Tv vaikenee. Miksi?

Unohtaa pääsiäisen

Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Tänään pitkäperjantaina televisio ei lähettänyt illalla mitään uskontoaiheista ohjelmaa, päivällä tuli pari hassua. Huomenna lähetetään pääsiäisyönmessu ja sunnuntaina jumalanpalvelus. Mutta muuten Jeesuksesta ja koko pääsiäisen sanomasta ei mitään ohjelmaa, ei elokuvaa ei mitään. Pelkkiä roskaohjelmia vain.

Ihan kuin koko pääsiäistä ei olisikaan, vaikka monet haluavat hiljentyä pääsiäisenä ja juhlia pääsiäisen ilosanomaa.

Onneksi on sentään kaapeli ja TV7, jota voi katsella.

Sosialismi ja pahuus on edennyt Suomessa todella pitkälle. Sosialismi ei kunnioita kristinuskoa, se haluaa tuhota sen. Saatanan oppi kun on.

4

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun ei

      ole saatu väännettyä mitään amerikkalaista mallia. Sitä vietetään yhä selkeästi Kristuksen kärsimyksen,kuoleman ja ylösnousemisen kunniaksi.

      Joulu on pilattu kassakoneen kilinällä. Onneksi pääsiäistä ei niinkään. Pääsiäisestä on huono tehdä kaupallista, ei ole oikein vetävä aihe, monet haluavat ohittaa sen pilkaten kun eivät halua kohdata pääsiäisen totuutta.

      Telkkarin voi laittaa kiinni.

      Huomenna kirkkoon.

    • todellakin

      pikkuisen enemmän tv:ssä ja radiossa satsata pääsiäiseen, mutta kai tuo on ihan tarkoituksellista, että yritetään häivyttää koko kansan mielestä kaikki kristillisyyteen viittaavakin.

      Radiosta kyllä tuli viime yönä hyvä ja pitkä ja perusteellinen juttu kirkon kelloista ja eilen tuli uusintana 1990-luvulta ohjelma "Taivaita tarjolla"

      • Herra Hattu

        Olen samaa mieltä. Kyllä nuo ravintolatkin saisivat olla kiinni. Toiset juhlivat Jeesuksen ristiinnaulitsemista juomalla päänsä täyteen.

        Jokainen tietenki valitsee itse. Aina sanotaan, että on jokaisen oma asia, mitä tekee. Valitettavasti alkoholin kanssa läträäjät tekevät vahinkoa lähimmäisilleen.

        Telkkuun lisää Pääsiäisaiheista ohjelmaa ja raflat kiinni.

        Kristuksen ylösnousemus on yksi tärkeimpiä raamatun tapahtumista.

        Mutta sitten niille, jotka levittävät "ilosanomaa". Yleensä aletaan puhumaan Jeesuksesta tai Jumalasta. Ihan totta ja asiaa kylläkin, sitä en kiellä. Pakana kuitenkin kääntää päänsä pois. Ei kuuntele ja korvissa on tulpat.

        Siksi pitää aloittaa puhumalla, mitä rakkaus on. Voisi kysyä pakanalta ensin, "uskotko rakkauteen?" "Uskotko, että rakkautta on olemassa?" ja keskustelua voisi jatkaa, että silloin uskot Jumalaan, sillä raamattu sanoo, että Jumala on rakkaus, ja jos sanot uskovasi rakkauteen, mutta et usko Jumalaan, olet valehtelija, sillä rakkaus on Jumala ja Jumala on rakkaus.

        Kun raamattua alkaa tutkimaan rakkauden lähtökohdasta, löytää Jeesuksen ja Jumalan. Ristillä tehty sovitustyö on Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan. Raamatussa ei ole yhtään ohjetta tai neuvoa tai sääntöä, jolla ei olisi jotakin järkevää selitystä. 10 käskyäkin on olemassa sitä varten, että se lisää ihmisten hyvinvointia tai keskinäistä rakkautta. Aina, kun näistä ohjeista poiketaan, tuotetaan toisille tuskaa ja pahaa oloa. Onko meillä siihen oikeutta?

        On olemassa katumus ja Jeesuksen ristintyön kautta me ihmiset voimme saada anteeksi sen, että olemme luopuneet rakkaudesta omia etuja tavoitellessamme. Syntihän on sydämen luopumista Jumalasta. Eli toisen sanoen synti on sydämen luopumista rakkaudesta.

        Ateistille ja pakanoille ei kannata alkaa puhumaan Jumalasta suoraan vaan johdattaa heidät ajattelemaan, että kyse on rakkaudesta. Asioita on siis väännettävä usein rautalangasta tai oikeastaan ratakiskosta, kun kristinuskoa selittää pakanoille. Täytyy osata keskittyä sydämeen ja siellä kulkeviin ajatuksiin.

        Raamatusta kannattaa maallikon lähteä tutkimaan, missä kaikkialla törmää rakkauteen. Ristilläkin näkyy Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan.


    • Jaakko_90

      hyvää päääsiästä kaikille likoille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      77
      1234
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      87
      698
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      678
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe