Yksinäisyydestä

Luin vasta artikkelin eräästä naisesta, joka oli menettänyt miehensä kuoleman kautta. Hänelle oli oma äiti (leski) sanonut jonkin ajan kuluttua, että etsiä uusi kumppani elämäänsä, sillä yksin ei ole hyvä jäädä.
Mielestäni se oli liikuttava neuvo.

Minä sain avioeroni jälkeen omalta äidiltäni kipakan tuomion, että uusia ukkoja et sitten katsele ! Hän myös piti huolen siitä, etten päässyt livahtamaan hänen silmistään edes kauppaan ilman että hän tarkistamaan minne olin menossa tai mistä olin tulossa. Hän asui tuolloin ihan naapurissa ja enimmäkseen istuskeli ikkunassa tarkkailemassa minun ja lasteni menoja sekä meillä käyviä vieraita.

Vieraita meillä ei kovin paljon kyllä käynytkään, sillä ex puoliso ei pitänyt siitä, että meillä kävi ketään ja hän kyllä sen osasi myös näyttää käytöksellään. Muinoin lasten leikkikaveritkin olivat exälle liikaa, hän kyllä ärjymisellään karkoitti lasten kaverit hyvin äkkiä.
Me emme myöskään kylästelleet koskaan missään.

Eron jälkeen kaipaan niitä entisiä ystäviäni, joihin tuli parinkymmenen vuoden ajan sitten vain pidettyä yhteyttä joulukorteilla.
Lähempi yhteydenotto ja vieraisille kutsuminen tai heillä käyminen tuntuu ajatuksena vaikealle, sillä heillähän on kaikilla perhe ja perheen omat menot ja kiireet.
Meillä kyllä on nykyään usein enemmänkin väkeä talossa, sillä lapset seurustelukumppaneineen ja ystävineen viihtyvät meillä.

Itse koen olevani silti aika suunnattoman yksin välillä...aikuisena yksin.
4568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Elä jää yksin. Mieti, mitä mahdollisuuksia Sinulla on tavata ihmisiä. Jos kaipaat sosiaalisia tilanteita, hanki niitä.

Kivaa pyhää Aikaa Sinulle!

Äänestä

Että vielä aikuisen menemisiä ja tulemisiakin kytätään... Taisi päästä sanomaan miehestäsi "mitä minä sanoin.." Varmaan hänellä on omakohtaisia huonoja kokemuksia miehistä, mikä ilmenee nyt tuollaisena ylisuojelevaisuutena. Mutta älä anna sen vaikuttaa omiin päätöksiin, sinun elämästäsihän on kyse.

Terveisin: aikuinen mies, joka miettii aina mitä muut ajattelevat...

Äänestä

Kovasti raahaan itseni joka kissanristiäisiin ja harrastuksiin, mihin vain intoa riittää. Joskus tuntuu kyllä melko itaralle lähteä yksin. Tuppaudun juttelemaan ihmisten kanssa ja minulle on helppo muidenkin jutella.
Myös töissä ihmisten parissa ja ruokatauoilla juttua piisaa.

Joskus kyllä kun palaan töistä kotiin, haikeana miettii, miten mukavaa olisi jos olisi se jonkinlainen kumppani odottamassa. Tai että minä voisin laittaa ruokaa valmiiksi ja odotella sitä toista töistä palaavaksi.
Aaaah, ja miten mahtavaa olisi edes siellä ruokakaupassa käydä sen toisen kanssa...tankkaamassa autoa... lenkillä...leffassa...kesällä terassilla...nukahtaa illalla toisen kainaloon...
Kaikenlaista sitä tulee mietittyä :)

Kyllähän sillä kaikkitietävällä äitimuorillakin on pappa, jonka kanssa arkeaan jakaa, voi miten tekisikään joskus mieli huomauttaa tästä seikasta.
Miten se onkaan niin, että toiset vain saavat sanoa ja laukoa, vanhemmuuden nimissä.

Näköjään omien lapsieni kumppanit (välillä kyllä vaihtuvat) hyväksytään mainiosti. On kuulemma hyvä että heillä on seuraa ja sen myötä menoja ja touhua.
Minulle pitäisi riittää elämääni sisällöksi se, että saan olla lasteni kanssa ja minulla on hyvä työ ja koti.

Kevään tullessa sitä taas katselee lintuja, jotka löytävät kumppanin...pariskuntia käsi-kädessä kävelemässä, perheitä kaupoissa...
Kyllähän aikuisen ihmisen ei ole hyvä olla yksin, vaikka elämää ympärillä olisikin.
Oi, jospa minäkin vielä joskus :)

Äänestä
  • Heippa !

    Olsiko siellä jossain viettelys, tai flirttikursseja ? Ihan totta. Ainakin olen nähnyt mm. Lahden invalidien kurssikeskuksessa yksinäisille vammautuneille ja vajaakuntoisille naisille järjestettävän tällaisia kursseja. Olen lukenut niitä ja ne ovat tulleet hyvin suosituiksi.

    Yksinhuoltajienkin liiton uskoisin oivaltavan nämä asiat. En ole koskaan ollut tekemisissä liiton kanssa, mutta vinkkinä kuitenkin. Elleivät ole ottaneet ohjelmiinsa tätä, esittäkää.

    Olisiko niin, että vapaat miehet eivät tiedä Sinun olevan vapaan, tai eivät uskalla kontaktoida, koska monista eronneista naisista on tullut hyvin ilkeitä ja ylimielisiä, että vapaat miehet ovat hyvin varovaisia.

    Jos sinulla luonnostaan ei ole sellaista säkenöintiä, luoksesi imevää vaikutusta, sitä voi vähän opetella, ihan totta. Pientä flirttiä, silmien käyttöä, vekkulimaisuutta.

    Itse olen luonteeltani sellainen kujemieli, koiruuden keksijä, ja vaikka en missään iskemismielessä liikekannalla olekkaan, kun se kujemieli on synnynnäistä, tämä imee kuin imuri. Aina on joku ihastunut kintereillä. Sitten pitää hätistellä ja selitellä, että valitettavasti ei nyt käy, että mulla on ja ihan alkuperäinen, enkä sitä oo ajatellu käydä vaihtelemaan, tokko se siittään paremmaksi tulee.

    Ja varmasti tästä löytyy myös painettua kirjallisuutta. Ihme, jos ei löydy. Ei muuta kuin etsintä päälle. Vähän vilkkua silmäkulmaan, hymyä huuleen, elämä tuo uusia yllätyksiä ja iloa varmasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yh äiti kirjoitti:

Luin vasta artikkelin eräästä naisesta, joka oli menettänyt miehensä kuoleman kautta. Hänelle oli oma äiti (leski) sanonut jonkin ajan kuluttua, että etsiä uusi kumppani elämäänsä, sillä yksin ei ole hyvä jäädä.
Mielestäni se oli liikuttava neuvo.

Minä sain avioeroni jälkeen omalta äidiltäni kipakan tuomion, että uusia ukkoja et sitten katsele ! Hän myös piti huolen siitä, etten päässyt livahtamaan hänen silmistään edes kauppaan ilman että hän tarkistamaan minne olin menossa tai mistä olin tulossa. Hän asui tuolloin ihan naapurissa ja enimmäkseen istuskeli ikkunassa tarkkailemassa minun ja lasteni menoja sekä meillä käyviä vieraita.

Vieraita meillä ei kovin paljon kyllä käynytkään, sillä ex puoliso ei pitänyt siitä, että meillä kävi ketään ja hän kyllä sen osasi myös näyttää käytöksellään. Muinoin lasten leikkikaveritkin olivat exälle liikaa, hän kyllä ärjymisellään karkoitti lasten kaverit hyvin äkkiä.
Me emme myöskään kylästelleet koskaan missään.

Eron jälkeen kaipaan niitä entisiä ystäviäni, joihin tuli parinkymmenen vuoden ajan sitten vain pidettyä yhteyttä joulukorteilla.
Lähempi yhteydenotto ja vieraisille kutsuminen tai heillä käyminen tuntuu ajatuksena vaikealle, sillä heillähän on kaikilla perhe ja perheen omat menot ja kiireet.
Meillä kyllä on nykyään usein enemmänkin väkeä talossa, sillä lapset seurustelukumppaneineen ja ystävineen viihtyvät meillä.

Itse koen olevani silti aika suunnattoman yksin välillä...aikuisena yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu