohan lainata ystäväsi koiraa välillä, jos olo koirattomana käy sietämättömäksi?
Se on totta,että tuskaa se tuottaisi luopua koirasta,jos allergia voittaa.
No,jospa joskus otan......Yleinsä iän myötä lievittyvät.
On kurja,kun allergia estää haaveet.
Vaikka olisi eläimille allerginen se ei sano automaattisesti sitä että onko juuri koiralle allerginen. Allergiatesteissähän sen periaatteessa näkee onko juuri koiralle allerginen ja voi olla myös rotukohtaisia eroja. Jotkut rodut aiheuttaa allergiaa ja jotkut taas ei.
Välillä kannattaa tehdä allergia diagnoosista holimatta altistuksia koiralle ja katsoa tuleeko allergista reaktiota. Mikäli tulee allerginen reaktio niin sitten pitää pitää taukoa pariviikoa. Allergia voi lieventyä ajan kanssa taikka kokonaan häipyä. Yhden kaverin perheessä hänen veljelleen tuli hengitysvaikeuksia koirasta ihan pienenä. Nykyään heillä on koira ja mitään allergista reaktiota ei ole tullut.
Koiria saa kennelistä otettua pariviikon koeajalle ja siinä sitten voit myös omalta kohdaltasi tehdä altistusta koiralle ja katsoa tuleeko allergista reaktioita. Katsoa miten tulee koiran kanssa toimeen ja mitä on koiran omistajan arki. Kannatan että kokeilet pitempi aikaista altistusta ystäväsi luona enekuin olet ottamassa koiraa. Muutamien vuosien päästä sinulla ei ehkä ole allergiaa enään ollenkaan ja voit ottaa koiran. Katsele miten tilananne etenee omalla kohdallasi tuleeko oireita pitemmässä ajassa ja mieti asiaa monelta kannalta.
Olen ollut siis monilla ystävilläni yökylässä,jotka omistavat koiran.
Ei ole tullut mitään oiretta paristakaan yöstä,ja niitä rotuja ovat mm.korgi,sheltti,bertsu,villakoira.......
Jos tosiaankin saa koe-ajelle,niin katsotaan......
ystävälläni oli "yökylässä" koira reilun vuoden kun oireet menivät niin pahaksi, että päättivät myydä koiran pois.
Koivuallergia hänellä alun perin oli mutta koira pisti röörit tukkoon lopulta.
Ei auttanut allergialääkkeetkään enää kun oli se allergeenisti siinä vierellä.
pienenä mutta nyt sitä ei enää ole.
Mulla on yös ollut koira jo viisi vuotta koira eikä mitään allergiaa.
Niin,kaikilla ei varmaan tule allergiaa.
Minusta ei tiedä.En silti ole saanut allergiaa paljoa,paitsi bertsu aiheuttaa enemmän kun se on niin valtava ja runsas karvainen.
Sitten kun olen aikuinen voin ottaa koiran ihan omasta päätöksestäni,eikä kukaan muu tule siitä sanomaan mitään!
Ei se karva ole se joka sen allergian aiheuttaa, vaan hilse.
Allergia ei sillä tavalla ole synnynnäinen, että jollekin asialle voisi olla allerginen jos sille ei ole altistunut. Tietenkin on olemassa ns. ristiallergioita eli altistuttuaan jollekin toiselle asialle ja tultuaan allergiseksi sille voi olla allerginen jollekin muulle asialle.
Yökylät eivätkä edes viikkolainat välttämättä kerro sinulle sitä tuletko allergiseksi koiralle vai et. Jyrsijöiden altistusaika on lyhin kotieläimistä ja niilläkin kestää yleensä monta viikkoa ennenkuin allergia kehittyy. Koiralla aika on pidempi.
Niin kait.
On kyllä kurjaa kun allergia murskaa unelman "omasta koirasta".
Bertsu on silti isompi,ja sen nahakasta voi lähteä enemmän hilsettä kuin esim.. sheltistä.
..ketjun nopeasti läpi, ja meinasin jo sanoa jotakin kannustavaa, mutta tuo viimeinen viestisi vei sen mennessään. Jos olet reagoinut yhteenkin koiraan, eli tässä tapauksessa bertsuun, niin ei ole koiraa kohtaan reilua ottaa "kokeiluun" yhtäkään pentua, ikävä kyllä. Se on hirvittävän surullista, kun koirista pitää ja niitä haluaisi hoitaa, mutta tosiseikka on, ettei siinä ole järkeä. Taas olisi yksi kodinvaihtaja käsillä, jos jotain tulisikin, hirveä suru sinulla ja koiralla vaikea prosessi sopeutua uuteen paikkaan.
Itse olen ainakin paperilla ollut allerginen koirille, testi näytti muistaakseni kolmosta. Kuuna päivänä en ole yhdestäkään koirasta saanut oireita, hoidin vuosikaudet tuttavaperheeni koiria joka viikko useana päivänä, välillä ne olivat luonani muutaman yön, joskus muutaman viikon..eikä mitään. Sama homma muiden koirien kanssa,olin kovasti tekemisissä eri rotujen kanssa, öitä ja päiviä ja enemmän ja vähemmän. Sitten tuli aika, kun muutin miesystäväni kanssa yhteen, ja hänellä oli kaksi koiraa. Asuttiin yli vuosi yhdessä, en reagoinut kertaakaan, ja vasta silloin kypsyi ajatus siitä ihan omasta, jonka sitten lopultakin uskalsin ottaa noiden kahden miesystävän koiran lisäksi. Joskus voi käydä näinkin, mutta minäkään en olisi tähän lähtenyt ilman vuosikausien altistusta erilaisille koirille, ja mikä tärkeintä, se seikka, että yhdellekään en reagoinut.