Tuottajajärjestö MTK:n sisällä kuohuu: etelä-karjalaset B-tukialueen maidontuottajat ovat aloittamassa sotaa pahoja tukivääristymiä vastaan: MTK-Etelä-Karjalan alue jakaantuu B- ja C1-alueeseen, mitään mainittavaa olosuhde-eroa ei tukialueitten välillä ole, vaan raja on vedetty aivan puhtaasti kepu/MTK-poliittisin perustein: pohjoinen Kepulandiaan kuuluva osa on etuoikeutettujen aluetta.
B-alueen maidontuottajien tekemien mallilaskelmien mukaan C1-alueen tuottaja saa keskivertomaitotilalla tukia n. 14 000 euroa enemmän kuin B-alueen tuottaja. B-alueen tuottajat ovat lähettäneet kirjelmiä mm. EU-komissiolle vaatien tukivääristymän oikaisua.
Etelä-Karjalan maidontuottajat vaativat kaikkia maidon kansallisia tukia poistettavaksi, ellei tukia saada oikeudenmukaistettua. He ovat oikealla asialla, Suomessa valtion kassasta maksettavat maidon lisähinnat ( 220 milj e/v) on käsittämätön tuki, saahan suomalainen tuottaja jo muutenkin 20% korkerampaa maidon tuottajahintaa kuin EU-keskivertotuottaja ja lisäksi EU-lta tulee jo muutenkin paljon olosuhdehaittatukia. Lisäksi Suomessa maksetaan navetan rakentamiseen jopa 70% avustuksia miljoonan euron investointiin, lypsyroboteihin ja ruokintavaunuihin 50% investointiavustukset jne...ei tarvitse maksaa takaisin.
Maidontuotanto on supistunut A- ja B-alueilla voimakkaasti ja lisääntynyt C-alueella, vaikka EU-liittymissopimuksen mukaan tuotanto ei olisi saanut siirtyä C-alueelle, se oli 142-tuen ehto. MTK hoiti tähänkin rajoitukseen kaikessa hiljaisuudessa muutoksen, nyt tuotanto saa siirtyä vapaasti C-alueelle.
Myös muuallakin B- ja C1-rajoilla on kapinahenkeä: viime viikolla MTK:n uusi pj Hornborg joutui MTK-Satakunnan kokouksessa kovaan röykytykseen, eräs jämijärveläinen sikamies vaati selitystä sille, että hän B-alueen tuottajana saa 20 000 e/v vähemmän tukia kuin jos hänen tilansa sijaitsisi 20 km. pohjoisempana C1-alueella, olosuhteissa ei ole mitään eroa. Hornborg ei tuohon osannut vastata, horisi vain jotain koko elentarvikesekstorin selviämisestä.
Viljanviljelijät ovat jo ajat sitten jättäneet MTK:n, järjestö on johdonmukaisesti koko EU-jäsenyyden ajan ajanut viljan hintaa alas taatakseen C-alueen tuottajille halvat rehut ja on joka käänteessä ollut siirtämässä kasvitilojen tukia kotieläintiloille. Eräs suurimmista vääryyksistä on mm. se, että kotieläintila saa paljon viljatiloja suuremmat tuet peltohehtaareille, joilla tuotetaan viljaa myyntiin. MTK ajoi myöskin viljan cap-alaan 200.000 ha.n leikkauksen, jolloin esim viime vuonna tuo aiheutti viljatilan cap-EU-tukeen 9 % leikkauksen.
Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, määräsi EU-komissio C-alueen korkeitten tulotukien vastineeksi A- ja B- tukialueille maksettavaksi korkeat investointituet, jotta alueen maatalous saataisiin kilpailukykyiseksi. Mutta tämähän ei MTK:lle sopinut, vaan se ryhtyi heti ajamaan näitä etelän korotettuja tukia pois: ensin "loppuivat rahat" ja kohta senjälkeen poistettiin koko tuki. Piti saada "yhtenäinen investoiintipolitiikka" koko maahan, sensijaan c-alueen korkeita tulotukia ei tasattu.
MTK ja kepu saivat mellastaa vapaasti, koska heillä oli siihen SDP:n varaukseton tuki, kansanedustaja (nyk. sisäministeri) Kari Rajamäki johti silloin SDP:n maatalouspolitiikkaa. Rajamäki vaati kaikkien kansallisten tukien siirtämistä C-alueen pienille maitotiloille.
Nyt tämän hallituksen aikana Minna Lintonen johtaa SDP:n maatalouspolitiikkaa, nyt hän elvistelee, kun maatalous on keskittynyt ja siirtynyt pohjoiseen: maatalous on sitä kannattavampaa mitä pohjoisemmaksi mennään. Tähän kaikkeen on suurin syypää SDP, koska se antoi MTK:n ja kepun toiminnalle kaiken tukensa.
Kun MTK oli saanut vääryydellä aiheutettua suuret tukierot, otti se tavoitteekseen tukierojen säilyttämisen mm. tämänvuotisessa tilatuki-tukiuudistuksessa. Siksi uudistuksen Suomi-versiosta jouduttiin tekemään EU:n monimutkaisin ja byrokraattisin, jotta C-alueen kotieläintilojen tuet saatiin pidettyä edelleenkin valtavan suurina.
Esa Härmälä ymmärsi, että tuottajien rivit ovat nyt repeämässä, siksi hän jätti uppoavan laivan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Suomen maataloustuotannon painopiste on tukipolitiikan avulla saatu siirtymään pohjoiseen. Vastaavasti heikommalle on jätetty eteläisen Suomen maatalous, vaikka sillä saattaisi olla menestymisen mahdollisuuksia vaikeassakin toimintaympäristössä. Pitäisikö meidän uskoa, että ratkaisun taustalla on asiantuntemus, ei esimerkiksi järjestö- tai puoluepolitiikka? "
kepu ja SDP kylvettävät meitä. Meillä pienipalkkaisilla ei ole mitään toivoa. Toivo on omissa käsissä. Pakataan jo matkalaukkua. Jätetään tämä maa paskan ajajille.
kepun kanssa myöntää lisämiljardeja. Ei einari voi ilman tukea pysyä jaloillaan.
Tuotanoin..mitähän mahdat tarkoittaa?