tampere

onkos mukana vielä sellasia poikia ja tyttöjä kuin urheilija L.K. ja malli Y.S? Jälkimmäinen lähti kuulemma viemään liikeideaa Poriinkin asti...
91268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On mukana myös rakennusmestari V.K. ja sairaanhoitaja S.R.
On olleet mukana 9 vuotta ja vieneet liiketoimintaa ihan Stukholmaan saakka.
Paitsi että myyntisihteeri H.P. vie liiketoiminaa jo Kalifornaankin, mikä lienee syväperälä sekin.

Äänestä

Ei ole mukana. Tampereelta on movetus loppunut kokonaan. Vanhat edustajat kävelevät kaupungilla pussi päässä jottei heitä tunnistettaisi.

On kuulemma leviämässä sama ilmiö muuallekin. Jopa pahan keskuksessa, turussa, on tapahtunut vastaavanlaista. Moven tarroilla teipatulla bemarilla autoileva mieshenkilö on nähty, mutta häntä ei voitu tunnistaa, sillä hänelläkin oli pussi päässään.

Onkohan tämä sitä kuuluisaa sisäpiiriä? He suojautuvat ulkopuoliselta pajalta pussilla...

Äänestä
  • Jyväskylässä yhdessä bemarissa luki vielä kaksi viikkoa sitten www.movestore.fi, jonnekkin on hävinnyt mystisesti sekin tarra...

    Äänestä

  • bemari.. kirjoitti:

    Jyväskylässä yhdessä bemarissa luki vielä kaksi viikkoa sitten www.movestore.fi, jonnekkin on hävinnyt mystisesti sekin tarra...

    ...niin tuli vaan mieleen että miksi H-P S ei ole bemariin laittanut s2e-tarroja vaikkakin on kova asian puolestapuhuja? Oma veikkaukseni on a) äiti ei antanut laittaa autoonsa tarraa, tai b) s2e:n nimi vaihtuu kohta taas kerran

    Äänestä

  • ilman tarroja kirjoitti:

    ...niin tuli vaan mieleen että miksi H-P S ei ole bemariin laittanut s2e-tarroja vaikkakin on kova asian puolestapuhuja? Oma veikkaukseni on a) äiti ei antanut laittaa autoonsa tarraa, tai b) s2e:n nimi vaihtuu kohta taas kerran

    Joskun olen häneen törmännyt.Se tekee todella paljon passiivista tuloa

    Äänestä

ainakin vielä vähän aikaa sitten

Äänestä

tällä hetkellä saattaapi olla että heidät voi bongata soul cafesta, niinkuin muutkin movettajat kuten idolskanditaatti riku.

porissakin alkaa olla jo aika kuollutta touhua...uutta räjähdystä odotellaan.

Äänestä
  • kyllä vähän hymyilyttää jos samat naamat vieläkin esittävät jotain liikemiehiä- ja naisia. no toivottavasti oppivat ja kohteliasta titysti olisi jos vaikka pyytäisivät anteeksi esimerkiksi allekirjoittaneelta sitä, että useasti yrittivät saada moven ja sevenin touhuun mukaan. toivottavasti eivät ainakaan myöhemmin rupea turhia selittelemään tai muita syyttelemään...

    Äänestä

  • hah.,,. kirjoitti:

    kyllä vähän hymyilyttää jos samat naamat vieläkin esittävät jotain liikemiehiä- ja naisia. no toivottavasti oppivat ja kohteliasta titysti olisi jos vaikka pyytäisivät anteeksi esimerkiksi allekirjoittaneelta sitä, että useasti yrittivät saada moven ja sevenin touhuun mukaan. toivottavasti eivät ainakaan myöhemmin rupea turhia selittelemään tai muita syyttelemään...

    Olen kuullut useasti kuinka he ovat puhuneet että se ja se ei tehnyt yhtään mitään, hyvä vain että lopetti, odotti vain että ylälinja teki puolestasi eikä tää ala niin toimi.

    Tämä kaveri josta puhuivat teki helvetin paljon duunia ja jousti normaalista päiväduunistaankin useasti. Puolisen vuotta uhrasi MOVElle aikaansa ja näiden tampereen edustajien mielestä hän ei tehnyt juuri mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen.,., kirjoitti:

onkos mukana vielä sellasia poikia ja tyttöjä kuin urheilija L.K. ja malli Y.S? Jälkimmäinen lähti kuulemma viemään liikeideaa Poriinkin asti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu