Siitä on jo reilu kuukausi kun sovittiin että jätetään koko juttu, tai sä sovit...ei mulla siihen paljon ollut sanomista.
Mulla on ihana mies jota mä rakastan ja jonka kanssa mä oon ollut aina onnellinen. Miksei se riitä, sä oot vaan mun mielessä ja mä ajattelen että sä oisit mulle se oikea...miksi sä tunnut niin täydelliseltä mulle. Miks mä edelleenkin odotan että sä laittaisit mulle edes jonkun viestin ja sanoisit...sanoisit mitä? Miks tuntuu että paluu siihen entiseenkin, vaikka mulla olikin niin paha olla, olisi satakertaa parempaa kun tää nykyinen olotila. Mä kaipaan sua, sun silmiä, sun käsiä, sua sanomassa että mä oon niin kaunis ja täydellinen sulle...mun on vaan niin ikävä että mä hajoan. Tuntuu niin tyhjältä.
Mä yritän takoa mun päähän, että sä haluat unohtaa mut...että yritä nyt itekin vaan jatkaa. Täyttää joka päivän täyteen kaikella mitä ihmeellisemmällä, ettei tartteis ajatella. Se suujukin ihan hyvin, aina siihen asti kun sä taas tuut mun mieleen, tai jotenkin sä oot siellä kokoajan, mä vaan tungen sut välillä johonkin aivojen perimpään nurkkaan.
Tänään mä tajusin, että en mä vaan oikeesti taida ikinä unohtaa sua ja ihan kun mä eläisin jotain näytelmää...mun tunteet haluu edelleenkin vaan uskoa ja toivoa että meistä vois tulla jotain, vaikka mä en uskonut sitä edes sillon...ja nyt kun kaikki on ohi...niin tää on vielä järjettömämpää.
Mä haluisin nähdä sut, halata sua...olla sun kanssa, mutta samalla taas mä en halua enää ikinä nähdä sua, koska se sattuis niin paljon...mä haluisin edes vielä yhden kerran...kun oiskin sillon tiennyt että se edellinen kerta jäi viimeiseksi...mä haluaisin niin paljon, vaikka mä tiedän että sä särkisit taas mun sydämmen, kun ei asiat vaan muutu miksikään. Mä rakastan sua niin paljon, että mä haluaisin että mä pystyisin olemaan onnellinen sun puolesta, vaikka oikeesti mä haluan että susta tuntuu yhtä pahalta kun mustakin, että sä tajuaisit mitä sä menetit...todella sekavaa. Mä en vaan kestä että sä oot jonkun muun...kun kaikesta huolimatta, mä olin täysin sun ja oon vieläkin...
Mulla on ihana mies jota mä rakastan ja jonka kanssa mä oon ollut aina onnellinen. Miksei se riitä, sä oot vaan mun mielessä ja mä ajattelen että sä oisit mulle se oikea...miksi sä tunnut niin täydelliseltä mulle. Miks mä edelleenkin odotan että sä laittaisit mulle edes jonkun viestin ja sanoisit...sanoisit mitä? Miks tuntuu että paluu siihen entiseenkin, vaikka mulla olikin niin paha olla, olisi satakertaa parempaa kun tää nykyinen olotila. Mä kaipaan sua, sun silmiä, sun käsiä, sua sanomassa että mä oon niin kaunis ja täydellinen sulle...mun on vaan niin ikävä että mä hajoan. Tuntuu niin tyhjältä.
Mä yritän takoa mun päähän, että sä haluat unohtaa mut...että yritä nyt itekin vaan jatkaa. Täyttää joka päivän täyteen kaikella mitä ihmeellisemmällä, ettei tartteis ajatella. Se suujukin ihan hyvin, aina siihen asti kun sä taas tuut mun mieleen, tai jotenkin sä oot siellä kokoajan, mä vaan tungen sut välillä johonkin aivojen perimpään nurkkaan.
Tänään mä tajusin, että en mä vaan oikeesti taida ikinä unohtaa sua ja ihan kun mä eläisin jotain näytelmää...mun tunteet haluu edelleenkin vaan uskoa ja toivoa että meistä vois tulla jotain, vaikka mä en uskonut sitä edes sillon...ja nyt kun kaikki on ohi...niin tää on vielä järjettömämpää.
Mä haluisin nähdä sut, halata sua...olla sun kanssa, mutta samalla taas mä en halua enää ikinä nähdä sua, koska se sattuis niin paljon...mä haluisin edes vielä yhden kerran...kun oiskin sillon tiennyt että se edellinen kerta jäi viimeiseksi...mä haluaisin niin paljon, vaikka mä tiedän että sä särkisit taas mun sydämmen, kun ei asiat vaan muutu miksikään. Mä rakastan sua niin paljon, että mä haluaisin että mä pystyisin olemaan onnellinen sun puolesta, vaikka oikeesti mä haluan että susta tuntuu yhtä pahalta kun mustakin, että sä tajuaisit mitä sä menetit...todella sekavaa. Mä en vaan kestä että sä oot jonkun muun...kun kaikesta huolimatta, mä olin täysin sun ja oon vieläkin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Musta tuntuu tismalleen samalta. Paitsi ettei meistä kumpikaan ole löytänyt ketään uutta muttei siltikään olla enää yhteydessä ja odotan vaan, että jospa se jonain päivänä tekstaisi mulle ja sanoisi, että välittää musta edelleen samalla lailla kuin ennen ja, että siihen sattuu ihan yhtä lailla kuin muhun. Kauniisti kirjoitettu.
ihan kuin olisi minun kirjoittamani... paitsi että minulla on paljon enemmän aikaa.... ja silti vaan sattuu edelleen...*HUOKAUS*.......
voi kunpa jo nähtäs!haluisin sua ja paljon ja omaksi mutta ei taida onnistua =( ja hmm kenelle tää viesti oli tarkoitettu?mies?nainen?olet ollu mielessä koko ajan, pää alkaa hajota!Ikävä.
Kirjotettu siis miehelle....mutta mä en kyllä ikinä usko että sä kävisit täällä, enkä mä kyllä ikinä usko että sä luulisit mun käyvän täällä.
Ainainen skeptikko, mä luulen että on vaan niin paljon ihmisiä samantapaisessa tilanteessa, että väkisinkin löytää viesteistä jotain tuttua ja ehkä juuri haluaa löytää ja haluaa uskoa...
juuri se keneksi luulen.ehkä vaan sepität jotain nyt..että miehelle ;)
Kunpa sepittäisinkin :) Sun viestissä oli vaan niin uskomattoman paljon tuttua...mut kuten mä jo sanoin niin mä en usko että mun viesti menee koskaan perille sille, jolle se on kirjotettu, enkä mä oikeesti edes tiedä haluanko mä...