Kirjoitan lyhyesti vain pääasioita koska kokemusta on kertynyt paljonkin. Haluan lähinnä tuoda ilmi kaksi seikkaa:1) paniikkihäiriöstä voi selviytyä sillä tavalla että oppii elämään sen kanssa (voi kadotakin pitkiksi ajoiksi tai täysin) ja 2) kokemukset ja lääkkeet ovat aina yksilöllisiä. Älkää siis suoralta kädeltä halutko sitä lääkettä joka käy kenties toiselle vaikka olisi samat oireet. Oireethan voivat olla lähes mitä tahansa ja samanlaisia oireita on myös vakavissa sairauksissa. Siis paniikkihäiriö on kauhea vaiva koettavaksi mutta siihen ei kuole vaikka siltä tuntuu..
Itselläni se alkoi n.20v. sitten aivokuumeen jälkitautina. Vuoden sinnittelin kotona, sitten sain lääkitystä ja kävin kahden vuoden ajan kognitiivisessa psykoterapiassa kerran viikossa.Lääkkeitä ollut Temesta, Alprox (jota lähes 17v. ajan vähäisiä määriä). Nyt uutena Mirtazapin joka tuntuu parhaalta. Uusia kehitellään koko ajan.Kokeillut olen Seroxatia josta en pitänyt. En halua sellaista elämää josta on ääripäät pois. Siis ei iloa ei surua vaan tasapaksua. Joillekin voi sopia.
Syyt vaivaan myös yksilöllisiä. Lyhyesti mielestäni kyseessä on psyyken ja aivokemian yhteisvaikutus. Joillakin meistä toimii autonominen hermosto ilmeisesti jostain syystä yliherkästi ja tietynlaiset traumat (ei tarvitse olla sinänsä isoja mutta henkilölle merkityksellisiä) ja myöhemmin lähinnä niitä muistuttavat tilanteet saavat meidän kehomme reagoimaan liiallisesti, siis kuin olisi hengenhädästä kysymys.Aivojen kemiallisiin välittäjäaineisiinhan lääkkeetkin vaikuttavat. Näihin ajatuksiin olen tullut pitkän tien kuljettuani. Nyt tiedostan ne tilanteet ja totean vain mielessäni..tää on taas tätä. Toki otan myös lääkkeitä mutta elämääni se ei juuri enää häiritse.
Tsemppiä kohtalotovereille!
Itselläni se alkoi n.20v. sitten aivokuumeen jälkitautina. Vuoden sinnittelin kotona, sitten sain lääkitystä ja kävin kahden vuoden ajan kognitiivisessa psykoterapiassa kerran viikossa.Lääkkeitä ollut Temesta, Alprox (jota lähes 17v. ajan vähäisiä määriä). Nyt uutena Mirtazapin joka tuntuu parhaalta. Uusia kehitellään koko ajan.Kokeillut olen Seroxatia josta en pitänyt. En halua sellaista elämää josta on ääripäät pois. Siis ei iloa ei surua vaan tasapaksua. Joillekin voi sopia.
Syyt vaivaan myös yksilöllisiä. Lyhyesti mielestäni kyseessä on psyyken ja aivokemian yhteisvaikutus. Joillakin meistä toimii autonominen hermosto ilmeisesti jostain syystä yliherkästi ja tietynlaiset traumat (ei tarvitse olla sinänsä isoja mutta henkilölle merkityksellisiä) ja myöhemmin lähinnä niitä muistuttavat tilanteet saavat meidän kehomme reagoimaan liiallisesti, siis kuin olisi hengenhädästä kysymys.Aivojen kemiallisiin välittäjäaineisiinhan lääkkeetkin vaikuttavat. Näihin ajatuksiin olen tullut pitkän tien kuljettuani. Nyt tiedostan ne tilanteet ja totean vain mielessäni..tää on taas tätä. Toki otan myös lääkkeitä mutta elämääni se ei juuri enää häiritse.
Tsemppiä kohtalotovereille!
Vastaukset 19
Vanhimmat
että vastaan toki kysymyksiinne oireista tai keinoista niiden hallitsemiseksi..jos osaan.
...kun kerran apua tarjosit. ;) Minulla paniikkihäiriö ilmenee rinnakkain stressin kanssa. Oireina yleinen ahdistus, epätodellinen tunne, huimaus, käsien pistely, joskus myös hengenahdistus ja eräänlainen sekoamisen pelko (sekä samalla sosiaalisten tilanteiden pelkoa). Lisäksi paniikin iskiessä minun on usein erittäin vaikea esim. keskittää katsettani johonkin, tuntuu siis että tuijotan epämääräisesti tyhjyyten ja kaikkialle samaanaikaan. Jos paniikki tulee ollessani "ihmisten ilmoilla", haluan tietnkin paeta tilanteesta. Kun minulla on paniikkikohtaus, tiedostan sen, ja en enää niinkään kohtaa kuolemanpelkoa tms. Vaikka ongelman tiedostaa, ei sille silti mitään voi. Oireet vaan tulee. Lääkitystä en heti ensimmäisenä haluaisi mennä hankkimaan, vaan tahtoisin kuulla muita vinkkejä paniikin hallitsemiseen. Kiitos jo etukäteen. :)
Heti sanon että ei ole helppoa voittaa paniikkia kun se iskee. Toiseksi ei ole helppo neuvoa. No minäkin ajattelin etten lääkeiden orjaksi rupea...enkä koe olevani vaikka käytän. Nyt olen vähentänyt Alproxia, tarkoitus eroon kokonaan siitä. Mutta se muu keino..pitäisi jotenkin osata aavistaa ja ikäänkuin päästä sen herraksi silloin edeltäkäsin. Kerran! onnistuin ns.hyökkäämällä vastaan. Heittäydyin säkkituoliin reporankana ja sanoin varmaan ihan ääneen "tuu nyt sitten niin kauheana kuin osaat" ja sitä ei tullutkaan. ei ole monesti onnistunut..Eikä tilanteiden välttelystä ole hyötyä. Pitäisi kai jotenkin järjen tasolla selittää itselleen miks reagoin näin. Mutta mutta..aikaa vie ja vaivaa. En tämän kummempia osaa sanoa. ehkä olet kuullut näitä jo. Ainakaan en vähättele vaivaa ja kyllä lääkkeet ovat joskus hyvä tuki. Voimia taistoon sulle!
jostain luin ihan lääkärin ohjeen että pitää nimenomaan rasittaa itseään fyysisesti, kävellä vaikka rappuja ylös-alas jonkin aikaa. Ei saa jäädä vain tutkailemaan oireitaan, senhän me kaikki tiedämme. Uskon todella tähän koska liikuntahan lisää endorfiineja aivoissa.(Pussiin hengittämisestä ei ainakaan mulle ollut hyötyä.) Silloin se vaan tuntuu tietysti älyttömältä lähteä hyppelemään kun on niin kauhea olo. Oireistani enempi olen kertonut kohtaan Rintapisto?
minulla on ollut paniikkikohtaus kolme vuotta sitten ja en saa uuden kohtauksen pelossa sitä pois mielestäni mitenkään. Sain lääkitystä noin vuoden paniikkiin. Mikä voisi olla keino tähän koska se kuluttaa ja väsyttää ja pelkään että se tästä vielä pahenee. Vaikeinta on olla yksin. Kiitos etukäteen jos viitsit vastata.
tuntuu ihmeelliseltä että vielä vuosien oireettoman jakson jälkeen pelottaa noin. Yksi syy voisi olla että se on ollut niin kovin vakava ja paha kokemus että jäänyt mieleen pyörimään. Alkuvuosina mulla oli useita viikossa ja voi sanoa että ajattelin joka päivä asiaa. Minulla oli pahimpana tietysti pelko että aivoissa todella on jotain vikaa aivotulehduksen jäljiltä. Sitten vasta helpotti kun kuvat ja käyrät todistivat ettei ole. Monille tänne kirjoittaneille ei ole tehty juuri mitään kokeita, määrätty vain lääkettä. Silloin voi epäilys kalvaa koko ajan. Mutta jos kolme vuotta oireeton, eihän vikaa ilmeisesti ole..En tiedä muuta konstia kuin puhua asiaa ulos tai "terapoida" itseään. Millä konstein kukin..Sitten voi esittää tällaisen "keittiöpsykologisen" kysymyksen "Mihin tartten tätä oiretta?" Mitä muuta voisin ajatella sen sijaan. Koska jotainhan se palvelee..en tiedä sinun tapauksessa mutta joillakin voi olla huomionhakua, pakoa jostain muusta vaikeudesta jne. jne.Mietipä mikä siinä kohtauksessa eniten pelottaa. Kauhea olotila? Se ettei saisi apua? Joutuuko noloon tilanteeseen? No ei kai yksinollen. Pelkäätkö muuten yksinoloa? Voiko joku murtautua, tehdä sinulle pahaa? Koetapa pilkkoa jotenkin osiin sitä pelkomörköä. En osaa antaa kuin näitä kanssaihmisen vinkkejä. Sinuna yrittäisin kyllä käydä edes muutaman kerran ammattiauttajalla peilailemassa omia ajatuksia. Saisi uutta näkökulmaa asiaan. Toivoa sopii että vastapuoli olisi asiansaosaava.Kaikkea hyvää, parempia päiviä!
Kiitos vastauksesta. Vielä sanoisin, tulen kuitenkin jotenkin toimeen tämän kanssa ja en ole ollut päivääkään vp:ssa em takia. En pelkää yksinoloa enkä muutakaan siihen liittyvää mutta ko.asia kaivaa minua. En tiedä olenko jonkinlaisessa oravanpyörässä vai missä. pelkäänkä vai jännitänkö asiaa. Olen yrittänyt todistella itselleni ei hätää mutta ei se oikein aina auta. Kukaan ei varmaan tiedä mitään enkä usko että näkyy ulospäinkään.Eli kaikki pitäisi olla ok(?). Kiitos sinulle.
on niitä ollut minulla muitakin esim. Zoloft, joka hirmu kallis muistaakseni. En edes varmaan kaikkia muista. Mielenrauhan lääkkeiden käyttöön olen saanut kun ajattelen - mikä myös totta - että meiltä puuttuu (tai on liian vähän) tiettyä välittäjäainetta aivoissa. Sama juttu diabeetikoilla insuliinin suhteen. Mutta on kieltämättä pelottavaa ryhtyä aivojen tilaa muuttamaan varsinkaan jos lääkkeiden sivuvaikutukset ei ole kunnolla tiedossa. Jotkut lääkärit sanoivat että muistia heikentävät, toiset kieltävät tämän. No tässä iässä rupeaa olemaan hatara pää muutenkin. Töissä (aivotyötä) pärjään kuin toisetkin. On valittava pienempi paha tässäkin asiassa.
Itse kärsin lähinnä posttraumaattisista pelkotiloista ja kysyisin, että oletko siis ottanut ks. lääkettä illalla kuten suositellaan, vai silloin kun siltä tuntuu, ahdistaa jne. Sehän on varsinaisesti mielialalääke. Kiitti etukäteen.
tällä hetkellä niin että otan Mirtazapin 30mg illalla (lääkärin ohje), joskus vasta petissä muistan..se nimittäin on mulla niin että puoli tuntia ottamisesta silmät painuu kiinni eikä lukemisesta tule mitään.Minusta hyvä lääke, ei aamulla mitään tokkuraa. Aamulla otan yhden Alprox 0,5mg..jos muistan, joku aika sitten vielä 2-3 tabl/pvä. Silloin harvoin kun vielä tulee varsinaisia kohtauksia otan Alproxia.Kohtauksia ei ole ollut kuin muutamia vuodessa, riippuu tietysti elämäntilanteista. Lähinnä silloin jos tapahtuu sellaista että tuntuu hallitsemattomalta tai uhkaavalta tms.
Aivokuumeeni aikana ja jälkeen oli minullakin melkomoisia pelkotiloja.Tämä palsta on muuten mielestäni hyvä paikka pohtia näitä. Ei ollut ennen mitään eikä oikein kellekään rohjennut kertoa. Täällä on kohtalotovereita. Hyvää jatkoa sinnekin!
Hei
Täällä myös yks keski-ikäinen jolla paniikkihäiriö ollut tarkalleen 24 vuotta. Toki välillä oireettomia vuosiakin välissä. Nyt on ollut tosi paljon elämänmuutoksia ja p-häiriökin muuttanut muotoaan enemmän fyysiselle puolelle. Eli ei enää kuoleman- sekoamisen pelkoja vaan jatkuvia psykosomaattisia vaivoja. Huiputtaa, pistelee, juoksuttaa vessasa, ottaa sydämestä, verenpaineet heittelee yms. Unet hävinneet taivaan tuuliin, en enää tiedä miltä tuntuisi nukkua 6 tuntia putkeen ;). No tällä hetkellä en ole onneksi töissä, mutta jos olisin niin "aivotyötä" minäkin lähinnä teen.
Kysymykseni onkin että miten sinuun on vaikuttanut tuo lääke. Auttaako psykosomaattisiin vaivoihin vai pelkkään ahdistukseen yms. Itselläni ollut Seronillääkitys jo ainakin 6 vuotta ja tuntuu että tehot menneet. Lisäksi Xanor tarvittaessa, käytännössä kuitenkin päivittäin ainakin se 0,5 mg.
Ota kantaa.. vaikka vaikeahan se on kun ollaan tosiaan yksilöitä kaikki. Onneksi on kohtalotovereita :)
Saan tosiaan sillä hyvin unen. En ole nyt kärsinytkään kovin fyysisistä tai muista ph.oireista. Olen äskettäin palannut töihin muutaman kk-n burn-out-lomalta (johtui lähinnä työolosuhteiden huononemisesta).Enemmän on ollut kyseessä yleinen väsymys, lievä masennus ehkä. Ennen lomaa oli uniongelmia, jotka siis hoituivat lääkkeellä hyvin. Erityislaatuisena sivuvaikutuksena minulla on em.lääkkeestä ollut juuri ennen nukahtamista tulevat välähdykset silmissä (siis suljetut silmät ja ikäänkuin salamointia, väri-ilmiöitä kuin nopeita piirrettyjä tai tulivuorenpurkauksia). Nämä johtunevat aivokuumeen jättämistä pienistä silmähermovaurioista (virus meni eniten näkökeskukseen kai..)joten niitä ei liene muilla. Ovat ihan harmittomia sinänsä mutta kerran täytyi nousta ylös ja sytyttää valot..
Virkistynyt myös olen, liekö lääke vai se että ryhdyin tähän on-line-elämäänkin..
Kiitos kun vastailet. Saattaa olla että omalla kohdallanikin nämä fyysiset oireilut ovat enemmänkin seurausta nukkumattomuudesta. Kukapa sitä kuukausitolkulla pärjää muutaman tunnin tirsoilla, johan se elimistökin alkaa panna kampoihin.
Eli siis väsyttää... vois olla viimeinen oljenkorteni tässä kokeilujen viidakossa :)
Millä annoksella saat hyötyä? Ja toinen kysymys joka monesti liitetään mirtazapiinin käyttöön on paino-ongelmat? Onko ilmennyt, sekinhän saattaa olla annosriippuvainen ja yksilöllinen juttu, mutta ei huvittaisi enää "paisua" kun tuo ikäkin jo omalta osaltaan on ruvennut lisäämään painoa.
pysynyt tämän pari kk ainakin. Syy (ansio) voi olla tämä netti! Huomaan vasta kun nälkä yllättää,jämähdän tuntikausiksi eri keskusteluihin ym. Harrastan myös liikuntaa, jumppaa ja koirakävelyä..Mirtazapin ratiofarm 30mg, annos yksi tabletti ennen ukkumaanmenoa, siis hyvä ottaa puoli tuntia ennen jos muistaa..Ehkä syksyyn mennessä kaikki lääkitys pois, saa nähdä sitten.
kiitos kun viitsit kommentoida :)
Onneksi (ei kylläkään mieheni mielestä) minäkin aina jämähdän nettiin, niin että syöminenkin unohtuu. Ja koiruliini pitää huolen, että välillä käydään happea haukkaamassa.
Mukavaa loppukevättä ja tsemppiä.
>>Harrastan myös liikuntaa, jumppaa ja koirakävelyä..>>
Hyvä, ettet vaan istu koneella kaiket päivät. Jumppa on varmastikkin liikuntaa, mutta entäs koirakävely? Baarista himaan neljällä tassulla?
oikea pikku perrito ja ihan normaalia koiran lenkittämistä aamuin illoin! En itse harrasta koiramaista kävelyä, koirauintia ehkä...ja alkoholin kanssa saa olla aika tarkkana jos ei halua uusia paniikinaiheita seuraavana päivänä:). Baarista olen kävellyt aina omin jaloin, joskus varpaat rakoilla tanssikengissä.
Eihän nämä asíat ole haudanvakavia...kuka lienetkin joka halusit näin kommentoida. Huumori helpottaa asiassa kuin asiassa.
kiitos kun kirjoitit kokemuksestasi! ainakin minulle se toi vähän lisää varmuutta tähän hommaan, että täytyy vaan oppia asian kanssa elämään, niin ettei siitä aina ressais ja miättis!! siinä meille opeteltavaa...
Hei!
Oli tosi mukava lukea juttu, joka oli todella kerrottu elämän kokemuksella. Itselläni oli seronil-lääkitys 10,5 vuoden ajan synnytyksen jälkeiseen masennukseen alun perin. Nyt kesäkuussa lopetin, ja kun jäin syksyllä työttömäksi alkoi vähitellen masentamaan. Sinnittelen koska en halua aloittaa lääkettä uudelleen, se tekee tosiaan tasa paksun olon. Hyvää jatkoa sinullekin!