Analyysi Halmeesta

Sitä ei kaipaa kukaan
Kirjoittanut: Ei mihinkään 14.4.2006 klo 16.41


Paskat sitä pilleripelleä kaivata töihin.
Harmittaa vaan, että pehmeäpäälle pitää maksaa täyttä palkkaa työstä, jota se ei kykene hoitamaan.
Halmeen työnteko on yhtä perseestä, oli se sairauslomalla tai ei, mutta sairauslomalla täytyy jonkun maksaa sen viettämä aika Järvenpään sosiaalisairaalassakin.

Tuskin maksaa paksupää itse.

Kaikenmaailman tolloja maa päällään kantaakin, kun menevät tuollaisen hörhön äänestämään välttelemään eduskuntatyötään.
Paksupoika ei tee muuta kuin nostaa hyvän palkan ja vetää sen nestemäisessä muodossa kurkusta alas ja mölisee typeryyksiä.

Olisi vaan ampunut itsensä sillä pyssyllä, joka oli postiluukusta tippunut.
Ei uskaltanut, raukka, pelotteli vaimoaan vaan aseen kanssa heiluen huumepöhnässä.

Varsinainen källi oli tehty tollolle, kun oli amfetamiinia ujutettu tyhmän pojan vereen, eikä läskiaivo itse tiennyt asiasta mitään.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikilla ei ole asiat niin huonosti, kun Sinulla. Joku on osannut järjestää asiansa niin, että saa sairastellessakin palkkaa.

Ettet vaan ole SOSIALISTI, kun tyyli kalskahtaa vähän samanlaiselta?

Kateelliset ihmiset ovat niitä kamalimpia olioita, jotka eivät soisi toisille mitään muuta, kuin epäonnea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Osuma! kirjoitti:

Sitä ei kaipaa kukaan
Kirjoittanut: Ei mihinkään 14.4.2006 klo 16.41


Paskat sitä pilleripelleä kaivata töihin.
Harmittaa vaan, että pehmeäpäälle pitää maksaa täyttä palkkaa työstä, jota se ei kykene hoitamaan.
Halmeen työnteko on yhtä perseestä, oli se sairauslomalla tai ei, mutta sairauslomalla täytyy jonkun maksaa sen viettämä aika Järvenpään sosiaalisairaalassakin.

Tuskin maksaa paksupää itse.

Kaikenmaailman tolloja maa päällään kantaakin, kun menevät tuollaisen hörhön äänestämään välttelemään eduskuntatyötään.
Paksupoika ei tee muuta kuin nostaa hyvän palkan ja vetää sen nestemäisessä muodossa kurkusta alas ja mölisee typeryyksiä.

Olisi vaan ampunut itsensä sillä pyssyllä, joka oli postiluukusta tippunut.
Ei uskaltanut, raukka, pelotteli vaimoaan vaan aseen kanssa heiluen huumepöhnässä.

Varsinainen källi oli tehty tollolle, kun oli amfetamiinia ujutettu tyhmän pojan vereen, eikä läskiaivo itse tiennyt asiasta mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu