Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Löysin

Olen usean vuoden ajan haaveillut itseni tyydytyksestä hierojalla. Nyt vihdoin pitkän ajan kuluttua, voin sen tehdä.Ihanaa.

Olen käynyt erään keski-ikäisen naishierojan luona useampia kertoja, alussa tunnustelin ja kuullostelin hierojan mielipiteitä asioista. Pikku hiljaa asiat alkoivat sujua mieleiseeni suuntaan.
Alusta asti hierotin itseni alasti, ilman pyyhkeitä ja peitteitä,saadakseni näyttää itseäni hänelle.
Ajoin karvani, että hän näkisi paremmin millaisen vaikutuksen hänen kosketuksensa saa aikaiseksi, kuinka hän saa minut märäksi ja turpoamaan.
Varsinkin reisien ja pakaroiden hierominen saa minut valumaan siihen pöydälle, mutta hierojani ei ole sitä huomioinut ääneen millään lailla, vaikka hän näkeekin simpukkaani suoraan.
Hieronnan jälkeen hän siirtyy pesemään käsiään, ja silloin työnnän käteni hävylleni, hyväillen itseäni siinä, tietäen hänen halutessaan näkevän peilin kautta tekoni.Pestyään kätensä hän jättää minut huoneeseen yksin, ja silloin laukaisen itseni sormillani.
Käyn viikottain hierottamassa, ja niistä hetkistä on tullut ainoa tapa tyydyttää itseni, tuon ihanan naisen aiheuttaman kosketuksen takia.
Mainittakoon vielä, ettei hieroja koskettele minua mitenkään sopimattomasti, vaan tekee työnsä täysin ammattitaitoisesti ja soveliaasti.
11472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

.....nih

Äänestä

Kommentoi aloitusta

unelma paikan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu