Aikuiset lapset, yhteydenpito omiin vanhempiin?

VAikka kuinka on aikuinen ja oma perhe yms........

Niin kyllä minä ainakin soittelen puolin sun toisin omalle äitilleni päivittäin.

Joskun montakin kertaa päivässä, riippuu onko asiaa.

Viikottain käymme siel mummulassakin pyhisink varsinkin.
Riippuu tietysti olenko silloin töissä mutta kyllä ainakin arkisin sit jos viikonloppuna olen töissä.

Meillä Äitini kanssa on tiivis yhteys.
Johtuu varmaankin siittä että olen jo menettänyt isän ja se oli niin kova paikka että pitää kiinni vile itistä kun se on viel olemassa.
Tottakai mulla on omatkin menot niinkuin äitillänikin on.

Mutta äitini on jo huono kuntoinen jotaen käyn senkin takia auttelemassa sitä ettei tarvis laitaa sitä viel koukkuniemeen.
se kun on nyt viimme aikoina ollut honossa valossa koko koukkari.

Vaikka tieränhän minä paljon hoito työstä koska itsekin olen hoitoalalla mutta en kokukkarissa.

Hei!

Olen esikoinen ja yli nelikymppinen. Menetin äidin reilu vuosi sitten, kun hän menehtyi syöpään. Hän piti yhteyttä puhelimella lähes päivittäin. Kävin vanhempien luona noin kerran kuukaudessa äidin eläessä.
Nyt isäni soittaa pari kertaa kuukaudessa ja laitan hänelle tekstarin muutaman kerran kuukaudessa. Ei ole tullut käytyä enää niin usein, kun uusi naisystäväkin on hänellä jo kuvioissa. En ole valmis tutustumaan uuteen ihmiseen, koska surutyö äidistä on kesken. Siskoni ei pidä mitään yhteyttä isään eikä minuunkaan kuin viralliset joulu-, pääsiäis- ja synttäritervehdykset. Itse en masentuneena jaksa pitää yhteyttä. Olen perhesysteemissä sairastunut ja joudun käymään terapiassa, että eheydyn. Siunattua pääsiäistä.

Olen nelikymppinen nainen. Äitini asuu melko lähellä, mutta emme silti näe/ ole yhteydessä edes viikottain. Joskus ollaan enemmän, joskus vähemmän -riippuu myös omista muista kiireistä ja menoista. Menen äitini luokse vain, kun oikeasti haluan -en velvoitteesta. Vierailut eivät ajallisesti yleensä ole kovin pitkiä --sellaisia "piipahduksia".

Jos on vanhempiin hyvät välit, heitä haluaakin nähdä useammin. Tapaamisten pitää olla vapaaehtoisia puolin ja toisin. Painostamalla ja valittamalla ei tuloksia synny.

Harmittaa että tuli laitettua viesti PÄÄSIÄISeen kohtaan, toivoisin että moni olisi ottanut kantaa. Mielestäni välit on muuten OK, mutta silti tilanne on toinen kun oma äiti oli elossa, häneen olin lähes päivittäin yhteydessä. Meitä lapsia oli 6 ja mulla vain tämä yksi. Lapsenlapsikin on 3v asuu äidin kanssa, häntäkin nään tosi harvoin. Pidän lapsista, onneksi kummipoika perheineen käy usein ja nykyisen avopuolison pieni tyttö on välillä jopa hoidossa. Mukavaa kevättä ja kiitos vastaajille!

Vuosikausia jatkunut arvostelu, huomattelu ja suoranainen haukkuminen sekä pisteenä iin päälle, kavallus oman äitini taholta, on tuottanut tulosta. Minkäälaista yhteyttä en pidä, eikä kukaan meistä edes äitiäni (jota en kyllä äidikseni tunne) kaipaa. Eli niinhän nämä ihmnissuhteet menevät "sitä niittää mitä on kylvänyt"

.. ennen vanhaan elettiin hieman eri lailla, oletan. Nykyään itsenäistyneet lapset eivät kaipaa hoivaa, vaan aikuisten välisiä suhteita. Oletko kiinnostunut jälkikasvustasi lapsina vai aikuisina ihmisinä? Oletko sellainen aikuinen, joka haluaa ystävystyä lapsesi kaltaisen aikuisen kanssa?

Joskus itsenäistyminen vain tarkoittaa sitä, että omat vanhemmat / isovanhemmat jäävät aivan eri maailmaan (esim. koulutustaso). Jos ystävyys ei syty aikuistumisen jälkeen jostakin syystä, ei ole ihme, että vanhemmat / isovanhemmat saavat saman verran aikaa kuin muutkin sukulaiset, ts. sen verran kuin on aivan pakko.

Tietenkin voit sanoa, että on velvollisuus käydä vanhempiensa luona, mutta esim. velvollisuutta kertoa omia asioitaan vanhemmilleen ei ole sen jälkeen, kun holhoussuhde loppuu. Se on vain hyväksyttävä.

Meillä on niin, että olemme auneet maaseudulla kaksi sukupolvea yhdessä.Piakkoin asiat muuttuvat kun me nuorempi polvi muutamme pois omaan talouteen sillä omistusasiat muuttuivat siten että minä en saanut sukupolvenvaihdoksessa mitään ja vanhempani jäivät taloon syytingille.
Vaikka olen pariv uotta asiasta vanhemmilleni puhunut että etsimme omaa taloa niin nyt se isku oli kun äitini itki ja sanoi että viimeinenkin lapsi lähtee pois.Olen jo kuitenkin 38v mutta mukavaahan se olisi vanhempieni pitää minut hoitamassa heidän taloutta oman elämäni kustannuksella ja kun palkaksi saa haukuntaa, syyttelyä yms. etenkin miestäni kohtaan.

Meni välit kun kusipää aviomies tuli kuvioon.

Kun on rahaa vailla.