TÄHÄN ON

Väkivaltaiset perijät tunkeutuivat väärään taloon Hattulassa
( 15.4. 11:21 )

Väkivaltainen velkojen perintä kohdistui täysin ulkopuoliseen pariskuntaan perjantai-iltana Hattulassa. Uhrit saivat rautaputkesta ja pesäpallomailoista mustelmia eri puolille vartaloa.

Syyllisiksi epäillään viiden hengen seuruetta, jonka poliisi tavoitti pian väkivallanteon jälkeen. Miehet näyttävät eksyneen eri taloon kuin oli tarkoitus.

Viisi miestä tunkeutui omakotitaloon Hattulan Rimmilässä puoli seitsemän aikaan pitkäperjantai-iltana.

Odottamattomat vieraat kyselivät talon isäntää. Vaikka nimi ei täsmännyt kyseiseen taloon, he löivät astaloillaan nelikymppistä miestä ja myöhemmin myös naista, joka yritti keskeyttää pahoinpitelyn.

Talon väki hälytti virkavallan heti miesten poistuttua. Tunkeutujiksi epäillyt jäivät kiinni, kun he ajoivat autollaan poliisipartiota vastaan.

Miehet ovat 20–30-vuotiaita ja kotoisin pääkaupunkiseudulta. Poliisi tuntee heidät entuudestaan omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Komisario Ilkka Iivarin mukaan seurue ei riehunut kovin kaukana siitä osoitteesta, joka heillä oli mukanaan. (STT)
4761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin on ja väärään osoitteeseen, toivottavasti rikoksen tutkijat osaavat oikeeseen osoitteeseen tätä tutkittaessa!

Äänestä

että rikolliset on suomessa niin helvetin tyhmiä???

Äänestä
  • Niinpä eikä vaan Suomessa

    Äänestä

Heh heh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TULTU kirjoitti:

Väkivaltaiset perijät tunkeutuivat väärään taloon Hattulassa
( 15.4. 11:21 )

Väkivaltainen velkojen perintä kohdistui täysin ulkopuoliseen pariskuntaan perjantai-iltana Hattulassa. Uhrit saivat rautaputkesta ja pesäpallomailoista mustelmia eri puolille vartaloa.

Syyllisiksi epäillään viiden hengen seuruetta, jonka poliisi tavoitti pian väkivallanteon jälkeen. Miehet näyttävät eksyneen eri taloon kuin oli tarkoitus.

Viisi miestä tunkeutui omakotitaloon Hattulan Rimmilässä puoli seitsemän aikaan pitkäperjantai-iltana.

Odottamattomat vieraat kyselivät talon isäntää. Vaikka nimi ei täsmännyt kyseiseen taloon, he löivät astaloillaan nelikymppistä miestä ja myöhemmin myös naista, joka yritti keskeyttää pahoinpitelyn.

Talon väki hälytti virkavallan heti miesten poistuttua. Tunkeutujiksi epäillyt jäivät kiinni, kun he ajoivat autollaan poliisipartiota vastaan.

Miehet ovat 20–30-vuotiaita ja kotoisin pääkaupunkiseudulta. Poliisi tuntee heidät entuudestaan omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

Komisario Ilkka Iivarin mukaan seurue ei riehunut kovin kaukana siitä osoitteesta, joka heillä oli mukanaan. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu